Van Gogh – Ikuisuuden porteilla. Ohjaus Julian Schnabel (2019)

”Maybe God made me a painter for those who are not born yet.”  Yritän itse ymmärtää, mitä taiteessa ei voi ymmärtää ja miksi helppous olisi mikään tie. Van Goghista ei ole helppo aloittaa. Van Goghille ikuisuus oli maisemassa.

Onko Jumala voinut erehtyä, kysyy pappi Vincentiltä. Vincent vastaa: Jeesus käski unohtaa näkyvän ja katsoa sitä, mikä ei näy. Isäni oli pastori, sanoo Vincent. Uskonto on aina ollut osa elämääni. Vincent yritti myös olla pastori, Jumalan mies ja työskenteli maallikkosaarnaajana Borinagen köyhällä hiilikaivosalueella Belgiassa vuosina 1878–1880. ”Tämä äärimmäisen raskaaksi muodostunut ajanjakso oli hänen elämänsä suuri käännekohta, joka johdatti hänet taiteen pariin. Vincent samaistui kaivosmiehiin niin syvästi, että antoi pois lähes kaiken omaisuutensa – vaatteensa, rahansa ja ruokansa. Hän nukkui lattialla olkien päällä, pukeutui rääsyihin ja antoi kasvonsa nokeentua hiilipölystä. Paikalliset alkoivat kutsua häntä nimellä ”Hiilikaivosten Kristus”. [1, 2, 3, 4, 5]

Hän myös laskeutui itse hiilikaivokseen kokeakseen työläisten vaarat ja arjen. Kirkko piti hänen käytöstään ja äärimmäistä köyhyyttä papille sopimattomana, minkä vuoksi hänen saarnaajasopimustaan ei enää uusittu. Tästä ajasta syntyi teos Perunansyöjät (1885). Vincent ryhtyi piirtämään työläisiä ja köyhiä. On oltava asemassa, jotta voi saarnata kenellekään.

Elokuvassa pastori kyselee Vincentiltä asioita, selvittääkseen, voiko hänet jo päästää pois laitoksesta, ihmettelee, miksi Vincent on maalannut ruman maalauksen, miksi niin tehdessään hän kuvittelee olevansa taidemaalari ja haluaa vastauksen. Miksi Jumala antaisi sellaisen lahjan, jotta Vincent voisi maalata ruman maalauksen? Pappi ei ymmärrä. Vincent on yllättynyt kysymyksestä. Ei hän koe tehneensä mitään rumaa. ”God made me a painter with qualities and faults.” Hän maalaa myös vioillaan.

Arlesin asukkaat tekivät vetoomuksen, ettei van Gogh enää palaisi korvan leikkaus episodin jälkeen. Miksi teit sen, on papin ja ihmisten huulilla. Vincent halusi antaa korvan ystävälleen lahjaksi. ”God is nature and nature is beauty” sanoo Vincent. Pappi sanoo: hän ei halua loukata, mutta eikö tämä maalaus ole epämiellyttävä. Se on ruma. Miksi Jumala antaisi minulle lahjan maalata rumia ja häiritseviä asioita, kysyy Vincent. Ostaako kukaan maalauksiasi, kysyy pappi. Vincent sanoo, ei. Tarina, jonka jokainen tuntee ja ellei tunne, se kerrotaan taidehistorian tunnilla. Maalaus on ennen kaikkea esine, joita tehdään koteihin ja julkisiin rakennuksiin. Pappi kääntää taulun väärinpäin, kun keskustelu on ohi ja jättää sen penkille.

Miksi tehdä jotakin rumaa laitettavaksi seinälle tai miksi kukaan haluaisi ostaa ruman taulun? Sehän on esteettisesti ja  kaikella järjellä ajateltuna omituista. Selkeästi aika ja asiantuntijan arvostus nostavat hintaa ja kiinnostusta että tekee jotakin rumuuden käsitteelle. Ruman voi selittää pois, vaikka olisikin jotakin luotaantyöntävää. Huono maalaus on kenties eri asia, vaikka huonous on myös taidetta, se kyseenalaistaa käsityksiämme, mikä on hyvää, arvokasta, kaunista jne.

