Hi, it’s reality and it’s a show: Influencers are advertisers. Mind your sexism and need for fame gen-whateverthe fuck you are. Love Islanders on education, how to give a proper blowjob. But yeah, hell this is the official blowjob investigation on abstract level.

Sex-ed, 2017
Sex play

Sex play
To encounter the strange and not so strange desire of someone wanting to put a dick in woman’s mouth, mouth of a woman, enter her mouth her body. What is a mouth other than with which we eat (no speaking?) Do you speak dirty? I have been wondering this positioning and the need for the deed which is obviously built in and there is no shame other than hers and the good she is at it, how good she is at it, doing the deed, sucking the inches. Although she will be rewarded afterwards, is the explanation. To make him king is one way to see the situation. The fantasy is a beautiful woman whose mouth is a living sewer from which an orgasm can be found as it is soft and moist making a sucking movement her knowing to mind the teeth. So it is aware but under control situation. Desire of putting one’s sexual organ in mouth is fulfilment which is in every porn movie and clip there is. Interesting metaphor of shutting the woman up, hear how he moans and is to come in to her mouth. In to her mouth, in to her mouth, in to her mouth, what a repetition to toy with and what does it represent is from where and how woman is looked at. What is she doing and what is she? A fantasy woman whose worth is in the giving, giving in and lowering herself to be an open mouth who willingly performs the task of a sewer sucking a load. The load vanishes and like having been in toilet man is given a relief. Woman waiting for the reward. (I’m really trying to get into this shit, the true meaning of this train of thought.) Man cannot reveal his thoughts even though it is a moment of his, feeling of (this) his. He acts as if he has feelings.

Why this is interesting is the positioning, banality and the one way thinking which so often goes without questioning, looking at it, facing what the need and the deed is many times over. Why would we question a pleasurable sex act which so ruling it is rules the porn industry, imagery, fantasies and is clearly the most wanted act maybe even for women? To think this is a valuable fantasy as it is, where is the value elsewhere than in finance, in objectification, repetition and what mouth represents and can do (on a pretty face). To think what is the visual there that is so powerful for the male.

Don’t get me wrong I am not against blowjobs. I personally resent the thought of being merely for that purpose. This is where the interest lies for me to try to analyze the connection between looks, femininity, sexual act as a favor or label, woman as a prostitute, cheap and available. But yeah, hell this is the official blowjob investigation on abstract level. Inquiries concerning random sex acts will be analyzed publicly. That is fun for me, to analyze the feminine and objectification since this is also the place I am put in.

To encounter the strange and not so strange desire of someone wanting to put a dick in woman’s mouth,  mouth of a woman, enter her mouth, her body. What is a mouth other than with which we eat (no speaking?) Do you speak dirty? I have been wondering this positioning and the need for the deed, which is obviously built in and there is no shame other than hers and the good she is at it, how good she is at it, doing the deed, sucking the inches. Although she will be rewarded afterwards, is the explanation. To make him king is one way to see the situation. The fantasy is a beautiful woman whose mouth is a living sewer from which an orgasm can be found as it is soft and moist making a sucking movement her knowing to mind the teeth. So, it is aware but under control situation. Desire of putting one’s sexual organ in mouth is fulfilment which is in every porn movie and clip there is. Interesting metaphor of shutting the woman up, hear how he moans and is to come in to her mouth. In to her mouth, in to her mouth, in to her mouth, what a repetition to toy with and what does it represent is from where and how woman is looked at. What is she doing and what is she? A fantasy woman whose worth is in the giving, giving in and lowering herself to be an open mouth who willingly performs the task of a sewer sucking a load. The load vanishes and like having been in toilet man is given a relief. Woman waiting for the reward. (I’m really trying to get into this shit, the true meaning of this train of thought.) Man cannot reveal his thoughts even though it is a moment of his, feeling of this. He acts as if he has feelings.

Why this is interesting is the positioning, banality and the one way thinking which so often goes without questioning, looking at it, facing what the need and the deed is many times over. Why would we question a pleasurable sex act, which so ruling it is, rules the porn industry, imagery, fantasies and is clearly the most wanted act maybe even for women? To think this is a valuable fantasy as it is, where is the value elsewhere than in finance, in objectification, repetition and what mouth represents and can do (on a pretty face). To think what is the visual there that is so powerful for the male.

