Sounds as chanting this world. Christ is crisis. Chanting in crisis. Chanting an end.

Sounds as chanting this world. Christ is crisis. Chanting in crisis. Chanting an end.

Call it divine, call it repetition of the name, repetition of the sound, call it repetition of the act, the same movement, the same fear and hate in the call,
do not expect the same, expect the worst, do not expect the sane, expect lunacy, expect your narrowest nightmare corridor with mass of people in it with you unable to breathe, with them and their smells unwashed.
Call it hypothetical trust, blind hypothetical trust, insane hypothetical belief, expect the unseen, the unknown purity command, fury, need to make the idea of purity happen in black. See the flag, see the scarfs, see the eyes. Nothing will turn their heads around from this mission. Nothing. Crisis is in the not negotiable, in the smallest space, in the smallest breaths inhaled, in passing out with the rest.
ThreatExpect the crisis, threatExpect the hurt, threatExpect the ill, it will come, it will be a terrorist, call it a terrorist, call it an organizationTerrrrrrrrroriiiiiist, Terrrrrrrrrrrroriiiiist! It will be an explosion, a blast. Call it what you will, call it fear, terror, tyranny, call it many of who were hurt, many of those who are dead. Call it your blind heart, call it the answer of the kind heart.

It is not a comical POW. It is not a comical savage. It is the hidden savage of Christ, the one you deny, the one you do not want to acknowledge, because it is in you, in your religion. Smell of the divine captivated, taken, imprisoned. Moral imperative making monsters, sounds of this world, being a monster in an acceptable way, the same way as chanting righteousness, justice, superiority. Us and them, heaven and threat, Paradise of safety and Hell for the uncovered. Those who did what they had to do. Those who accomplish God’s plan to save what there is for us to be saved, next to nothing. Standing next to nothing, next to a plan of salvation drawn onto ground.

Jumala on kauneus: Ulkonäkö, taide ja mitä sillä on sisällön kanssa tekemistä.

Killer, pencil on paper, 2015

Kauneus ja kauneuden kaipuumme on taiteen syy ja perusarvo, mistä kautta taidetta kukatahansa arvioi. Mikä on kaunista nykypäivä onkin kiinnostava aihe ja onko se kuuluisasti moninaisuutta ja hyväksymistä sellaisena kuin olet ja ymmärrystä, milloin on aihetta petrata, että tarkistaa kauneuskäsityksemme? Jos taide ei hyväile silmää totutulla tavalla ja täytä odotusta siitä, mikä on kaunista taidetta ja kivaa ymmärrystä maailmasta teknisellä taidokkuudella, hylkyreaktio on melko varma oikeutetusti tai ei. Asia on varsin omituinen, koska jokaisella on oma mielipide ja taiteesta varsinkin. Voiko sota olla kaunis tai ase? Kertooko tekninen taituruus kauneudesta jotakin, kyvystä valmistaa kaunis esine ja uskottavuudesta, entä hinnasta? Taiteelta odotetaan kauneuden ylistystä ja nykyään elämyksellisyyttä, kuvan halutaan olevan pysyvä muisto kauneudesta ja muista positiivisista perusarvoista, joita yhdistämme hyvään taiteeseen, kaipaamme ja tarvitsemme voidaksemme kohdata jotakin vähemmän kaunista, hyvää ja jokaisella on oma näkemys kauneudesta, taiteesta, mitä se on ja kuinka taide on kaunista, missä taide ja kauneus on, niin missä. Joka on myös yksi nykypäivän vitsauksista, minne kauneus on arjesta kadonnut, jos niin onnettomasti on käynyt. Nykytaiteen taiteen syytä, alkuperää, odotuksia ja katsojan tarvetta järkyttävät teokset siis helposti kohtaavat vastustusta, joka on täysin sallittua ja odotettua, ei kaikki nykytaide ole hyvää ja yleisölle tarpeellista, vaikka näin saatetaan väittää ja johon nykytaidekin selkeästi pyrkii: tekemään hyvää yhteiskunnallisesti eritoten hämmentämällä katsojaa, mikä on helppoa. Mutta tarpeellista on horjuttaa nykyisiä kauneuskäsityksiämme, sen nykytaide voi tehdä, mutta tarkoittaako se rumuuden paljastamista, valmistamista, helppoutta ja taidon katoamista? Tekeekö nykytaide muita tarpeellisia tasapainon pudotuksia tai rimanalituksia, kuten taiteen katoamisen jokapäiväisestä rakentamisesta olemalla liian kallista ja turhaa? Kuvaako taide pääasiassa kauniita ja hoikkia ihmisiä? Näin muuten taitaa olla.

