Asics Gel Nimbus

guassi paperille, 2008

Aivoverenvuotoja on niin monenlaisia. Ehkä eniten inhoan sitä omahyväistä ilmettä naamalla, joka on läpeensä läpinäkyvä, sellainen joka hyväksyy kaiken, saadessaan kaiken minkä haluaa, tehdessään, kuten aina on tehty. Jotakin muuttumatonta. Sellainen ilme, joka tietää, ettei ole mitään, mihin yksi pystyisi ja mitä tämän tietäminen tarkoittaa.

Normaalia vuotoa, yöhikoilua, päänsärkyä ja uupumusta. Näin juokset oikein. Nostele jalkojasi. Tarkkaile itseäsi, koska sinua tarkkaillaan. Huono selkä on kuin kohtelu, joka kuuluu asiaan, josta ei jotenkin saa kiinni, ehkä siksi, koska se on niin normaalia: olet täysin muiden armoilla ja käytökseen on heti osattava vastata, joten opettele, ja se päälle kaadettu asia, josta voit toki valittaa vaikka moderoijalle tai adminille, tai minne nyt voi, mutta josta ääneen valittaja leimataan, eikä lopulta mikään muutu, mutta leima suurenee ja kohtelu huononee ja sinusta sanotaan, ettet osaa ja olet vaikea ihminen. Narsistille takaisin sanominen kostautuu ja uskotko, heitä on paljon ja että he ensimmäisinä menevät henkilökohtaisuuksiin, koska luulevat, että se koskee eniten, ja että he näkevät sinut todella. Sellaista on ennakkoluulo ja kuvittelun taso on hyvin suppea omien halujen kautta syntynyt, ainoastaan itsekeskeinen, monotoninen ja lattea. Uppoa menettämättä mitään, voit toki, tai uppoa ja menetä kaikki. Onko tämä valinnainen asia? Miksi olla sellaisten ihmisten varassa ja vallan alla, joille systeemistä hyötyminen on ensisijaista ja se näkyy? No, mikä on vaihtoehto? Ne ovat vähissä todella. Mene syvään päähän, mitä sekin sitten tarkoittaa, on aina paras ja tapa, kokea kaikki mahdollinen kerralla, ehkä selviydyt, parhaiten anonyyminä. Siis ääreen, josta voit huudella?

Mutta ei se kokemus nyt ollut se juttu, vaan muuttaa jotakin oleellisen tärkeää, mikä on ollut muuttumatonta, vaikka muuta väitetään ja muutoksesta puhutaan, sen tärkeydestä ja täällä ollaan muuttamassa asioita, asiat ovat nyt muuttumassa. Se, että sinut tönäistään jyrkänteeltä alas, ihan vaan koska voidaan, sitä voi kutsua myös bussin alle työntämiseksi näinä vihreinä aikoina: muista nyhtäistä työntäjä samalla alas. Nähdään pian!

Päästä pois kokemuksesta, joka on ahdistava, jalkasi yltävät pohjaan, ehkä, ehkä eivät. Olet kuitenkin elossa ja toimintakuntoinen. Ajattele, että tutkit tätä tunnetta ja miten syväksi se menee eli äityy. Onko se keramiikkaa, hiekkaa, mutaa vai kiveä, niljaista vai sileää, yhtäjaksoista tasaisuutta pienillä jyrkennyksillä tai pimeyttä ja saat pakkoliikkeitä tai sinun halutaan olevan peloissasi? Älä joudu pakokauhuun, äläkä kokonaan veden alle, kellu. Tämän kaiken voit oppia yksin ja lehdestä lukemalla. Siinä on ihmiselämän hienous. Onko jotakin, mikä ei olisi ahdistavaa ja miksi tätä tunnetta täytyy vältellä, siinä velloa että voivotella? Aivan kuin pystyisit siihen. Vitun ikuisuudessa sulattamatta aivojasi. Ai missä?

Kerro lockdown-ahdistuksestasi, kun et päässyt ulkomaille tuulettumaan, ja mikä tärkeintä, jakamaan kokemuksiasi ja elämään isolla E:llä, koska elämä jää elämättä, jos et koko ajan pajata siitä ja tee niin kuin tähdet ja seuraa ja sinulla ei ole tiettyjä asioita ja et liiku. Katsokaa minua, kaikki jaetaan, paitsi harmaat kohdat tai ne silloin, kun muu joukko ymmärtää olla empaattinen. Omakuva on nyt in. Näetkö hikikarpaloita tai ihohuokosia, koska mitään muuta ei tule ulos, kuin imitaatiota ja toistoa. Katso, tee näin, eikö ketään muuta häiritse kuinka mitättömät asiat ahdistavat? Ahdistaako? Vai oliko se oma mitättömyys? Ai, onko mitätöntä olla eristyksissä kaksi viikkoa tai jopa kuukausia? Mitä se on ihmisen historiassa? Entä kun ei ole ketään kertomassa, miten tehdä mitäkin ja milloin? Entä kun ei ole alustaa, jossa ilmaista itseään? Auttaako ryhmähali, auttavatko avuliaan oloiset lehtiartikkelit vai onko niiden tarkoitus vain ojentaa meitä, aivan kuten toimittajien nykyään sosiaalisessa mediassa on tapana? Empatia on päivän sana. Tule esiin ja kerro tunteistasi. Tai että, olet opetellut tulemaan toimeen ei millään. Tämä ei siis olekaan mindfullness-harjoitus?

