Romantiikka myy: kommunistit juoksevat rahan perässä. He pitävät rahoistasi, eivät sinusta.

Mitä romantiikka tarkoittaa ylipäänsä taiteessa? Taiteessa romantiikka on hiukan eri asia kuin ‘oikeassa’ elämässä, mutta ne saattavat taiteilijalle yhdistyä omituisella tavalla, kun taiteen ‘oikea’, elämä ja tekeminen kohtaavat. Taide on kulissi, kulissi on se millä tätä asiaa myydään ja se on hyvä olla pystyssä, mutta onko se taidetta? Itse lähdin opiskelemaan kuvanveistoa 1998, vaihdoin muotoilupuolelta, koska siellä ei ollut tarpeeksi opettajia, joka laman jälkeen ihmetytti minua, ettei opettajia löytynyt, kuten meille sanottiin. Koulu oli juuri vaihtunut AMK-muotoon, mikä vanhempien opiskelijoiden mukaan selkeästi heikensi opetuksen laatua ja tottahan se oli: ei yhtään vierailevaa opettajaa esimerkiksi. Muotoilua on haasteellista opiskella itsenäisesti, taiteessa se on helpompaa. Kyynisyys ja aliarvioiminen taiteessa ilmeisesti kuuluvat asiaan, koska ne ovat pääasialliset tavat kohdata mitään, etenkin joku tuntematon taiteilija (mitä tilannetta voi joutua käyttämään hyväkseen). Astuin kuvanveiston saliin ja ilmeinen reviirinsuojeluvaisto iski, kun kuuluva kommentti oli, kuka vitun ääliö tuo on. Noh, minä esittelin itseni ja ryhdyin työhön. Kuinka persettäni kommentoitiin opettajan toimesta oli myös kiinnostava ‘taiteellinen’ interventio ja yritys saada minut tuntemaan itseni alastomaksi, mutta jos työni esimerkiksi loukkaa maahanmuuttajia, siitä täytyy olla erityisen varovainen, näin hän minulle kertoi. Hämmästyttävää, mutta totta. Niinhän se menee, esineillä ei ole tunteita, joten minulta on turha kysyä, miltä tuntuu, eikö totta. Aina vain pelkästään helvetin hyvältä. Ajatella, että minä olen tässä se haitallinen ja ilmeisen pelottava, koska ajatukseni saattavat oikeasti muuttaa jotakin. Muutoksen ja kritiikin pelko on taiteen kohdalla todella outo ilmiö. Kaipa tarkoitus on jämähtää ja sitten vain sekoitetaan.

Ymmärrän, että kilpailu on kovaa, mutta itse yritän pärjätä osaamisella, en kenenkään alasampumisella enkä hiljentämisellä. Osaaminen alalla tuntuu olevan todella hakusessa edelleen, nämä huippuosaajat kaveeraavat kyllä keskenään hyvin lahjakkaasti. Ehkä se on alalla vaadittava suurin taito. Taidehan on kaikkia varten, paitsi taiteilijan ammatti.. Ihmistä on helppo haukkua ja hänen kehumisensa on äärimmäisen vaikeaa, kun hän ei ole kaveri ja varsinkin kun ei kestä, että hän puhuu vastaan tai protestoi jotakin niin täydellistä kuin taiteen ammattilainen vastaan. Vastaansanomisen ja kritiikin sietokyky on taiteen egoilussa ja kuka puhuu-hierarkkiassa varsin heikko. Se siitä feminismistä ja kommunismista taiteessa. Ne ovat kauniita ajatuksia, joiden kautta kommentoida ulkomaailmaa ja saada itselleen hyvän ihmisen aura, ideoita vain ei sisäistetä ja ymmärretä konkretian tasolla, jolloin olisi pakko saada aikaan esimerkiksi nollatoleranssi syrjinnälle ja seksismille. Kyllä te puhua osaatte, tekojen laita on sitten ihan eri juttu, kun voi olla kaverista kyse ja omasta urasta. Mielestäni pelottomuus ja tietynlainen uhrautuminen taiteen eteen on pakollista, jotta saavutetaan jotakin merkityksellistä. Se on vallankumouksen perusjuttuja, itsensä unohtaminen.