Kauneuden tarpeemme tulee selväksi mitä kuvataan ja julkaistaan somessa yleisesti eniten ja millaisia tarpeita nämä maisemat, lemmikit, hyvät hetket ja kauniit kasvot täyttävät ja todellakin jokainen voi tehdä nämä itse. Kaikki kuvataiteen perusaiheita ja pittoreski kauneus vetoaa ihmiseen kuin karkki ja osata itse kuin oikea taiteilija. Kuvataiteessa suurimmat skandaalit ovat aiheutuneet tämän pittoreskin kiiltokuvan rikkomisesta, jota ei taiteilijalle sallita helposti edelleenkään, eikä esimerkiksi Winston Churchill pitänyt realistisesta muotokuvastaan, joten hän poltti sen, mikä on jälkipolvien kannalta valitettavaa, koska se saattoi olla yksi parhaista potreteista hänestä vanhana. Kuvan turhamaisuuttamme hyväilevä merkitys on niin vahva, että kuvassa on hymyiltävä, oltava rypytön ja muutenkin symmetrisesti balanssissa ja tason ammattimainen. Haluamme antaa itsestämme mahdollisimman hyvän kuvan. Siksi poliisivalokuvat rikollisista ovat itseäni kiinnostaneet ja miten ihmisen tarina kuvassa näkyy ja vanhat kuvat työläisistä ovat myös omaa luokkaansa. Taiteen porvarillisuus on myös asia, joka ei katoa minnekään, ei vaikka kuinka olisit kommunisti. Kommunistit etenkin ovat kuvanneet ideaali-ihmisen voimakkaana, lihaksikkaana, nuorena, energisenä ja työteliäänä, hyvin korostetusti terveenä työväenluokkaisena, joten kiinnostavia ristiriitoja pelkästään menneessä kommunismissa ja ikuisessa porvarillisessa taidekentässä, jossa työväenluokkaisuus on ulkopuolinen ja vieras. Itseltäni siitä on tiedusteltu niin paljon, että olen päätellyt työväenluokkaisen tapaamisen taideskenessä olevan varsin outoa ja hämmentävää, mikä tekee vasemmistolaisuudesta vaatteen, jota kannetaan eli epäuskottavan. Esimerkiksi kuinka napsautan itseni eri moodiin toisesta skenestä/työstä toiseen? ( How do you switch? The answer is, I change my clothes, otherwise I don’t switch anything, because it is all work and I don’t play a character.). En leiki roolileikkejä, enkä esitä parempaa kuin olen ja taidekin on työtä. Asiallisuus on se, jota kaipaan. Ihmisten osaamisen ulkonäön kautta luulisi jo tulleen tiensä päähän

Nykyinen some-kulttuuri on ainoastaan lisännyt ulkönäkökeskeisyyttä myös taiteessa, millaista taidetta niin syntyy ja miten tuotteistaminen vaikuttaa laatuun, autenttisuuteen, ideoihin, uskottavuuteen ja koska taiteessakin nykyään pyritään brändäämiseen, habituksella ja mielipiteillä myydään omaa tuotetta ja omaa taiteilijuutta, jonka on oltava myös poliittisesti tietynlaista, millaista taiteilijaa halutaan tuoda esille, on iso kysymys. Millaiset asiat ovat tärkeitä, kuka on tärkeä ja onko tärkeää painottaa asioita, jotka ovat tapetilla nyt, myös taiteessa ja olla kritisoimatta tätä ns. aktivismia, jossa on paljon sokeita pisteitä, ristiriitaisuuksia ja kiellettyjä aiheita? Välittömästi olen natsipelle ja rasisti, kun ääneen kyseenalaistan nämä oikeudenpuolustajat ja heidän agendansa. Asioiden pinnassa oleminen on ongelmallista, niin ei ratkaista rakenteellisia ongelmia, joita taiteessa itsessään on yllinkyllin ja joita ei kukaan lähde ratkomaan, koska vaarantaa oman uransa aivan varmasti. Konfliktit eivät ole hyvää mainosta vai riippuuko konfliktista? Skandaalit kylläkin, tosin ei taiteen vallan väärinkäyttö, koska se on asiantuntijuudessa oikeutettua, taiteessa normaali ja hyväksytty asia. Onko jokainen asiantuntija? Onko ulkoinen kauneus taiteilijalle uskottavuuskysymys ja miksi? Onko kiinnostavampaa antaa kirurgin leikellä ja imitoida kauneusihanteita kuin syntyä tällaiseksi? Aiheena on hyvin paljon miltä nainen ja taiteilija näyttää ja itkun aiheena, miksi ulkonäöstä ei saisi ensisijaisesti puhua, kun puhutaan taiteilijasta esimerkiksi näyttelijöistä. On ihmisiä, joille se ei ole ongelmallista ja ihmisiä, joille tämä on ongelmallista, joille oma työ on tärkeämpi kuin ulkonäkö ja joille ulkonäkö ei ole työ. Tämä ei aukene vielä 2020, miksi näin on ja miksi vaikka naispoliitikon ulkonäkö ja ikä on edes ensisijainen puheenaihe? Niin ja te olette feministejä? Ok.

