Miten nykyään paljas perse on vähemmän ihmetystä herättävä kuin paljaat rinnat? Rinnat ovat henkilökohtaisemmat?

Perse

Persettä pohdiskellessani, mietin nykyistä suhdettamme kehoihin ja etenkin naisen kehoon. Taiteessa alaston keho on perusyksikkö, mutta harvoin sielläkään hyvin erilaisia kehoja tulee vastaan, ehkä nykyään enemmän kuitenkin, kun puhutaan kehopositiivisuudesta, kehojen kauneudesta ja kehon tutkiminen on edelleen kiinnostavaa, voimme muokata itseämme loputtomasti, mutta voimmeko muokata mitä pidämme kauniina ja taiteena, tutkimmeko todella itseämme ja kehitymme vai vain imitoimme ja esiinnymme? Itsensä hyväksyminen on silti, kaikesta positiivisuudesta huolimatta, tänä päivänä todella haasteellista, juuri ehkä itsensäpaljastajien ja menestymisenpakon johdosta, nimenomaan netissä tapahtuvana jonakin jatkuvana itsensä ja toisten tarkkailuna.

Itsensäpaljastaminen on halun osoitus, bisnes ja keho on joku ihminen, kenties taideteos, joka on muokattu ruokavaliolla, treenillä ja leikkauksilla tai ihan sellainen kuin sattuu olemaan, sen kuvaamista ja dokumentointia. Se, miksi haluamme olla kuvassa paljaina, miksi kuvaamme itseämme ja paljastamme mahdollisimman paljon, on minulle vielä hiukan arvoituksellinen asia, mutta exhibitionismi ja huomiohakuisuus lienevät päällimmäisinä ja halu näyttää stereotyyppisen kauniilta on pakkomielteistä. On vaikea tulla huomatuksi lahjakkuudellaan, etenkin kun on nainen ja jokaisen on pakko pärjätä, kuuluisuus ja tunnettuus on ilmeisesti korkein halu, tulla nähdyksi. Pidätkö minusta vai pitäisikö minun olla toisenlainen, on outo ajatus juuri kehon kautta. Paljaat rinnat huomataan, sen ovat feministitkin todenneet. Median huomion saa välittömästi. Onko se sitten naisten vika tai vika ylipäänsä? Olemme kehomme, osiemme summa ja meidät arvioidaan ulkonäkömme kautta, aina ja aina on joku vialla. Rintojen suurennusleikkausten määrästä päätellen voisi kuvitella, että emme olisi kovin kummissamme rinnoista ja nänneistä. Olen ihmeissäni, miksi pullistumat, väljä kaula-aukko ja rintojen välin esittely ei väräytä kenenkään hälytyskelloja, mutta nänni tekee sen? Onko nänni traumatisoiva? Se on se kohta, joka laitetaan lapsen suuhun ja jota voi muutenkin nuoleskella. Nänni on kuin sormenpää, joka osoittaa puseronkin läpi. Katse kiinnittyy siihen melko välittömästi, että ne voi teipillä peittää ja jopa täytyy.

Alastomuus herättää närää ja kummallista kaksoisstandardia, jossa silkka pehmoporno on ihan ok, jos se tapahtuu salilla. Taiteena alastomuus on edelleen outoa selkeästi. Maalauksena menettelee, valokuvana hmm, performanssina menee jo yli. Katsomme alastomia kehoja TV:ssä, se ei häiritse ketään, eivät seksikohtaukset, se on viihdettä, kun meillä ei ole henkilökohtaista kontaktia esiintyvään ihmiseen, se on vaan joku. Riippuuko taas kuka tekee ja kuka katsoja on? En tiedä. Naisen alastomuus on huoraamista, häpeällistä, mies voi lähettää kuvan kullistaan ja se on viihdettä, sille miehelle. Milloin keho ja mitä kehollaan tekee, traumatisoi? Mitä et halua nähdä?