Mikä kauneuden kokemus on ja miksi se on niin tärkeä, liittynee henkisyyteen ja haluun olla yhteydessä johonkin täydelliseen, mikä nostaa itsen uudelle tasolle ja ihmisen osaajana. Kauneus tekee paremman ihmisen.

Millainen ihminen tekee rumaa? Kysymys, jota kuulee usein myös nykyään: laittaisitko seinällesi tämän mielestäni ruman teoksen? Katsojan kokemus on vahva ja oletus on, että muut kokevat samaa ja jos eivät koe, heissä on jotakin vikaa, he eivät tiedä paremmasta. Taiteessa on jotakin vikaa, jos se ei miellytä. Taiteilijuus on omituinen asia. Ymmärrys ei seuraa, kun oma käsitys kauneudesta on fiksautunut ja näkemys on, että modernismi ja etenkin postmodernismi luovat rumaa tarkoituksella. Eivät he täysin väärässä ole. Käytännöllisyys voi olla kauneutta ja pyyhkiä pois kaiken ns. ylimääräisen. Brutalismia pidetään hyvin rumana tapana tehdä rakennettua ympäristöä, mutta se on nopeaa ja halpaa. Se on postmoderni teollistuneen maailman konsepti, jota toistetaan. Siitä syntyy ns. rumuus. Kuinka kauneus sitten löytyy?

Tänään kukaan ei kieltäydy Vincentin teoksesta. Kiinassa on maalaustehtaita, joissa käsin kopioidaan hänen maalauksiaan. https://youtu.be/_yxyUi4_Wzo?is=FtX9RFS5jmsDWCEx He tuottavat bulkkia, liukuhihnamaalausta. Van Gogh-museo on myös hyvin suosittu.

Miksi juuri Kiinassa ja miksi van Gogh? Auringonkukkia ja peltoja, kuitenkin käsinmaalattuna. Taidetta tarvitaan seinille ja originaalit ovat kalliita. Jotkut ovat tavallisen ihmisen tavoittamattomissa. Taide ja sen lieveilmiöt herättävät kysymyksiä ja kysymykset yhä samanlaisina toistuessaan ovat rasittavia, koomisia ja traagisia. Koomista on kysymysten samankaltaisuus, joihin vastaaminen saa toki pohtimaan asiaa ja miksi-sana toistuu usein. Traagista on mahdollisuus hyväksikäyttöön, joka otetaan heti, kun mahdollisuus avautuu. Taiteilija on joko hyväksytty tai hylätty. Taiteilijan näkeminen esineiden luojana, joita voi myydä kalliilla eteenpäin, jos markkina niin haluaa, taiteilija ei itse pysty juurikaan tätäkään osa-aluetta hallitsemaan. Se on riistoteollisuutta ja Vincentinkin kohtalo on ollut kuolemansa jälkeen tulla huomattavaksi taiteilijaksi. Hän on tarinan henkilö. Loving Vincent on toki kaunista ja eteeristä.

Ymmärrys, miksi laittaa jotakin seinälleen ylipäänsä, miksi tehdä kuva ja ruma sellainen, jos voi tehdä kauniin, ei välttämättä synny edelleenkään. Kauneus syntyy myös rahasta ja käytännöllisyydestä. Hyödyttömyys leimaa taiteilijuutta. Kysymys miksi, jos sillä ei elä saati rikastu ja muut käyttävät hyväksi? On olemassa se jokin, ihmisen muotti, johon on sovittava ja realiteetit, jotka määrittelevät ihmisen elämää. Taiteilijallakin on sellainen, raamit.

Mikä on kuvantekemisen ja maalaamisen tarve ihmisellä? Miksi- on kova sana, johon on oltava vastaus. Rationaalinen vaatii vastausta, vaikka taide ei nykyään vaadi rationaalisuutta, ja toisaalta vaatii, liikemiesmäisyyttä. On pystyttävä sanomaan, mistä on kysymys, mitä ihminen tekee, mikä motivoi tekemään taidetta, kun menestymisen mahdollisuus on niin pieni ja kilpailu kovaa. On osattava myydä. On myös ymmärrettävä tämä järjetön yhtälö, miksi poiketa annetuista spekseistä, kun voi käydä huonosti. Jos lähtee avaamaan asiaa kysymällä, onko elämässä järkeä, ehkä taiteen tekemisen mielekkyys avautuu. Maalaamalla voi oppia hallitsemaan maalauspohjalle laittamiaan asioita ja syntyneen kuvan voi selittää omalla tavallaan. Se tuli minusta, mikä se on ja miksi se on jotakin? Opin tämän asian, mutta onko se hyödytöntä ja kenelle? Onko se muuta kuin maalia pohjalla ja milloin?

