Tilanne

 

Siinä minä killuin, vaahtokumisohvan likaisessa kolossa ilman nostetta, ilman verta, en nähnyt muuta, kangastuksenomaisen pirstaleisen sykkivän horisontin, ihmisen paljaana. Minä nauroin ja itkin jo ennen karvaista jalkaa, tartuin liimapapereihin. Olin märkä, minuun oli ottanut imelä tuoksu. Ei ole ääniä, on puutunut perse, muovin nihkeys ja tajusin terävät varjot harsoisissa verhoissa olivat viherkasveja.

Hermoromahdus

Kävelin teitä vastaan toisesta tietoisuudesta. Olen paatunein mies, hukuin vainoharhoihin. Turvavaijereista olen pudonnut, putoan yhä. Kun kaikki kerran tapahtui, ei sitä voi pysäyttää, kaikkea. Kiertoradattomat kappaleet ajavat ohitseni, en tiedä kuinka kauan happeni riittää. Kuuleeko kukaan?

Vaimoni kasvot loistavat miljoona-asteisina, kuulen yhä veden ja saippuavaahdon. Vaimoni, vaimoni, kaunis naiseni, muistan sinut, maistan sinut. Sataa rankasti suuria hiutaleita. Koiran leukaluut kolahtavat yhteen kun se syö putoavaa lunta.

Pisarat vettä pullahtavat katosta puolipalloina, kokonaisina palloina, korvanmuotoisina sisuksina. Ikkunat ovat kadonneet, umpioidusta homeesta juoksen pois. Varjopilkut raajansa levällään, hylätyt jalustat joilla kasvaa mätäs. Tehtaan valot ja höyryt näyttävät minulle joen pinnan naiset, joen levät. Pinnalla kahden puolen nousee leilejä, joiden limat sulattavat liikkuvia piipun savun varjoja.

Pistooliyönä raa’at miehet nukuttavat vauvat sisällään, alkavat haukkua. Keskiaikaisesta tuoksusta lähtee viiva, sukkula joka osoittaa sydämen toimivan puhalluksen lailla. Janoiset lentokyvyttömät tanssivat kovat tukat päissään, sinne ei enää halua mennä, enkä halua ajatella lentämistä tai tanssimista jankkaavissa rytmeissä. Arkuuteni on aina läsnä.

Rauha

Talo haisi viemärijätteille juuri tänä aamuna, omantuntoni syöpä, se mitä on jäljellä ihmisen oikeuden ja hyvän kuvitelmasta: bambi joka vielä pää katkaistuna katsoo silmiin.

Kaadan kuumaa vettä laakeaan posliinikuppiin. Astian muotoon rypistynyt folio on tummunut paistin jälkiin. Tällä teroitetulla kynällä saan aikaan rauhan.

Sun

Sun mysteeris
sun mysteeris
sun
sun musta mysteeris

kuinka asiat menevät lepattavat
mitä ihmiset häpeävät sitä mitä ovat
musta väri on suoja pimeässä, aamulla se paljastaa kaiken,
näytät vanhemmalta,
naama tulee esiin hörppää lasista valoa juotavia syötäviä nautittavia kaartavia
hädässään kohta johon koski on ohi kohta lopettavat sinkoilunsa yökköset
joihin ihastuin
kun se jonka nostin liikkui kädelläni.

Muistiinpanoja Kuvasta Sensibility and i fucking love you, to be continued…

Sinä nukut, minä valvon.
Nostat peittoa ja kosketat takamustani unessa, minä vain katson sinua kun olet täysin poissa, mutta siinä.
Epätasaisuuksia jousissa karkeuksia sanoissa selityksiä jalkapohjissa,
kylmiä veitsiä ja haarukoita, joilla tutkia näitä reikiä. Senkin marttyyri, karvoja suussa violetteja läikkiä siellä täällä, tasaista hengitystä.
Nautiskelijoiden suonet ovat putouksia rasvalle, kiinalainen sumu jossa haiden pyrstöt saavat aikaan hyvänmakuisen liemen, ohjaa liikennettä haisevalla joella, hengität niskaani huokosten läpi, minun lävitseni, etkä tajua.
Juoksemme portaat ylös ja alas kunnes henki ei kulje, monen peiton alla kunnes on hiki.
Huomenna tulet taas. Et varmaan usko, IadoreYou.
Tiedät jokaisen salasanan
murtuneita kohtia ja ajattelet että teen pommeja. Hajuja ja ääniä, nappien paikkoja, ihmettelyä ääneen. Pitelin kuvaa valaasta edessäni.
Istun eikä minua erota. Enkä ehkä edes istu.
Mikään ei ole valmista. Ikinä. Ei edes tämä kirjoitelma.
Puhallan niinkuin, paitsi että olen oikeasti ja minun on hengitettävä normaalisti.
Näytä vain hampaitasi, minä hymyilen, saat minut nauramaan.
Pullo putosi pöydältäni. Kuitenkin siinä olet edelleen. Purista niin että jää jälki.