Je suit l’art, Video 2017 with natural light

Naming a horse

Naming a horse
Smell of whiskey
Kicking hard
Black beauty
running fast
Flying fish
Silver bullet
Indian summer
Dancing fox
Immortal light
Amazing grace
Flickering skies
Blinded love
Forever’s chase
Awakening beauty
Amorette’s ballet
Wildfire twilight
Orchid
wild dance
Himalaya Campari
Amber dancer
Keener than keen
King’s step ahead

Beauty/Female body is a minefield.

What beauty means to Dita?
What beauty means to Pamela?
What beauty means to Jennifer?
What beauty means to Sarah?
What beauty means to Angela?
What beauty means to Marion?
What beauty means to Christina?
What beauty means to Anna?
What beauty means to Bella?
What beauty means to Amanda?
What beauty means to Dolores?
What beauty means to Diego?

Näky

Give mama a good push, drawing women online, pencil on paper, 2015,

Näkymätön ,  näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,  näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,  näkymätön,  näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätöätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,  näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön  näkymätön, näkymätön, näkymätön,  näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön, näkymätön,

toistin kävellessäni sanaa

Syphilis the song

Taide kuvittelee olevansa vasemmalla, koska se ei voi myöntää olevansa riistäjä. Menisi ideologiselta kuvitelmahäkkyrältä pohja. Ideologia on kiva, se pitää asiat muuttumattomina, koska on uskottava oikeuden voittoon. Silmä silmästä jne. I’m really into you.

I know you like to repeat, but sometimes it happens, you hit a wall.

Näin työväenluokkaisena monessa polvessa, sieltä koskaan nousematta niin sanotusti ylös tekemällä luokkaretkeä todellisuudessa, vasemmistolaisuus taiteessa on todella pysäyttävä kokemus, lähinnä kokemuksena, mikä tämä kupla on ja mikä tuo muu maailma on suhteessa tähän kuplaan ja kuka tämän voi kyseenalaistaa? Duunari tietysti. Taiteilija, joka ei ole ollut kommunisti, hän ei luultavasti ole kuuluisa. Onhan tietysti näitä poikkeuksia, kuten Osmo Rauhala. LOL. Taide ei lähtökohtaisesti ole työväenluokkaista vaan keskiluokkaista. Keskiluokasta tuleva taiteilija saa ihailua ja työväenluokkainen taiteilija ei ole hyväksytty edes siellä omassa luokassaan.. Duunariammateille ja matalapalkkatöille nauretaan, miten säälittävää. Aiheena työ ei ole nykypäivänä trendikäs, paitsi jos olet toimistossa töissä ja teet siistejä sisätöitä, silti te olette vasemmalla? Työstä puhuu nykyvasemmisto muutenkin harvinaisen vähän, paitsi influensereistä, aika hyvät mainosrahat, wow, houkuttelevaa. Mutta, kun olisi parempi tulla tuilla toimeen? Ok. Kiinnostavia ristiriitoja löytyy niin paljon, että joku valehtelee, esittää parempaa kuin on ja ihmetellä täytyy, kuka tämän maksaa, ne tuet siis. Taiteelle täytyy yhä uudestaan muistuttaa, mistä vasemmistolaisuudessa on kyse ja ihmetellä, millaista työtä taide on. Kun vieroksuu työtä ja pyrkii muiden siivellä elämiseen, ehkä oletkin vahvasti oikealla?