Ihmisenä ja tekijänä kasvaminen taiteen kautta on ollut oleellinen asia itselleni. Mitä taiteen haluun muuttaa mitään tulee, olen hyvin skeptinen, mahdollisuus on toki aina olemassa ja se on otettava. Pelko, että skene ei hyväksy ja ajattelee, että olet haitaksi liiketoiminnalle, on 100%. Se vaan kertoo vastalauseen tarpeellisuudesta. Todellinen muutosvoima tulee marginaalista, kuten ennenkin on tullut ja taiteen historiasta voimme lukea, miten vallankumouksellisuus ja väärintekeminen on ollut muutosvoimaista, vaikutusvaltaista ja oleellisen tärkeää taiteen ja ajattelun kehitykselle, ja lähes aina vastustus on ollut väkivaltainen. Reviirin suojelu ja muurin murtaminen että rakentaminen toistuvat syklisesti. Taidetta hallitsee maine ja raha, kuten kaikkea muutakin ja se ei ole hyväksi taiteelle, koska näiden kahden attribuutin kautta määritellään mikä on hyvää. Maineikkaan taiteilijan nimi on mainosta ja hänen sanaansa kuunnellaan. Positiosta kauniin puhuminen jotenkin kuuluu asiaan ja vallankumouksellisia voi kaukaa ihailla. He eivät pääsisi nykyään lähellekään taidekenttää, luultavasti jo pelkän hajun johdosta. Taiteella on edelleen oikea paikka.

Romantiikka siis myy, romantiikan aikakausi on meille se, jolloin kauneus oli lähellä ja Suomi nousi itsenäiseksi. Syntyi uusia ideoita ja aatteita. Kauneus on ympärillämme ja tämä liittyy taiteeseen, rakentamisen ja taiteen yhteyteen, mistä kauneutta etsimme ja mitä pidämme kauniina. Kauneuden olemus on, että se ottaa aikansa; rahaa meillä ei ole hitaasti tekemiseen enää ollenkaan, eikä varmaan taitoa saati halua. Meillä ei jostakin syystä enää ole resursseja, kapasiteettia, voimia, jonka voi päätellä jatkuvasta ulinasta ja tehokkuuden vaatimuksesta.

Romanttinen ajatus taiteilijasta, taiteilijaelämästä ja taiteen tekemisestä pysyy edelleen elossa, koska se on niin uljas ja kaunis ja ihana viininmaisteinen kuva, huoleton ja peloton hyppäys unelmaan saavuttamattomasta. Pelottomuus todellakin on puoleensavetävää, koska se on niin harvinaista, se on myös välttämätöntä ja se kohta kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Jotakin kaunista on ehdottomuudessa, vimmaisuudessa ja mahdottoman tavoittelussa, ja kun tuon mahdottoman joku saavuttaa, on se inspiroivaa, ihailtavaa ja iloa tuottavaa muillekin. Satu köyhästä murjotusta taiteilijasta on totta ja viekoitteleva, mikä on edelleen mielestäni kummallista. Se myös huvittaa köyhää taiteilijaa, koska rahalla mitataan oletko taiteilija. Taiteilija on kuin sankari ja antisankari yhdessä, mitä taiteellinen vapaus ajatuksena kenties edustaa, että voit olla sääntöjä rikkova, melkeinpä millainen tahansa, mutta ole oikeanlainen, koska sinut tsekataan päästä varpaisiin. Kun taiteesi istuu kehykseen jossa on oltava, sinutkin hyväksytään?

Koskee edelleen miehiä, kuinka kauan härskiä käytöstä ollaan valmiit peittelemään ja sille naureskelemaan. Nainen on potentiaalinen tyrkky ja toinen taiteilija on ehkä hyödyllinen kontakti tai hyödyllinen hölmö, joten työ on yksinäistä ja yksinäisyydestään täytyy pitää. Sukupuolen takia vähättely taiteessa on niin tavallista, että se melkein kuuluu asiaan. Huonoja puolia romanttisessa taidekäsityksessä on, ettei se päde enää nykypäivänä taiteilijan työssä, silti kiiltokuvaan takerrutaan kuin lapselliseen ajatukseen inspiraatiosta. Asia on ymmärrettävissä myös sairauden kautta, jona taiteilijaa usein pidetään. Taiteilijassa on myös aina jotakin vikaa ja joku probleemi, josta syystä taiteilija on henkilökohtaisesti tunnettava, jotta hänen työnsä voi laittaa esille ja hänet esitellä muille. Mielenterveysongelmat yhdistetään taiteilijoihin yhtä hanakasti kuin alkoholismi ja muu häiriökäyttäytyminen, joten taiteen parantavat vaikutukset jäävät pohdituttamaan. Siksi hiukan kavahdan esimerkiksi taideterapiaa tai kun masentunut haaveilee taiteilijan ammatista: ala ei varsinaisesti toimi terapiana eikä taiteilijaksi lukeudu iltaisin viinilasin ääressä höpöttöjä, tosin ravintolassa verkostoituminen lienee yhä vahvassa käytössä. Alkoholi toimii huonosti mielenterveyden pelastajana, sanoisin samaa taiteesta ammattina, muista taiteen parantavista vaikutuksista en osaa sanoa. Nautintoaineet ja taide jotenkin elimellisesti ovat yhtä ja näin parannetaan maailmaa. Tämä ilmeisesti tapahtuu, kun sinut on hyväksytty sisäpiiriin ja käytät oikeita aineita? Silloin sinut on parannettu ja olet puhdas? Hajuttomuus ja mauttomuus lienevät nykytaiteessa trendinä, koska pelko on vahvasti läsnä, mitä samanmielisyys ja sulautuminen muuttavat?