Ruma on kauneuden vastakohta. Marina Abramovicin videoteos Artist must be beautiful, art must be beautiful, https://youtu.be/XmllstbdN9U?is=vBn–zKiX3H42yRw (1975) toistaa tätä jankutuksena. Taiteilijan ulkomuoto on myös hyvin tärkeä uskottavuuden kannalta. Liian kaunis ei ole uskottava taiteilijana. On muitakin asioita, jotka syövät uskottavuutta. Kyseessä on siis tasapainoilu vaatimusten kanssa, ihanteiden, oletusten ja sääntöjen. Kuka on taiteilija? Mistä hänet tunnistaa? Taiteilijuudella on narratiivi ja kuvan maalaaminen on kenties se, mistä tarina alkaa: mitä hän maalasi, mikä on tarpeeksi kiinnostava asia, miksi hän ryhtyi toimeen. Nykyään on oltava kiinnostava. Mistä kiinnostavuus syntyy, mistä on aihetta hypeen?

Tekoälykuvat selkeästi imitoivat ihmisen luomaa ideaa kauneudesta, kauniista ihmisestä ja kuvasta, tehden jotakin rumaa. Puhutaan ai-slopista. Van Gogh on yksi, jonka tyyliä kopioidaan aivan kaikkeen. Miksi tehdä jotakin vaikeaa, kun voi tehdä helposti? Ei miksikään. Kopiointi on melko helppoa, siinä on jätetty ajattelun vaara ja vaikeus sille ensimmäiselle ja toistetaan näkyvää jälkeä, jolla on taloudellista merkitystä ja joka viittaa siihen alkuperäiseen. Toivottavasti taiteilijasta kirjoitetaan mediassa, niin arvo nousee. Mistä kiinnostavuus tulee? Se on ilmassa.

Mitä tekoälyn luoma ruma on? Kun mietitään rumuutta ja kauneutta, ajattelemme subjektiivista kokemusta näistä asioista ja siitä, mitä ympärillämme on, mitä olemme oppineet ja mitä näemme, miten koemme ja näemme. Tekoälyhän toistaa eli kopioi. Kuinka kauneuden kokemus ja käsitys syntyvät, on lienee kollektiivinen prosessi, koska vastustus ns. rumaa taidetta vastaan on hirmuinen. Taide herättää tunteita ja etenkin tässä asiassa. Ihminen haluaa haltioitua osaamisesta. Yksittäiset henkilöt kuten Vincent, kyseenalaistavat kollektiivisen ajattelun ja näkemyksen hyvästä ja kauniista. Hän on voinut olla oikeassa tai väärässä, mutta hänen on ollut välttämätöntä seurata omaa ääntänsä, vaikka suurin osa ihmisistä on ollut täysin kuutamolla hänen tekemisistään. Vincent oli yksilö ajassa, jolloin yksilöllisyys oli vaarallista. Onhan se sitä edelleenkin. Tulla lasten kivitettäväksi on raskasta, silmätikuksi. Vincent oli hyvin yksinäinen ja pitkään jatkunut huono kohtelu ja juominen saivat mielen järkkymään. Taiteilijuus ja moniongelmaisuus yhdistetään edelleen.

Laittaisitko seinällesi, on kiinnostava kysymys. Mitä ihmiset laittavat seinilleen ja mitä se merkitsee? Asioita, joita pidetään kauniina, niitä on voitava katsoa, joista he pitävät, jotka sopivat sisustukseen, ovat siis harmonisia eivätkä riitele. Pitävät. Mitä se merkitsee, että on harmonisessa tilassa? Asioita, joita pidetään arvokkaina. Seinälle laitettava asia voi olla juliste, koska raha on aina iso kynnyskysymys, mutta arvo on jossain ja sen on joku arvostettava taho antanut. Arvokkuus on jotakin muutakin kuin raha. Se voi olla vanha asia. Vanha esine ei tosin aina ole arvokas. Sen on oltava jotakin ymmärrettävää ja selkeää. Arvon syntyminen tarvitsee tarinan. Vincentin tarina ja arvo on täydellinen taiteelle omistautuminen ja kauneuden että Jumalan etsintä, uudenlainen näkeminen ja maalaaminen.

