Hoarding beavers are so cute. Absolutely, hoard some more, save the planet by keeping the market growing. I love hoarding cunts. Save the rainforests and stuff.

pencil on paper, 2015-

New innovative lipstick Bigger and bigger.

New innovative lipstick, Go big.

DON’T BE AFRAID, GENITALIA IS THE BIG TOPIC OF TODAY, so why the fuck not.

I ♥ tight pussy I♥ a stiff wang.

To be BORN IN BORNEO. DO THEY HAVE TEFLON THERE? POLYTETRAFLUOROETHYLENE YOU KNOW? Absolutely, it’s everywhere, so does it mean nothing sticks? All is forgotten in about five seconds.

Hi Pussy Fluff, how is it going? Infant Phenomenon, the irony of it, all is great. Waking up the Bitch,
decomposing rage and contempt is not an impossibility as it seems, in this humid air and boiling online environment.

Funny conclusions made, true or false, didn’t bother to ask which one.
Yes, so poisonous and stupid I FEEL NOTHING BUT DISGUST, I mean go and consume more. Keep the market going and growing because without it we are fucked.

Toiston ajatus tai ajatuksettomuus, merkitys ja merkityksettömyys. Kuinka henkilökohtainen jokapäiväinen luuppimme onkaan vai onko siinä mitään henkilökohtaista, tunteet kuitenkin aina pelissä? Asioita, joita itse toistan mielessäni: Jos asioita tekee huonosti, miksi tehdä niitä ollenkaan?

Rituaalit ja konventiot luovat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta, kai, tai ovat todella ahdistavia pakkopaitoja, joiden muuttaminen on kuin pyhäinhäväistys. Näin on aina tehty-ajatus jumittaa Suomessa paikoissa, joissa ei kuvittelisi ja boksin ulkopuolelta ajattelu ja tekeminen on pelottavaa. Kenties islamilla on sellaisille vastaus, kyseisen uskon puolustus on niin kovaa, että pistää miettimään. Rukoilu ja uskonnolliset rituaalit luottavat toiston voimaan ja toistossa todella on voimaa, yksinkertaisuudessa, kauneudessa ja karuttomuudessakin, jonka joku on luonut muiden seurata, joka voi kertoa merkityksettömyydestä ja merkityksellisyydestä samanaikaisesti ja mikä yksilö on tässä pyörivässä maailmankaikkeudessa ja todellisuudessa, joka ei pysähdy ja jonka armoilla olemme. Vuodesta toiseen muuttumattomia rituaaleja ja konventioita pidetään ihmisen elämään kuuluvina asioina, jotka pitävät meidät kiinni tavallisissa asioissa, yhdessä muiden kanssa ja muistuttavat jatkuvuudesta, hierarkioista, säännöistä, mikä on tärkeää, mihin uskomme, muistuttavat, keitä me olemme, mitä arvostamme ja mihin kuulumme. Rituaalit kertovat paikasta kollektiivissa ja se taitaa olla tärkein osuus, että jokaisella on paikka johon kuulua. Uskonnolliset yhteisöt ovat niinkin karuja, että heidän mallinsa elää on hyväksyttävä täysin tai ihminen sysätään ulkopuolelle, voi myös seurata kuolemantuomio. Toisinajattelijoilla on huonot ajat ja ne vain huononevat.

Irrallisuuden tunne johtuu usein, ettei ole rutiineita ja rituaaleja, jotka loisivat merkityksen ja kiinnikekohdan meidän itse sitä varten tarvitsematta jatkuvasti ponnistella eli halveksuntamme ylhäältä annettuja sääntöjä kohtaan voi myös kostautua. Kun yht’äkkiä luopuu jostakin hyvin vanhasta, se ei välttämättä ole hyvä asia, kuten esimerkiksi biologia. Miten biologian kieltäminen on edes tullut asiaksi, on kenties science fictionin vika ja halu ajatella ihminen uudelleen osaksi koneena, on jostain syystä viehättävä. Mites vanha biologia oikein onkaan ja miksi se ihmisen kohdalla joutaa unohtaa? Huomattavasti vanhempi kuin islam. Voi olla ihan hyvä tarkistaa, kuten kuinka kiinni olemme biologiassamme, koska naisten kohdalla biologia on niin massiivinen asia, että hirvittää seurata tätä kuraa, puhumattakaan luonnon monimuotoisuudesta.

Nyt kun yhteiskuntaamme muutetaan tarkoituksella ja hyvin nopealla tahdilla aivan kuin päähänpistosta ja paniikissa, voi olla hyvä pohtia, onko lopputulos se, mitä halutaan ja löytävätkö ihmiset uuden tarkoituksen ja sisällön ja kokevat valmiina annetun maailman muutossuunnitelman paremmaksi, kuin mitä tähän asti on koettu, koska todella moni asia on kuin ilmasta temmattu ja vailla järkeä ja tulee muuttamaan asioita huonompaan suuntaa etenkin köyhien osalta. Olemme tunteiden vallassa ja tunteet sanelevat kaiken, maailman pelastaminen pienen Suomen urakkana vaikuttaa mahdottomalta. Kuinka voi elää näin vailla järkeä ja ilman dialogia ja vastaäänien lyttäämiselläkö saavutetaan tasa-arvoinen parempi maailma? Irrallisuuden ja päämäärättömyyden tunne tuovat esiin mielipuolisuuden, jossa kuvittelee voivansa tehdä mitä tahansa, olla mitä tahansa ja kuin noin vain päästä eroon vastaansanojista että vastuksista, koska kaikki mulle heti nyt tai muuten. Tosin samaa uskonnotkin ovat aina tehneet, päässeet eroon vastaansanojista. Joten juttu lienee on löytää keskitie edelleen, tosin miksi tehdä kompromisseja selkeästi infantiilien mistään mitään tietämättömien kanssa, kun kyse on subjektiivisista totuuksista, pinnan muuttamisesta ja kuluttamisesta? Kiinnostava yhtymäkohta tällä on taiteeseen, jossa taiteilija on hyvin irrallinen ja joskus mielipuolinen henkilö, josta joko kiinnostutaan tai ei ja rahan tekeminen on systeemin keskiössä ja tuo näkyvyyttä. Taidetta pidetään kurissa vanhalla hierarkkisella järjestelmällä, jossa olla joku tärkeä palkkaa nauttiva naruista vetävä vallankäyttäjä on paras paikka ja näin vaikuttaa isosti.

