Kasa tematiikka, problematiikka tai miten sen näkee, jotenkin hallitsevana esteettisesti, häiritsevänä, selvittämättömänä, tapana säilyttää asioita.

Maisema, guassi, 55*75cm, 2009

Kasa/maisema, savi, 2012

Kiinnostavaa on, kuinka ajattelemme, että kaukana on aarre. Toki, kaukana on monia aarteita. Tuo haave kaukaisuudesta voi olla niin sokeuttava, ettei näe lähelleen. Tuo ajatus kaukaisesta paremmasta on kenties ainoa asia, joka on jännittävä, hehkuva, arvokas ja jotakin parempaa, aina vain parempaa, joka on saavutettava tullakseen paremmaksi itse. On löydettävä aarre, kokemus, joka on tavoittelemisen arvoinen ja vaikea saavuttaa, verrattavissa voittoon ja paremmuuteen, jotta voimme asettaa itsemme jakkaralle, jotta voimme verrata hyvillä mielin toisiin itseämme. Kaukaisuudessa on tulevaisuus, kuva, aurinko, lämpö, avaruus, aika, sankaruus, ikä, palkinto, vauhti, löytäminen ja saavuttaminen.

Minne lähtisimme? Minne haaveilemme pääsevämme, on kertomus omasta kyvystämme, tai kykenemättömyydestämme, nähdä, mikä on tärkeää. Tavoitteemme ja tekomme tavoitellessamme paikkaa ovat tärkeässä osassa, kun arvioimme ihmisyyttämme, ja miksi tuo tavoittelemamme on tavoittelemisen arvoista ja kuinka tavoittelemisemme suoritamme.

Kun jonkin oleellisesti tärkeän päälle on kasattava asioita, koska emme näe sitä oleellista. Asioita, jotka ovat hetken kiinnostavia, ohikiitäviä fragmentteja ja todisteita mahtavuudestamme joka meni jo, haluttavia kunnes tulee jotakin uutta yhtenään. Kuinka asetamme haaveemme itsellemme ja toisille on peruspatologiaa, mielemme on kehomme, kehomme on mielemme, jota joko suostumme tutkimaan ja hyväksymään, tai sitten emme. Se voi olla fyysisen vaillinaisuuden ja mentaalisen vamman peittelemistä ja kieltämistä, luuloa vaillinaisuudesta ja puutteellisuudesta johtuvaa halua johonkin muuhun. Fyysinen vaillinaisuus ja mentaaliset vammat ovat niin jokapäiväisiä, jokaisen omia, yhteiskunnan rakennuspalikoita, osistamme rakentamamme kasa on romahtamaisillaan ja ehkä jo romahtanut yhä uudelleen ja yritämme paikkailla, vaikka se romahtaa kun kiipeämme ja kasaamme päälle uutta.

Matkatkaamme mieliimme, siihen melko lähelle, hyvin mutkaiselle tielle ja sokkeloiselle käytävälle, jossa on monia kerroksia, kuiluja, torneja ja vaarallisen näköisiä portaikkoja niin monia, ettei niitä itsekseen oikein tahdo löytää, saati tohdi löytöretkeilemään. Sieltä saattaa löytyä prinsessa, jonka haluja on mahdoton toteuttaa. Oma itse voi olla pelottavin ja paras löytö kohdata. Pelottava etenkin, kun kohtaaminen on tehtävä jonkun toisen kanssa. Toisen, joka kohtaa sinut sellaisena, kuin olet eikä katoa, vaikka et ole prinsessa.

I HAVE A FEELING. TODELLA VOIMAKAS EMOOTIO.

I have a feeling. Todella voimakas emootio.

kuinka kokoan tuolin
kuinka kokoan talon
kuinka avaan rasiallisen pastilleja
kuinka sormeilen purjonrenkaita
kuinka avaan autonoven
kuinka se lämähtää kiinni
kuinka katson peilistä
kuinka pyöreä on olkaluu
kuinka kauan ja millainen olen
kun olen koko ajan
kuinka olen
kun kohta olin ja kohta johon koskin, oli.

Rakkautta pohjoisessa

Rakkautta pohjoisessa

Mies ajeli taksilla Altasta Hettaan mittarissa tuhansia Norjan kruunuja. Lapinmiehen puvussa hän lauloi koko matkan ja heilui edestakaisin. Lumimyrsky oli alkanut, katuvaloja ei ollut. Naisen hiukset, rinnat, tuoksuvat häpykarvat, joista laulu kertoi, huvitti taksikuskia, häpykarvat, sanottuna hitaasti ja hiukan vitsinä. Jalkatilassa ruuvimeisseli kieri edestakaisin.

