Poikia ja miehiä, mitä muotokuva kertoo ajasta vai kertooko se tekijästä?

Drawing portraits of online images of boys and men, 2015-

Todellisuudesta on vaikea kirjoittaa, mistä todellisuus koostuu, kenen todellisuudesta puhumme ja kuinka hyvin osaamme arvioida toisen todellisuutta ja kokemusta, kun omakin todellisuus saattaa hahmottua kovin kummallisesti. Todellisuuden hahmottaminen on ollut vaikeaa ennen ja muuntuu yhä vaikeammaksi, mitä enemmän elämme visuaalisen ja virtuaalisen kautta ja etenkin muokatun visuaalisen, jonka oletetaan muuntuvan todelliseksi eli lihaksi. Muokkaamme kuvaamme ja lihaamme keinotekoisesti, täydellistäen itsemme kuvaksi, joka haluamme olla tai paremminkin jolta haluamme näyttää. Mitä kukakin ihmisenä on, on muutoksen tasolla haasteellisempaa ja muutos tapahtuu edelleen kriisien ja aktiivisen ajattelun kautta, loppuunpalaminen, sairastuminen yms. radikaali muutos elämässä aiheuttaa keskittymistä itseen.

Puhutaan jokaisen eletystä kokemuksesta eli lived experience, mikä jokaisen pitäisi päästä ääneen kertomaan ja olen ihmetellyt, että miksi. Tuleeko meille parempi tietoisuus maailman kärsimyksestä? Suurin syy tarpeeseen jakaa, lienee juuri kyvyttömyydessämme tietää ja tuntea toisen kokemuksesta ja elämästä juuri mitään ja toisaalta monella on loputon tarve avautua juuri itsestään, mistä reality-tv:n suosio kertoo. Reality jostain syystä ei olekaan todellisuus, todellinen asioiden ja ihmisten tila kuvattuna, vaan valmiiksi kirjoitettu ja esitetty. Ihmiset pitävät esityksistä joissa esitetään aitoa, mutta ei olla aitoja, mitä sekin sitten tarkoittaa. Aitous mitataan tunteissa ja että tunteista puhutaan ja niitä näytetään. Oletukset luovat todellisuuskuvaamme hyvin paljon ja mitä ajattelemme kenestäkin, mikä luo itsessään todellisuutta. Oletamme jonkun olevan sellainen ja sellainen ja pidämme oletuksiamme tosina, kunnes toisin on. Tosin, on ilmeisen mahdotonta joskus uskoa silmiään, ilmeisesti, eli ei voi olla totta, vaikka kuinka todistelisi, tosin epäily on tervettä näinä aikoina. Haluamme uskoa olevamme oikeassa ja oma todellisuutemme on aito ja paras. Se voi silti olla kopioitu eli todellisuutesi on luotu jonkun kuvasta. Todellisuuksien paremmuudesta käymme kamppailua ja että jokaisella on oikeus omaan todellisuuteensa, oli se millainen tahansa. Siinä menee raja itselläni, että minun on uskottava jonkun toisen henkilökohtainen kuvitelma todeksi tai mukauduttava siinä määrin, että joudun kadottamaan itseni ollakseni hyväksytty? Mikä on totta ja mikä on kuvitelmaa, on edelleen tärkeää erottaa, aivan kuten, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin.