Rituaaleihin, konventioihin ja vallankäyttöön myös kyllästyy ja muuttumattomuuteen toivoo muutosta, kun vuodesta toiseen toistettu kaava ei enää vastaa ihmisten ajatuksia hyvästä ja sopivasta tavasta. Vähän kuin harrastaa seksiä aina samassa asennossa reiän kautta lakanassa pimeässä ainoastaan siitostarkoituksessa ja ajattelee nautintoa. Perhe lienee se yksikkö, jossa konventioita koetellaan ensimmäisenä. Kuinka rituaalimme ja uskomuksemme että tietomme muuttuvat ja katoavat ja mitä se kertoo arvoistamme? Jos monta vuosikymmentä oikeaksi todistettu, ei tunteiden johdosta enää pidä paikkaansa, mihin voi ja tulee uskoa? Pahaan mieleen ja onko usko enää hyvä termi käyttää, koska on yhä vaikeampi uskoa enää mihinkään. Kuinka tunteet todistavat mitään, on syytä kysyä. Mitä on säilytettävä, mitä on muutettava ja miksi ja mikä tärkeintä, kuka pystyy muuttumaan kun muutosta ja kehitystä jarrutetaan hylkäämällä tutkittu tieto? Yliopiston alamäki vaikuttaisi olevan jyrkkä, taiteen kohdalla en puhuisi enää edes yliopistosta, se on lähinnä petosta.

Kuinka syvälle rituaalien tarve menee ihmisen sisimpään, psyykeen ja kertovatko ne enemmän tarpeesta pysyvyyteen vai haluttomuudesta muuttua ja nähdä uudella tavalla vai vaan jostakin vanhasta ja arvokkaasta, säilyttämisen arvoisesta? Kyseessä on todella hitaasti kollektiiviseen tajuntaan ja arkeen uppoava tai uppoamaton ajatus ja muutos on yhä uudestaan perusteltava, miksi jotakin on muutettava, miten ja kenen toimesta ja kuunneltava, kuka ei halua muutosta. Nythän vastaansanojat hiljennetään ja mustamaalataan. Meillä on niin paljon valinnanvaraa ja kanavia kertoa, mitä on muutettava, kiinnostavaa on, kuka todella muuttaa mitään paremmaksi, kuka käyttää valtaa ja miksi, mitä se maksaa ja kenelle, kuka on hiljaa vai onko suurin osa kakofoniasta pelkkää puhetta, koska itsensä muuttaminen on edelleen vaikeaa, puhumattakaan sukupuolesta, jonka muuttaminen on mahdotonta, mutta ääneen on päästävä. Vaikuttaisi aivan kuin puhuminen asioiden parantamisesta on sama kuin muutos itse ja silti olemme vain pinnan tasolla ja sivuutamme todelliset ongelmat, josta ilmastonmuutos on hyvä esimerkki. Naisten kohdalla odotukset liittyvät avioliittoon, seksiin ja lasten saantiin. Ne eivät ole oma asia, vaan kollektiivin jatkuvuus-, kunnia tai häpeäkysymys. Samankaltaisuutta koen nykyisessä hiljaisuuden vaatimuksessa, uhassa ja pelossa sanoa vastaan, pakottamisessa että suun tukkimisessa, kulttuurissa. jossa ihminen halutaan tuhota mielipiteidensä johdosta, ei ole mitään hyvää eikä tasa-arvoista. On kiinnostavaa, että taide ottaa tällaiseen kulttuurin ilman itsekritiikkiä osaa. Olisiko siellä kiinnostusta liittyä islamiin eli saatananpalvojiin. He eivät taida ymmärtää vasemmistolaisuudesta eivätkä feminismistä, todella outoa.