Mitä savi on? Luomisen symboli.
Kun katson alas maa kumisaappaissa näyttää surulliselta,
liimaantuneet lehdet kengissäni kävellessäni ruohossa
mietin ikääni taskussani pullonkorkki.
Mistä pitäisin kiinni?
Piirrän ilmaan, elefantti kaatuu mutaan. En kuvittele, kirjoitan mitätapahtuu ja se haisee maalle.

Kuinka kokoan tuolin

kuinka kokoan tuolin
kuinka talon, miten katson sen sisään,
kuinka avaan rasiallisen pastilleja
kuinka sormeilen purjonrenkaita
kuinka avaan autonoven
kuinka se lämähtää kiinni liian kovaa eikä saisi,
kuinka katson peilistä, kuinka seison, miten kehoni on, vaatteitteni suhde massaan,
kuinka pyöreä on olkaluu
kuinka kauan ja millainen olen
kun olen koko ajan
kuinka olen
kun kohta
olin
ja kohta johon koskin oli.

Rumuuden hetki

Rumuuden hetki, täydellinen siksi, koska tapahtui jonkunlainen ymmärrys, aristava hyväksyminen, en olisi voinut olla missään muualla.
Herkkä ruumis aluskasvillisuudessa, siellä mistä kasvit kasvavat, yllättäviä tapahtuu ja tuntuu,
kuonassa, mädässä, maatumisessa, mullassa, hengessä, hytinässä, suojattomuudessa, vääjäämättömyydessä.
Sopimattomuus jonka heitin pois, vaatteettomuus on oleellista, työntyvä tuuli puhalsi märkiä kudottuja verkkoja, ainoa itsestäänselvyys on yhteenkuuluvaisuuden tunne tähän ja halu paeta. Geometrian ajatus että on joku järjestys, josta kasvaa, mutta se ei tunnu tässä viimassa tai pysy koossa, kuvailemattomuus, kuvailun mahdottomuus ja vaikeus kun hampaat lyövät loukkua, sattumanvaraisuus, monia silmiä ja suita jotka etsivät ruokaa, näkevät ruokaa, kaunista, aaltoilevaa, minusta riippumatonta että olen tuntevaa lihaa. Olen vain tiellä. Näköni alkoi, elintoimintoni eivät olleet tottuneet tähän koettelemukseen. Vain suojassa kun olin hävennyt rintojani. Että häpeä ja itsensä vähätteleminen ovat kuviteltua itsensä suojelemista.

Arvoituksellinen sammal, kylmä, tuoksuva ja pehmeä, toinen nänni ylös, toinen kuin sammaloitunut metsään, kiitäjät munivat ahteriisi ja sinne poimuun mistä et pidä. Hengittäen umpeen ja auki, käsittämättömyyksiin, ääniin joita en osannut kuunnella. Tämä on paluu, saamani viestit ovat avoimet, niiden radat kulkevat missä vaan.

Kaviot kaupungin, pöydän, tuolien, ikkunoiden turpa

MutaUtopia, Hopeausva
hevosen nimi Into,
maa oli vettä valui saappaaseeni
rapa lensi ilmassa, nitisi litisi
haisi sulavalle lumelle, mäiskähti hyppäsi
käveli pöydälläni kuin ei mitään
kevyesti puhallus, lihakset ja jänteet
kaviot. Tuli päälle.
Joku hamusi takkini hihaa
kassini hihnaa kaipasi äitiään joka tallissa ei pysynyt paikallaan
kutsui poikaansa Mustajalkaa ja potki lautaseinää. Kovaääninen vastaus oli pahoillaan kun ei päässyt aitaa pitemmälle. Ulkona kavioiden kaupungit, ikkunat, joista heijastui housujeni lahje
hevonen ja ratsastaja taivastalli.