Don’t get me wrong I am not against blowjobs but I personally resent the thought of being merely for that purpose. This is where the interest lies for me to try to analyze the connection. Don’t get me wrong I am not against blowjobs. I personally resent the thought of being merely for that purpose. This is where the interest lies for me to try to analyze the connection between looks, femininity, sexual act as a favor or label, woman as a prostitute, cheap and available. But yeah, hell this is the official blowjob investigation on abstract level. Inquiries concerning random sex acts will be analyzed publicly. That is fun for me, to analyze the feminine and objectification since this is also the place I am put in.

Perform a blowjob in a gallery space, a museum space is even better.

Instructions: You are among a crowd (friends). Get slightly drunk. Offer a man to get down on him right now in front of all these people you do not know. Fall on your knees and lick his crotch. Open his belt and caress his thighs. Be graphic. If he refuses follow him on your knees. Tell you are very good at it. Ask in front of everybody, if it is ok to perform in front of everybody and perform anyway. Be loud, say please. Ask why he refuses. Don’t you like it? Don’t stop, follow him. Be persistent. Say it is good fun and that you are cheap. If he is not willing ask why. I am not cheap enough, you ask. Say you are desperate. Say that you have heard you like it, I’m sure you’ll like it. Look at my mouth, say. Tell it is good fun and you have been dreaming about doing it exactly with someone like you. I like your smile. Don’t stop until you are removed and kicked out of the place for disturbance and continue to do it outside gallery space.

Another idea: Hire a male prostitute and go to a museum opening among people you do not know (friends and colleagues). When speeches are over and people are enjoying cocktails, themselves, choose a visible spot. Go on your knees and give the male prostitute a good old-fashioned blowjob. Don’t forget to swallow. Don’t stop sucking his penis even though you will be interrupted and told to get lost. Talk dirty, shout loudly and laugh, lick everything.

Art, the case for imagination.

Age of innocence/Sky is dirty, self-portrait using tripod and timer, 2001

To imagine, how do we do it and what happens in visual deserts we inhabit to imagination? It is a buzzword, imagine with lots of positive vibes and commercial potential, holding massive value and the word imagine is used to engage to think for yourself in worst cases when there is visually nothing much of interest, which word imagination itself is a blank to be filled or something full to be found. Artworks that are said to be about nothing, of nothingness, we look at them and are told to imagine or is it such an emotional event to gaze art that rationally thinking is misguided? Do we need instructions on how to see art, what to think? Sometimes we need to be told something is art, curiously. Everybody does it their own way, some are not bothered with such nonsense as conceptual art. What do we imagine if the thing is nothing and its catch is the emptiness, whiteness, the place where it is at and the conceptual nature of the work wouldn’t possibly work anywhere else than within the art world frame and how it is managed in the commercially set frame? What do we imagine inside the white cube, in the city centre built of glass and chrome, slick, visit-and-go environment where we come by things that are called art and are placed art-like? How do we use our imagination today and what does it mean when we are in context of contemporary art ‘to be inspired’ or instructed to use our imagination? Is the art world using its imagination and all the possibilities art can offer fully, because I’m not so sure: too many people are scared of the new, stepping over boundaries, rules and the social media mobs. Especially today it is getting strange what gets accepted and is offence the thing to avoid at any cost? Winnings and earnings lost mean losing one’s job.

What if imagination stops working and mind is just blank in that particular moment? People have various degrees of capabilities what comes to imagination which is in test daily and why should conceptual art make anyone imagine anything? Does advertising, entertainment and built environment do the imagining for us and we have become lazy to imagine for ourselves? Is our environment and art today so ripped of from details that it is hollow and empty and it relies on us to create the content ourselves, the meaning and what should we do about this choreographed world with geometrical shapes that echo style and trends? It is all to make one think, everything is to make one think but it is also to make everything easier. The frame where we move is the structure given and is like a guide or a map to an idea of what to think and how to move. We pay attention to the price of art and houses, that draws the headlines, not what there is to imagine. I try to think the words imagine and imagination in today’s world. We are constantly inspired or entertained and content or nothing of the sort. Anxious and tense is what we are. Enjoyment is the aim, one can have an attempt at thinking, why are we doing what we do, are we made just to think or just to feel powerless and poor? What am I in comparison to this conceptual art? What is this rectangle shape to me, something to stand in?

