Anonyymi arkkitehtuuri Anonymous architecture 2002-

Huts made by children in their variety have woken up my curiosity. They are places for imagination, imagined buildings, spontaneous and voluntary constructions. Interesting is the relationship between children, relationship between the made up constructions for play and build-up environment around, how children take their place or they are let to take their place. Huts I have mainly found in the forests near the suburbs wandering around. Children find their way to the woods, to thicket behind a garage, to wastelands which are free places in spirit, strange, left behind and open. Photographing these huts I have found picturing the living without worries, carelessness, with no need for perfection, freedom, otherness, feeling the outsiders even though those would not be the reasons huts were made for. As such huts are images of something imaginary but true, wild but realistic and profound. Huts which could be seen as images of soul, picturing the imagined, seen and the unseen, made with means found nearby. They are natural constructions, private dreaming, utopias, hideaways, nests, shelters, homes, playgrounds. Building a hut is a process which leads to other ideas. It is a surprising sudden creative process leading to gratification and happiness for having achieved and realised one’s own idea on one’s own, a result and understanding of power which lies there within. Charming is the effortless manner how imaginary world happens, is made and constructed without any materials bought. Everything used is found and put to play and again left behind. What one cannot do or does not have, can and must be imagined and made. Few branches make a dwelling, with woollen thread one can make a place and space to go in to.

Majat ovat monimuotoisuudessaan herättäneet uteliaisuuteni. Majat ovat kuvittelun paikkoja, kuviteltuja rakennuksia, omaehtoisia rakennelmia. Mielenkiintoinen on majojen ja lasten suhde rakennettuun ympäristöön, millä tavalla lapset ottavat paikkansa tai heidän annetaan ottaa paikkansa. Majat olen useimmiten löytänyt kerrostalolähiöiden metsistä kuljeskelemalla. Lapset myöskin löytävät tiensä lähiön läheiseen metsään, risukkoon autotallin takana tai joutomaalle, jotka ovat hengeltään vapaita alueita. Majojen kuvaamisen olen kokenut huolettomuuden, vapauden, irrallisuuden, toiseuden ja ulkopuolisuuden kuvaamisena, vaikka majat eivät näistä syistä syntyneitä  olisikaan. Ne ovat sielunkuvia ja ‘luonnollisia’ rakennelmia, yksityisiä haaveiluja, utopioita, piiloja, pesiä, suojia tai yksinkertaisesti leikkipaikkoja. Majan rakentaminen on prosessi, jonka lopputulos on yllätyksellinen ja johtaa uusiin ideoihin ja hyvänolon tunteeseen itse tekemisestä ja omasta saavutuksesta, oman ideansa toteutuksesta. Majakulttuurissa viehättävää on vaivattomuus jolla mielikuvitusmaailma rakentuu yksinkertaisista lähellä olevista materiaaleista ilman valmiiksi annettua kaavaa. Se, mitä ei osaa tai ei ole, täytyy kuvitella ja tehdä. Muutama oksa tekee asumuksen, villalangalla saa aikaan tilan johon mennä sisään.

Copyright © Henna Joronen 2017.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s