mitä on olla taiteilija

Alapihan lumityöt

| Henna Timanttimetsä

vahoineen vanuineen vakoineen valoineen vinoineen hanoineen janoineen lanoineen nanoineen valoineen rajoineen puutuneine raajoineen.

tervetuloa käyttämään terveysnäkemyksiä. Katsotaan mihin pystyt. Asetetaan sinulle tavoitteet. Olet saavuttanut päivittäisen askeltavoitteesi. Olet työntänyt lumikasaa tarpeeksi, voit siirtyä

mysteerin mysteerio mysteerit mysteeriä mysteeri mysteerisi pudonneen lumen.

Sinut on jo luotu, minun ei tarvitse, kokemus viallisuudesta, tarpeesta tulla muuksi luoduksi jonkun toisen toimesta. Onko naisella sielu kuin lumi ja jää, luminen metsä, valkoinen ja kylmä? Pohdinnan aihe menneisyydestä ja mistä sen tietää, kenenkään sielun tai sieluttomuuden. Kuka sen mittaa ja miten? Ei saa itkeä, ei saa itkeä, ei saa itkeä, ei saa itkeä, vaikka itkettää, joka on merkki tunteesta, valuminen, sulaminen kuin keväällä.

Kun olen paha, olen todella paha, olen niin paha, olen siis aivan älyttömän paha. Laita kenkä jalkaan, ota kenkä jalasta, laita kenkä jalkaan. 

Sinut on jo tuomittu, minun ei tarvitse.

Sun

| Henna Timanttimetsä

Sun mysteeris
sun mysteeris
sun
sun musta mysteeris

kuinka asiat menevät lepattavat
mitä ihmiset häpeävät sitä mitä ovat
musta väri on suoja pimeässä, aamulla se paljastaa kaiken,
näytät vanhemmalta,
naama tulee esiin hörppää lasista valoa juotavia syötäviä nautittavia kaartavia
hädässään kohta johon koski on ohi kohta lopettavat sinkoilunsa yökköset
joihin ihastuin
kun se jonka nostin liikkui kädelläni.

Miljoonas tai ensimmäinen

| Henna Timanttimetsä

 

Puhkaiseva katuvalo on kirkaus tähti Männistönkujalla. Läpitunkeva tönäisee minut
näyttää maailman minulle
aika pienen
painun alas hissillä.
Spraymaali paisuu ikkunan läpi,
tagi pullistuneena varjona oranssissa seinässä,
leijuu jonkunlainen lattiavahaparfymoitu glow, rappukäytävän seinä on varjokoristeltu Love-tagilla.
Minut on koristeltu kun kävelen ohi, kulkijan pinkeä leimasin joka on siinä vain iltaisin.
Hetkeen ei tuntunut talvi.
Ei-ketään ja sitten auto,
äkkinäiset kasvot ja palavat savukkeet, pysyvä itäminen
talvella
betoniportaalla tupakoiden, ei muuta tapahtunut.

Kuinka kokoan tuolin

| Henna Timanttimetsä

kuinka kokoan tuolin
kuinka talon, miten katson sen sisään,
kuinka avaan rasiallisen pastilleja
kuinka sormeilen purjonrenkaita
kuinka avaan autonoven
kuinka se lämähtää kiinni liian kovaa eikä saisi,
kuinka katson peilistä, kuinka seison, miten kehoni on, vaatteitteni suhde massaan,
kuinka pyöreä on olkaluu
kuinka kauan ja millainen olen
kun olen koko ajan
kuinka olen
kun kohta
olin
ja kohta johon koskin oli.

Kaviot kaupungin, pöydän, tuolien, ikkunoiden turpa

| Henna Timanttimetsä

MutaUtopia, Hopeausva
hevosen nimi Into,
maa oli vettä valui saappaaseeni
rapa lensi ilmassa, nitisi litisi
haisi sulavalle lumelle, mäiskähti hyppäsi
käveli pöydälläni kuin ei mitään
kevyesti puhallus, lihakset ja jänteet
kaviot. Tuli päälle.
Joku hamusi takkini hihaa
kassini hihnaa kaipasi äitiään joka tallissa ei pysynyt paikallaan
kutsui poikaansa Mustajalkaa ja potki lautaseinää. Kovaääninen vastaus oli pahoillaan kun ei päässyt aitaa pitemmälle. Ulkona kavioiden kaupungit, ikkunat, joista heijastui housujeni lahje
hevonen ja ratsastaja taivastalli.