Luonto toistuu van Goghin töissä. Arvo syntyy luonnosta. Sen voi ymmärtää, luonnon arvon. Se on purkissa, aivan kuten Vincent. Mitä selkeys ja ymmärrettävyys on muuta kuin tuttuutta ja totta, todellisuutta. Vincent tosin maalasi epätodellisia tosia asioita. Helppo ja tunnettu asia näennäisesti, oma näkemys ei ole helppoa. Eihän luontokaan helppo ole, ihminen varsinkaan ja piirtäminenkin on vaikeaa. Kopiointi on iso juttu. Se saattaa jopa pyörittää maailmaa, koska itsenäinen ajattelu ja kokeilu voi epäonnistua että on vaarallista. Yksi kokeilija helposti tuhoutuu. Mitä hänestä. Omituinen koti ei käy, omituinen on pelottavaa, aivan kuten Vincent. Nyt hän on helpostilähestyttävä kuva. Sitä ihmetellään, että kuvat seinällä ovat tärkeä juttu, ne ovat jotakin esiteltävää. Kuvat eivät ole vain itselle. Mitä kukakin valitsee, kertoo henkilöstä ja hänen arvoistaan, trendeistä ja niiden seuraamisesta, omistamisesta, henkilökuvasta, profiilista. Kuvaan voi myös mieltyä, että se on kuin alttaritaulu ja siinä on kaikki. Mitään ei tarvitse sanoa.

Taiteilijan on näytettävä, mitä osaa ja mitä Jumala on antanut, hyvää ja kaunista, koska ei Jumala muuta ole antanut kuin kaunista. Mitä ruma sitten on, miksi taiteen on oltava kaunista ja riittääkö kauneus todistamaan maailmasta, ihmisestä ja arvosta? Taide on taitoa esittää se, minkä näkee, niin ajatellaan. On siis osattava kopioida näkemänsä ja kaikkien on nähtävä sama kauneus, eikä rumaa voi katsoa etenkään taiteessa, joskus on pakko. Mitä tämä on olevinaan? Ruma ja paha olivat Saatanasta Vincentin aikaan ja nykyäänkin on osoitus taidon puutteesta tehdä toisin kuin mitä ohjekirja sanoo. Ohjeitahan on netti täynnä, myös ihmettelyä, miksi taide on rumaa ja kuinka modernismi tuhosi taiteen. Näin teet oikein taidetta, toimit oikein taiteissa. Se on hyvin hallittu järjestelmä. Taide on jotakin kaunista kiteytettynä ihmisen järjen kokoon. 

Mikä on kaunista nykyään, ei ollut kaunista 1900-kuvun alussa, saati 1800-luvulla jolloin Vincent van Gogh eli ja kuoli 1853-90. Vincent ei päässyt 1900-luvulle. Hän eli taiteelle. Trendien ja kauneusihanteiden muuttuminen voi tapahtua hetkessä ja Vincentin vaikutus kulttuurissa on melkoinen. Vincentin maalaukset toistuvat sukista lähtien painotuotteissa ja tunnistamne hänen kasvonsa, hänen lyhyt elämänsä on hänen kasvoissaan. https://www.vangoghmuseum.nl/en/collection/s0083v1962 Akira Kurosawan elokuvassa Dreams Kurosawa käy Vincentin maalauksissa https://youtu.be/iWwkZDBDWyQ?is=xioGe9RrSv6gPqzY

Kuva on vakava asia, maalaus vielä vakavampi. Maalaukseen liittyy ankaruus ja vaatimus osaamisesta, joka on osoitettava yhä uudestaan. Nyt kun elämme kuvatulvassa, hyvin visuaalisesti hyökkäävässä maailmassa, Vincentin teokset ovat jotakin tuttua, totta ja rauhoittavaa. Traagisuus on, Vincentin elämän ja maalausten kohtalo ja koskettava asia, lyhyt elämä. Luksusesineinä van Goghin teokset ovat haluttuja, ne ovat osa taidehistoriaa ja kauniita kukkia, maisemia ja ihmisiä. Traagisuus osana taidehistoriaa on, mikä kiinnostaa taiteilijoissa ja kertomukset luovat kuvaa taiteilijoista. Traagista siinä on, että taiteilija on kiinni näissä kertomuksissa ja oletuksissa taiteilijasta. Traagista on paljon, minkä itse koen traagiseksi taiteissa, traagisimmat asiat eivät liity taiteilijoiden henkilökohtaiseen, vaan kohteluun ja kuvitelmaan taiteilijuudesta.

