Erikoinen asia sinänsä, riisto, kun moni taiteessa pitää itseään vasemmistolaisena ja feministinä sitä olematta, koska ne toteutettuina ovat vaikeita asioita selkeästi, että voisi puhua utopioista. Myös epäonnistumisten määrä on pöyristyttävä. Se, että taiteilijan työtä käytetään siekailematta hyväksi, sen ollen jonkunlainen kollektiivinen kosto ja oikeutuksena pidetään taiteilijan mielipiteitä ja mitä tahansa syytä, jolla kovasti loukkaantunut ego voi kuvitella olevansa ylempänä. Onko se tuo hyvä-huono-akseli? On tavallaan erikoista, että tällaista tapahtuu vielä tänä päivänä ja tavallaan ei: valta on kovasti keskittynyttä ja sitä käytetään väärin, siksi en ole lainkaan yllättynyt, todella huvittunut lähinnä. On kiinnostavaa olla niin kovin suuri piikki lihassa ja uhka. Onhan teillä omia ideoita, onhan? Ihmisenä on hyvä kasvaa ja oletus on, että taide auttaa tässä kasvussa. Miksi niin ei tapahdu, kertoo egoilun määrästä. Kun ymmärtää, ettei ole maailmannapa, voi kasvua tapahtua, se auttaa näissä poliittisissa hyvesignaloinneissakin sen verran, että saattaa olla jopa uskottava. Rahahan se teillekin tuo edelleen suurimman arvon, vai mitä? Cheers!

Club of pure romantics, 2017