On olemassa vääränlaista vapautta ja sen huomaa lasten kasvatuksessa. Ilman rajoja ihminen on hukassa. Tarvitsemme sääntöjä ja tietoisuuden, miten toimia ja kaikki ei käy. Lapsista sellaista on luonnollisesti vaikea ymmärtää, että aikuinen asettaa rajat, mutta kasvatuksen myötä lapsi oppii, mitä saa tehdä ja mitä ei. Rajojen kokeilu on taiteessa jo selviö, se ei tosin tarkoita, että taiteessa oltaisiin suvaitsevaisia tai rajoja todella rikottaisiin. Ulkona on pelottavaa… Taiteen todellisuutta on kuvitella olevansa vasemmalla, sitä käytännössä olematta. Vasemmistolaisuus kun on tekoja, aivan kuten feminismi eli hyvien ajatusten olisi konkretisoiduttava, mieluiten rakenteiden tasolla, jotta saavutettaisiin haluttu muutos. Kuvitella parantavansa maailmaa valkoisessa kuutiossa on mielestäni edelleen puheen tasolle jäävää hyväntekijyyttä, jolla ei reaalimaailmassa juuri mitään muuteta eikä paljon muuta tehdä kuin patsastellaan ja esiinnytään. Poseeraus on kivaa. Taide ja reaalimaailma ovat kovin irti toisistaan, mikä saa pohtimaan todellisuuksien eroja ja vaikutuksia toisiinsa ja onko vaikutuksia ylipäätänsä. Mitä monumentti tekee maailmassa, varsinkin jos se on esteettisesti kammottava? Miten marginaalista vaikutetaan yleisellä tasolla vai onko kyseessä yksilötason vaikuttaminen ja henkilökohtainen prosessi, jonka taide voi saada aikaan? Kovin hitaalta vaikuttaa ja ilmastonmuutostietoisuuteen vaikuttaminen on turismivetoiselta taiteelta erikoinen poseerauksen kohde ja kommentoitava, kommentointiahan taiteessa harrastetaan ja ainahan saa yrittää. Ehkä keskiluokka saa aikaan lämpenemisen pysähtymisen. Käytän itse termiä leikkitodellisuus taiteen ja nykyään monen muun asian osalta. Todellisuus on usein paljon raadollisempi ja asiat huonommin kuin haluamme uskoa. Mutta, jos elää leikkitodellisuuden todeksi, muuntautuuko se todeksi? Leikkitodellisuuden voi elää, siitä vaan. Taiteen suhteen monella on vaatimus, että nähty täytyy osata kopioida tarkasti, mikä on todiste osaamisesta. Tämä on se vanha ja osin hyvä tapa ajatella, kuinka kauneutta ja kuvaa todellisuudesta luodaan. Milloin teos muuttuu taiteeksi on seuraava askel ja jos valokuvalla voimme luoda tarkan kopion nähdystä, miksi piirustuksen ja maalauksen pitäisi tehdä samaa? Näkökyky on aisteistamme kenties tärkein. Maailman hahmottaminen kädessä olevalla kynällä on kiinnostava koe, kuinka aivot oppivat ohjaamaan kättä, kuinka nähty jäljentyy paperille. Lopulta voi arvioida, onko jotakin oikein vai väärin kuvassa ja miksi joku on väärin. Kuinka täydellistä taiteen on oltava, mikä on täydellinen mikäkin tai kuinka täydellinen määritellään? Siihen ei kai ole mitään lisättävää.

Military portraits with oil pastel on small paper, 20157 To live is to fear.

To live is to fear

I’m going to learn to sleep sitting down at stations, wake up when someone approaches, touches, breathes, looks towards me. Sleep in a flight, work in the night under a newspaper. I will not be afraid. I will be a document of strength, of survival. Sleeping and waking up, walking and looking, sleeping under a tree, passersby gaze, maybe fear. Becoming the environment, giving up my comfortable bed, my isolated room, safety, quiet space for only me. Exposing myself to danger, disorder and death, but also harmony, beauty and life. There is a lot to live for, lot to see and experience, but is that to be experienced?

Let’s talk more my Bunny.

pencil on paper, 2015

Let’s talk more my bunny!
March 6, 2013

Hello! My name is Tanya.  I am lonely Russian woman from Ulyanovsk. I hope you will interested in my letter or in my structure in agency. I have decided to write to you really liked to me. Some more about me…. I am 25, I have finished medical university in our city and now I work as the children’s doctor. My free time I spend on a hippodrome, as I 7 years am engaged in equestrian sport. I think more about my appearance will tell you my photos. If you want to learn more about me you may write me to Zvyereva68@yandex.ru Also if you want to ask me some questoins (if interested in me), please write me and I promise answer you and also I will send you more of my photos. Bye for now.