Kertomus, jonka mukaan Dr. Gachetin muotokuva (1890) ostettiin, katosi ja tuhoutui, on vain yksi mieleenpainuva asia taiteen omistamisesta ja sen arvosta superrikkaille. Se on vain haluttu esine, jonka voi omistaa. Mitä sitten, jos sen omistaa?

Vincentin elämä on yksi niistä, joka koskettaa syvästi. Elokuva päättyy toteamukseen, että Vincentiä ammuttiin vatsaan ja hän kuoli 27.7. 1890 mainitsematta poikia, jotka aseella leikkivät. Schanabelin elokuva on oma suosikkini ja Willem Dafoe sinisine silmineen on sellainen Jumalan lapsi, että häntä uskoo. Vincentin hammaskivut ja kokemukset näkyvät hänen kasvoillaan, joita hän itse paljon maalasi, mutta ei mielestäni synkästi, vaan toteavasti ja värit ovat maalauksessa, eivät ehkä elämässä. Omakuva on voimakas aloite kenen tahansa tehdä itsestään. Se on tosiaan itsetutkiskelun alku ja kuinka itsensä näkee. Miten käsi ja silmä toimivat yhteen.

Yritin löytää, kuinka monta elokuvaa Vincentistä on. Löysin seitsemän. Ehkä niitä on enemmän.

Sketching a hunt

pencil and oil pastel on paper, 2019-2022

Sounds of Africa

You hear insects all the time everywhere. You are scared of insects. They are violent in their multitude. Their amount is unexpectable, unknown small horror that creeps. Their force is their poison and need to go under your skin. To eat you to consume you and move on to the next body.

Africa is scary. It is enormous and endless and dark. Endless in its blackness, noise, violence, liveliness and uniqueness but we like to see it as one block, because we must understand within our rational frame all, even the things which don’t fit the frame in any way. We need to force all into our frame to comprehend and control and use. All that we can’t control, what can we do with it?

Ethnic sounds, drums, stomping, whipping, singing. Animal sounds: roaring. Human sounds: shooting. Nature’s sounds: the wind, eruptions, the grass, the rain.

Cacophony distilled normal, a harmony, a naming. Making order, giving advice, giving comprehension and guidance, harmony like for a choir with a conductor. Do not make a mistake. You will be punished. Who are the people who punish? Who are the people who are punished?

Coffee cantata, tsinasil signifies the sounds of whipping of Jesus. Wondrous voices made with instruments invented. Giselle is losing her mind. Think that sound.

Dedicated to the endangered species

Raging bull, pencil on paper, 2019

Exploring art and women: What does female artist look like? Is there a stereotype? One asks because of the question: What is a woman and its consequences, which are quite much to handle like do I really have to think this again and again? How difficult a thing it is and to whom? It is a nonstop process regardless the idiocy and wannabes.

Art of Selfie, obsessed with looks? The obsession fascinates me, not the images that much, also the mass of them, production. Images for instance on Instagram seem very alike are composition, content and how poseing is done. It’s almost funny how little there is to tell in the end. What are images supposed to tell as they are curated? What is the motive? What are we to think about and what kind of judgments to place based on what can be seen? The prettiest angle found, points of views there to not aging, especially eating and clothes, perspectives to humanity, being artificial still and the unending love for self?

