Poikia ja miehiä, mitä muotokuva kertoo ajasta vai kertooko se tekijästä?

Portrait

Drawing portraits of online images of boys and men, 2015-

Todellisuudesta on vaikea kirjoittaa, mistä todellisuus koostuu, kenen todellisuudesta puhumme ja kuinka hyvin osaamme arvioida toisen todellisuutta ja kokemusta, kun omakin todellisuus saattaa hahmottua kovin kummallisesti. Todellisuuden hahmottaminen on ollut vaikeaa ennen ja muuntuu yhä vaikeammaksi, mitä enemmän elämme visuaalisen ja virtuaalisen kautta ja etenkin muokatun visuaalisen, jonka oletetaan muuntuvan todelliseksi eli lihaksi. Muokkaamme kuvaamme ja lihaamme keinotekoisesti, täydellistäen itsemme kuvaksi, joka haluamme olla tai paremminkin jolta haluamme näyttää. Mitä kukakin ihmisenä on, on muutoksen tasolla haasteellisempaa ja muutos tapahtuu edelleen kriisien ja aktiivisen ajattelun kautta, loppuunpalaminen, sairastuminen yms. radikaali muutos elämässä aiheuttaa keskittymistä itseen.

Puhutaan jokaisen eletystä kokemuksesta eli lived experience, mikä jokaisen pitäisi päästä ääneen kertomaan ja olen ihmetellyt, että miksi. Tuleeko meille parempi tietoisuus maailman kärsimyksestä? Suurin syy tarpeeseen jakaa, lienee juuri kyvyttömyydessämme tietää ja tuntea toisen kokemuksesta ja elämästä juuri mitään ja toisaalta monella on loputon tarve avautua juuri itsestään, mistä reality-tv:n suosio kertoo. Reality jostain syystä ei olekaan todellisuus, todellinen asioiden ja ihmisten tila kuvattuna, vaan valmiiksi kirjoitettu ja esitetty. Ihmiset pitävät esityksistä joissa esitetään aitoa, mutta ei olla aitoja, mitä sekin sitten tarkoittaa. Aitous mitataan tunteissa ja että tunteista puhutaan ja niitä näytetään. Oletukset luovat todellisuuskuvaamme hyvin paljon ja mitä ajattelemme kenestäkin, mikä luo itsessään todellisuutta. Oletamme jonkun olevan sellainen ja sellainen ja pidämme oletuksiamme tosina, kunnes toisin on. Tosin, on ilmeisen mahdotonta joskus uskoa silmiään, ilmeisesti, eli ei voi olla totta, vaikka kuinka todistelisi, tosin epäily on tervettä näinä aikoina. Haluamme uskoa olevamme oikeassa ja oma todellisuutemme on aito ja paras. Se voi silti olla kopioitu eli todellisuutesi on luotu jonkun kuvasta. Todellisuuksien paremmuudesta käymme kamppailua ja että jokaisella on oikeus omaan todellisuuteensa, oli se millainen tahansa. Siinä menee raja itselläni, että minun on uskottava jonkun toisen henkilökohtainen kuvitelma todeksi tai mukauduttava siinä määrin, että joudun kadottamaan itseni ollakseni hyväksytty? Mikä on totta ja mikä on kuvitelmaa, on edelleen tärkeää erottaa, aivan kuten, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin.