Illuusiot, todellisuus, itse tekeminen, osaaminen ja saavuttaminen voivat olla hyvin kaukana toisistaan. Aivan yhtä vaikeaa tuntuu olevan ymmärtää, että taiteessa on kyse ideoista, ennen kaikkea omista ideoista eli kun sanotaan, minäkin voisin tehdä tuon, tarkoittaa teknisesti voit varmasti toteuttaa montakin nykyteosta, mutta alkuperäinen idea on jonkun toisen ja se idea on elimellisen tärkeä teoksen kannalta, ei välttämättä tekninen osaaminen. Hämmentävästi tämä taso jää monelta ymmärtämättä ja taiteilijaa on helppo halveksua että vähätellä, mikä on myös taideskenessä eli -maailmassa varsin normaali käytäntö ennen kuin taiteilija hyväksytään asiantuntijoiden toimesta. Eli kärsimys kyllä kuuluu taiteen tekemiseen, joka syntyy jatkuvasti itsensä todistelun tarpeesta, koska ei edes koulutus takaa mitään. Taiteilija roikkuu aina hiukan ilmassa, mikä voi olla merkki epävarmuudesta, joka ei niin kovasti nauttivalle, on todellakin kärsimystä aiheuttavaa. Joidenkin taiteilijoiden mielessä romanttinen taiteilijakuva on yhä sellainen jättiläinen, joka täytyy pitää elossa, ja jotkut ovat sekoittaneet perseenpuristelun ja seksismin romantiikkaan tai luulevat, että nuoret ovat tämän perinteen jatkajia ja ehkä ovatkin ja ajattelevat, että näin on hyvä edetä taiteessa edelleen? Seksikkäillä perseillähän tehdään uraa ja rahaa, ehkä kohta taiteessakin, niin iso asia naisen vartalo on ja siihen työntymisen mahdollisuus.

P.S: Ihanko totta kommunisti?
Mitä kommunisteihin taiteessa tulee ja joita on ilmeisen paljon, olen ymmärtänyt, että taiteilijan tuleekin elää yhteiskunnan tuilla eikä tehdä muuta työtä, etenkään pienipalkkaista paskatyötä, jota kommunistitaiteilija halveksii. Tämä tuli päin naamaa ja oli että wow, nyt on todellista kommunistisettiä. Kummallista kommunismia siellä keskiluokassa. Miten keskiluokkainen, hyvätuloinen on edes kommunisti tai halveksii köyhää taiteilijaa, koska voi? Nyt menee puurot ja vellit sekaisin taiteen tohtorilta. (Minkälainen ihminen tappaa kissan ja tekee siitä videon? Että sellainen opettaja..kannattaa siellä Aalto-yliopistossa olla tarkempi millaisia opettajiksi valitsette.) On myöskin kummallista kuinka vähän taiteen instituutioihin kohdistetaan kritiikkiä tai se hiljennetään valittamisena. Kun on poliittinen taiteilija, on varsin outoa jättää näin suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja kuin taidemaailma, kritiikin ulkopuolelle, mikä käy yhteen uraa ajatellen, eikö totta. Taiteilijan ura rakentuu esiintymisestä taiteen paikoissa, joten älä ole hankala ja esitä kritiikkiä täydellisyydelle.

Tahdon viihdyttää, sua kiihdyttää.

Suomi mitäonmitä onmitäon.

Mitä on synnyttää hymyilevä lapsi lumiselle tielle ostoskeskuksen lähelle, päällä valkoinen yöpaita kuin teltta, pipo ja punainen huppari.
Harmaa päivä, tuntuva, märkä, hyinen, kuten usein siihen aikaan.
Voiko toivoa löytyä savusta? Mikä on toivon olemus? Se ei lopu. Se ei ole mahdollista, vaikka mitä tapahtuisi.

Kasvoni kertovat jotakin.
Ja kuinka häntä katson. Mitä sanon hänelle, jota en tunne?
Sanonko mitään, ehkä kysyn miksi, ja saan vastauksen, niin mitä, miksi, tai

katson taivasta ja sanon, kauniita pilviä.
Varon olemasta kovin arkipäiväinen, mutta olen silti.