For a woman expectations are pretty fixed and even little deviation is seen as weird and easily rejected, doubted, under suspicion. Suspicion is you fake it constantly and lie. That is one burden on women, we are not to be trusted. This is also among women who do follow rules of how to be a woman the right way, act like a woman, look like a woman, get things like a woman, recognizable. What are the feminine things, the more ultra-feminine femininity is created via makeup, pushup and moving like a woman, one wonders who qualifies and how to fit in, how to exploit all of these to be admired and make a buck, men entering the woman-sphere and all, one must think these things. Is it a competition like on TV? Reality? But you begin to look weird, when you stretch your face too much, do too much plastic surgery and picture yourself only, what is that? I think that is weird. In search of perfect? But to me the question, what is a woman, in this day and age, is still numbing. What kind of purpose does it serve and what is it meant to create instead?

How artist presents herself/himself in the business of art, is an interesting loaded mix of expectations burdened with stereotypes, desires and needs hungry for fame. Image manipulation, destruction of self or megalomaniac sense of self, selling of self, creation of a monster or a good-doer is art in itself: constant recreation and exploring the new, trying to have it all and be seen. What does politics got to do with art? Artists are very political nowadays and there is a right path and a wrong one, but all think art is on the left. How that happened? Who do I have to impress is people who pay attention to appearances, if I am interested in impressing such people.. Who is I wonder?

Image manipulation by gadgets gives us options to enhance self-image, look sellable, be the artwork and maybe interesting or just to fit in, be accepted. Usually it is good for to look successful or smell like money and celebrity with future. Scandal is a good way to make news and it can be art as everything when said so. Celebrity culture as pop culture suck Fine Art in as the art is an investment, nice attachment to your persona and interior, an organism which is you, fitting in the ecosystem to look the look and being an interesting artist is heavily sought after status. What happens to quality of art and the thought of art in this process of manufacturing artists through yellow page media, visibility in social media, selling NFTs as art? Is all just digital mush or have a profound cultural importance, importance of quick transactions and constant newness, as faces get boring too? Do we get depth and innovation or glam surfaces, lack of technical skills or just technical skills, lack of insight and hyped nonsense, fast art, which is only over-priced bulk, jpegs? Bubbles to burst, numbers.

Success is measured in money also in art, is the grander the better, how much a name costs? It is what interests media, how much anything sells and what anything looks like, fit the mold, what is the mold? Looks like an hourglass. If bulk sells, it doesn’t really matter, what we call it, because sales is good? How long that lasts? In art also matters who sees it and why and where. It is almost an artform itself, sales of art and the artist as a person. For women appearance is a significant issue to think about when and always you will come by people who check you out, which is why I constantly ponder the issue of looks, it is so big a thing that I can’t really comprehend the magnitude nor significance of appearance in art, but it is the dandy, bohemian, rocker, dangerous in some way, floppy and fun representing the fast life, fleeting existence and creativity, the buzzword. How and what appearance tells what kind of art anyone makes and can it be seen on the artist herself/himself? I have been told this is the case. We are very visually curious, we are built to be. So it is biological too, of course, and meant to raise interest. Women do have harder time convincing credibility and ability, stamina even more so if you think different from the accepted narrative people in art like keeping alive. Appearances matter to this degree, keeping it quiet is easier and more profitable.

Looks has significant meaning as sex does in art, very poignant if wanted so and thrown at you. Many artists exploit this scare of looking extreme, enjoy the stir and being noticed. How do artists get noticed other than naked, by whom and what are the things that interest? They (the establishment) say, they want radical art to align with the assumed leftist-feminist leanings of theirs and the assumed in Fine Art is the facade. Do you really believe in the radical in Fine Art, really? I don’t. Radical challenges too much, for instance lofty positions and the assumptions you stand on are somewhat thin, so you may find yourselves in a weird place, out with the unknown and the unexpected which for curators must be hell. In music it is more celebrated than in Fine Art to do and look totally punk for instance. What’s punk behavior? Fine Art still remains slow and is going more and more conservative, reserved and narrow-minded in the meaning of what is accepted style-wise and experimentally etc. if experimentation is allowed at all. Trends matter. Social justice is a trend. Everything getting more expensive has its toll, everything is measured in money and ruled by the thought of what can be made in the future with the asset. Self-interest is very visible. Is that the spirit of art? And what are they scared of the most is being left outside out of work without security of the system. Outside of what, outside of art sounds like against art or art not found? The grace of celebrity in the white cube is art, it is the tactics of institutions to follow the money and the camera and is art itself? Oh dear, art doesn’t exist anywhere else and especially, if it isn’t noticed by the right people. Art is more like be chic in a magazine simulating punk but don’t step over the lines. Such is the impact of managerial class, the business world, social media and bureaucracy, which flourish in Fine Art. I assume the boxing of artists into wanted and unwanted is more clear process today.