Kuinka ottaa huomioon iho ja uhriasema? Siis mikä ja kenen? Ahdistus on tila, johon kasvetaan ja se täytyy oppia näkemään mm. kemiallisesti tuotettuna tilana ja ryhmän tuottamana. Olemme oppineet tarkkailemaan toisiamme ja itseämme tunnetasolla niin paljon, että negatiivinen on jotakin todella pahaa. Ahdistus on vasta vähän aikaa opittu huomaamaan ja sanomaan ääneen, mikä on ollut iso askel johonkin suuntaan, tunteiden sanallistaminen. Ennen ahdistuksesta oli ihan turha puhua, koska se oli ongelmista pienin. Kaikkia ahdisti. Toiselle ahdistuksen aiheuttaminen on edelleen harmittoman oloista huvia, aivan kuten ennenkin, tietoista ja tiedostamatonta. Ei toisen ahdistus edelleenkään aukene kenellekään, koska toisen tunteminen saati, mitä kukakin tuntee on mysteeri edelleen. Mistä ja miten ahdistusta aiheutetaan, onko toisella ylipäänsä tunteita ja millaista ahdistuksen kokemus voi olla ja kuinka se vaikuttaa elämänlaatuun (latuun). Ahdistusta aiheutetaan vaikka tekemällä kaikki asiat aina samalla tavalla ja laatikkoistamalla että byrokratisoimalla, koska se on turvallista ja myös kostona, aivan kuin se olisi joku uusi ja toisaalta pahin asia tunnekartalla, jota kokeilla ja testata tai että joidenkin ahdistus on syvempää ja pahempaa kuin joidenkin toisten ja ne toiset on otettava huomioon paremmin tai on tunnettava kuin he, heidän kärsimyksensä, mitä kristinuskossa harjoitetaan. Kärsimysharjoitukset Jeesuksen kokemusten kokemiseksi ja hänen asemaansa asettumiseksi, ovat hyvä esimerkki. Kuinka elää ahdistuksen kanssa, on oppimisprosessi ja että ihmiset tahallaan haluavat pahaa oloa toisilleen, kuinka elää tämän faktan kanssa, on kristinuskossa oleellisessa osassa: koko kristinuskon kehityksessä ja itse uskonkappaleessa, uskossa että omassa kasvussamme. Miten annat anteeksi ja voiko kaikkea antaa anteeksi? Mikä kärsimyksen tarkoitus on ja miten kasvamme kärsimyksessä, koska sitä ei voi välttää? Miten paljon kärsimystä voi kestää ja kuinka kärsimys mitataan tai mikä on ylipäänsä kärsimystä? Miten ymmärtää tunteiden ja ihmisten suhde tai kuinka paljon voi antaa tunteiden hallita yhtään mitään lopulta? Itse olen löytänyt zen-asetuksen, koska on asioita, joille en voi mitään, hyvin usein katson, mitä tapahtuu. Kysymys, miksi tuo ihminen tekee noin, on hyvin tärkeä eli yritän ymmärtää. Tunteiden kemiallinen luonne helpottaa ymmärtämään, että tunteitaan voi hallita ja tunteet eivät todellakaan kerro totuutta ja hallitse siinä määrin kuin annetaan olettaa tai halutaan.