Imagining is a difficult thing in many ways. It needs practice, but we do it all the time in terms of visualisation and thinking of what everything is and means adding contents in our minds to the seen to comprehend and continue the thought. To measure it what is seen and experienced, imagined or fed, just to describe what one imagines waking up in the morning or walking by an artwork, results are maybe expected, all the same everyday? What do we notice in the end or pay attention to? Try to describe in some way your thoughts on paper and in a way that it is understandable to others as well or maybe it is interesting that art is not immediately easily comprehensible which frustrates many, not adding explanations may do it, probably will. That is great practice and using of one’s brain with hand and a pen or whatever, which conceptual art attempts to do, activate our intellect, see connections if there are any. We do live in the middle of concepts, defining anything is equally as hard as trying to draw anything. Always some detail is left out, forgotten and added, tried again and so on. Try defining an art piece or describing it or a house or the situation the world is in right now. It was a mess 2001.

Become an art market insider. Kuka vaikuttaa taiteessa ja miksi? Sosialistit ovat internationalisteja, missä ovat kapitalistit?

What if they say no? Aalto-yliopisto lähtee mukaan yrityksen leimaamista vastaan 2020, vielä kerran, hiiop!! Miten järkevää on ollut yhdistää kauppakorkeakoulu ja taidekoulu, muuten? Just asking.. Kiitos Aalto-yliopisto, hauskaa, että taide on teille näin tärkeä, tyrsk.

Mitä tekee brändiuskollisuus, -uskovaisuus, -lojaalius, -luottamus, sokea sellainen, että suurten taideinsinöörien palvonta, taidejättiläisten palvonta ja ajattelu, että tämä yhtälö tuottaa jotakin mahtavaa ja hienoa aina, yhtenä jatkumona, että koko ja taideuskonto ovat jotakin, mitkä tekevät vaikutuksen ja on hyvää, hyväätekevä, parantavaa ja ajatuksiaherättävä, tärkeitä ajatuksia, suuria ajatuksia ja tunteita, elämyksiä. Hälytyskellojen tulee soida rankasti, kun ajattelemme brändejä ja kuinka luotamme niihin, koska luottamus on luja ja yritys ei ole läpinäkyvä, etenkään taide ei ole. Olemme vaikutuksen alaisia, meitä manipuloidaan olemaan vaikuttuneita ja vakuuttuneita, ja kaikki tämä suuruus tekee Suomessa vaikutuksen, vaikkei ole syytä ja pieni on aina väärässä ja huonompi, koska on pieni ja haluaa suureksi. Kuuluisuus ja maine ja mitä niiden pitäisi kertoa osaamisesta? Tällä kertaa ne kertovat sellaisesta paikalleen jämähtämisestä, että jäämme katsomaan, miten kauan tällainen järjestelmä ja ajatusmalli pystyy toimimaan uskottavasti, kuka sitä rahoittaa, mihin sillä pyritään ja miksi siitä näin hanakasti halutaan pitää kiinni jopa yliopistossa, ja ehkä siksi juuri siellä…

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006804375.html ”Ulkomaisen toimijan tulo uuteen maahan voi saada paljon positiivista huomiota, tai sitten siihen voi kohdistua huomattavia ennakkoluuloja”, kertoo yhtenä tutkimuksen vetäjistä toiminut Aalto-yliopiston apulaisprofessori Tiina Ritvala. Artikkeli, jonka Aalto-yliopiston tutkijaryhmä julkaisi nimellä A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki, julkaistu lehdessä Journal of International Business Studies 2020, lähtee otsikkoa myöten johtotähtenä etsimään pääasiallista syytä, miksi Suomi ja suomalaiset vieroksuivat kuuluisaa brändiä ja heidän mahtavaa kokoelmaansa, leimaamisesta eli stigmatisoinnista eli Guggenheim on tässä uhrin asemassa.

I suppose that it [rejection of the Guggenheim Foundation’s entry in Helsinki] was a reaction to a sense of engulfing internationalism, or a reaction against globalism. That’s how I’m explaining it to myself.