Pilvet ovat aina kauniita.
Lempipilveni?
Maisemassa toisella puolella järveä.

PARHAAT MATKAT

Cheyenne ja vessaseksi lentokoneessa, nouseva tähti. Kaikki tässä on kasvainta isoon valtimoon saakka. Hän kovertaa kasvainta pala palalta. Mitä lähemmäksi aivorunkoa liikutaan, sitä suuremmiksi riskit kasvavat. Kuinka isoja riskejä olet valmis ottamaan?

Upeita maisemia, parhaat matkat 2017,
Karibia, Napoli, Azorit, New York, Wales,
safarille sitruunapuiden ja pastellitalojen saarelle.
Syö, nuku ja shoppaa.
Mikä kiehtova pikku olento,
mitkä kiehtovat muodot, mikä kiehtova ihminen, kuvia, valoa, hoitoja, hallittuja muotoja, muodottomuus on leijumista, hillittyjä sävyjä, keveyttä, tajuttomuutta, hartautta ja ekstaasia etsien, etsimistä, jostakin normaalista lopulta rauhan löytämistä ja hauskasta onnistumisen tunteita, ja olet kuin syntynyt onnellisten tähtien alla, koska olet paras sinä juuri nyt. Kaikki on hyvin nyt, ei hätää, hengitä syvään. Se miten meitä pidetään elossa mielikuvin, onko se oikein sanottu, meillä on etappeja joita kohti pyrkiä ja sitten pettyä kun ei saavuta, ja kuinka haluta, on elää, kuinka elää ja mikä on se juttu. Kun ei ole halua, ei ole elossa. On tunnettava samuus ja saavutus.
Kuvaillaan perusteellisesti sitten kun olemme viisaampia, se mitä tuli.

Olen supermegagiganttisademetsässä pommien pudotessa oksilta puista kuin hedelmiä rikkoen ympäristön montuiksi. Rikkooko seksipommi liiton?
Tee minusta saksanhirviuros, tee minut ihmiseksi, tee minut onnelliseksi. Miten sinä teet minut?
Kuinka resonoit näihin pamahduksiin, viriileihin miehiin, mataliin ääniin, ennakoimattomuuteen, helppouteen. Pari senttiä pitkä ja painaa painaa pari sataa grammaa: miten löytää parhaiten ääntelevä koiras tässä kakofoniassa? Miksi robotti? Hyvä kysymys. Onko se helppo, onko se kiva? Naaras ei voi vastustaa roboa. Hyi, sairasta. Naaras yhdisti äänen ja visuaalisen ärsykkeen. Äänipussi laajenee samaan tahtiin äänen kanssa. Nyt puhutaan sammakoista. Naaras muutti mieltään. Läheltä piti. Se etsii seksikkään äänen lähdettä. Harvinaisen epätoivoista rakkautta, mutta epätoivo ja töksähtely on normaalia.

Kohtaa aggressiivisen uroksen Temptation Islandilla dum. Hän pitää katseen tiukasti kiinni uroksessa, Suomen hottikset. Satoja tunteja videokuvaa, materiaalia miten nämä eläimet viestivät toisilleen. Alfauros ja toinen naaras pohtivat valon kieltä. Mikä on sen lämpötila? Uros raapii itseään todella komeasti ja innokkaasti. Otsan ravistaminen on kutsu: minä todella haluan olla kanssasi. Pian parivaljakko katoaa jonnekin pariksi viikoksi ja myöhemmin selviää, että naaras on raskaana.

Voisitko sukia minua? Koiras vastasi ja naaras vastasi, väläytän sille. Naaras on kranttu, mutta suostuu. Tunnen koiraan tuskan, tytöt ovat vaikeita miellyttää. Meillä on koko ajan ollut yhteinen kieli. Kiiltomatojen parittelu, naaraat ja koiraat käyvät valoin dialogia keskenään. Valoilla on siis kysymys vain parittelusta. Jokaisella lajilla on oma valokuvionsa. Pelkästään tällä niityllä on viisi eri lajia. Aivan kuin olisi lentokentällä, monimutkaiset soidintanssit.