Pohjoisessa saa suihinoton pöydän alta, vähäpukeiset naiset vaivihkaa katoavat juomiensa alle, avaavat vetoketjun ja ottavat elimen suuhunsa, liikuttavat päätänsä kuin himossa. Sitä voi neljäntuulenhatussa olla, että nyt menee joka kulmaan ja klubin valot välkkyvät sopivasti niin, ettei kasvoja näy.

Svetlana istui lopulta vähissä vaatteissa tyhjässä tilassa lattialla pullon kanssa huuhtoen makua suustaan pikkuhiljaa. Koskenkorva maistui sopivan tuliselta. Se poltti ajan ja joka muiston ja hetken pöydän pöytien alla. Hänen reitensä sukkanauhoissa, verkkosukkahousuissa, rinnat rintaliiveissä. Sää on ulkona. Myrsky ei ulotu sisälle ja sitä voi katsella lattialta, kun päivän työ on tehty. Murmanskiin ei jäänyt ketään eikä mitään kuin joku historia. Hän ei puhunut pohjoisen miesten kanssa susista tai niiden oikeuksista, oli niin pimeää ja kylmää, että piti tehdä kaikkensa selviytyäkseen. Oli juonut mitä muutkin olivat juoneet. Täällä miehissä on paljon rakkautta, he haluavat paljon rakkautta, ainakin sitä he itkevät.

Svetlana nukkui toppatakin alla narisevalla tyylisohvalla. Aurinko ei noussut vielä pitkään aikaan. Kirkasvalolamput ovat niin keinotekoisia, tämä on pelkkää luontoa.

Stay out of edges/experiments on paper, what to do with paint and paper.

It is long way to me. It is a long way to yourself. You can go round and round on and on, all the way to the other side of the globe and think you have found something worthwhile since you had the money and time and will and effort and interest and guts to go and explore as far as possible.

I cannot close my eyes, I have to look every detail. Every already seen thing again and again. Every many times seen moved unmoved untouched left explained broken bulged split idea that I got excited about and I remember why. Staying still, staying put, staying here where I am for a long period of time, not moving. Staying, staying. Where is this trip going, where am I going? What is this, is it a trip? They call it a trip.

What comes out of not knowing that the child is yours? It is a child of your own, smell of divinity, smell of liberty, smell of you, smell of the unknown. What comes out of this tiniest thing that is insignificant to you? That is from you like tears and sweat, shit and piss, vomit and anger. Way away pathetic insignificant, fluency of religion, surface of face, façade of a tower, decency of staying out of the edges, staying away from what you do not understand, do not want to understand. Edges of wanting, edges of not wanting.

On breathing

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On breathing

Holding breath. Inhaling as deeply as I can. Holding breath. Exhaling through my nose as I think how I breathe. As I think I know how to breath and where breath goes what does it do, what is in breath. The quantity of air near me, the quality of air pulled and pushed moved circulated, fresh used in air that I must have in me and it is not just Oxygen but Carbon dioxide, Nitrogen, Argan, water, Neon, Methane plus pollution. I don’t know. Have to know the technique of breathing but can I develop better at breathing and can I think what it is to pull it in my lungs, in my cells, in my blood, the air. How the what I have been breathing becomes me, how it can be measured and calculated and what it can tell about me as an organism, an individual and human? How many times I breath when I do not think about it? How long can I hold my breath? How long can I run without losing breath? Things that breathe as people and animals having breath. Breath entails, it hides. Breath that smells, breath that has speed, reveals us, keeps us living as parts of this world, breathing particles of the atmosphere, vapor of breath in cold weather, heavy breath. I have to puffer and blow to make a visible steamy mark in the air, something I like doing.

The world is under breath, we are under breath, us breathing, under a breathing monster with big vicious looking mouth that we fear, many monsters with mouths channeling air and lungs breathing the same gas. To end up in a mouth of a monster is like being connected and disconnected repeatedly. The contradiction as we think of the hugeness of a monster when it is in the little particles in the air. The thought that there is a monster, where is it and what is it like?

There is no danger, no hurry in breathing, there is this relaxed moment of having unconscious moment of lungs, me, observing my body doing its thing, keeping me alive, realizing its nature, my nature. The many times I breathe per minute and how short a time it is that I lose my consciousness if I cannot have a breath.