Kun asettuu katsottavaksi alastomana, ottaa ison riskin. Taiteilijana voin sen ottaa, koska reaktio on kiinnostava, siis joko pelottava tai että pornoesityskö tämä. Teenkö taidetta vai olenko aktivisti, imitoinko jotakin? Itseäni kiinnostaa omituisuus, hyökkäävyys, banaalius, vanhanaikaiset tavat katsoa alastonta ja nykyaikainen kehokuvien tulva, pakkomielteisyys kehoa kohtaan, mihin huomio kiinnittyy: nänneihin, läskeihin, muotoihin, ikään ja mitä vielä, onko alaston keho aina seksuaalinen ja miten pakkomielteinen suhde meillä on seksiin? Kun keho on työkalu, on ajatus seksistä myös työkalun asteella, ei henkilökohtainen eikä häpeällinen. Keho on selkeästi kriisissä, sen näkee TV-ohjelmien laadusta, joka on myös kriisissä. Parantavatko paljaat tissit maailman?

Lutkien partiolaisjoulukalenteri

Pillu

Ennen laulettu keväällä erikoisissa juhlissa.
Vittu lensi viirutteli,
Läpi linnan liirutteli.
Miehet luulit mestariks,
Naiset Narvan tuarastaks,
5 Tytöt luulit lukkariks,
Pojat tunsit, jot on pillu.
Pojat poimiit kivvii,
Millä vittua visata,
Karvasuuta karkotella.
10 Vittu karkasi katolle,
Pojat moahan polvillesen:
“Puttoo sie, punakeroinen,
Laske moaha, marjuveini!
En anna sinnuu koville puota,
15 Mie siu puotan polvilleini,
Hepsahutan helmahain,
Lepsähytän leäppähäin.”

SKVR IV3

3395. Koprina, Korkka. Väinö Salminen. n. 1273. 1907.

hakusana pillu, Suomen kansan vanhat runot, kalevalamittaiset runot.

Synonyymit naisen sukupuolielimelle, joka sanasto uusiutuu jatkuvasti ja kiinnostavasti löytyy helposti netistä ja sanastoa on varsin helppo itse keksiä. Englannin kieli vaikuttaa tällä hetkellä miten kielemme muuntuu, miten assosioimme, ja ajattelummekin kenties avartuu vai onko alapää edelleen eläin? Seinäkirjoituksissa alapääkuvasto on yhä näkyvästi käytössä ja sitä pidetään hauskana asiana, naurettavana, karvoja ja lihaa, intiimiyttä, uskallusta, koska asia on niin kielletty ja rumana pidetty, tästä päättelen, että seksi ja sukupuoli ovat hyvin nuoresta kiinnostava asia, pelottava ja ilmeisen likainen että hävettävä, jolla häpäistään eli siitä on puhuttava oikeilla sanoilla ja niin, että asia on tärkeä että varsin massiivinen. Nauru ja jollekin nauraminen yhdistetään häpeän tunteeseen, naurahdamme, kun olemme häpeissämme tai sanomme, että se oli vain vitsi. Kaikki mikä tulee alapäästä on likaista, myös kuukautisveri, joskus myös lapsi joka ei ole syntynyt avioliitosta, jonka isä on tuntematon, lähti kälppimään tms. Miten näistä häpeäntunteista, joilla on niin pitkä historia, pääsemme eroon ja kenen vika naisen häpeä on? Pitääkö naisen hävetä itseään edelleen, kun hän on se johon työnnytään, jota katsotaan kun ei voi paeta, jonka sukupuolielin on näin nimekäs vaikka on nimetön, jota osoitellaan sormella ja jonka elin halutaan nähdä, jota kuvataan puhelimella tai kuvitellaan joksikin? Miehen elin on varmasti yhtä nimekäs tai ainakin melkein.

