Poikia ja miehiä, mitä muotokuva kertoo ajasta vai kertooko se tekijästä?

Drawing portraits of online images of boys and men, 2015-

Todellisuudesta on vaikea kirjoittaa, mistä todellisuus koostuu, kenen todellisuudesta puhumme ja kuinka hyvin osaamme arvioida toisen todellisuutta ja kokemusta, kun omakin todellisuus saattaa hahmottua kovin kummallisesti. Todellisuuden hahmottaminen on ollut vaikeaa ennen ja muuntuu yhä vaikeammaksi, mitä enemmän elämme visuaalisen ja virtuaalisen kautta ja etenkin muokatun visuaalisen, jonka oletetaan muuntuvan todelliseksi eli lihaksi. Muokkaamme kuvaamme ja lihaamme keinotekoisesti, täydellistäen itsemme kuvaksi, joka haluamme olla tai paremminkin jolta haluamme näyttää. Mitä kukakin ihmisenä on, on muutoksen tasolla haasteellisempaa ja muutos tapahtuu edelleen kriisien ja aktiivisen ajattelun kautta, loppuunpalaminen, sairastuminen yms. radikaali muutos elämässä aiheuttaa keskittymistä itseen.

Puhutaan jokaisen eletystä kokemuksesta eli lived experience, mikä jokaisen pitäisi päästä ääneen kertomaan ja olen ihmetellyt, että miksi. Tuleeko meille parempi tietoisuus maailman kärsimyksestä? Suurin syy tarpeeseen jakaa, lienee juuri kyvyttömyydessämme tietää ja tuntea toisen kokemuksesta ja elämästä juuri mitään ja toisaalta monella on loputon tarve avautua juuri itsestään, mistä reality-tv:n suosio kertoo. Reality jostain syystä ei olekaan todellisuus, todellinen asioiden ja ihmisten tila kuvattuna, vaan valmiiksi kirjoitettu ja esitetty. Ihmiset pitävät esityksistä joissa esitetään aitoa, mutta ei olla aitoja, mitä sekin sitten tarkoittaa. Aitous mitataan tunteissa ja että tunteista puhutaan ja niitä näytetään. Oletukset luovat todellisuuskuvaamme hyvin paljon ja mitä ajattelemme kenestäkin, mikä luo itsessään todellisuutta. Oletamme jonkun olevan sellainen ja sellainen ja pidämme oletuksiamme tosina, kunnes toisin on. Tosin, on ilmeisen mahdotonta joskus uskoa silmiään, ilmeisesti, eli ei voi olla totta, vaikka kuinka todistelisi, tosin epäily on tervettä näinä aikoina. Haluamme uskoa olevamme oikeassa ja oma todellisuutemme on aito ja paras. Se voi silti olla kopioitu eli todellisuutesi on luotu jonkun kuvasta. Todellisuuksien paremmuudesta käymme kamppailua ja että jokaisella on oikeus omaan todellisuuteensa, oli se millainen tahansa. Siinä menee raja itselläni, että minun on uskottava jonkun toisen henkilökohtainen kuvitelma todeksi tai mukauduttava siinä määrin, että joudun kadottamaan itseni ollakseni hyväksytty? Mikä on totta ja mikä on kuvitelmaa, on edelleen tärkeää erottaa, aivan kuten, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin.

On olemassa vääränlaista vapautta ja sen huomaa lasten kasvatuksessa. Ilman rajoja ihminen on hukassa. Tarvitsemme sääntöjä ja tietoisuuden, miten toimia ja kaikki ei käy. Lapsista sellaista on luonnollisesti vaikea ymmärtää, että aikuinen asettaa rajat, mutta kasvatuksen myötä lapsi oppii, mitä saa tehdä ja mitä ei. Rajojen kokeilu on taiteessa jo selviö, se ei tosin tarkoita, että taiteessa oltaisiin suvaitsevaisia tai rajoja todella rikottaisiin. Ulkona on pelottavaa… Taiteen todellisuutta on kuvitella olevansa vasemmalla, sitä käytännössä olematta. Vasemmistolaisuus kun on tekoja, aivan kuten feminismi eli hyvien ajatusten olisi konkretisoiduttava, mieluiten rakenteiden tasolla, jotta saavutettaisiin haluttu muutos. Kuvitella parantavansa maailmaa valkoisessa kuutiossa on mielestäni edelleen puheen tasolle jäävää hyväntekijyyttä, jolla ei reaalimaailmassa juuri mitään muuteta eikä paljon muuta tehdä kuin patsastellaan ja esiinnytään. Poseeraus on kivaa. Taide ja reaalimaailma ovat kovin irti toisistaan, mikä saa pohtimaan todellisuuksien eroja ja vaikutuksia toisiinsa ja onko vaikutuksia ylipäätänsä. Mitä monumentti tekee maailmassa, varsinkin jos se on esteettisesti kammottava? Miten marginaalista vaikutetaan yleisellä tasolla vai onko kyseessä yksilötason vaikuttaminen ja henkilökohtainen prosessi, jonka taide voi saada aikaan? Kovin hitaalta vaikuttaa ja ilmastonmuutostietoisuuteen vaikuttaminen on turismivetoiselta taiteelta erikoinen poseerauksen kohde ja kommentoitava, kommentointiahan taiteessa harrastetaan ja ainahan saa yrittää. Ehkä keskiluokka saa aikaan lämpenemisen pysähtymisen. Käytän itse termiä leikkitodellisuus taiteen ja nykyään monen muun asian osalta. Todellisuus on usein paljon raadollisempi ja asiat huonommin kuin haluamme uskoa. Mutta, jos elää leikkitodellisuuden todeksi, muuntautuuko se todeksi? Leikkitodellisuuden voi elää, siitä vaan. Taiteen suhteen monella on vaatimus, että nähty täytyy osata kopioida tarkasti, mikä on todiste osaamisesta. Tämä on se vanha ja osin hyvä tapa ajatella, kuinka kauneutta ja kuvaa todellisuudesta luodaan. Milloin teos muuttuu taiteeksi on seuraava askel ja jos valokuvalla voimme luoda tarkan kopion nähdystä, miksi piirustuksen ja maalauksen pitäisi tehdä samaa? Näkökyky on aisteistamme kenties tärkein. Maailman hahmottaminen kädessä olevalla kynällä on kiinnostava koe, kuinka aivot oppivat ohjaamaan kättä, kuinka nähty jäljentyy paperille. Lopulta voi arvioida, onko jotakin oikein vai väärin kuvassa ja miksi joku on väärin. Kuinka täydellistä taiteen on oltava, mikä on täydellinen mikäkin tai kuinka täydellinen määritellään? Siihen ei kai ole mitään lisättävää.