Sukupuoliroolit, miesten ja naisten työt, kristilliset pyhät ja sakramentit hiertävät konventiosaralla eniten, puhumattakaan omapäisyydestä: nainen vielä ja elää noin, kuulostaa, että elämme osin syvästi menneisyydessä. Näin minulle esimerkiksi puhutaan ja nainen vielä, on itselleni lentävä lausahdus. Mitä muuttuminen sitten tarkoittaa, muuttuminen ja missä määrin se on tarpeellista ja palveleeko nykyinen muutostarve ja vauhti lopulta ketään, olemmeko sittenkään kehittyneet, muuttuneet vai luommeko kuvitelmaa kehityksestä, kuten itse näen? Moni ei kestä perässä. Illuusio muutoksesta on vahva ja se liittyy digitalisaatioon ja teknistymiseen. Naisten on edelleen vaikea olla uskottava myös teknisillä aloilla ns. miesten töissä tai tehdä mitään konventionaalisesta poikkeavaa usein saamatta positiivista sanaa ja tulla töissä kiusatuksi ei taida olla kovin harvinaista. Miesvaltaisuus on ollut esim. taiteessa sääntö, jota vastaan naiset edelleen menevät ja kilpailu on kovaa, mikä ei välttämättä näy tason korkeutena vaan kyynärpäätaktiikkana ja tarkoituksellisena haitantekona, nimenomaan jos ei tee ja sano kuten halutaan ja oletetaan. Konventioita ja kaavoja vastaan menevä jää hyvin yksin ja nainen vielä. Mies olisi uskottavampi. Miesten on helpompi ja kivempi toimia keskenään, voi heittää huulta eikä tule vaivaantunut olo. Nais-etuliitettä ei enää hirveästi näe, mutta joissakin yhteyksissä sitä käytetään, kun halutaan nähdä sukupuolten erot kohtelussa työssä ja tavoissa selväksi, koska eroja on paljon, sukupuolet ovat olemassa ja uusi sukupolvi on seksistinen myös, syrjintä on yleistä, kenties jopa väkivaltaisempaa kuin ennen. Tapoja satuttaa näkyy löytyvän.

Teknisyydessä ja tekniikassa on tärkeää, että asiat menevät kuten niiden täytyy mennä, oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla. Haastava on illuusio laitteiden täydellistävästä kaikkea uudistavasta luonteesta, saa taidekentän myös luulemaan, että sekin kehittyy, henkisesti ja laadullisesti ei näin ole. Applen laitteet eivät tee sinusta ammattilaista ja kuvaruututaide on pitemmälti tosi boring. En ole kuullut kuvataiteessa miehestä, jota olisi ahdisteltu samoin kuin asia naisille tulee eteen hyvin suurella todennäköisyydellä, työolot ovat mitä ovat ja palkkaus laahaa, usein mitään palkkaa ei ole, konventio, että taiteilijan on oltava hiljaa itseään koskevista asioista, on systeemiä koossapitävä voima. Hiljaisuus vallitsee. Miten BLM nyt sitten kuivahti kasaan? Aseman ja vallan väärinkäyttö on myös kovin muuttumaton ja aina vastaantuleva asia, mutta maalaa kiva maailmaa syleilevä kuva. On yhtä lailla konvention oloista, että joudun sanomaan samoista asioista yhä uudestaan. Millä taiteessa on väliä, jään miettimään, kun liikutaan trendien mukaan ja ollaan huolissaan ihan muusta kuin mistä pitäisi olla huolissaan? Rahalla vaikuttaisi olevan suurin kaikenkattava merkitys. Sillä luodaan arvo ja kiinnostus. Yksi taiteen konventioista, lähipiirin suosiminen voisi olla jo historiaa, koska se ei ole etenkään taiteen etu. Taiteilijan työn halventamista systeemin sisällä on silti vaikea niellä ja muistuttaa millaisessa tehtaassa taiteilija työskentelee että millainen galleria kusipäitä ja idiootteja onkaan mahdollista koota yhteen. Melkoinen konventiokavalkaadi, josta myös kovasti pidetään. Vaikuttaa tarkoitukselliselta ja tahalliselta eli korruptoituneelta. Pelastetaan maailmaa kommentoimalla ja sulkemalla väärinajattelijat ulkopuolelle. Ei hirveän yllättävää, että he ovat usein naisia.

Taiteilijan hyvin erillinen osa yhteiskunnassa tekee ammatista kuriositeetin ja kummajaisen, mikä on osa työn viehätystä ja voimaa. Konventioiden ja rituaalien kritisointi on siis ehdottoman tärkeää, niiden kritisointi ja ääneen avaaminen, jotka oman uran tähden arvostavat rituaaleja, pitävät asiat samanlaisina ja voisi olettaa, kritiikki olisi itsestäänselvää, vaan ei. Kuinka peloissaan taiteilija siis on? Kostotoimien pelossa on ilmeisesti syytä olla. Mikäs siinä, jos syy miksi taidetta tekee, on nyökytellä ja pyllistellä. Konventioista pidetään, ne luovat suuruuksia. Taiteen esittämisen konventioiden avulla taide on ymmärrettävissä taiteeksi, mikä on yksi omituisuus: tarvitaan välttämättä valmiit raamit. Konventiot asettavat maalin johon tähdätä ja millaiset ihmiset pudotetaan. Taiteessa toistuvat samat homeiset ajatuskaavat, kuin missä tahansa muualla, mikä on ollut todella erikoista huomata yhä uudestaan ja uudestaan. Iso on hyvää ja pieni ei riitä ja taiteilijan työura on melko yhdentekevä lopulta. Jos haluaa menestyä, on mentävä keskustaa kohti, tunnettava oikeat ihmiset ja osattava pelata systeemiä, skandaali ja trenditietoisuus on paras tapa saada huomiota. Mikä on tällainen systeemi, joka palkitsee sääntöjen seuraamisesta eikä itsenäisestä ajattelusta tai siitä tunnetusta laatikon ulkopuolelta ajattelusta? Uskonpuute vaivaa itseäni, että tulisi mitään parempaa tilalle, on todella vaikea nähdä ja olla se ainoa, joka sanoo vastaan näinkin rakastetussa systeemissä, jossa arvostetaan milloin mitäkin trendien mukaan. Se ei ole innovatiivista, ei innostavaa eikä muutokseen tai muuttumiseen henkilökohtaisellakaan tasolla pyrkivää ei kannustavaa eikä lupaa hyvää taiteilijalle eikä taiteelle. Taide pyörii niin oman napansa ympärillä ja kyseinen ‘maailma’ on hyvin läpinäkymätön muulle kansalle. Voiko sitä edes ottaa vakavasti?

