What do you think of Critical Race Theory?

Killer, pencil on paper, acrylic on canvas, 2022

The most interesting thing is how Fine art especially accepts trends without any criticism and schools and universities teach these newly created doctrines like the word of God. Fine art thrives with trends like fashion does and doesn’t think or know any better, which makes one think how legitimate their teachings and clicks are. How effective in changing societies more just Fine art is, one can and should doubt. Making those luxury goods, are we now? Social justice is also a sellable object. You are on the right side, the side of the oppressed and that is what media loves to be too. Many artists face this reality as they are forced to think and say the right thing and if they don’t, they are silenced, removed from sight and their reputation is smeared. How just and wise that is, one must and should ask, especially the institutions that wash themselves clean with social justice. You are doing advertising, not social justice.

Hei valkoihoinen, koska olet valkoinen, olet alistaja. Mieti tätä keskenäsi valkoisissa lakanoissa katsellen valkoisia seiniä. Kaipaatko taidetta seinillesi?

Näin opettaa nykytaide critical race theory:n suulla: sinun täytyy tutkailla omaa valkoista viallisuuttasi ja ymmärtää valkoinen rakenne itsessäsi, joka alistaa muuta maailmaa, etkä ole edes ennen huomannut. Taideyliopisto on pureskelematta niellyt amerikkalaisen rotukritiikin, joka meidän täällä valkoisessa pohjolassa täytyisi sellaisenaan ottaa käyttöön ja huomioon yliopistotasolla nimenomaan, siellä missä tuotetaan tietoa ja oppimista että uusia virkamiehiä ja -naisia, paitsi ehkä ei Taideyliopistossa. Olemme siis varsin kolonialistisesti ja imperialistisesti siirtyneet ajatusten ja kulttuurien että käytäntöjen suhteen sapluunameiningillä omaksumaan, että olemme Amerikka. Olemme täysin yhtä ja samaa valkoista hegemoniaa, joka hyväksikäyttää selkeästi itseään heikompaa, mutta massaltaan vahvempaa mustaa populaatiota kaikkialla. Melkoinen yksinkertaistus ja näinkin valkoisessa maassa kuin Suomi. Rotukysymys on hyvin monivivahteinen, kuten historiaamme tuntevat osaavat kertoa ja meillähän on suuri naapurimaa, jossa maaorjuus koski suurta osaa väestöä. Miksei kukaan puhu siitä? Mikseivät kaikki orjien jälkeläiset saa ottaa osaa tähän keskusteluun vai onko se Venäjällä niin normaalia olla alakynnessä valtiovallan suhteen, ettei maksa vaivaa, koska ketään ei kiinnosta? Siksikö, että he ovat valkoihoisia? Valkoihoisuus on siis merkki alistajasta. Kun synnyt valkoiseksi, olet valmiiksi rakenteessa vahvoilla? Millaiset aivot synnyttävät tällaista paskaa? New Yorkin rahakas eliitti, joka haluaa pelastaa mustat valkoisilta, mutta ei itseltään? Ei ole mikään ihme Helsinki omaksuu innolla antirasistisen innoituksen: Yhdysvaltojen ja heidän unelmansa ihailu on vahvaa täällä ja onhan täällä persut, jotka herranjumala sortavat tänne tulevaa ruskeaa ihmistä epäilemällä, ettei suomea puhumaton työllisty. Ihmeellisesti tilasto puhuu sen puolesta, että näin on. Kuten myös Kelan tuella elelevästä muukalaisjoukosta, joka ei sopeudu, kuinka ihmeessä. Kaikissa Euroopan maissa, joissa on maahanmuuttoa Afrikan ja Lähi-idän maista, väkivaltainen jengiytyminen on kuin luonnonvoima. Silti meidän täytyy auttaa näitä heikkoja, jotka ainoastaan omasta ryhmästään löytävät voimansa väkivallan avulla. Älä ole valkoinen rasisti, vaan yritä ymmärtää, heillä on vaikeaa ja islam on rauhanuskonto. Vaikeudet jatkuvat sukupolvesta toiseen, joten kieli ei ole ongelma. Mikä ongelma muslimimaissa mahtaa olla? Onko se valkoinen alistaja?

Valkoinen värinä, siis väri, on Suomessa niin yleinen, että ihonvärinä, kun sen huomaa, ryhdyn ajattelemaan itseäni valkoisena työväenluokkaisena naisena, joka lähestyy viittäkymppiä ja sitä kautta valkoinen rakenne, jota pitäisi itsessään kriittisesti tutkailla ei hirveästi aukene alistavana, naisena etenkään taiteessa, työelämässä, yhtään missään. Rotuteoria ei ilmeisesti myöskään avaa luokkakysymystä eikä eugeniikkaakaan valkoisen kannalta, joka suomalaisia on historiassa koskettanut, olemme siis esimerkiksi saksalaisiin verrattuna olleet alempaa rotua. Valkoinen väri on Suomessa niin yleinen jo pelkästään talvella, että oman valkoisuuteni näen keinovalossa marketissa, kun katson peiliin ilman meikkiä. Tai siis talvellahan on pimeää ja valkoinen lumi tuo valoa. Aiemmin valkoinen on yhdistetty rauhaan ja hiljaisuuteen, iäisyyteen ja kauneuteen, mikä mustia ottaa päähän tai valkoisia antirasisteja, kun kaunis valkoinen laiha nainen on lehden kannessa ja mainostaa kauneudellaan, se on huono esimerkki kaikille muille, jotka eivät samaan pysty. Olen siis siinä mielessä myös inhottava, että syrjin ulkonäölläni tummaihoisia olemalla blondi, joita myös pidetään tyhminä, etenkin naisia. Eugeniikkaa sekin, siis jos ulkoisista piirteistä päätellään älyn määrä ja sukupuolestahan se tehdään itsestäänselvästi, etenkin taiteessa. Taiteessa valkoinen nainen on nähty alasti ja pantavana ja niin hän myös usein etenee urallaan. Mustathan eivät näin tee, he ovat hyvyyden sipuleita. Minähän en ole edes siveyden sipuli, vaikka en edes twerkkaa. Hirveä tanssi.

