Mitä tarkoittaa, kun nainen on oletettu? Me emme tiedä, että hän on nainen? Mitä toisesta siis voi tietää?

Se, että olemme epätietoisia, mitä sukupuolta toinen ihminen on, on levinnyt koskemaan kaikkia tunteiden johdosta ja koska on ihmisiä, joille sukupuoli on ennen kaikkea tunne, ei biologiaa. He, jotka tuntevat olevansa väärässä kehossa, määrittävät itsensä sukupuolen kautta, koko identiteettinsä sukupuolen kautta, joka on tunne, (sukupuoli, joka on tunne, jonka tuntee, kuinka sukupuolen tuntee?), joka on sinänsä huima harppaus taaksepäin ja hyvin kapea ajatus ihmiseen eli tässä tapauksessa naiseen, imitointiin ja kuvitelmaan naisesta. Naisilla on esimerkiksi hyvin erilaiset sairaudet ja etenkin elimissä, jotka naisilla luontaisesti on eli synnytys-ja lisääntymiselimet ja rinnat, kuin miehillä. Nämä kaikki ovat hyvin herkkiä sairastumaan ja oireilemaan erilaisin tavoin, joita ei miehillä ole eikä voida keinotekoisesti imitoida. Eli kun puhutaan naisista, puhutaan hyvin erilaisesta kehosta kuin mitä miehillä on. Miehille käsittääkseni voidaan rakentaa vagina, lantio, takamus ja rinnat, ei muuta ja naisen sukupuolielimet että synnytyselimet ovat monimutkaiset käsittäen paljon laajemman kattauksen kuin ulkoiset sukupuolen merkit. Tunne, että on väärässä kehossa on siis oikea? Kuulostaa osin harhaiselta lapsen itkulta ja tavallaan normaalilta, koska hyvin monella on epämukavaa omassa kehossaan, ulkopuoli ja sisäpuoli ovat ristiriidassa keskenään. Kehon muokkaus perustellaan hyvinvoinnilla, hyvin radikaalitkin muutokset, että näin tulee onnelliseksi ja hyväksyy itsensä ja tämä on lääke. Mikä itse siis on, on täysin lopulta se, miltä näytämme ja mitä voimme sille tehdä? Mikä taas tuo ajatuksen pintaan, kuinka kapeasta tyytyväisyyden tunteesta ja näkemyksestä itseen on kyse ja mitä hyväksymme, kun hyväksymme kehon totaalisen muokkauksen leikkauksilla ja tämän itsensä määrittelynä? Tämä kaikki kuulostaa naiseuden yksinkertaistamiselta ja että miehet kokevat voida edelleen määrittää, kuka ja millainen nainen on ja naisten kritiikki itsestäänselvästi hiljennetään.

Se, mitä emme tiedä, mitä tunnustamme, ettemme tiedä ja mitä emme tunnusta eli tietämättömyyttämme, joka on usein hyvin totaalista, mitä tulee vieraisiin ihmisiin, silti, on oltava jotakin varmaa. Oletamme toisistamme paljon, ulkonäön perusteella lähes kaiken, näin sanoo oma kokemukseni. Mitä toisesta voi siis tietää eli päätellä ja mitä ei voi tai saa päätellä? Toinen kysymys on, mitä ihminen itsestään tietää ja miten paljon tunteet kertovat todellisuudesta ja meistä? Kun on niin, että kipuilu oman seksuaali-identiteetin, ulkonäön ja ylipäänsä identiteetin ja maailman kanssa yhteen sopimisen kanssa on niin kovin yleistä, että jotakin on tästä oletettava, ihmisten henkisestä tilasta ja eksyksissä olosta ja kivun määrästä että mahdollisuuksien määrän tuovasta epätoivosta. Entä kun meillä ei ole rajoja, kuinka voimme itsemme määrittää? Mitkä ovat ne määreet ja rajat, mistä itsemme kokoamme tai joku toinen kokoaa, kursii kasaan, jotta voimme olla kokonaisia, onnellisen tyytyväisiä katsottavina, koska hyvin paljon naisenaolossa on kyse, kuinka meitä katsotaan ja kuinka itse katsomme itseämme, minkälaisen muotin mukaan olen joko tyytyväinen itseeni tai en ole ja kuinka muodit että trendit määräytyvät että määräävät, kuinka paljon olemme niistä riippuvaisia, että tulemme hyväksytyiksi ja nähdyiksi. Kun voimme antaa luvan jokaiselle määrittää itsensä niin totaalisesti, että biologiset merkkaajat eivät tarkoita mitään muuta kuin jotakin, minkä voi keinotekoisesti rakentaa ja imitoida, mitä se tarkoittaa niille, jotka luottavat luonnon muotoiluun? Mitä keinotekoinen sukupuolen korjailu tarkoittaa tietämisen, olettamisen ja nimeämisen suhteen, miten ajatella luonnon tekemästä ihmisestä, jota pitäisi epäillä, onko hän sittenkään se, miksi itseään kutsuu ja riittääkö se?