On olemassa vääränlaista vapautta ja sen huomaa lasten kasvatuksessa. Ilman rajoja ihminen on hukassa. Tarvitsemme sääntöjä ja tietoisuuden, miten toimia ja kaikki ei käy. Lapsista sellaista on luonnollisesti vaikea ymmärtää, että aikuinen asettaa rajat, mutta kasvatuksen myötä lapsi oppii, mitä saa tehdä ja mitä ei. Rajojen kokeilu on taiteessa jo selviö, se ei tosin tarkoita, että taiteessa oltaisiin suvaitsevaisia tai rajoja todella rikottaisiin. Ulkona on pelottavaa… Taiteen todellisuutta on kuvitella olevansa vasemmalla, sitä käytännössä olematta. Vasemmistolaisuus kun on tekoja, aivan kuten feminismi eli hyvien ajatusten olisi konkretisoiduttava, mieluiten rakenteiden tasolla, jotta saavutettaisiin haluttu muutos. Kuvitella parantavansa maailmaa valkoisessa kuutiossa on mielestäni edelleen puheen tasolle jäävää hyväntekijyyttä, jolla ei reaalimaailmassa juuri mitään muuteta eikä paljon muuta tehdä kuin patsastellaan ja esiinnytään. Poseeraus on kivaa. Taide ja reaalimaailma ovat kovin irti toisistaan, mikä saa pohtimaan todellisuuksien eroja ja vaikutuksia toisiinsa ja onko vaikutuksia ylipäätänsä. Mitä monumentti tekee maailmassa, varsinkin jos se on esteettisesti kammottava? Miten marginaalista vaikutetaan yleisellä tasolla vai onko kyseessä yksilötason vaikuttaminen ja henkilökohtainen prosessi, jonka taide voi saada aikaan? Kovin hitaalta vaikuttaa ja ilmastonmuutostietoisuuteen vaikuttaminen on turismivetoiselta taiteelta erikoinen poseerauksen kohde ja kommentoitava, kommentointiahan taiteessa harrastetaan ja ainahan saa yrittää. Ehkä keskiluokka saa aikaan lämpenemisen pysähtymisen. Käytän itse termiä leikkitodellisuus taiteen ja nykyään monen muun asian osalta. Todellisuus on usein paljon raadollisempi ja asiat huonommin kuin haluamme uskoa. Mutta, jos elää leikkitodellisuuden todeksi, muuntautuuko se todeksi? Leikkitodellisuuden voi elää, siitä vaan. Taiteen suhteen monella on vaatimus, että nähty täytyy osata kopioida tarkasti, mikä on todiste osaamisesta. Tämä on se vanha ja osin hyvä tapa ajatella, kuinka kauneutta ja kuvaa todellisuudesta luodaan. Milloin teos muuttuu taiteeksi on seuraava askel ja jos valokuvalla voimme luoda tarkan kopion nähdystä, miksi piirustuksen ja maalauksen pitäisi tehdä samaa? Näkökyky on aisteistamme kenties tärkein. Maailman hahmottaminen kädessä olevalla kynällä on kiinnostava koe, kuinka aivot oppivat ohjaamaan kättä, kuinka nähty jäljentyy paperille. Lopulta voi arvioida, onko jotakin oikein vai väärin kuvassa ja miksi joku on väärin. Kuinka täydellistä taiteen on oltava, mikä on täydellinen mikäkin tai kuinka täydellinen määritellään? Siihen ei kai ole mitään lisättävää.

TODELLISUUS

Televisio versus muisti, historia, ihmisiä kuten, televisuaalinen muisti, television ja muistin lähde, virta ohjelmistosuunnittelun ja tv-kokemuksen muotona, suuruus television ominaispiirteenä, postmoderni pinnallisuus, amnesia kulttuuriin, epidemia, miltä muistaminen tuntuu, mutta kun hän ei katso minuun, lyhytkestoisen sisällön tuottaminen nettiin, virtamaisuus, ohikiitävyys, passiivinen muisti-instituutio, mieleenjäävät tv-hetket katoavat, kenen mieleen ne jäävät jos ne katoavat, netti on ihmiskunnan muisti, tunto, kosketuspinta, sisältö, sosiaali-areena ja näyttämö, matalanteknologian ja korkeanteknologian laitteisto, todellisuuden paluu televisioon, reality-trend, reality-celebrities, reality, nöyryytyskulttuuri, nopea sykli, sylki, huijaus, näytteleminen, esilläoleminen, esitys, uusintaminen, uusinta, toisto, kierrätys, toisto, haukotus, missä menevät median rajat, mitä ei saa tehdä, kuka katsoo, näyttää mitä, jättää pois, rajata, lähinäkö, kaukonäkö, ikänäkö, likinäkö, huono näkö, kikkailujournalismi, sensaatio-uutisointi, liveness, utopiatodellisuus, läsnäolevuuden tuntu, välittömyyden tuntu, yhteys yleisöön, mitä tapahtuu juuri nyt, hetkellisyys, monimediastrategia markkinoinnissa, lähde osana mediasysteemiä, kuinka ohjelma tehdään, ei pelkästään teknologinen ja taloudellinen käytäntö, analysoi intermediallisia suhteita jonkin sinua kiinnostavan tietyn mediumin ja siihen liittyvän sisällön kautta, millaisia konteksteja intermediallisuus avaa aiheeseen, miten hahmottaa aiheen kannalta oleellisia konteksteja, viralliset yhteistyökumppanit, mitä tapahtuu medioiden välissä, kuinka valinta tapahtuu, horisontaalinen ja vertikaalinen intertekstuaalisuus, brändi ja formaatti, kuinka mediat käyttävät valtaa suhteessa toisiinsa entä yleisöönsä, crossmedia, laitekehitys, mikä kehittyy, kuinka yleisö oppii, mitä se katsoo, miksi se katsoo, huomaa, seuraa, kiinnostuu, omistaminen, laitteen, lähettimen, formaatin, mediatapahtuman rakentuminen tuotannon ja kulutuksen kannalta, konsernisuhteet, rituaalinen mediatapahtuma, todellisuuslupaus, vertaismelodraama, genre rakennetaan kulttuurissa uudelleen, dokumentaarisuus, genrehybridi, tosi-tv-leima, kaikki maailman tieto, tietosaaste.