—Richard Armstrong, Director of the Guggenheim Foundation

(cited in The New York Times, November 29, 2016) [PDF] A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki

Myös Richard Armstrong selittää itselleen ja meille muille, että Suomi ja suomalaiset ovat globalisaatiota ja internationalismia vastaan. Katsotaan kuinka sosialistiliitto määrittelee nationalismin ja internationalismin: http://www.sosialistiliitto.org/arkistot/22 “Nationalismi, kansallisuusaate, on kapitalismin tuote. Se on kapitalistien tärkeimpiä keinoja saada työläiset sidotuksi kapitalistiseen järjestelmään. Siksi sosialistit vastustavat nationalismia. Sen sijaan sosialistit ovat internationalisteja.” Sosialistit sanovat nationalismin olevan kapitalismin tuote eli Suomen Guggenheim-päätös on ollut oikeanlainen, koska toimimme (ainakin teoriassa) kapitalismissa ja sen sääntöjen mukaan, emme sosialismissa ja yritykset joko kaatuvat tai kukoistavat ja siitä on turha syyttää kuluttajia. Sosialismi on kiinnostava ilmiö neoliberalismin/uusliberalismin seassa “Uusliberalismi on 1940-luvulla syntynyt talouspoliittinen suuntaus,[1][2] jonka mukaan yksityinen omistusoikeusvapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.[1] Uusliberalismi on markkinoiden valtaa ja sääntelemättömyyden ihannetta. Uusliberalismissa politiikka ei saa ohjata yhteiskuntaa.[3]https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusliberalismi ja yhteiskunnan varallisuuden hyväksikäytön kannalta katsottuna eli kuinka suuret toimijat katsovat oikeudekseen hyväksikäyttää/pyytää verovaroja, maa-aluetta, käyttää markkinajohtajuutta ja markkina-etua ja olla sääntelemättömiä, ottamatta kritiikkiä vastaan, markkina-etuja isolla toimijalla kuten Guggenheim on. Taiteessa näitä etuja käytetään siekailematta pienen ryhmän hyödyksi, sanotaan, että tämä on meidän (Suomen) etu ja uhriutua, kun käytössä oleva taktiikka ei kaikille käy. Kertoo kulttuurista, jossa toimijan ehdotuksesta ei saa kieltäytyä ja näihin asiantuntijoihin on luotettava. On kiinnostavaa, kuinka Business School Aalto-yliopisto lähtee tukemaan sosialistisia käytäntöjä eli Suomen valtion ja Helsingin kaupungin olisi pitänyt ilman kritiikkiä tukea taloudellisesti miljoonilla suurta ja tunnettua ulkomaista brändiä ja yritystä, myös antamalla käyttöön paraatipaikka Helsingin keskustassa, ja koska näin ei käynyt, kuten pyydettiin (melkein kuin käskemällä), syntyy uhriutuminen eli pieni toimija ei voi sanoa ei, ilman syyllistämistä, ja Suomen tulisi olla tyytyväinen, että meistä ollaan näin kiinnostuneita ja maksaa silkkaa rahaa tästä kiinnostuksesta ja onnesta, muuten olemme takaperoisia antisemitistejä ja muuta inhottavaa, hyi.

Guggenheim puhui haluavansa olevan beacon eli majakka Suomelle: miksi museo/ulkomainen yritys haluaa olla beacon Suomelle ja millainen majakka/yritys Guggenheim on? Millaista yrittäjyyttä ja hyvinvointikauppaa nykytaide on ja mihin taiteella pyritään nykymaailmassa muuhun kuin vaikuttavuuteen, vallankäyttöön ja massiivisuuteen. Kun toimimme taidebisneksessä yritysmaailmassa, yrittäjinä, yrittäjyyden ehdoilla sekoittaen sosialismia ja uusliberalismia kuvitellen toimivamme kapitalismissa, ilmeisesti taiteen ehdoilla ja tehden että tuottaen yhteiskunnalle tärkeää sisältöä, mutta myös taidemarkkinoiden ehdoilla (jotka ovat?) eli sanelupolitiikkalla ja asiantuntijadiktatuurilla, niin on hyvä pysähtyä miettimään, mistä arvoista ja kenen edusta mitäkin tehdään ja milloinkin puhutaan, vai onko sanelupolitiikka jo mennyttä maailmaa taiteen osalta, kuten Suomen päätös kertoo? On paljon toimijoita, jotka tietävät omasta mielestään, mikä on Suomen ja suomalaisten etu ja he haluavat sanella, mikä on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Kuka taiteessa ja politiikassa sanelee mitäkin ja miksi kuluttajan pitäisi uskoa sanelua siitä, mikä on hyvää ja tarpeellista taidetta/politiikkaa ja mikä kaupantekoa ja hyväksikäyttöä? Miksi taide on hyödyksi yrityksille ja miksi juuri Guggenheim herätti paikallisten yritysten kiinnostuksen taiteeseen? Onko taide luopumassa itsenäisyydestään ja tuotteistunut täysin, antautunut markkinoiden ja kuuluisuuskulttuurin vietäväksi niin, ettei taiteilijalla ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä sitä, mikä myy, saa katsojia ja toivoa huomiota, koska taide elää huomiosta? Vai kuoleeko se siihen, kuten moni taidemessu kovasti yrittää. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002833401.html. http://leostranius.fi/2015/06/guggenheim-helsinki-kylla-vai-ei/ Kiinnostavasti Euroopan vanhimmat kaupungit vetävät yhä enemmän matkailijoita, joten voimmeko vetää johtopäätöksiä, mikä ihmisiä vetää puoleensa?