En tiedä, onko tämänhetkinen sukupuolikeskustelu millään muulla tavalla kiinnostava kuin, että se osoittaa syvää ymmärtämättömyyttä ja piittaamattomuutta naisten haavoittuvuudesta ja monimutkaisuudesta, että keskustelun ristiriitaisuudet että yhteentörmäykset jakavat ihmiset yhä syvempiin riitoihin. Ihmisten määrittely ja ryhmittely ovat keskustelussa silmiinpistävän omituinen piirre ja naisten tulisi niellä nämä uudet määrittelyt ja järjestelyt kuin käskyinä, mikä on naiseutta, mikä on nainen ja kuka saa olla nainen, että keskustelu ja toiminta sinänsä jo on häirintää ja pakottamista. Keskustelussa pyritään kokonaan hylkäämään ajatus naisen kehon monimutkaisuudesta ja luoda uudenlainen jatkuvasti muuttuva nainen, joka on rakennettavissa ja jonka halutut ja himoitut kehon osat ovat ostettavissa ja itse näiden kautta määriteltävissä. Pyritään hyvään ja parhaaseen mahdolliseen loukkaamattomaan lopputulokseen luomalla uudenlainen kieli, joka kuitenkin loukkaa, kieli, joka voidaan jokaisen toimesta itse luoda ja jota vaaditaan muiden noudattavan loukkaamattomuusperiaatteesta.

Mitä siis tarkoittaa, kun yht’äkkiä jokainen nainen on naisoletettu? Tarkoittanee, että kukaan ei päättele sukupuoltani ulkoisista tunnusmerkeistä ja minun itsenikin tulisi käyttää tätä termiä, etten loukkaa ihmisiä, joiden sukupuoli on jotenkin hukassa, mutta he sanovat olevansa naisia, koska tuntevat niin, vaikka ovat syntyneet miehen kehoon eli kysyn: miltä naiseus tuntuu? Mitä tässä prosessissa oikeasti tehdään naisille, naisen loukkaamattomuudelle, keholle, mielelle ja naisten todellisuudelle? Minun on täytynyt ryhtyä ajattelemaan ja perustelemaan, mikä on nainen kehona, miksi naisten tilat ovat vain naisille: kuka tahansa voi laittaa mekon päälle ja sanoa olevansa nainen ja häntä täytyy uskoa, koska muuten loukkaisi tämän henkilön tunteita. Entä naisten tunteet? Miksi naisten tulisi vain kiltisti hyväksyä nämä uudet säännöt? Koska naiset ovat irrationaalisia tunne-ihmisiä ja välittäviä myötäeläjiä?

Kävelevä pillu

Milloin minusta tuli hankala? Olen aina ollut hankala. Hankala tarkoittaa ihmistä, joka ei pidä kaikesta mitä eteen tuodaan ja antaa sen ilmi, joka vastustaa yleistä mielipidettä ja -suuntausta tehdä asiat kuten muka aina on tehty, ja todella rikkoo henkisen alennuksen, rauhallisen tilan jossa Suomen pitäisi olla. Suomessa sellaisen ihmisen todella huomaa. Hankaluutta suvaitaan kovin huonosti, ilmeisestä syystä. Suomessa on hyvä, kun asiat tapahtuvat juohevasti ja nopeasti ilman ongelmia, eriäviä mielipiteitä, vaatimuksia. Tie on hyvä kun se on suora.