Toisto estetiikassa on modernin ja koneistumisen mukana tullut ajatteluumme ja elämiimme. Toistaminen on mukavan helppoa eikä tarvitse ajatella tai astua epämukavuusalueelle jos ei tahdo. On kiva ja helppo imitoida sitä, joka luo massiivisia liikkeitä ja kaupallista menestystä, koska kaupallinen menestys on hyvän mittari ja ideaali. Toisto on myös nykytaiteessa tehokeino ja tapa kertoa jotakin, mikä on itseäni kiinnostanut myös. Jos toistamme samaa kuvaa tai samankaltaista julkista taidetta, syntyy kiinnostava esteettinen ulottuvuus, toistamme samaa kuviota, muotoja, ääntä ja liikettä? Toistamalla opimme kaiken, toistamalla kerromme itsestämme, toistaminen on asia jota luonto tekee, niin se uusintaa itseään ja päivät toistuvat erilaisina, mutta aina samalla kaavalla. Toiston ajatus on hyvin voimakas elektronisessa musiikissa, voi olla yksi biitti jota toistetaan ja siinä on silti jotakin kehollista, mikä saa tanssimaan. Tanssitko sinä jonkun pillin mukaan, koska se on helpompaa ja vaarana on hylkäys, kosto, työn mitätöinti ja menettäminen, elämän tuhoaminen, naurettavaksi joutuminen tms. jos teetkin toisin ja sanot vasta-argumentin tai mikä pahinta yrität muuttaa jotakin homeista? Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, valintoja ja mitä elämältä haluaa, ei mitä joku sinun varallesi on suunnitellut ja kuinka asiat on aina tehty. Jäljen jättäminen vaatii uhrauksia. Ilkkumisen uhallakin on tehtävä kuten näkee oikeaksi. Taiteessa sen luulisi olevan itsestään selvää.

Jos asioita tekee huonosti, miksi tehdä niitä ollenkaan?

Blow, 2017

Don’t you have to be rich to be fuckable? Sure, and easily discarded. LMFAO. Say tits.

ART OF SELFIE. 2015-2021

Get as close as you can to c. 2016

In art sex has got a big role, bigger than anyone likes to admit. Maybe in sex art also has a role. one can hope, maybe artsy angles and plots, not leaving anything to imagination though, no. Look deep into the holes and how big any body part is, otherwise we don’t see and seeing is believing. Sex the act and sex of anyone, sex the biggest issue we have, is also the mess, we can’t get enough of. Which has led me think, do they, art and the children of the revolution, understand feminism (leftism really already is a lost cause and far away from its original purpose) at all, or is it just something to grab and use as a shield to look and sound better? Well they can’t all be feminists. Freedom doesn’t mean you can do whatever or does it? Freedom in art somehow ends up being a mess or is it the tight control of artists and the system that is destroying something very essential? I have always hated being monitored and controlled. The need for controlling art and artists is there. Art the beacon for feminism and leftism today, what a laugh, feminism and leftism, the beacons for art, I wish. Hope you are getting paid. Why are these things on the surface only? Feminism the sellable object is thrown around like it was something handy and making the user absolutely a good person, better than most- sticker on you.

Beginner’s guide to feminism for people who don’t know anything about feminism might come useful and this seems to be the case today more and more. Clearly many people think it is fine to destroy in the name of feminism mostly women, their careers and bodies, and feminism itself, but to sexism nothing has happened and checking anybody out is normal behavior, part of the curve and curves who has them, I mean, what and who is interesting and how anyway? Nude images are to humiliate and not art? Could be. Be it one is humiliating oneself only, isn’t it part of doing art, you make yourself vulnerable and put yourself out there…Depending on the person’s intentions and who it is, is nude. Nipplegate awaits forever. We just want to take a look. The very very frightening female nipples pointing at you. People who have grown into culture infested with porn are the ones who humiliate the most? Who knew? And men group together just as always to watch and laugh. I don’t like to explain, but c’mon, you are not this daft? Must be biological as it is obvious and repetitious.

To understand the nude is tricky, maybe a deep dive into art history could open up the difference between men and women in art. Why still so slow, I wonder. You talk about change, but you do not change, but you do change, don’t you, you must know what, when and how? You do want change, don’t you? What is the change we are experiencing, could you answer, because it looks weird? I would like to hear an analysis. Not going downhill, are we? Become rich and famous? How art. Sure there is #metoo (did I write it correctly?), but is the impact in the headlines of who is the biggest crook and social media visibility being who got violated the worst? Actress got treated terribly while alone in a hotel room with this big shot who has been doing the same thing for decades (we just heard whispers about it) and they really do not learn anything, because the powerful don’t have to. Action of changing the industry of arts is far more difficult, because putting yourself on the line is extremely dangerous, but is it impossible and how afraid are these people? Sex is this big thing and female is the wrong sex, that is why she can have an impact since naked female body is causing shame, what this slut anyway and did what, I mean, dear Lord. Shaming women is very normal in very conservative communities, men can do whatever and they will and want. It is accepted, but feminism is interesting, isn’t it, or the feminist perspective in a work of art, oh and ah. You have a good camera. Yes, we support, as long as it remains on the surface and in talks. Heavy lifting can and will damage careers. But what can you do? Are you talking about abilities or options? Abilities of a woman possibly, because men can’t be feminists? Well, excluding women comes so easily, it is almost funny.

