hiili ja paperi seinälle, 2012

Teemana valta ja vallankäyttö

Valta, vallan jakautuminen, uhri ja alistaja, mitä valta on ja kuinka sitä käytetään. Sanalla valta on negatiivinen kaiku, vaikkei kaikki vallankäyttö ole negatiivista. Tarvitaan järjestystä, sääntöjä, niiden säätämistä ja noudattamista. Itse yritän tarkastella valtaa objektiivisesti eli kuinka vallankäyttöä olen itse kokenut, millaista valtaa minä käytän ja kuinka valtaa käytetään ylipäätään ja missä. Onko kaikessa mikä liittyy ihmisen tekemisiin kyse valtasuhteista? Ihminen toimii laumassa suhteessa toisiinsa ja sen mitä elämässänsä saa, riippuu pitkälti suhteistamme ja kuinka nuo suhteet toimivat. Olemme riippuvaisia toisistamme, tarvitsemme toisiamme ja myöskin paljon materiaalista hyvää, jotta elämä olisi mukavaa. Kiinnostavaa on, mitä on toimiminen yhteiskunnassa, tasavertaisena tai ei, yksilönä muiden joukossa.  Kuinka minua kontrolloidaan ihmisenä, taiteilijana ja naispuolisena henkilönä.

Minulla on aina ollut vahva auktoriteettien epäily ja vastustus, vahva epäluottamus ns. vallanpitäjiin ja halu kyseenalaistaa valmiina annetut ajatukset, kaavat ja tavat toimia. Myöskin monituiset kokemukset vallan väärinkäytöstä, epätasarvosta, epäoikeudenmukaisuudesta antavat aihetta pohtia vallankäyttöä, vallan olemusta, onko minulla valtaa ja kuinka sitä käytän sekä milloin vallankäytössä mennään liian pitkälle eli alistamisen tielle. Taide on vallankäytön  esimerkkinä melko suoraviivainen ja autoritaarinen. Kauniilla pinnalla ja puheilla pidetään yllä peliä, jossa pyritään saavuttamaan hyvä asema ja maine. Kaunista pintaa on vaikea rikkoa ja kritisoida, koska taidekenttä on selkeästi jaettu hyviin ja huonoihin. Kunnia, kilpailu ja maine tuntuvat olevan kaikki kaikessa. Pelolla on helppo hallita. Monet taiteilijat pelkäävät menettävänsä mahdollisuudet toimia taiteilijoina, jos kritisoivat vallitsevaa systeemiä äänekkäästi tai toimivat sen vastaisesti. Se on sääli taiteen kannalta. Mutta tässä näyttelyssä en keskity taidepelin vallankäytön kiemuroihin, ne ovat absurdiudessaan lähinnä huvittavia. Pohdin kuinka toisiamme kohtelemme ja miksi usein niin kovin huonosti.

Koska kaikella on merkitystä ja jokaisella on vaikutusvaltaa, mahdollisuus manipuloida, mahdollisuus saada toiset tekemään niin kuin haluat, on houkuttava. Sanana valta on negatiivissävytteinen juuri tästä syystä. Niitä, joilla on valta minun ylitseni tulee epäillä, aina. Voiko vallankäyttäjään luottaa? Pitäisikö? Olisi voitava, koska ilman luottamusta yhteisten asioiden hoitaminen käy mahdottomaksi.
Sanotaan että sillä jota kuunnellaan on valtaa. Sillä joka uskaltaa tulla kuulluksi on valtaa. Täytyy tehdä ja sanoa. Tuoda mielipiteensä julki. Kuvataide on  rajoittunut ilmaisumuoto, yleisö on rajallinen, kuvataiteen paikat ovat rajoittuneita, marginaalisia. Joten näyttely galleriassa ei mielestäni ole kovin hyvä vaikuttamisen muoto. Taide on perinteisesti vallankäyttäjien kontrolloima väline, jossa taiteilija on nappula ja tekee mitä käsketään lopulta. Vallanhimosta ei kukaan ole irrallinen.  Silti valta tuntuu olevan jollakulla muulla kuin kadunmiehellä ja naisella, kaikesta hyvästä tasa-arvokehityksestä huolimatta. Kuka päättää lopulta, mitkä ovat vaikutusmahdollisuuteni ja mitkä ovat parhaat vaikutuskäytännöt? Suurin päätäntävalta tuntuu olevan sattumalla ja mistä suunnasta tuulee.