Obscurity, the unknown, the class issue and in which city are you, comes handily visible and it is almost difficult to define with any other words than waiting for the counterculture to emerge like when the fuck and where is it. We need the location and who done it. People who say they love art like to use power in art. Do you love money more? What comes to style and looks, thinking of what is the so-called art of presenting oneself and how does the art made sync with the portrayal and creating of the image of an artist, must it and what is quality in all of this in the end, because it seems just frames and highly designed locations to match? Isn’t it again bulk and template? Easy to manufacture like an artist off the shelf with a name to collect? They do check you from head to toe because the artist is always a liability not the other way round. The element of the unknown has been the essence of Fine Art, discovery not the theater around the object. Do you want to feel secure and see art that fits the narrative of success and how it is defined today through financial winnings in the capitals of the art world? One question is the age of an artist, which all in all is fast: what do we think about aging artists and is art a game for the young and emerging like in a factory? Age is emphasized, youth and for women it always is a question. Or do you see much images of old people in art? Maybe the older women get a better chance, since youth for women is the time for not being taken seriously, but the time when women are enjoyed. Who takes this scene seriously, I wonder? When money is serious, always.

This happens to women more and more, evaluation by appearance and aging. Evaluation based on looks and finances somehow resonate with the ability to do art, think and renew oneself as an artist, am I wrong? Womanly art, womanly colors? How credibility is seen differs for men and women as men do bond naturally together, women can be seen as futile competition, but competition nevertheless. Do your thing honey, if you dare. What, to break anything? Competition of course is harsh. How many times can they say, you can’t? When there is silence, it is a sign of realizing to say anything else is impossible and so hard. How sad. I gather you do not have much to say to begin with, so I am better off.

Fucked, pencil on paper, 2020 (series of young women passed out online)

Stereotypical image and lure in art is the muse and hero, light look on life and its pleasures and women are there for pleasure, to be looked at and made into art or used and discarded, also very lightly. How well women fit into the man-centred world and the thought, what is an artist, who is an artist essentially? The class issue is very much there as well. Many women have pictured themselves in their art as art (how are you art again?), fashion being part of their work, women’s work, which should also be asked what is women’s work as woman is not known anymore (woman is the unknown?), duties and the lot of women, so very often doing the work, which goes unnoticed but is vital for all society. She, the female artist and any woman, processes the female experience in the world, continuously. It is that heavy, also repetitious, recognizable, slowly changing with society. What is that change, who is the vulnerable again? Weak men online shouting they are women? The humiliation and doubting of her, how she is treated can be seen in her work. But yet, how important it is to make a difference between male and female artists anymore? Difference is because women are menstruators and cervix-havers? Men are penis-holders, shoulders, beard-havers, muscular door-openers? Nowadays even feminism serves men, the difference is there and it comes to play continuously organically and via organs we have. We carry organs and assume, even though it is rude towards the minorities. What kind of weight is given to the female voices, organs and what are women allowed to say and do they (the establishment) even see a problem? Flying around the globe to see art at art fairs and provide art to biennales is not knowing that flying is part of the problem contributing to climate change. The countering and questioning female voices remain silenced. There is a familiar ring to it. You do acknowledge sexism, harassment, silencing and misogyny in art? I do acknowledge there are people who really do not see themselves despite how much there are selfies. Do you even recognize what is what, when you don’t know what a woman is? How can we trust such people in places of power? What are you going to do about the stagnant state of Fine Art that serves money and constant consumption? That is what feminism is for? Buying stuff and having the look of feminism? Museum not paying a living wage for cleaning ladies is a wonderful example of art crap.

2020

To see the day when womanhood is questioned to the degree of lunacy, who is a woman. I think I feel it in my bones.

New innovative lipstick

New innovative lipstick

Pakistani woman smoking, acrylic on canvas, 2019

drawing on dust, thoughts on dust.

thoughts on revolution

Study of a hunt in Africa/ Slums that have no sewers.

oil pastel on paper

Slums that have no sewers

Portrait (leaving it sketchy)

Tre

Uuh baby