 

Suopesäpallo, 1998, Suon estetiikka konferenssi, Ilomantsi

Swamp baseball at The Aesthetics of Bogland/suopesis suon estetiikkakonferenssissa 1998

Suon estetiikka on edelleen ajankohtainen, se mitä ajattelemme suosta. Suo, joka kasvaa alle millimetrin vuodessa, on hidaskasvuisuudessaan kiinnostava ekosysteemi. Ajattelemme, että meillä on tätä runsautta niin paljon, että sen voi käyttää pois kuljeksimasta ja tavallaan hallita tätä kauheutta, joka luonto on totaalisesti. Vaikeakulkuisuudessaan ja upottavuudessaan sinne ei tee mieli mennä rämpimään, muuten kuin työn puolesta. Se vaikuttaa kaupunkilaiselle jättömaalta, jonka voi käyttää nykyihmisen mielen mukaan. Mikä on maapalan merkitys ihmiselle on myöskin ongelmallinen ajatus, jossa ajatellaan, että kaikella on oltava meille hyötyarvo, kaikki on meitä varten, koska osaamme ja voimme valjastaa olemassa olevia asioita omaan tarpeeseen, joka on loputon. Samaa logiikkaa käytetään monessa asiassa, jossa ajatellaan, että on olemassa joku, jolla on lähes loputon valta ja ne jotka kritisoivat kitisevät turhasta, koska eivät ymmärrä hyvän päälle eli hidastavat ja hankaloittavat putkiajattelijan elämäntehtävää ja -tarkoitusta.

Kun suo valjastetaan tuottavaksi, muutamassa vuodessa se on tasainen pelto, jossa ei kasva mitään todella pitkään aikaan. Mikä on soiden merkitys Suomelle nyt, kun voimme ajatella muita energian luontikeinoja? Mikä on sellaisen merkitys, joka on vaan jossain kaukana, mutta niin lähellä? On ajateltava, mikä on suojellun ja puhtaan luonnon merkitys meille tänään? Mikä on lähitulevaisuudessa kovinta valuuttaa? Tähän kysymykseen kun vastaa oikein, voittaa jättipotin. Se on varsin korvaamaton ja kasvaa itsekseen. Ihminen tarvitsee sitä kipeästi, kuten on tullut kovin selväksi. Miten voimme elää sen kanssa, tapahtuu kesyttämällä ja litistämällä, ajamalla yli. Tämä ei ole kovin harmoninen tapa.

Ilman luontoa me emme ole mitään ja meitä ei ole. Tämä asia kannattaa painaa hyvin syvälle kalloihin, koska kaikesta kieltämisestä ja vähättelystä huolimatta, olemme jo tulleet huomaamaan, että ilmastonmuutos, luonnon saastuminen, puhtaan veden saanti ovat elintärkeitä ihmisen ymmärtää ja osata ottaa huomioon. Ymmärtää näiden pieniltä ja vaatimattomilta vaikuttavien asioiden painavuus. Kun näihin osasiin tulee korjaamaton vika, olemme kusessa. Ne kettutytöt ja -pojat, puidenhalaajat ja huuhaatieteilijät, jotka ovat puhuneet luonnon ja eläinten puolesta, ovat varsin kipeällä tavalla olleet oikeassa. Mahtaa sattua riistokapitalistiin, fasistiin ja antifeministiin. Vähättelyllä ja suoraviivaisella ajattelulla tekee hallaa myös itselleen.

Kun ajattelemme lyhyellä aikajanalla tuloshakuisesti, kuten on ollut tapana ja on edelleen, on huomionarvoista muistaa, että niin ajattelee suurin osa ihmiskunnasta. Miten muutamme tätä koneelta vaikuttavaa tapaa tehdä ja ajatella, jossa oma etu on määräävä? Tarvitaan esimerkkejä jotka selvästi osoittavat, että toisin tekemällä voi pärjätä ja että on olemassa toisenlaista rikkautta kuin taloudellinen. Talous on se mittatikku, jolla kaikki mitataan, raha. Painotamme taloutta ja taloudellista kasvua juuri luonnon ja ihmisten kustannuksella. Luonnosta riistämme arvon, mikä siitä irti lähtee ja se tapahtuu tehokkaasti lyhyessä ajassa, jonka jälkeen siirrymme toiseen kohteeseen. Ajattelu on niin yksinkertaistettua, että on kummallista, ettei toiston haitallisuus aukene siellä missä sen pitäisi. Samaa taloudellisen hyödyn kautta ajattelua tehdään kaikkialla missä hyödynnetään eläimiä ja luontoa. Ne ovat täysin ihmisen otettavissa vailla muuta arvoa kuin se, mikä niillä on ihmiselle. Miten arvo ihmiselle mitataan, miten jonkun arvo havaitaan ja saadaan käyttöön? Mitä ihmisen on hyödynnettävä ja mikä on hyvä jättää hyödyntämättä?

