Vallankumouksen nimi

Aika jolloin se alkoi, hetki elämässä, tapahtumaketju, tunnemuisto ja tilanteiden kehitys, ketkä vallankumousta olivat tekemässä. Mistä vallankumouksessa on kysymys, miksi, miten ja missä vallankumous tapahtuu. Kuka vallankumousta seuraa, siitä raportoi, kuka kirjaa ylös tapahtumat ja mitkä tapahtumat erityisesti. Kun asiat tapahtuvat, miten ne tapahtuvat ja luovat kokonaiskuvan vallankumouksen luonteesta, päämääristä, tavoitteista ja saavutuksista, lopputuloksesta ja miten siitä eteenpäin vallankumous pitää pintansa tai ei pidä. Onko kysymyksessä subjektiivinen kokemus, äärimmäiset tunteet jotka sanelevat mitä ihmiset tekevät, kokemus ja tunteellisuus joiden kautta asia kerrotaan vai objektiivinen ulkopuolinen tarkkailija kertoo mitä näkee, hän jolla on etäisyys asioihin ilman henkilökohtaisuutta mutta empatia ja kyky huomata asiat jotka ovat oleellisia?

Vallankumous on prosessi, materiaalinen ja henkinen, joka tänä päivänä on hyvin visuaalinen, nopeatempoinen kuvallinen spektaakkeli, hyvin usein sekava ja sotkuinen, jossa tunteet äärimmäisen voimakkaina pääsevät/päästetään esiin tai näemme ja koemme sen visuaalisuuden kautta. Huutamisen, vihaisen elehtimisen ja eräänlaisen performanssin, kivien heittelyn, julkisen tuhoamisen voiman näyttönä, vastakkain asettelun jossa valtio ja valta kyseenalaistetaan kansalaisten toimesta. Kansalaiset huomaavat omaavansa valtaa ja pystyvänsä sen ottamaan pois niiltä, joille se on annettu kansalaisten toimesta tai heidän puolestaan tai kansalaiset konkreettisesti saavat huomata, että valta on jossakin niin ylhäällä ja sellaista että siinä lähtee henki kun asiaan yrittää puuttua. Politiikassa ja kumouksissa irrationaaliset tunteet, jotka sellaisinaan ovat vaarallisia ja sivistymättömiä eivätkä saa olla ilman pidäkkeitä, puetaan rationaalisen puheen asuun, säädylliseen ja sivistyneeseen pukuun, hyvin muotoiltuun puheeseen ja sanankäänteisiin. Tunne tämä tilanne ja ole tunteessasi vahva, oikeassa. Henkilö joka johtaa, voimakastahtoinen puhuja, puhuttelee joukkoa, ihmisiä, lähestyy heitä, ottaa kantaa tilanteeseen, ottaa tilanteen haltuun tai ihmiset.

Kun jotakin on patoutunut kauan aikaa, lopulta poksahtaa jotakin poikki tarpeeksi monelta ihmiseltä yhtäaikaisesti. He eivät enää halua kuunnella vaan toimia. Kumouksen ydin on ‘maltillisuuden’, turvonneen tyhjänpuhumisen, puheen kautta yhä uudelleen epäonnistuminen eli muuttumattomuuden ymmärtäminen, sivistyksen joka on kontrollia ja voimakasta säätelyä ja sääntelyä ymmärtäminen. Tahdin, liikkeen ja vauhdin uudelleen arviointi, kuka käskee ja miten, kuka minua käskee ja miten vastaan. Se jokin, joka on vaikea nimetä, kun ei enää pelkää henkilökohtaisia seuraamuksia eikä kärsimystä, vaan on valmis uhraamaan oman hyvinvointinsa kokonaisuuden puolesta jotta kärsimys, systeemi joka kuvittelee muuttuvansa ihmisten hyväksi ja kontrolli loppuisivat. Kuinka ihmiset voisivat itse määritellä itsensä ja vapautensa rajat, koska tarvitsemme huolen pitävää systeemiä?

Vallankumouksen tilanteessa tarpeeksi moni kokee tuntevansa yhteenkuuluvaisuutta ja kokee samoin miten muutosta joudutetaan tai on idea ja sitä kokeillaan. Miten valta otetaan, miten valtaa käytetään ja mikä on valtaa esimerkiksi hetken mielijohteessa yhtäaikaisesti. Kun tarvitaan muutos asioiden tiloihin on perus jokapäiväistä jargonia, mutta että todella ryhdytään toimeen on kiinnostava piste: milloin se tapahtuu, ettei enää kuunnella puheita asioista, joihin ei ole luvassa parannusta ilman radikaalia väliintuloa eli miten kauan kuuntelemme puhetta, milloin ja miten luomme sen itse ja millaisella puheella on haluttu vaikutus yhteiskuntamuutoksessa. Tarvitaan joukkovoima jonka päämäärät ovat selvät. Ison joukon on oltava yksimielinen. Massa yhdessä toteuttaa haluamansa sopiviksi katsomillaan keinoilla. Miten tämä yhteinen päämäärä ja halu toteutuu kun jokainen on yksilö jolla on oma ääni ja onko siis vallankumous paras mahdollinen keino ja sana.  Massan on pystyttävä toimimaan yhteen ja yhteisen päämäärän hyväksi, ei yhden ihmisen hyväksi vaan kaikkien. Vallankumous on hyppy tuntemattomaan, mutta lopputulos usein on jo nähty. Lopputulos voi olla aivan eri kuin oli tarkoitus. Vallankumous jäi tyngäksi, tapahtumaksi ja karnevaaliksi, jossa kansa on kyllä kokoontunut yhteen ja heillä on vaatimuksia maan johdolle ja virkavallalle. Kuka riskeeraa kaiken, oman itsensä yhteisen edun ja tulevaisuuden vuoksi?