One can still be puzzled by, as the rituals and talks stay the same, the effort, what is the impact really, if there is any in this noise and aggression? Headlines of successes and what did J.K. Rowling say? Ending up changing nothing since for people in power sex is a way to use power. But maybe sex change (gender reassignment surgery) is a good idea, since being female means you get fucked and you get to look good, ultra feminine and being a slut is accepted? It is all about power and why power is important in art, is that it is the primitive, a primal desire and someone has to decide what: the need for power and sex is absolute and destroy and corrupt absolutely? What kind of power does female body have as her power has to be taken away and denied? Not minuscule obviously.

Media pays just as much attention to women’s looks as ever, it is how articles about women begin. Being bossy is cool? So, it is a compliment, you validate worth and capital and how women get ahead in life? It could be sexism has increased because of looks is massively important in the contemporary world, misogyny, a new word for many is accepted against those who think differently. It defines you and what you are able to do, how interesting you are and how you are interesting. Interest lies in everyday in fuckability and how power is used. I have been wondering the term fuckable ever since I heard it behind my back, literally over and over again and I am not looking. It has a flavor of easy to use, bragg about and forget just like any other thing that/who has a wrapping. So why talk about art, fucking is much more interesting like sports, over and over again, look at her ass. There is nothing much else she has (very possibly the source of my sadness). Why even be bothered by this, everyone uses sex to get something, right? But why in art and whoring is ok when you are an ultra feminine minority? So many wannabes and so few roles. I was hoping independent thinking and making of art would have progressed by now and become mainstream. One can hope and get disappointed sorely, like what happened to universities?

PS. When the head of an art institution got fired in Sweden for analysing fuckability of women, I felt like I’d like to see a porno opera. Naked people singing arias and fucking maybe for hours in bright lights audience sitting on wooden benches asses in agony without intermission drinking wine. It is time for drunk fornication, the time of fornication in public doing and enjoying art, because what else is there. Get another one and on and on. Porno opera would be so successful, tickets flying and prices getting affordable. No getting rich in porn. Checking abilities and stuff. Cameras!

Some torture, pencil on paper, 2015-

Huono taiteessa. LOLleroinen.

Paskoja töitä, vesiväri, 2000

Taiteilijan on kyettävä vaikeaan, mahdottoman oloiseen, tehtävä vaikutus. Mikä tämä vaikutus on ja mikä tekee vaikutuksen? Pitääkö sitä lähteä etsimällä etsimään vai onko se jotakin niin pinnallista, ettei sillä ole taiteen kanssa lopulta paljoa tekemistä? Tehdä vaikutus osaamisellaan ja lahjakkuudellaan ei riitä, tehdä vaikutus presenssillä ja oltava uskottava yhä uudestaan: mitä se tarkoittaa? Onko taiteilija lopulta tarpeellinen vai konsulttiosaaminen ja onko hyöty taiteen ensisijainen syy, hyötyjä kun taiteella haetaan hyvin selkeästi? Hyödyt ovat jotakin näkyvää, kuten instant vaikutus ja vaikutus mihin, on kysymys.

Kun nyt taas puhutaan kuvataiteilijan arvostuksesta, on ihmisiä, jotka vaativat arvostusta taiteilijan ammatille, en enää tiedä, mitä tällä tarkoitetaan ja millaisia panostuksia asian suhteen olisi tehtävä. Taiteessa arvostus voi tarkoittaa montaa asiaa ja isoin on itsensä arvostaminen ja kuinka sen tekee. Kuvataiteessa arvostus ei lankea pyydettäessä saati vaadittaessa ja miksi nykytaiteilijoita pitäisi arvostaa sen enempää, kuin minkään muun ammatinharjoittajia, koska he ovat taiteilijoita ja arvostus on pysyvästi heikko? Toivon, että minkä tahansa työn tekijää arvostetaan hyvästä työstä, koska mikä tahansa työ ei ole arvokasta monen mielestä, vaikka se olisi kuinka tarpeellista työtä, esimerkkejä riittää matalapalkka-aloilla. Millaista työtä sitten arvostetaan ja onko raha arvostuksen ainoa mittari? Onkohan taiteilijan ammatin arvostus koskaan ollut kovinkaan korkealla, ei ainakaan naisille eikä monelle miehellekään. Se on luuserin osa ihan perinteisesti ja systeemi pitää edelleen taiteilijan anelemassa ja epätoivoisena että erittäin vaikeasti uskottavana.