Tunteisiin vetoaminen on hyvin tavallinen vaikuttamisen keino, manipulointia. Kun se ja se asia ahdistaa ja siitä kirjoitetaan lehdissä, olen miettinyt, mistä lopulta kirjoitetaan. Kirjoittaako toimittaja omista huolistaan muiden kautta ja millainen kuva ahdistuksesta lehtiä lukemalla tulee, koska ahdistus kuulostaa kansantaudilta ja mielensairauksien lista sen kuin kasvaa. Millainen ihmiskuva syntyy tästä puheesta, jota ahdistuksen avulla käymme, etenkin kun ahdistuksen aiheet vaihtuvat uutisotsikoiden mukaan, kuten mistä panikoida seuraavaksi? Syntyykö meille empaattisempi yhteiskunta, kun nyt puhumme ahdistuksesta julkisesti ja onko ahdistus sairaus vai jotakin minkä kanssa kaikki elävät? Onko sellaisilla ihmisillä ahdistusta, jotka eivät avaudu tunteistaan jokaiselle? Kyllä, se vaan ei joko kuulu muille tai kokija ei usko avautumisen helpottavan tilannetta. Tiedostammeko paremmin ongelmakohtia todella vai synnytämmekö tyhjästä uusia? Kuten itse luulen, luomme luuppia, jossa lillua yhdessä, saamatta sen suuremmin mitään aikaan, edes yhteisymmärrystä asiasta, koska lopulta se, mitä tapahtuu, on hyvin itsekeskeistä katso-minua uhriutumista ja kaiken yksinkertaisimmankin ongelmallistamista todella monimutkaiseksi itsekeksityksi sotkuksi, joka siunataan tieteellä, sotku, jota jossain vaiheessa joudumme todella ratkomaan. Katsotaan, kuka pyytää anteeksi ja kuka hajoaa murusiksi yhä uudelleen ja uudelleen, ja sehän on se, josta draama syntyy, siis reality ja ohjelma. Jostakin syystä, hyvin perusasiat ovat hukassa eikä kiusaamista saada kitkettyä, vai onko se ihmisen perimmäinen luonto?

Mikä sun ihmiskuva on? Ihminen on siis muutakin kuin kävelevä lihakasa, joka täyttää vain omia välittömiä tarpeitaan? 2019

Man-made deserts, they need to be described and depicted on emotional level and paint paintings when there is nothing there, somehow and yet all we need is close by.

Man-made deserts, gouache on paper, 55*75cm, 2009

Fatigue

Tired of confronting thrown dirty cloths of yours. Tired of cleaning man-made deserts. I need you to have to face and own completely and entirely what you make.

Sky of sky, sky of light, sky of space, pressuring cold, sky without breath, sky of layers that we invade, our particles of what is that. I want to say emptiness but it is anything but. They are full clouds until they collide, the contradictions entwined in black night coming down. Blackest and lilac space, part of it open but I am thankful for this lack of artificial light. Circling sensations of being small insignificant, breathing when I would like to hold my breath. Tired of this work. Not seeing anything but that above, anything worth seeing, anything worth sensing.

All the things u can do by the pool





All the things u can do by the pool, guassi, 2009

All the things u can do by the pool

Meet a naked vibrating man, to be an inconsiderable prick and float. Take part in an orgy, routine penetration, make love, moan, hold your feet in the water, move your feet, have a drink, have another drink, have a tan, put sun lotion on, jump in the water, splash the water, play in water, smoke a cigarette, watch the sun, lie on a towel and watch the sky, watch swimmers, watch clouds, watch people have sex in the night. Make a movie with your phone. Dance holding your phone.

Kasa tematiikka, problematiikka tai miten sen näkee, jotenkin hallitsevana esteettisesti, häiritsevänä, selvittämättömänä, tapana säilyttää asioita.

Maisema, guassi, 55*75cm, 2009

Kasa/maisema, savi, 2012

Kiinnostavaa on, kuinka ajattelemme, että kaukana on aarre. Toki, kaukana on monia aarteita. Tuo haave kaukaisuudesta voi olla niin sokeuttava, ettei näe lähelleen. Tuo ajatus kaukaisesta paremmasta on kenties ainoa asia, joka on jännittävä, hehkuva, arvokas ja jotakin parempaa, aina vain parempaa, joka on saavutettava tullakseen paremmaksi itse. On löydettävä aarre, kokemus, joka on tavoittelemisen arvoinen ja vaikea saavuttaa, verrattavissa voittoon ja paremmuuteen, jotta voimme asettaa itsemme jakkaralle, jotta voimme verrata hyvillä mielin toisiin itseämme. Kaukaisuudessa on tulevaisuus, kuva, aurinko, lämpö, avaruus, aika, sankaruus, ikä, palkinto, vauhti, löytäminen ja saavuttaminen.

Minne lähtisimme? Minne haaveilemme pääsevämme, on kertomus omasta kyvystämme, tai kykenemättömyydestämme, nähdä, mikä on tärkeää. Tavoitteemme ja tekomme tavoitellessamme paikkaa ovat tärkeässä osassa, kun arvioimme ihmisyyttämme, ja miksi tuo tavoittelemamme on tavoittelemisen arvoista ja kuinka tavoittelemisemme suoritamme.