Miksi meidän pitäisi ottaa yrityksen puhe todesta ja olla onnellisia tästä huomiosta? Millaisessa yritysten kuplassa elämme, kun huomio, jonka Suomi osakseen saa, tulee yrityksiltä ja heidän arvonsa ovat ne, joihin meidän on pyrittävä, ne uskottava ja että yrityksistä on ainoastaan hyötyä meille? Kiinnostavin kysymys on, miten tällaiset toimijat ottavat kritiikin vastaan, muuttavat toimintatapojaan, miten he huomaavat omat virheensä vai tekevätkö he virheitä lainkaan, painetaanko ne villaisella ja miksi? Se, millaista valtaa Guggenheim yrityksenä käyttää taidejärjestelmässä, milllaista etua se luo tietyille tahoille, pienille piireille, ja kenelle näin isoista toimijoista on haittaa, olisi pitänyt ottaa tarkempaan selvittelyyn, koska markkinaetu ja markkinan hyväksikäyttö ovat asioita, joista ei taiteessa puhuta, niitä pidetään itsestäänselvyyksinä ja oikeuksina eli hyväksikäyttö on sallittua, kun on tarpeeksi suuri ja saanut jalansijan taidejärjestelmässä eli maineen laadun tuottajana ja taidevaikuttajana.

Pelkästään se, että Guggenheimin johtaja ei vastaa häntä häiritseviin kysymyksiin ja kävelee tv-haastattelusta pois, kertoo paljon sanelupolitiikasta ja ajattelusta, ettei meillä pitäisi olla sananvaltaa tai sijaa kyselyille, vaan rahavirta valtiolta ja kaupungilta pitäisi olla läpihuutojuttu ja kaupallinen museo on ainoastaan hyvä asia kaikille. Taide on kinkkinen systeemi ja ajatusmalli, kun tarkastellaan, miten valtaa käytetään, kuka valtaa käyttää, mitä raha tarkoittaa ja tekee taiteessa, mistä raha tulee eritoten, millainen kenttä poliittisesti taide on, mikä näkyy, näytetään tai ei näy, kuka tekee rahaa taiteessa ja miksi. Raha näyttelee pääosaa aina. Taide, kuten Guggenheim todistaa, toimii kuten eläisimme sosialismissa, mutta erittäin ankarassa neoliberalistisessa kilpailussa, jossa arvon luovat koulut, raha, suhteet, media ja museot sekä käytännöt, jotka eivät muutu systeemissä, jota ei säädellä, koska se on asiantuntijavalta, joka tietää, miten asiat tehdään ja taide tekee hyvää, tietäen mikä on hyvää taidetta (siinä on leima). Guggenheim päätyi siis poliittiseksi peliksi, koska heidän toimintansa on franchise-tyyppinen kansainvälisesti eli kaupunki/maa sitoutuu maksamaan Guggenheimille heidän kokoelmastaan ja kaupunki saa rakennuttaa velkarahalla museon ja käyttää nimeä matkailijoiden houkuttelemiseksi Helsinkiin, mikä on Guggenheimin suurin tavoite, massat, näkyvyys, näyttävyys ja koko. Omituinen sekoitus sosialismia, jotakin vanhaa ja muuttumatonta, kuviteltua ja haluttua massiivista kasvua, jota pidetään edistyksenä ja uusiutuvana/uutena yhä uudestaan ja riistokapitalismia, jossa museo sanelee ehdot, koska he ovat omasta mielestään niin suuri osaava toimija, pomminvarma menestys (mitä se ei ole ollut monessa muussa kaupungissakaan), ettei kenenkään pitäisi napista saati kritisoida tätä toimintaa ja mallia ja suomalaiset tutkijat edelleen puhuvat leimaamisesta jo otsikossa?