Pillu () Paljas Nahka Kukkaro Kukka Sun rönsylilja VG
Pimppi Pinppi ännällä Pimpero Pikku v
Tussu Tuhero Alapää Turboahdettu Turva Salaisuus TopSecret salaisuutesiKukka
Alasuu Mirri @ Litinä
Lettu Pannu 
Matto Römpsä 
Toosa 
Etuperse 
Alahuulet 
Pandoran lipas 
Simpukka 
Fjöösa Mainitsematon Karvasuu
Marjukka (vagina jolla on jäätävä puska)  Vittu (viiden lapsen äiti) Vimpatti
Majava 
Luonnon oma tasku 
Piude 
Römpelö 
Ykkönen 
Panoreikä 
Pesä 
Puutarha 
Viidakko  
Kolo 
Naisen vehje 
Musta aukko 
Rasia 
Kirkkovene 
Piirakka 
Donitsi
Tavara Mätäs Nimetön Emätin 
Sukupuolielin Vagina Vulva
Pilde Asia Juttu Se Tuo
Häpy 
Häppäri
Tamppoonireikä Genitaali 
Rööri 
Alahylly 
Naisen ase
Karvakolmio 
Rakkauden Bermudan kolmio
Lompsa 
Penaali 
Phusi
Käytössä 
Pipari
Rako 
Synnytyskanava 
Reikä Ykköspesä 
Lepakkoluola 
Pimpsa
Pinde 
Silakkatori
Kanaali 
Karkki Riemurasia 
Kaivo Luonto
Parisuhteen kiristyskeino (FML) 
Märkä paratiisi 
”Syy leikkiä lääkäriä” Gynekologin arki 
Etupiha 
Tiukka paikka
Etureppu 
Vyölaukku 
”Se paikka mistä lapset tulee” 
Tosielämän haikara 
Pulla Limatasku
Alasilmä 
Eevan peli  
Lompakko 
Römppeli 
Räpylä 
Lepakon unelma 
Ainainen tavoite
Asia jota ei voi elää ilman
Kotelo Koru
Ripsipiirakka 
Narikka 
Pannari 
Luontovisa 
Nahkalaukku 
Hyvän mielen lähde
Orgasmikolo Munakenno Pillumehukannu Ajorata Onnenlaatikko Loota Kiimaboksi 
Patalappu 
Uuni 
Kassakaappi 
Säästölipas 
Aarrearkku 
Neitsyen aarre 
Tulviva ilmastointikanava 
Ihmistamppoonin mielipaikka 
Kielinaisten lempimesta 
Lempimiskolo 
Horojen tulonlähde Luvattu maa 
Rakkauden mekka 
Homojenpelätin 
Lihamureke 
Kinkkuleipä 
Leivänpaahdin 
Syvä metsä 
Runkkureikä 
Näytön paikka 
Nahkatunneli 
Rotko Kierrätyskeskus
Sormiluola Pankkiholvi Nainen on
Hääyön tavoite Hole Lutkien partiolaisjoulukalenteri
Rievä Reva Pleikkari Hilloviiva Camel toe  Aromipesä X-box  Leikkimökki
Jauheliha
Putkimainen elin Värkki Tupsu Hassu
Ulkosynnytin Muffinssi Leivos Jalkojen väli Hunaja
Palkinto Plus lisäsin omiani Kullinkiillottaja Imuri

https://www.city.fi/blogit/epicmemo/140+synonyymia+sanalle+vagina/125557

TRENDING RN – DECEMBER 03, 2019, Interestingly new synonyms for vagina get invented every year.

https://www.urbandictionary.com/define.php?term=vagina

https://urbanthesaurus.org/synonyms/vagina slang is another thing toolbox

Sisustustaiteen ammattilainen, kuinka määrittelet ammattilaisuuden, ja entä taiteen? Tiedät siis, mikä on laatua ja sinulla on laaja verkosto, kuinka taide on esillä, miten taide on arjessa ja millainen taide myy? Entä millä on arvoa, taiteellista, esteettistä ja taloudellista? Millainen taide kiinnostaa kuluttajaa, onko sellaista ja onko se aina se hinta ensisijaisesti?

I’m a slave 4 u./Climax cave

uhh baby yes harder   (is this a woman?).
Give it to me baby nice and slow   (is this a woman too?).
Yes harder, but be nice and slow.
That requires talent to do hard and be nice simultaneously. Niceness is of course the outcome of sex, self-evidently pleasurable. To be hard and nice is a lovely contradiction and combination what comes to having sex. It is like bringing up children, be firm but loving. Know what you are doing and what is wanted of you. Funny is how these pornographic clichés work. They must work because they are used quite much. Horny is a state of mind of the contemporary world.
Level of arousal and intoxication of upcoming orgasm is a state of overwhelming simplicity of sudden feel good.

Niceness and slowness, coming. What a disgusting image of drooling. Self-centered pleasure hunt. Where there is a cunt. Give it to me. What do I get in return? Is it a give and take? Sexist power play where there is something for oneself only. Good time for me, only, but you must get something out of it too. Yea, sure I want exactly the same thing as you, and I want to give everything to you, because we are the same mind, we want the same pleasure. In mutual understanding I provide your ecstasy.

Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person? Who is this person?