Ihminen arvostaa eniten välitöntä hyvää oloa, joka on koukuttavaa. Pyrimme elämään hyvässä olossa, karttaen huonoa oloa. Olemme paljon mielitekojemme ja kuvitelmien vietävissä. Voittajia ovat ne, jotka kykenevät käyttämään systeemiä parhaiten omaksi hyödykseen. Tätä kiiltoa silmissä pidetään älynä ja oikeutena. Sillä perustellaan turkistarhaus, tehomaatalous, yritystuet ja tehokarjantuotanto. Onko otettava kaikki, mikä on otettavissa, vai voiko jotakin jättää ottamatta? Kaikki tehdään niin tehostetusti kuin on mahdollista puristaa kuivaksi. Puristaminen on hyvä sana tässä kohtaa, tiristäminen. Niin paljon kuin ihmisen voimilla irti lähtee ja sitä kutsutaan edistykseksi. Meidän olisi ajateltava hyödyn ajatus uudelleen. Mikä on tarpeellista ja kaikkia hyödyttävää perustavanlaatuisesti, ei antamalla välitöntä mielihyvää niinkuin sokeri, vaan pitkäkestoisesti pitää kylläisenä. Oikeutus kaikelle on edelleen raha ja oma etu. Edistystä olisi huomata tekojen vaikutukset pitemmällä aikavälillä ja ymmärtää tulla vähemmällä toimeen. Se olisi todellista edistystä.

Terveisiä KHO:lle

Kaikki nämä kaunokaiset henkäilevät jalkojemme juuressa viimeistä syksyään. Pientä kaistaletta lukuunottamatta koko Kaitasuo muutetaan rahaksi.

Niin että oikein kylmiä terveisiä (etenkin kihokilta) Riitalle, Mikalle, Vesa-Pekalle,Tainalle, Jannelle, Ollille ja Tuirelle, näille Korkeimman hallinto-oikeuden veijareille, jotka 18. elokuuta varmaan toisen kampaviinerin jälkeen päättivät myöntää Viipurin Turve ja Multatehdas Oy:lle luvan turpeenottoon.

Kaitasuon lähes 10 000 vuoden taival päättyy kaivinkoneiden möyhennyksessä mustaksi maaksi, jossa ei kasva mitään pitkään, pitkään aikaan.

Kyseessä ei ole mikään vähäinen mylläys Urjalan ja Humppilan rajamailla – turpeenottolupa on myönnetty 80 hehtaarille.” https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/kavimme-katsomassa-milta-9-000-vuotta-elamaa-tuonut-suo-nayttaa-oikeus-myonsi-turpeenottoluvan-ja-kaitasuo-tuhotaan-200365873 

https://sites.google.com/a/rams.colostate.edu/rolston-csu-website/environmental-ethics/ee-chbk/aes-swamps-finnish/aes-swamps-finnish-a-pdf

Napanuora/Cord, SuoMen-performance, silently dragging roots back to the marsh/hiljaisesti konkeloiden takaisin vieminen suolle, 1998

Napanuora, Konkeloiden raahaaminen kasasta takaisin suolle, 1998, Suon estetiikka, SuoMen-ryhmä

Eliittijoukko, etujoukko.

Mitä eliitti tarkoittaa? Se on valintakysymys, kuka mielestäsi on eliittiä, koska nykyään voimme valita. Se on yhteiskunnallisen arvojärjestyksen ja ominaisuuden ääneen lausuminen ja totena pitäminen, eliittiys on laadullinen termi. Se on hierarkkisen arvon tietämistä, oman arvon ja jonkun toisen arvon, on  kuitenkin kyse arvo-oletuksesta johon liittyy absoluuttisuus johon uskotaan, jonka mukaan käyttäydytään, arvo joka on nähty, havaittu ja todistettu jollakin tavalla, joillekin, asiantuntijoiden kautta ja jota pidetään totena, arvo jota voidaan pitää yleisesti pätevänä ja ylevänä, tavoiteltavana ja hyvänä on oltava jotenkin tietoon liittyvä, annettujen ja saavutettujen ominaisuuksien summa jolle sana eliitti on yleinen tunnustus, arvonimi, kehu ja titteli tälle hyvälle ja parhaalle jota halutaan, ylläpidetään, kehitetään, jos se ei ole pysyvä tila, ja johon asioita verrataan. Eliitti on kuitenkin pääasiassa yhteiskunnallinen asema ja ei kerro laadullisesti välttämättä yhtään mitään, toteaa vain pallin koon, kyse on vahvuudesta ja miten vahvuus näyttäytyy, mitä vahvuudella tehdään. Eliitti voi myös degeneroitua ja silti pysyä eliittinä, kunnes tulee toinen eliitti joka kyseenalaistaa entisen eliitin ja sen arvovallan ja merkityksen tulevaisuudessa. Eliittiyyteen liittyy ansa ja valinta, kokemus valinnasta, vallasta, vapauksista, liikkuvuudesta ja ajatus ehdottomuudesta, oikeassa olemisesta, jonkunlaisesta kiistattomuudesta.