Kuvataidesysteemissä on hyvin vähän keinoja muuttaa sääntöjä, kuinka edetä urallaan nykytaiteilijana ja tulla toimeen, että tehdä kunnianhimoista taidetta. Tällä hetkellä on myös mietittävä, mitkä ovat sopivia aiheita, mikä helposti johtaa huonoon taiteeseen, ja jos ei sellaiseen suostu, muunlaisiin ongelmiin. Ura on kiinni yhteisön hyväksynnästä ja mielipiteistä, jos niistä välittää, on oltava varovainen ja valitettavan moni on varovainen. Taiteelle asettaa rajat myös markkina, maku ja kaikki mahdollinen, mikä ja kuka taiteelle haluaa väkisin asettaa speksejä. Siksikö, että arvostusta on niin vähän, että on onnenkauppaa, kuinka sattuu käymään on lisättävä rajoja? Taiteilijan ammattiin liittyvät stereotypiat pitävät pintansa, koska niistä pidetään ja niitä ihaillaan, tiettyä kuvaa sattuman ja johdatuksen luomasta urasta ja ihmisestä joka luo. On kovin ristiriitaista ihailla boheemiutta ja samalla halveksia juoppoja. Taiteilijaan ei silti tai tästä syystä luoteta, että hän pystyisi tekemään laatua solkenaan, ennen kuin hän sen on todistanut valistuneelle yleisölle useasti, joten helposti ryhtyy toistamaan itseään, jos on kerran onnistunut tai menee helpoimman kautta, mikä se sitten lienee. Taidetta tehdään todella paljon, joten käsin- ja itsetekemisellä on ilmeisesti edelleen joku merkitys nykyihmiselle, muu kuin raha toivottavasti, mutta onko taide saavutus, jota tulisi ihailla itsestäänselvästi? Tietenkin on kohteliasta ihailla, suoraan sanominen ei jostain syystä taiteessa käy, kun on tunteet ja kaikki on niin henkilökohtaista, jostakin syystä etenkin taide. Huumoria löytyy hyvin vähän, vaikka kaikille yrittäjille vähän naureskellaan kunnes ei enää pysty, ollaan hiljaa ja jos ottaa itsensä ja työnsä liian vakavasti, voi ryhtyä tylsäksi. Digitaalisena aikana käsin tekeminen nousee arvoonsa, koska tekemisen ääreen on pysähdyttävä ja hälinä unohtuu. Joten tuleeko taiteilijan loukkaantua arvostuksen puutteesta tai miksi ylipäänsä itkeä sellaista, kun arvostus on häilyvä ja omituinen asia, eikä välttämättä riippuvainen mistään rationaalisesta ja hyvästä syystä ja mikä on taiteilijan tehtävä, jos sellaista on? Pitääkö se keksimällä keksiä?

Aloitan itse usein lolleroisesta eli kömpelösti tekemisestä, siinä on sitä jotakin, ihan totaalisesti paska duuni avaa suurimmat jumit eli liiallisen itsetyytyväisyyden. Se on avaus johonkin, idean alku tai jokin tuhottavaksi tarkoitettu, johon voi tuhlata materiaaleja ja ennen kaikkea epäonnistumisen ja hölmöyden tunteen. Nykyään kun pyritään filtteröimään näkymättömiin virheet, vaikuttaisi ihan terveeltä lähtökohdalta. Niin, onko taide tuhlausta ja jos, niin minkä? Olla samanaikaisesti peloton ja kauhuissaan, ettei tule onnistumaan eli saamaan aikaiseksi ja näkyväksi sitä, minkä näkee ja ajattelee, jos se on tuo asia, mikä on luotava ja pelkää mitä muut ajattelevat. Tunku taiteilijaksi on suuri ja kaikki siinä herättää tunteita: kuka voi olla taiteilija, kenestä on siihen, mikä on hyvää taidetta, mikä on tekemisen arvoista ja kenelle ja tuleeko sillä toimeen. Kun nykytaide on valjastettu aktivismin airueeksi, onko se sitten taidetta ja kuinka pieni piiri taiteen viestin lopulta kokee, siitä vaikuttuu ja teoksen näkee, kehen ja mihin se vaikuttaa? Näitä suuria ongelmia taide ei ratkaise. Omin sanoin, se kommentoi ja herättelee. joopa joo. Taiteen omia ongelmia ei millään saada ratkottua ja väittäisin, että aktivismitaide-pyrkimyksen kautta sisä- ja ulkopuoli tulevat näyttämään omituisilta ja yhä vain teennäisimmiltä. Pystytkö luomaan täysin oman näköistä ja mikä on ammattitaiteilijan ja amatöörin ero ja mistä se kaikki tulee, tarve, tahto ja taito? Kun ollaan huolissaan, ettei ole tekemistä, on taide yksi vastaus. Vastaus, jossa sysäys tulee sinusta ja on riippuvainen sinusta. Että ryhdyt ja jatkat, yhä uudestaan ja uudestaan, aivan sama mitä kukaan sanoo, sinä elät tästä tekemisestä. Vaikka mitä ympärilläsi sanotaan, se ei muuta mitään, se ei johda mihinkään, kuinka turhana tekemisesi nähdäänkään ja niin tulee tapahtumaan, silti jatkat, koska elät siitä, koska taide on itsessään tarkoitus ja vastaus, vaikea valloitettava yhä uudestaan ja täysin minun. Sekin voi olla sisuunnuttavaa, että niin harva uskoo ja luottaa, joten arvostus on jotakin, mitä ei edes osaa kaivata. Mitä arvostuksella ylipäänsä tekee näin teennäisessä maailmassa?