Olen ollut temperamenttinen lapsesta asti, joka tietysti on pahasta, koska tunteensa on hyvä latistaa äänettömyyteen ja puhumattomuuteen. Olen näyttänyt suoraan inhoni ja negatiiviset tunteeni että saan aikaan riidan ja tunteenpurkauksen. Suorasanaiseksi todella ryhdyin kun tajusin, ettei hyvällä käytöksellä saa muutosta aikaan, eikä hyvää käytöstä odoteta miehiltä samalla tavalla kuin naisilta. Sen olen huomannut, naista kohtaan voi olla niin ikävä kuin tahtoo, ylenpalttisen vihamielinen ja halveksiva kuin mihin kuvittelee olevansa oikeutettu ja se on ok, koska on mies. Kyllä naisetkin ovat ikäviä ja vihamielisiä. Letkautukset ovat hauskaa viihdettä. Ne kertovat suoraan älyn tasosta. Minun on hyvä hymyillä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Tyytyväinen tähän? Tuskin. Tämä tarve tyytyväisyyden ilmaisuun ilmaistiin minulle jopa yliopistossa, joidenkin opiskelijoiden osalta. Kritiikkini oli valitusta turhasta. Melko erikoista, mutta totta. Opetuksen tasoa ei saa ääneen kritisoida, koska opettajien kanssa on oltava hyvä kaveri. Hyvää kaveriahan ei julkisesti kritisoida, halataan jumalauta. Ääneen kritisoinnista seuraa jännittävä rankaisukulttuurin ilmentymä, jonka alku on eristäminen, ulkopuolelle jättäminen, selän takana puhuminen: kuinka se kehtaa, mikä se kuvittelee olevansa, huono taiteilija. Tuntuuko nyt pahalta? Toivottavasti, koska tämä suomalainen hyvä veli-kulttuuri tulee muuttumaan. Kavereiden ja työmahdollisuuksien toivossa en jätä sanomatta jotakin, jolla on iso merkitys kokonaisuuden kannalta, en jätä puuttumatta asioihin jotka todella ovat metsässä ja pahasti. Kannattaisi taide-alallakin jo ymmärtää, että opetuksen tason korkeus on ensiarvoisen tärkeää. Se, että ala toimii suhteilla, on erittäin huono systeemi. Juorupuheiden leviäminen ja niihin uskominen on erinomainen todiste. Kaverin sanaan luotetaan ennemmin kuin kysytään asianomaiselta. Systeemi ei uudistu samaa vauhtia muun yhteiskunnan ja maailman kanssa. Korruptio on mädättävää.

Kun teen jotakin provosoivaa, joka on ilmeisen helppoa, pyrin saamaan aikaan todellista muutosta joka toimii kuin vasara halkaisten todellisuuden, jota heteronormatiivisuus, hiljaaoleminen, tavallisuudesta poikkeamattomuus ja pelkuruus pitävät yllä. Minulle on sanottu etten saa olla hankala, sanallisesti kyseenalaistaa niitä, jotka päättävät mahdollisuuksistani jollakin asteella, jotka päättävät ja pitävät yllä ilmapiiriä jossa ei sana ole vapaa, muuten kuin anonyymisti ei saa sanoa ihan mitä tahansa, vai, ja kaveripiirissä on helppo sättiä. Kun on sellainen luonto, ettei voi sietää sitä, että on ihmisiä vallankahvassa jotka eivät kestä pienintäkään vastaääntä tai kyseenalaistamista, niin yhteentörmäystä on vaikea välttää. En myöskään siedä, että asioistani päättävät epäpätevät huhupuheita uskovat aasit. Ei epäoikeudenmukaisuutta, suoraa väkivaltaa, kiusaamista, vähättelyä, sameaa vettä joka seisoo ja tekee mitä tahtoo, tarvitse katsella vierestä. Jotakin on voitava tehdä ja sanoa.

On paljon ihmetystä ja paheksuntaa voimasanojen käytölle, sille ettei voi sietää heterokäytöstä, jossa naisella on vain yksioikoinen tietynlainen sovittu rooli, miehen omistajastatuksen täydellistäjänä. En ole sopinut millainen minun tulee olla, millaisia asioita saan tehdä. Nainen rikkoo roolinsa, jos siltä tuntuu ja kävelee ulos, tekee vastoin mikä on hyväksi? Hyväksi kenelle? Heteronormatiivisuus ei ole koskaan ollut minulle hyväksi. Että nainen on se, joka otetaan, katsastetaan, hyväksytään tai hylätään ei ole hyväksi naisille eikä tytöille. On naisia jotka pitävät tästä järjestelystä. Minä en. En ole täyttämässä toisen tarpeita. Mies, joka on, mitä hän omistaa, on etsimässä pillua, koska se häneltä puuttuu. Harmillista. Naisen tulisi täyttää tämä tyhjiö ja antaa miehelle vapaus toteuttaa nussimisfantasiansa, koska sitä iloa ei hänellä ole, ellei hänellä ole naista. Itse en katsele ja kuuntele yhtään anonyymiä apinaa, jolla on esihistoriallisia mielipiteitä siitä, mitä minä teen, mitä joku toinen tekee ja on, anonyymit apinat lyttäämässä seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia, feministejä, vasemmistoa, luonnonsuojelijoita ja taiteilijoita. Se on mielenmaisema, josta olen kotoisin ja jota erittäin mielelläni pakenen henkilökohtaisessä elämässä. Vapaaehtoisesti en kuuntele samaa levyä yhä uudestaan ja uudestaan. Jo pelkästään ammattini on ihmetyksen aihe: eihän se ole edes työ. Haista vittu!