Eliitillä on auktoriteettiasema, sananvalta ja kyky käyttää asemaansa etenkin omaksi hyväksi. Minulle ei ole eliittiä, joten sana tarkoittaa minulle mielistelytilannetta, jossa kenties eliitti kutsuu eliitiksi jotakin kehuakseen, arvostaa eliittiä joka on olemassa eron luomiseksi ja itseään varten, vallan jaon ja erityisyyden, tärkeyden osoittamiseksi. Sanaa käytetään kun halutaan arvottaa joku ryhmä hyväksi, poikkeavasti korkeatasoiseksi ja edistyneeksi, yhteiskuntaa ja toisia ihmisiä sisällöllään rikastuttaen tai näin ainakin toivon eli siinä on harvinaislaatuisuuden ja lahjakkuuden leima. Se on myös tapa alleviivata, alistaa, tehdä arvottomaksi tai arvokkaaksi joku ihminen ja ryhmä sen johdosta mitä he edustavat, ajattelevat ja tekevät. Riippuu mistä ihminen on lähtöisin mitä hän ajattelee eliitistä, kuka on eliittiä, mitä eliitillä tarkoitetaan ja mikä eliittileiman merkitys on. Elitismi on poissulkeva ja negatiivinen. Mitä elitismi sulkee pois on kysymisen arvoinen asia ja miten eliitti kokee itseään koskevan kritiikin, ottaako se sen henkilökohtaisesti vai rakentavasti. Tämä myös määrittelee eliittiä, mitä siitä voidaan sanoa ja mitä eliitti ajattelee itsestään. Elitismiä puolustavat perustavat kantansa elitismin säilövään ja kasvattavaan tapaan pitää arvossa ja tuoda esiin kauneus, älyllisyys, edistyksellisyys, tieto hyvästä ja huonosta, elitismiin liittyy ajatus moraalin, paremmuuden ja sivistyksen vaalimisesta.

Ihmisellä voi olla itsellään kokemus, että on eliittiä sukupuolensa, lahjakkuutensa, ihon värinsä, ulkonäkönsä, syntyperänsä, asuinpaikkansa, omaisuutensa, yhteiskunnallisen asemansa ja koulutuksensa vuoksi. Kyseessä on laadullinen arviointi joka yleensä saa osakseen hyväksyntää kun ihminen itse uskoo täysin oman erinomaisuuteensa. Ajatuksemme hyvästä, siitä mikä on saavutus, menestys ja arvostettavaa pysyvät jokseenkin samoina varsin kauan aikaa, joita arvoja ei kyseenalaisteta tai niitä on vaikea kyseenalaistaa ilman negatiivista vastakaikua. Kyseessä on kohteliaisuus ja tapa, elitismi on omaisuus jota ei hyvällä jaeta tai anneta pois. On olemassa eliitti ja se muu osa kansasta. Eliitti on kuin seinä joka on vaikea murskata ja siksi se on lähes aina vanhoillinen. Mitä tämä eliitti tekee joka on niin hyvää ja johon tällä muulla osalla ei ole helposti mahdollisuuksia, saada aikaan sama tai jotakin parempaa on siis uskonasia, todisteet on voitava kriittisesti tarkastella. Kehittyä samaksi kuin se toinen joka on eliittiä on elitismiä eikä välttämättä kehitystä, omistaa samaa, olla samaa, puhua samalla tavalla on tulla hyväksytyksi, hakea hyväksyntää. Puhumme eliitistä kuin se olisi jotakin tavoittelemisen arvoista ja ehdotonta hyvää. Eliitti sanaan liittyy materiaalinen hyvinvointi ja ylemmyys, ylenkatse edelleen eli sana on arrogantti ja kenties nykyään jo merkityksetön korusana. Tarkoitus on erotella hyvä huonosta etuliitteellä eliitti-, jotta tiedämme mikä on se mihin osaamme pyrkiä ja tähdätä. Medianäkyvyys voi johtaa eliittiyteen, se on poseeraamista ja esiintymistä pahimmillaan, johtamista, asioiden purkamista ja uudelleen kokoamista parhaimmillaan. Kuinka hyvin eliitti kykenee näkemään itsensä ja pystyy itsereflektioon ja tätä kautta henkiseen kasvuun kertoo myös eliittiyden tasosta.