Sunnuntai-iltana

| Henna Timanttimetsä

Istuin kuudessatoista kuvatarra edessäni,
raaputettu julistus karvaisen kuolema
anelevat silmät, tekee pahaa ja tunnen itseni pahaksi, syylliseksi, kurjaksi ja voimattomaksi, mutta väkivaltaiseksi, räjähdysalttiiksi, herkäksi, turhautuneeksi, väsyneeksi, toimettomaksi.
kirjailtu istuin edessäni, ei edes kenenkään kuluttama.
Edessäni: Olet mulle velkaa tämän! ja todellakin olen!
Laatikot tienpientareilla, valoilla,
ulkona katuvalonkeltainen
jääkiekkokaukalon kaiku, ihan niin tyhjällä käyvää.
Ehkä olen narsisti, ajattelin, siis tietenkin olen,
mutta jätän sen virheen itseeni, ei kai ihminen voi olla olematta
rakastamatta itseään. On rakastettava ja uskottava se. Joo, mutta kun en ole vain minua varten.
Kiinniolevana penkkiin, suljettuna
sunnuntaina kuustoista vie mua
kirkkaansinisiin valoihin tiellä,
jolla on hiljaista keltaista ja mustaa.

Leivoskuvun alla, suustani roikkuu salama.

| Henna Timanttimetsä

Pienten, pienten osasten multaan, pisaroihin, imeytymiseen, kosteutukseen, helpotukseen juomisesta. Kun ojennan käteni, pidättelemättömät salaisuudet tulevat liki, kuun reunalla, tähti nousee edessäni. Revin analyysin.

Sunnuntaisin ammeessa on liuennutta saippuaa, peitossa on tulppa, jonka vedän irti. Myrskyää lunta, oksaisesta kepistä talvi ja esiinvedetty pistin, peitoksi mustien kivien.

Odotan lämmintä yötä. Kosken punaista poskea. Jalkojemme alla märkä maa, joka ei haittaa, kun olemme kuumia että hehkumme, hypimme ojien yli. Suorat kasvurivit ovat majakka, kämmen. Joten ei pelkoa.

HornetDisgust

| Henna Timanttimetsä

Minkä nopea varjo, yritinkö
edes sanoa mitään, unohdin,
en kai kyennyt,
kaiken peitti alleen ääni
yhdessä hetkessä,
enkä voinut liikkua. Tuijotusten muodostelmassa
halvaannuksessa
tasaisessa,
niin muuttuiko mikään
lopulta.
Käymättä enää läpi karttaa,
joka on tuntoni
repussani
kuin
joku jonka luokse mennä.
Pommikone, talo, jatkaa palamistaan, nainen,
en ole ennen nähnyt
tykinkuula, piirretyn lento
tai lokkien melu, on vain löydettävää ja mitä haluan lopulta. Vaikea haluta
lopullisuus kaatuu päälle
tai kaatui, edellisen päälle,
kaivauksissa
pohjattomien kenkien jäljet.

Päivän sivu

| Henna Timanttimetsä

Liikkuva, raapimisjälkien koskettava näky, istun, en tee muuta kuin.
Ajattelin, kävelin monena päivänä saadakseni sinut kiinni, ollakseni siellä, tarkistin aikataulut, mustassa takissa kuin paikoissa joissa näkymättömät juovat, tai harhaiset tai toiveikkaat. Toiset asiat tapahtuvat, toiset juuttuvat omakohtaisiin ongelmiin.
Katselin tulevaa ohjelmistoa, sata tulennielijää, nuorallatanssijoita, alushousujen vilahduksia, kova hydrauliikka, spreijattu ja betonikuula. Julkisesti osuu seinään ja kaikki vain sietävät sen äänen, moukaroinnin. Ei se kuitenkaan minuun osu.

Heitin kirveen ikkunasta, sateen jälkiin, säpäleisiin valmiisiin, rasvan ja pölyn, armon raskaan kirjan. Olin täysi lasillinen punssia.

Jäljen haju, kaupungin reikä, kaupunkilintu peseytyi lätäkössä, sulassa vedessä jään reunalta. Harakat huutavat, lujempaa, kävelevät ilmassa, pienten puiden metsässä, kosteus saa ilman tuoksumaan lennolle. Päin kaikua, päin hormia, päin kovaa maisemaa, siunattu joki ja kirkko.