Valkoinen värinä on Suomessa yleinen kaikkialla, etenkin sisustuksessa, te tiedätte valkoiset seinät, keittiön kaapit yms. kaakelilaatat. Valkoinen on modernismin väri. Kaikki on riisuttua ja minimalistista, tätä myös taiteessa ja muotoilussa harrastetaan ahkerasti, sitä monenkaan kyseenalaistamatta, sen tiloissa ja teoksissa. Valkoisesta on moneksi, kuten esimerkiksi pilviksi ja valkoinen ihminen on saavuttanut jotakin, mihin muut vain haaveilevat pyrkivänsä. Hyvinvointiyhteiskunta on yksi sellainen saavutus, josta voimme olla ylpeitä. Nyt se pitäisi sitten luovuttaa pois, koska olemme alistajia ja ihmisoikeudet velvoittavat? Vielä ylpeämpiä voimme olla, jos pystymme säilyttämään sen. Selkeästi moni ei halua, että yhteiskuntarauhamme säilyy, saati hyvinvointiyhteiskunta. Väkivaltaiset jengit eivät sellaiseen kuulu ja jihadistit haluavat Sharia-lain myös länteen. Siksi olenkin ihmetellyt islamin puolustajia, kun yksikään islamistinen valtio ei ole demokraattinen, mikä on myös eurooppalainen ajatus, demokratia ja ihmisoikeudet. Eurooppa vahvasti on edelleen valkoinen ja on toki hyväksikäyttänyt ja orjuuttanut muita kansoja mielin määrin. Historia ei kuitenkaan oikeuta Euroopan alasajoa, koska historiaa emme voi muuttaa ja orjuutta on edelleen paljon maailmassa, mikä ei rotukriitikkoja kiinnosta saati lapsityövoimankäyttö. Näistä ei puhu yhtään kukaan antirasistiksi itsensä leimaava. Kohde on Yhdysvaltojen entisten orjien jälkeläiset, ei edes Venäjän entisten orjien jälkeläiset. Yhdysvaltojen mustat ovat jostain syystä suurimpia uhreja tällä hetkellä, ulinan määrä on vakio ja mitä tämä ulina meitä koskettaa, en tiedä.

Lisää taiteesta tässä ohessa eli kuvataiteesta, joka ottaa nämä trendit sydämenasiakseen opettaakseen muita ylhäältä käsin, kuten kunnon elitistin kuulu. Kuvataide tähtää luksustuoteiden luontiin rikkaille, näin kuvataiteilija tekee rahaa, jos tekee. Miksi rikkaita kiinnostaa poliittinen taide? Heitä kiinnostaa kaikki, mille kerääntyy rahallista arvoa ja media luo arvoa taiteelle esimerkiksi. Tokihan rikkaita politiikka kiinnostaa. Kantaaottava kuvataide seuraa trendejä ja nämä taiteilijat usein leimaavat itsensä anarkisteiksi, kommunisteiksi, antikapitalisteiksi, feministeiksi jne. Ja tämä kaikki on hyvää, koska tämä kaikki tekee hyvää yhteiskunnallisesti, koska taide tekee hyvää? Taiteen yhteiskunnallinen merkitys on siis luksustuoteiksi tarkoitetuissa taideteoksissa, jotka ovat nähtävillä erityisissä paikoissa erillään muusta yhteiskunnasta ja näkyvät laajalti mediassa, jos hyvin käy ja vaikuttavat sitä kautta ja nostavat arvoaan. Josta asiasta pääsemme valkoisiin huoneisiin ja kuka taidetta ostaa kotiinsa tai miten taide on osana arkkitehtuurissa tänä päivänä muuten kuin pykäämällä monumentaalinen taidemuseo jonnekin tai joku julkinen teos randomisti jossain. Kuvataide on nykyään hyvin helposti ohitettavaa, kovin politisoitunutta aivan tarpeettomasti, sen tehtävää rapauttaen eli jos kuvataiteen tehtävä on toistaa woke-höpinöitä ainoina totuuksina väittäen, että se ottaa kantaa, suojelee heikompia, se rajaa suuren joukon yleisöstä ulkopuolelle, kuten se tekee jo muutenkin elitistisenä ja keskiluokkaisena harrastuksena jossain kaukana suuressa metropolissa eriytyneissä tiloissa. Tästä voimme päästä taiteen julkisen tukemisen mielekkyyteen ja ketä kuvataide lopulta palvelee. Jos kuvataidekoulut eivät osaa eivätkä ymmärrä ryhtyä ajattelemaan kuvataiteilijan ammattia jonain muuna kuin luksustuotteiden tuottajana, eivät osana esimerkiksi rakennetun ympäristön luomista, tähtitehtailu on julkkiskulttuuriin verrattavaa höpöhöpöä.