Kun yritys ‘leimataan’, se tarkoittaa, että kritiikillä ei ole pohjaa, puhutaan mustamaalaamisesta ja toiminnan estämisestä. Kieltäytyminen on siis väärä että huono päätös. Leimaaminen eli kritiikki on ainoastaan paha asia yritystoiminnan kannalta ja vahingoittaa ennen kaikkea Suomen ja Helsingin mainetta, koska olemme toimineet väärin tätä hienoa yritystä kohtaan ja meidän olisi pitänyt kohdella heitä kuin kuninkaallisia, koska he ihailivat meitä. Suomi on hieno maa, haluamme tulla tekemään maastanne suuren turistikohteen taiteen avulla, josta pääsemme toiseen kritiikinaiheeseen eli massaturismiin, joka taiteensysteemissä on ainoastaan hyvä asia, eikä ongelma kenellekään joka matkustaa biennaalista toiseen.

Mitä taiteilija ajattelee turismista ja että taide valjastetaan globaalisti massaturismille? Moni Euroopan kaupunki on jo kuin ulkoilmamuseo ja turistit aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin luonnolle turismi on selvä haitta ja vanhoille kaupungeille rasite, jonka näkee Venetsiassa, kun risteilyalus lipuu kaupunkiin. “Tänä kesänä Helsinkiin saapuu noin 300 kansainvälistä risteilijää tuoden mukanaan noin 360 000 matkailijaa. Vain osa risteilijöistä jättää likavetensä satamaan, kun taas Itämerellä liikkuvista matkustajalaivoista niin tekevät kaikki.https://wwf.fi/wwf-lehti/pandan-polku-2-2011/laivojen-jatevedet-mereen-vai-viemariin/ Turismin aiheuttama jäteongelma on Välimerellä iso. https://wwf.fi/tiedotteet/2018/06/wwfn-raportti-valimeri-muuttumassa-vaaralliseksi-muovimereksi-suurena-syyna-turismi-ja-heikko-jatteidenkasittely/Muoviroskat ja mikromuovi uhkaavat muuttaa Välimeren valtavaksi muovimereksi, selviää WWF:n tänään julkaistusta raportista. Muovi uhkaa meriluonnon ja merenelävien lisäksi myös ihmisten terveyttä. Suurimmat syyt Välimeren muoviongelmiin ovat massaturismi, heikko jätteidenkäsittely ja liiallinen muovinkäyttö.” Näitä ongelmia ei tullut esiin puhuttaessa Guggenheimista mediassa, ne ovat aiheita taiteilijoille, eivät systeemille, koska se joutuisi ison olemassaolo-ja muutospyörityksen keskelle ja kyseenalaistamaan toimintamallinsa totaalisesti. Taidesysteemi hyödyntää taiteen ja taitelijoiden arvon luomalla rahallisen arvon, houkuttelee katsojia ja pyörittää asiantuntijavetoista systeemiä, jota ei saa siis kyseenalaistaa, koska taide on meitä varten ja hyvän puolella pahaa vastaan. Se on olemassaolevan järjestelmän tärkein tehtävä, pyörittää vuodesta toiseen taiteilijoita kommentoimassa polttavia aiheita ja ihmiset maksamassa tästä huvista, tähtikultti, joka vetoaa taiteenrakastajiin ylevöittäen asiantuntijat ja katsojansa.

WOW-arkkitehtuuri on Guggenheim-brändin tavaramerkki, joka myös epäonnistui tuottamaan minkäänlaista WOW:ta. Arkkitehtuurikilpailun voittaja mukaili suomalaista makua. Se oli pliisu, arkinen, tylsä, virastomainen, mitäänsanomaton, tarkoitettu istumaan suomalaiseen nykykaupunkimaisemaan eli missä se WOW oli ja mitä uutta ajattelua/arkkitehtoonista lisää tämä rakennus olisi tuonut Helsingin ja Suomen museokenttään? Guggenheim puhui kehityksestä (progress), jota he edustavat, museo aktivoi käyttäjänsä ja puhuttiin pedagogiasta. Millaista oppia tämä projekti on antanut museokentälle, Aalto-yliopistolle, taidekentälle, taidekaupalle ja ajatukselle, miksi nykytaidetta/modernia taidetta tehdään ja tullaan katsomaan? Millaisesta ajattelusta kertoo, että valtio on yritykselle lypsylehmä?