Pääroolissa vasemmistolaisuudessa voisi kuvitella olevan matalapalkkaduunarit, köyhät jotka tekevät työt, joita te ette halua edes ajatella tai että sellaisia on edes olemassa tai että niitä joku tekee tai mitä niillä on taiteen kanssa tekemistä. Jos matalapalkkaduunilla ja taiteella olisi tekemistä keskenään, eikun hetkinen, taiteilijallehan ei makseta palkkaa..tekeekö hän orjatyötä? Eikun hänen päätulonsa lienee apurahoissa, ainakin Aalto-yliopiston mukaan. Taide on kuitenkin palkka itsessään. Olet ollut onnekas ja saanut opiskella alaa. Taide ottaa kuitenkin erittäin mielellään verorahat vastaan ja tulee niitä ulkomaita myöten pyytämään, samoin ideat, maksamatta niistä mitään, koska taide tarjoaa hyvää, parannusta ja hiilinkiä ja turistivirtoja. Taiteilijan pitäisi tehdä taiteensa turistivirroille? Ajatelkaa mitä yksi Rothko maksaa hei, aivan saatanasti. Samoin taiteilija voi tehdä työtänsä tässä systeemissä saamatta palkkaa edes museonäyttelystä ja arvostellaan, mitä sillä oli päällä. Älkää jumalauta kutsuko itseänne vasemmistolaisiksi tai feministeiksi, kun systeeminne hyväksikäyttää ja halveksii taiteentekijöitä ja sanoo rakastavansa taidetta samassa lauseessa ja seksistiapinat voivat rellestää mielinmäärin. He ovat tehneet niin, niin kauan kuin minä olen toimintaa seurannut. Asioihin ei ole tullut minkäänlaista muutosta, koska samat ihmiset työskentelevät vuosikymmenestä toiseen palkintoasemissa.

Näitä systeemin työhön liittyviä ongelmia ei kukaan halua korjata, koska se maksaa instituutioille ja tarkoittaa lypsyn päättymistä ja koska taiteilijat ovat epätoivoisia ja haluavat esille, vaikka ja aina ilmaiseksi. Instituutit joutuisivat myös myöntämään tekevänsä mitään ongelmille. Mä uskon, että rakastatte. Rakkautta suorastaan pursuaa, laitetaanko perseeseen. Taiteessa rahastavat kaikki muut paitsi taiteilijat, ja että duunarin skidi tekee nykytaidetta, on ilmeisen harvinaista, koska minua epäillään ja ihmetellään, ihan oikeasti, kuinka se on mahdollista, miten sinä olet päässyt tällaiseen paikkaan. Päästä jonnekin? Se tuntuu olevan kovan työn takana minulle. Ei se helpolla tule. Ei tietenkään ole mikään ihme, että poikkean linjasta ja kuvasta, koska kuka on taiteilija ja mistä hän tulee, millainen on taiteilija ja mitä kukakin osaa. Minun on todistettava feministisyyteni ja vasemmistolaisuuteni keskiluokkaisille hyväperheisille kusipäille, jotka siis ovat vahvasti vasemmalla, mikä tarkoittaa, että minun on oltava samaa mieltä ja näytettävä samalta eli sulauduttava joukkoon, tähän luovuuteen ja rakkauteen. Taiteen seksismille ja naisvihalle kukaan ei myöskään tee mitään, koska seksisteillä on paljon valtaa. Kun käyttää valtaa taiteessa, joltakin lähtee ura. Työpaikkakiusaaja saa potkut vasta monen vuoden jälkeen, koska hänellä on rautaiset suhteet New Yorkiin #Frame. Minä edelleen todistan, että osaanko mitään ja olenko uskottava, eihän minua suurinpiirtein ole olemassa, sula mahdottomuus. Suhteet New Yorkiin tekevät taiteilijan ja taidetyöläisen uskottavuuden.
Minun on sitä vaikea vakavasti ottaa millään tavalla, puhumattakaan tasoista.

Aihe, josta on myös vaikea saada kiinni, koska aiheen henkilöt ja taidemaailma ovat poliittisesti koomisia paskanpuhujia ja huijareita, joille asioiden samanlaisina pysyminen merkitsee tienestien vakautta. Saavutettu asema on saavutettu asema. En itse pysty muuta kuin nauramaan tätä epätodellista luotua systeemiä, jossa taiteilija ei ole millään tavalla määräävässä osassa vaan nappula, jota ei oteta vakavasti ennenkuin hän tekee tuohta ja hänellä on suhteita. Huomauttaisin, että kommunismi pyrkii pois rahasta. Systeemi, jota he itsekään eivät halua purkaa, se on niin täynnä sepitystä ja esitystä, että romahdus tulee olemaan järkyttävä. Sitten kun kukaan ei enää usko. Kuolleita taiteilijoita on hyvä esitellä, he ovat hiljaa.