Taiteen ja taiteilijan huonous on kinkkinen juttu tavallaan, koska se hävettää aivan kuten epäonnistuminen työssä yleensä ja sitten ryhtyy pohtimaan, mikä siinä on huonoa, itsessäkö on jotain vialla, kun ei saa tehtyä, mitä piti. Se, mikä minusta on huonoa taidetta, ei joistakuista sitä ilmeisesti ole, koska mielestäni huonoa on niin paljon julkisesti esillä ja varsin kauan aikaa katsomme yhtä ja samaa, joten voihan se korkeatasoinen olla, kun tarpeeksi katsoo, jos tietää ja tunnistaa, mitä sellainen taide on. Julkinen taide kun on niin pysyväluonteista. Täytyykö kaikesta pitää, eikö voi vain sanoa, että kaikkea olette kehdanneet laittaa esille ja yhtenään sama kaava toistuu. Mistä tässä on kyse? Taiteilija tekee epäonnistumisia, se on mielestäni olennainen osa kehittymistä ja kokeilua, että jännittävää, kun voi värittää, mutta ne ovat omia juttuja, ei niistä tarvitse kenenkään maksaa eikä pakosta kenenkään katsoa. Huonoja töitä harvemmin kukaan esittelee, mutta minusta ne ovat kiinnostavia eikä hävettäviä lainkaan, koska itse näen prosessin ja huumorin. Huono taide on unohtanut molemmat, prosessin, itsekritiikin ja huumorin.

Minulla ei ole muuta vastausta kuin, että kuvataide ja ajatus kuvataiteesta on kriisissä ja pidän isoa osaa nykytaiteesta taiteellisesti turhana, juuri toistetun systemaattisen oloisen kaavan takia, mutta onko niin, että jos ei olisi huonoa, emme tunnistaisi hyvää? Tuskin, taiteen tekeminen on kallista ja se halutaan nopeasti, tällä voi olla jotakin tekemistä, millaista taidetta saamme, näin hypoteettisesti ja koulutuksen taso on huonontunut, joten vertaaminen edellisiin vuosisatoihin on melko turhaa. Onko huonous synti ja paha asia silloin, kun huonoa pidetään hyvänä? Huono on lähtökohta, josta lähdetään kehittymään johonkin suuntaan, toivottavasti itse valittuun tyyliin ja tapaan, joka keskustelee, toinen kysymys on, että mistä teos keskustelee. On myös ajatus, että joku teos on niin huono, että se on jo hyvä eli huonous tuo esiin tasoja, joita hyvänä pidetty ei kykene tuomaan eikä luomaan, siksi kömpelöydellä on tietty käyttöarvo taiteessa ja monesti erinomainen tyylikeino ja tapa ideoida. Se rikkoo täydellisen ja taiteilijan sankarimyytin, ihmisen, jonka on täydellisesti kuvattava maailmaa, otettava kantaa ja oltava tiennäyttäjä, niin kuin asiat ovat nähtävissä ja kukaan ei osaa sanoa, mitä tapahtuu todella. Kysymys hyvästä on pitkälti tekninen ja oikeaoppisuudesta poikkeaminen on houkuttelevaa, koska dogma on kahlitseva, etenkin, jos se on pakotettu, joten hyvä on kinkkinen juttu.

Exploitation and discrimination are not a feminist nor leftist practices. If you understand anything of these movements, which many clearly don't, you should know this by heart and act upon it, not how you desire, but what is right and fair. If that is what you desire, do it and not just talk about it.

Speech
My body does revolution

In art it is common to hear and witness leftist and feminist echoes, it is a model echo chamber painted white and stylish. You enter, it is quiet and there are possibly headphones and screens, gadgets and gimmicks are strangely very interesting to artists and curators. Art very gladly turns against someone who cannot help you in their career and be a good contact. When you are useless, you will feel it. Many declare themselves as practicing individuals, I am not sure how individualism fits in a dictatorship, when it comes to losing position and personal gain, it is a very different story. Individualism stops pretty much there. When speaking your mind is dangerous, it is better to do nice and play the game which is very much set and to step out of the fixed pattern (which also speaks against individualism and creativity) means one is not doing official art, you are an outsider. To team up against one who clearly does not believe in your act and commitment to the mentioned causes, is sad and telling. When it is obvious that misogyny and sexism are more protected than abolished and making a living as an artist is made very difficult especially if you speak your mind and try to change the system which is not welcoming, open, open-minded, fair, but hypocritical, old-fashioned, racist, biased and bigoted, change is even more vital. You like to talk about change and you think it is everybody else who need to change. Art plays for and by the rich and the privileged, by ownership and how much anything costs is well displayed as it is the most important thing as are the metropoles. Money and fame are driving a system where everybody is so feminist and leftist? Right, Let me laugh out loud. In this business leftism and feminism are handy tools to use in looking good, I don’t think you do.

How much do you fly for art and for your own amusement? How much do you support mass tourism in the name of art? How much do you try to influence the art system to change? Change in a way it actually would serve people and not money? Look around and think what kind of art do you see in a public space? Try to analyse why it is the way it is, what purpose does it serve? When a curator says, artists can be like that, what do you think the curator might mean? What are curators like, what is your perception on curating? How much do you think contemporary art is for the public and how much for the institutions to stay busy and in business? What defines as success in art?

Cultural significance of sucking cock.


Hello cocksuckers!
Be an ideal blow job boy or
a girl, a mouth and a face to perform the uncivilized act of blowing.
Cultural significance of sucking cock, the act, what is it? The loving it, the hate, the
contempt, the kneeling, opening of a zipper, massaging the testicles and thighs, the
need for power, the enslavement, the mouth, the giving head.
Shall we remove any hint of civilisation? It is getting hot in here, isn’t it.
To blow is an act of culture. It is to serve. Strangely culture is civilisation. Hints of
civilisation can be removed by taking off clothes, your silks. Place them on furniture
so that it is romantic. There is a dim light in the room. Get nude. Go on your knees
and on all your fours. Suck your thumb, suck the toe, lick the foot. Try it out. You first
and everybody simultaneously fuck.
Personally, trying it out and not expecting someone to do it voluntarily on her own.