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mista-myrskyjen-nimet-tulevat/177963/

Onko nimi asia, jonka eteen vallankumouksessa tehdään työtä? Mitä nimi symboloi ja millainen merkitys nimellä on? Luoko nimeäminen yhteenkuuluvaisuutta ja samalla kokoaa yhteen saavutusta, joka kehittyy tehdessä? Voisiko ajatella, että annettu nimi on siemen, johon koko vallankumous juurtuu, josta on pidettävä kiinni yhteisvoimin ettei rakennelma luhistuu. Nimi kokoaa yhteen perusajatuksen, lähtökohdan ja jatkon. Se on tapahtuman historiallinen alkupiste ja kuvainnollinen idea, ideaali johon pyritään, jota voimme hurrata, johon on pyritty, perusta josta lähdetään rakentamaan jotakin kestävää ja tuhoamaan jotakin joka on ollut haitallista. Vallankumous on puhdistus/ puhdistaminen siinä mielessä. Vallankumouksen ydintä on, että korruptoitunut paha ja muuttumaton vanha ajattelu, rikollinen johtaminen yritetään muuttaa, vaihtaa ja poistaa, jotta koko systeemi ja ihmiset uudistuisivat, tavat tehdä muuttuisivat reiluiksi ja kaikkia tasavertaisesti palveleviksi. Vallankumouksen nimi on nimi uudelle ajalle, ajan alulle, jollekin jonka takana seistä. Aika pysähtyy hetkeksi kuin shokissa tapahtuu. Asiat tapahtuvat kuin hidastettuina, uskomattomina, vaarallisina ryöppyinä joita ei voi peruuttaa, ei pyydellä anteeksi. Nimeäminen painottaa asian ja tapahtumien tärkeyttä, ihmisten panostusten ja voimannäytettä joka on kuin he. He, jotka saivat aikaan pysähdyksen. Hetki, jolloin oli pakko ryhtyä toimeen, valita puoli ja seistä sillä puolella. Tietää miten toimia.

Hyvä esimerkki nimeämisestä, sen oleellisuudesta, merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle, mielivaltaisesta merkillisyydestä on Suomen sisällissota 1918, jota kutsutaan vaihtelevasti ja näkökulmista riippuen eri nimillä, joista hätkähdyttävin lienee Suomen työväen vallankumous, joka liittyy Venäjän vallankumouksiin 1905, 1917 https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_vallankumous.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota “Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.” “Sodalle on annettu erilaisia nimiä, jotka heijastelevat eri historiallisten ajankohtien valtapoliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia sekä ideologisia painotuksia. Tässä suhteessa värittyneimpiä nimiä ovat vapaussota, luokkasota, punakapina ja torpparikapina. Tasapainoisempia nimiä ovat kansalaissota, vallankumous, kapina ja veljessota. Neutraaleimmat ilmaisut ovat vuoden 1918 sota (Suomessa), Suomen sota 1918, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallankumous linkki josta löytyy lyhyt lista vallankumouksista jossa on myös Suomen työväen vallankumous 1918.

Hätkähdyttävyys on henkilökohtainen kokemus ja visuaalisuus on iso osa yhteiskunnallisen väkivaltaisen murroksen tekemistä. Vallankumouksen ajatus ja teko Suomessa on kaukainen ja ei ehkä niinkään. Mukavuudessa ja henkilökohtaisessa kuplassa se on kokemuksen ja historian kannalta kaukainen, jossakin ja jonkun muun tekemä, joku muu kuoli. Se on merkityksenä ja tekona jotakin mikä tapahtuu muualla ja on äärimmäinen, väkivaltainen, pidättelemätön ja pelottava. 1918 vuoden tapahtumista ja kuinka siitä on kirjoitettu ja kerrottu käydään edelleen keskustelua ja se on Suomen historian, Suomen valtion synnyn kannalta merkittävä kapina. Käsittämättömänä pidetään kuinka saman kansan sisällä voi tapahtua näin suuri kahtia jako ja väkivallan tekojen, murhaamisen tarve. Käsittämätöntähän on kuinka sokea edelleen moni on luokkajaolle, jaolle etelään ja pohjoiseen, köyhiin ja rikkaisiin, sivistyneisiin ja sivistymättömiin, herrakansa vastaan alamaiset eli työläiset ja selviytyjät ja kuka kykenee väkivaltaisiin tekoihin tai mikä on väkivaltaa. Kahtiajakautumisen ongelma ei ole poistunut keskuudestamme. Siitä ei pidetä ääntä, koska siihen on ollut vaikea uskoa, koska näennäisesti olemme samalla viivalla. Nykyään meillä pitäisi olla samat mahdollisuudet. Joten se millä nimillä asioita kutsutaan on kiinnostavaa, koska se kertoo meistä ja arvoistamme.