Kannattaa muistaa, kun palkkaa kalliin konsulttitoimiston kirjoittamaan opuksen massaturismin puolesta museolle ja kaupungille englanniksi, kuka sen lukee, kenelle se on tarkoitettu ja mikä on käyttäjän osa, vaikka sen, joka ei puhu englantia ja asuu Suomessa ja ennenkaikkea, kuka tämän pelleilyn maksaa.

Clitoris

Do you dare?
Masochistic need to destroy yourself, the child. Like ever and never going away.
Do you dare to look at it? To look. It is down to earth. It is a thing, it is a fright and strange layers of pleasure.
Perversions and something worth trying, even saying it is an ache. Desire to let go of consequences, of obligations, of anything
but dirty ideas. 

As there is a clear trend to photograph one’s body wearing very little, the rising outrage is against the nude in art, but not in social media that much, where soft porn is a normalcy and a way to sell oneself. Is everyday soft porn prostitution?

What is appropriate art, what should art be like and who is to decide? Who is the critic and what is the quality of criticism are to be questioned, as when all opinions must be voiced and are, who are listened to and what is said? The nipple (that must be freed?), breasts (nowadays breast are very commonly out, except the nipple), vaginas, asses (that are out as well), penises, fat are common in fine art to see, but they do cause moral outrage especially in fine art, probably even more when photographed and when the artist does it herself of herself questioning the sexism in the arts especially. Museums and galleries are becoming more family friendly places to visit to lure visitors and in the process art shown must be family friendly too? What family friendliness in this context means, censoring, teaching and moralising? What does art teach, what is the visitor to learn from art or about art? What kind of place does pedagogy have in art and showing art and should it as for example Guggenheim proposed to be the case in Finland 2016, when it was selling its franchise product for us, to have pedagogical spaces for kids in a commercial museum? How pedagogical can a commercial museum be and what kind of pedagogy does the art world provide? Does the art world learn here or does it take the place of a supreme teacher? Pedagogy provided in cynicism, marketing, painting, becoming famous or what is beauty?

What does family friendliness mean in today’s world, in the art world, in art, in marketing and why be family friendly other than making a buck, just be ever so nice and listen to Jingle Bells? Does it mean more gift shops, snacks and pop-ups, fast-food, fast art, naivety, shopping, blocking unwanted influences and opinions and spending time kind of existing and creating of a place of culture, where one can become cultured, more commercial places for consumerism, where we can also sell ourselves? More is beautiful and more lucrative and more popular is good? Is there a trend to make art family friendly to consume as much as possible photographing oneself and be seen in and what is that art like there? Glittering, shining and ultra-positive? What does it mean to make art family friendly for art as a whole, for places of art and for the artist? Thinking, what is friendliness in this context? Artist should manipulate her art to not disturb and not create awkwardness as women should manipulate themselves to please the eye? Weird is scary and horror is not art? Is the artist family friendly as a profession? Hearing that there should be warning labels for fine art on websites and in places of art for not to scare children/adults and not cause trauma, offence, uncomfortable feelings is for me as an artist a flag and creates a pressure for need to appeal and gratify. I don’t make art to please, for pure enjoyment and entertainment. I do not include likings in what I do. It is as a thought against art to aim to please and collect like stamps. Wanting to create places of art as places of visual candy stores surely works as people like glitter and images of fantasy. If you want to be bored by art and not be provoked a thought, it is your choice, but don’t claim all art must be eye candy.

Question is what does a visitor want from places of art and is it important to pay attention to and to what extent? What is the visitor for the art establishment other than a consumer and what is art for the art establishment and for the visitor? People wish to be entertained, be surprised, be in the presence of greatness, fame, names, skill, be in awe, but all this in the good sense of leaving the place in some kind of having seen is something what tourists do. To be in wonderment of it all is what I hope. Do people want to be safe in places of art, safe from the visual that may attack them in some way? What is a visual attack in real life? Is that a threat as such and in what way? Pictures do hunt us and stay in our minds, what do they do and how do images impact our thinking and feelings is something we must be afraid of and alert?
There is a division there between places of art and the normal place of living and looking where art may be placed or not, usually not. We can avoid art totally, but should we? We may live without seeing and being in touch of art, which is part of the problem of why art exists more commercial and must be made in different ways and why art is seen as weird and hostile. Is art hostile and how, if so? And what is the hostile part? What is artist’s job in today’s world? Where is art?