Try selflessly. Selfishness is out. Be in.

Responsibility issues what comes to speaking, what is an attack and what can be tolerated: a personal take on communication between humans. Speaking is a performance.

We evaluate each other for how we speak. What do you say of that person over there, what do you say of yourself and what is the world like in your speech. What kind of content you produce, what kinds of pauses there are, phrases, language, style, what kind of text is produced and is thought through, what comes out when we speak, in what kind of voice. What does a voice do: it scares, threatens, is too silent or has found the perfect balance. Voice has to be firm and loud enough. It has to reassure the listener, but not too much noise please. Too much is a threat and tone of voice in which we speak has a meaning. Sometimes one has suppressed one’s voice that shouting may be the only way to express and make a sound, which has made me wonder the sensitiveness of how we must police our levels of voice. It is curious that to find a voice one can find it by raising one’s voice, by shouting. It scares people, so do it alone or in a group who understand your quest of finding a voice. The evaluation happens instantly and our conceptions of the speaker influence a great deal, what we expect of hearing, what do we think the speaker means and what do we think of the speaker. How open can we be towards someone else’s message and what does openness mean, is it that we agree to listen. Reactions are the ones we are hoping to get. We are open to listen, make note and respect or just pass? In how many ways can the spoken be understood is the same as how many ways can the nonverbal be understood? What are the things that interest us in a speaker, why is she or he appealing to us and what are the things we pay attention to in anyone? It is safer to blend in, go with flow, try not to irritate. To disagree can be daring nowadays. We must have a personal interest of some kind and we like to think the personal is correct, true and something to guard.

I have always been pointed out that I don’t speak enough which has clearly been a flaw. As a child I barely spoke at all. In terms of speaking, it is interesting to use myself as an example. Pretty girl does not speak, she just looks pretty. That can be a task that is enough. When women and girls speak out their minds, it may come as a shock. Since now I speak whatever I feel best, I also like to provoke and enjoy havoc caused, but it does not mean I would not mean what I say, I just speak my mind without censoring myself. If people’s ways of thinking get disturbed, I am thrilled to see what happens. Silence is a place of an observer, but it also is accepting one’s place and the place is not defined only by you, but you yourself remain evaluated nevertheless. Silence is a place of hiding, of suspicion, that there is something wrong with that person or there is nothing to say. Silence can be taken in many ways, what it means, so why not ask rather than make up something coloured and biased. Silence is appreciated in Finland and it is a weird mix of inability to talk and enjoying silence, not being bothered by it, but still many are. I can be very silent which for many strikes as scary and odd. Talking is the way for us to express ourselves, self-evidently, just like that, bluntly or very considerately. It is a matter of credibility, fun, entertainment, socialising and status, often that clearly is not speaking like it mattered, but as if there are compulsive reasons to produce speech to avoid feelings of emptiness, loneliness and feeling of being left out, for example.. It is not enough that you speak, you have to speak of right, accepted issues in a right accepted way, which when problematic is avoided, can begin to feel like a straitjacket and going round in circles. Why do I have to follow this system and rules of speech and why fear is something one feels.

In a crowd of only men, it is weird to speak as the only woman. You stick out. In a crowd of working class (or not-so-much-educated people), one with education sticks out. It is even worse when you are a woman. What kind of issues concern me, what can I say in the end? Well I avoid the personal and like to concentrate on social and political issues, art and what else is there than the self..Female voice is an interesting one, what comes out of that mouth, what is it worth and what does it tell of a person. Blame there is is an interesting issue to take under microscope, as it exist in a way of a power tool. People like to invent things, analyse, read the person, often wrong. The person who does not take part in conventional manner, disagrees strongly or stays an outsider must be labelled. It is a place of constantly fighting against bias and wrong information. You have not tried enough to claim your place which place is claimed by claiming respect and there are rules. How do we get respect, what do we have to do and what do we have to be like to be worthy? How much respect is worth having in a lookalike world that seeks to be liked? It has always been a wonder to me as respect falls on others and escapes some of us. It is about system of values and changing that system of thinking.

When young, I found it so that my speech was meaningless, because of my age and because of my gender. I didn’t have a voice, I was invisible, but I existed, which is a place for artistry to come out. I found value in being a freak and a language I could speak. Those who do not speak, are stupid is the very often felt judgment, which is weird in a country that values silence. Today in cacophony of talk, those who are silent, seem to be a blessing. Everyone has an opinion and has to voice it. It is a very straightforward method which we call social. Again those who make the most noise are the most noticed and listened to people. My way of staying outside feels natural to me, although it is odd for most people. I have not participated in the ways people usually participate and engage, still I don’t think of myself as anti-social, quite the contrary. Silence is serious and not so much fun…Your fun is not mine either.

In human relations one’s space has to be taken, it is not given. When one is not interested in spaces that exists to be social, one should still try and engage, it sounds like a problem and an effort. Now that I don’t hesitate to speak, I speak of wrong issues and have wrong kind of opinions. Human relations and codes of communication are somewhat interesting, difficult to master, especially jumping to conclusion strikes me. It is so easy, so please try to avoid, if you can. You have to know human way of thinking to use communication skills correctly, that is social, but it is also manipulation. It is about psychology and authenticity, or ability to look like authentic and reliable. It is about learning ways of communicating, the correct ways, knowing how people think and what are one’s own goals, because there are always personal gains. I laugh too loudly, it is a flaw. I shout out when everybody else is quiet, it is weird. I think I like myself. lmfao