Suomalaisesta elitismistä

Ei tarvitse katsoa kauas eikä puhua ihmisistä, jotka ovat korkeissa asemissa yhteiskunnassa, kun löytää elitismin Suomessa, elitismin siemenen, jota voi kutsua luokkajaoksi. Elitismi ja etuoikeutettu asema näkyvät asenteissa, siihen on kasvettu, kasvatettu, että vain paras kelpaa, paskatöihin ei kosketa, koska paras ei tee niin ja paskatöitä eli huonosti palkattuja töitä, vähän koulutusta vaativia töitä tekevät laiskat, tyhmät ja saamattomat eli luuserit. Tähän asenteeseen olen aina törmännyt kun koulutuksestani huolimatta otan vastaan työn, jossa tuntipalkka on 10 e tunti. Törmään ennakkoluuloihin joita on vaikea käsittää enää olevan tai miksi kuvitelmat hyvästä ja huonosta työstä pysyvät hengissä.

Tässä työttömyystilanteessa työ on työtä. Asema, että oma erikoislaatuisuus, ovat toissijaisia. Suomalainen elitismi tulee ilmi siinä kuinka heikommassa asemassa oleva poljetaan tilanteen tullen maanrakoon jotta oma etevyys ja paremmuus loistaisi, töissä ja kouluissa. Työ ja raha määrittelevät meidät täysin. Saanen sanoa että on räikeä ristiriita siinä mikä on hyvä työ, tärkeä työ ja miten työ vaikuttaa ihmisen arvoon. Ihmisen luonne ja ihmisyys mitataan siinä kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä olivat he ketä tahansa, tekivät mitä tahansa työtä. Olen oppinut kuinka pallottelu ja pompottelu, selän takana puhuminen ja selkärangattomuus palkitaan. Kuinka se joka tekee huonosti palkattua työtä on luuseri, joka ei ole elämässään päässyt eteenpäin. Eteenpäin menoa merkkaavat suuri palkka ja sillä saatavat asiat. On menestystä kuinka voi kuluttaa ja millaisia kavereita ihmisellä on, kuinka asuu ja miten pukeutuu. Kokonaisarvioni suomalaisesta työelämästä, sitä taiteilijana seuranneena, on surullinen.

Sitten on kysymys miten paljon ihmisen on hyvä tienata ja kuinka paljon raha merkitsee vai merkitseekö se, että on mielekästä merkityksellistä työtä ylipäänsä. Miten työn merkitys löytyy? Minulle yhtälö on helppo, koska taiteilijan työ on minulle kutsumusammatti. Se tuo elämääni merkityksen. Harvoin tapaan taiteilijoita tekemässä niitä muita töitä joita teen elääkseni ja ilmeisesti on harvinaista olla taiteilija työelämässä, koska taiteilijan ammatti on kummallisuus, jota ihmetellään tai ajatellaan ja sanotaan että olen huono taiteilija koska en myy töitäni, työni ei myy. Raha määrittää laatua edelleen. On ollut kiinnostavaa tehdä duunarin töitä ja kohdata nykytaiteesta autuaan tietämätön kansa. Joka on saanut minut pohtimaan luokkajakoa ja millaiset asiat ketäkin kiinnostavat. Taidekuplasta kannattaa astua ulos, koska ulkona on hyvin taiteeton maailma, joka on varsin mustavalkoinen. Eipä sillä, taidekupla on myös putkinäköinen monella tapaa, on heitä ja meitä. Ärtymystä on vaikea peitellä kun ennakkoluulot toistuvat mihin tahansa menenkin, milloin mitenkin päin, omaa identiteettiäni sen enempää painottamatta. Ärtymystä on myös vaikea peitellä tässä Suomen paapotussa elitistisessä ilmapiirissä jossa itseä pidetään liian hyvänä tekemään matalapalkkatyötä ja se joka siihen sortuu on häviäjä, jonka itsetunto piakkoin rapisee. Työn tekemiseen on muutenkin tullut kummallinen asenne: vaivannäköä kartetaan, itsensä likoonlaittamista ja työn hyvin tekeminen, etenkin jos se on huonosti palkattua, on liikaa vaadittu.

Viimeksi pari kuukautta sitten kuulin taas kysymyksen miksi opiskella niin paljon kun joutuu tekemään edelleen matalapalkkatyötä. Niin, miksi sitä joku opiskelee. Jotkut opiskelevat siitä saatavan taloudellisen hyödyn vuoksi. Jotkut opiskelevat, koska ovat kiinnostuneita asioista ja itsensä kehittämisestä ja kenties haluavat muuttaa yhteiskuntaa ajattelemalla ja kirjoittamalla ja taiteella. Tämä jälkimmäinen syy on ilmeisen huono, koska siitä ei makseta. 😦