I hope it’s letter will not without your reply. ?  

(SUCK THE BONES.)

When is revolution, Irrational right and wrong, essays and poems, 2014

The problem and issue about skin. What is race and what do I think about it.

Kids, pencil on paper, 2015

There is a problem and it is about skin. It is about those features that are called racial. The ones that divide us in some ways very artificially and mostly naturally make a visual difference we pay attention to. We make our judgment via eyesight and learn how we should look and what looking like something means. We notice our differences in appearance immediately, but why we do not take difference for granted as a gift but a threat. It is the one thing we pay attention to, we understand to be born with difference is what we are, but to accept difference as worthy in reality is challenging. Children do not discriminate in the ways adults do. They learn to discriminate and bully and create value systems.

Skin has been an interest of mine ever since I started studying art. It is the one thing that is very hard to depict and picture regardless of skin color. My sculpting teacher was determinate to teach portraiture and it was the one most important thing after posture how skin appeals (appears on a work of art) and comes to life in sculpting, and hair, the other matter. It is interesting when you use clay, stone, plaster, wood or whatever material to make it look alive and interesting to the eye. Is it a question of symmetry and asymmetry, harmony and disharmony how we see or what we want to see, because disharmony and chaos for eyes is what we reject, but is constant before us. To blend in is safe (Zebras prove this), but do I want to blend in as an artist? Is that what artist should do?

On the matter of race, I trust science, which has not been able to find evidence of its existence, so I speak of peoples and ethnicities. I also keep race and religion separate and all religions must be critiqued. Religious feelings aren’t something to protect. In art there also is confusion about race and that white people don’t face racism. I find it disturbing and not understanding where race theories come from and have been all about, which black and white against each other tell and black victimhood as a constant narrative: slavery is all humankind concerning issue still today. Skin color is signifying difference, but race theories do stretch much further. Your black skin doesn’t justify racism against white people and I don’t have to think anything of skin, on basis of skin and current discussions have made me notice skin color and actively think of different groups of people via their supposed victim status. Stereotypes of ethnicities do live on despite the color of skin and they have a strong racist undertone. For an artist color is a very basic tool, what colors mean and do in the world other than sell things.

Slap, 2013 (white saviour feeling quilty?)

What comes to stalking and bullying, won’t be changing my opinions. White working class background probably has impacted my worldview. I don’t despise work, poverty nor judge by appearance, looking from grassroot up is eye-opening and the class aspect in art is strong. Biases against working class in art do play a role which doesn’t make the art world look good. Just saying..

GAVE BIRTH TO MY PHONE TODAY, HOPEFULLY TOMORROW TO MY KEYS.

Responsibility for someone unborn is greater than to someone holy. So yes I love my kids. There is some sense to this, believe me.

drunk passed out, oil pastel on paper, 2015

Incredible string band

INCREDIBLE STRING BAND ON THE ROUTE 10. IN A BEAUTY SALON WINDOW: WHAT A GOOD REFLECTION USING CHRYSTALS. I CANNOT DO ANYTHING BUT WALK AND PAY ATTENTION. WALKED NEAR THE RAILROAD TO THE BUSHES, SAT DOWN AND ATE AN APPLE, AUTUMN BUSHES, BLUE SKY, MILK TRUCK WENT BY. LILY NEBULA BEAR, LEFT PEELINGS TO ROT BEHIND, ICTERINE WARBLER, COCO, BLOWING BALLOONS CAN BE THE BESTEST THING IN A DAY. THERE WERE FOUR BIG ONES IN ONE BAG, BALLOONS IN DIFFERENT COLOURS READY TO POP.