Hunt in the South and the North.

acrylic on panel, pencil on paper, 2022

Banal and strange at the same time, I suppose it is festive to be able to catch an animal, requires skill which many don’t have since we don’t need to hunt for food, yet. Such survival skills may turn out to be very useful in the future. Tradition of posing in front of game is a proud moment, the bigger the animal the better.

Sounds as chanting this world. Christ is crisis. Chanting in crisis. Chanting an end.

Sounds as chanting this world. Christ is crisis. Chanting in crisis. Chanting an end.

Sounds as chanting this world. Christ is crisis. Chanting in crisis. Chanting an end.

Call it divine, call it repetition of the name, repetition of the sound, call it repetition of the act, the same movement, the same fear and hate in the call,
do not expect the same, expect the worst, do not expect the sane, expect lunacy, expect your narrowest nightmare corridor with mass of people in it with you unable to breathe, with them and their smells unwashed.
Call it hypothetical trust, blind hypothetical trust, insane hypothetical belief, expect the unseen, the unknown purity command, fury, need to make the idea of purity happen in black. See the flag, see the scarfs, see the eyes. Nothing will turn their heads around from this mission. Nothing. Crisis is in the not negotiable, in the smallest space, in the smallest breaths inhaled, in passing out with the rest.

ThreatExpect the crisis, threatExpect the hurt, threatExpect the ill, it will come, it will be a terrorist, call it a terrorist, call it an organizationTerrrrrrrrroriiiiiist, Terrrrrrrrrrrroriiiiist! It will be an explosion, a blast. Call it what you will, call it fear, terror, tyranny, call it many of who were hurt, many of those who are dead. Call it your blind heart, call it the answer of the kind heart.

It is not a comical POW. It is not a comical savage. It is the hidden savage of Christ, the one you deny, the one you do not want to acknowledge, because it is in you, in your religion. Smell of the divine captivated, taken, imprisoned. Moral imperative making monsters, sounds of this world, being a monster in an acceptable way, the same way as chanting righteousness, justice, superiority. Us and them, heaven and threat, Paradise of safety and Hell for the uncovered. Those who did what they had to do. Those who accomplish God’s plan to save what there is for us to be saved, next to nothing. Standing next to nothing, next to a plan of salvation drawn onto ground.

Military portraits with oil pastel on small paper, 20157 To live is to fear.

To live is to fear

I’m going to learn to sleep sitting down at stations, wake up when someone approaches, touches, breathes, looks towards me. Sleep in a flight, work in the night under a newspaper. I will not be afraid. I will be a document of strength, of survival. Sleeping and waking up, walking and looking, sleeping under a tree, passersby gaze, maybe fear. Becoming the environment, giving up my comfortable bed, my isolated room, safety, quiet space for only me. Exposing myself to danger, disorder and death, but also harmony, beauty and life. There is a lot to live for, lot to see and experience, but is that to be experienced?

River of no return

Gouache painting with graffiti of Marilyn and Happy Meal ad.

River of no return

How many takes?
She was very sweet. She was a comedian. She was very shy. She was fuck me. She was very uncomfortable. She was convinced, she was not very sexy and pretty. She didn’t have an aura of sexiness about her. There was some magic about her, she would play at it. She would burlesque it. She seemed like a lost child. It seemed to her like Alice in Wonderland and she could not believe it. Anybody was very serious about her. She really felt she didn’t have the inner qualifications to fulfil the image of a sex goddess. She thought that the whole thing was a lie, because it was not her. She would never feel worthy. She was very very difficult. She was vulnerable. She was weak. She was teary. She was struggling. She was falling apart. She was hurt. She was an addict. She was needy. She was difficult. She was in pain. She was adorable. She was drunk. She was nice. She was childlike. She was late. She was lovely. She was hanging on. She was calling me. She was calling everybody. She was caring. She was unprofessional. She was sexy. She was beautiful. She was funny. She was doing the thing that was wanted of her, she was not doing what she wanted.