Kun jonkin oleellisesti tärkeän päälle on kasattava asioita, koska emme näe sitä oleellista. Asioita, jotka ovat hetken kiinnostavia, ohikiitäviä fragmentteja ja todisteita mahtavuudestamme joka meni jo, haluttavia kunnes tulee jotakin uutta yhtenään. Kuinka asetamme haaveemme itsellemme ja toisille on peruspatologiaa, mielemme on kehomme, kehomme on mielemme, jota joko suostumme tutkimaan ja hyväksymään, tai sitten emme. Se voi olla fyysisen vaillinaisuuden ja mentaalisen vamman peittelemistä ja kieltämistä, luuloa vaillinaisuudesta ja puutteellisuudesta johtuvaa halua johonkin muuhun. Fyysinen vaillinaisuus ja mentaaliset vammat ovat niin jokapäiväisiä, jokaisen omia, yhteiskunnan rakennuspalikoita, osistamme rakentamamme kasa on romahtamaisillaan ja ehkä jo romahtanut yhä uudelleen ja yritämme paikkailla, vaikka se romahtaa kun kiipeämme ja kasaamme päälle uutta.

Matkatkaamme mieliimme, siihen melko lähelle, hyvin mutkaiselle tielle ja sokkeloiselle käytävälle, jossa on monia kerroksia, kuiluja, torneja ja vaarallisen näköisiä portaikkoja niin monia, ettei niitä itsekseen oikein tahdo löytää, saati tohdi löytöretkeilemään. Sieltä saattaa löytyä prinsessa, jonka haluja on mahdoton toteuttaa. Oma itse voi olla pelottavin ja paras löytö kohdata. Pelottava etenkin, kun kohtaaminen on tehtävä jonkun toisen kanssa. Toisen, joka kohtaa sinut sellaisena, kuin olet eikä katoa, vaikka et ole prinsessa.

Tutkielmia perhosesta, yökkösestä, sudenkorennosta, kimalaisesta ja muista hyönteisistä, guassi, värikynä ja vesiväri paperille, 2008. Perhosen muoto, löytyneet osat, löytyminen kuolleena, siipien pigmentti joka tarttuu sormiin.

guassi paperille, 2008

Studies on butterfly, noctuid, dragonfly, bumble bee and other insects found dead and their parts on paper with gouache, watercolour and colouring pen. Pigment on the wings that gets stuck on one’s fingers.

INTIMATE RELATIONSHIP: TRYING TO HAVE SOME FUCKING FUN. Maalasin perhosia 2008, kuulemma tylsä aihe. Mother of madness, How many bin ladens.

Kaaliperhonen, Maalasin kuolleita perhosia 2008, guassi paperille/Large white, painted dead butterflies 2008, gouache on paper 55*45cm

INTIMATE RELATIONSHIP: TRYING TO HAVE SOME FUCKING FUN.
How many bin Ladens do you make when you kill bin Laden? (making that money.) We don’t like those stupid and crazy. We know what is stupid and what is crazy. To eliminate those among us to hold community clean, free, happy, intact and more importantly hygienic and safe. You understand, yes. It is our right as people of God. Chosen ones, choose the ones.
Mother of Madness
Mother of Comfort
Mother of Thieves
Mother of Tears
Mother of Psychosis
Mother of Mercy
Mother of Bread
Mother of Night
Mother of the Lost
Mother of Anti-Social Tendency
Mothers of The Disappeared
Mothers of The Executed
Mothers of Tigers
Mothers of The Lonely
Mothers of Terrorists
Mothers of The Dissidents
Mothers of The Freedom Fighters
Mothers of Strangers
Mother of Suspicion
Mothers of Comfort

Blind boys running downhill. I really have witnessed it happening. Oh, I have seen the Japanese garden. Fill in the blank, but I don’t think you’ll get the job, Motherfucker.

Elbows wrists, elbows wrists, a pornographic magazine under the loo carpet. Sudden movements and sighs.

Who is that flying through the air? Cover yourself itzy bitzy spider. Limbs breaking the brisk air.Terrible kleptomaniac spent warmly days in the sun of love. (Don’t ask for permission just do it.)Call me anything you like, Unemployed Hashtag, Ach Scheissenheit! I’m a real hipster, which definition was quite a surprise to me. Definitely, and it is forever, class and grace of knowing what to wear.

It is demanding, IT IS DEMANDING TO BE KIND TO SOMEONE WHO IS SMALLER THAN YOU.

Hyönteissarja, Guassi paperille, 55*45cm, 2009

IT IS DEMANDING TO BE KIND TO SOMEONE WHO IS SMALLER THAN YOU.

It is demanding to be kind to people.
It is demanding to be kind to the world.
It is demanding to be kind to animals.
It is demanding to be kind to strangers.
It is demanding to be kind to those you know. It is demanding to be kind those you don’t know.
It is demanding to be kind towards nature.
It is demanding to be kind to yourself.
It is demanding to be kind to insects.
It is demanding to be kind to people you do not like.
It is demanding to be kind to people who are mean to you. It is demanding to be kind to the street.