Eliitti sanaan liittyy älyllisyys, puhetapa, käytös, koulutus, tulotaso, pukeutuminen, tason tietäminen, kalleus, mikä on se taso jossa ollaan eliittiä ja pysytään siellä. Se on voittamista, suuruutta ja ymmärtämistä erinomaisuudesta ja sen laadusta. Eliittiys on vahva tietoisuus erinomaisuudesta verrattuna muihin, verrannollinen palkkaan, saavutettuihin etuihin ja verkostoihin. Liittyykö siihen osaaminen ja tuntemus todellisuudesta vai kuvitelma näistä? Puheen tasolla voidaan luoda kuvitelma osaamisesta ja tietämisestä. Jos eliittiys onkin harha ja kuvitelma omasta erinomaisuudesta, että oma asia, se mitä tarjoaa, on parempaa kuin moni muu ja puhuu niinkuin tämä paremmuus olisi totta eli puhuu mainospuhetta vailla totuuspohjaa, eliittiys saa jännittävän tyhjyyden löyhähdyksen.

Suuri kaupunki antaa hyvin luultavasti tällaisen kokemuksen, on olemassa itsestäänselvyys ja kiistämätön fakta. Kun sinne menee aistii mitä kaupunki ajattelee itsestään, miten kaupunki ja kaupunkilaiset ovat, mitä kaupungista puhutaan, miten kaupunkilaiset itse näkevät kaupunkinsa, mikä on kaupungin itsetunto ja henkinen pääoma. Siihen täytyy jotenkin varautua, koska kaupungeittain asenteet vaihtelevat suuresti. Eliittiys joka tulee koulutuksen ja taustan kautta on opittu ja haluttu asia. On haastava ja koominen tilanne kohdata tyhjyyden leyhähdys ja nähdä uskon vahvuus johonkin hauraaseen jota pidetään vahvana ja vankkumattomana. He jotka ovat omasta mielestään eliittiä, mahdollisesti seisovat suossa. Mikään ei horjuta tätä eliittiyden uskoa ja loukkaantuminen tapahtuu välittömästi. Horjuminen ja todellisuuden näkeminen tapahtuvat ainoastaan katastrofin kautta, että menettää sen, jonka kautta on ajatellut olevansa eliittiä, kermojen kermaa. Hämmentävää on kuinka ulkoinen asia saa aikaan eliittiyden, että on vaikka New Yorkista. Siinä on heti sellainen eliittiaura, mutta mikä sen tekee? Onko se amerikkalainen ekseptionalismi? Se että taide on eliitin, taide on eliitille tapa erottautua, on kokonaisuuden kannalta erittäin huono asia, enkä itse työssäni koe minkäänlaisia eliittituntemuksia, muutoin kun jos tapaan ihmisiä jotka saavat elantonsa taiteesta tai kuten yleensä tapaan ihmisiä joilla ei ole mitään todellista tietoa taiteesta vaan ajatellaan että taide on jotakin korkeaa, koska niin ajatellaan ja se on vaikeaa. Raha, eristäytyminen, asenteet ja perinne tekevät taiteesta elitistisen.

Elitismi liittyy rahaan ja rahan määrään, mutta ei hyvätuloinen popstara ole elitistinen, koska hän tekee kevyttä musiikkia. Elitismi liittyy siis sisällön tasoon ja valintaan, erikoisuuteen, harvinaislaatuisuuteen, arvokkuuteen, perintöön, moninaisuuteenkin voisi kuvitella. Jos on elitismi joka on jo kuihtumassa, se on menettämässä arvonsa, painonsa, merkittävyytensä ja sisältönsä senhetkisessä maailmassa, ja tätä saatetaan pitää tekohengityksen avulla ja konemaisesti hengissä, koska eliittiasialla on tehtävä ja niitä jotka uskovat asian merkityksellisyyteen ja painoon kokonaisuuden kannalta.

Ajattelu että eliitti on paras mahdollinen ihmisryhmä on kammottava, koska siitä puuttuu nöyryys. Nöyryys ei tarkoita nöyristelyä ja nuolentaa, vaan aitoa kiinnostusta erilaisuutta ja uusia mahdollisuuksia kohtaan. Kun eliitti on se johon itseään tulee verrata ja tuntea nahoissaaan elitismi, on se vastoin sitä mikä on hyvää. Eliittiä vastaan kyllä hyökätään etenkin kun koetaan halveksuntaa ja väkivaltaa eliitin puolelta, mutta onko sillä mitään merkitystä nykyään voi kysyä. Jostakin syystä moni on omasta mielestään parempi kuin tuo toinen ja haluaa sen mahdollisimman suoraan osoittaa, mikä on varsin suuri perusongelma ihmisten kesken. Elitismi on vallankäyttöä ja varsin brutaalia. Se on tavallaan helppo ja suoraviivainen tapa, mutta kompleksinen ja itseään syövä, koska ajatus itsestä ylempänä on tehty lähes mahdottomaksi muuttaa. Suomen kauneus on minulle ollut ettei kotitausta vaikuta suoraan siihen, miten ihminen elämässään pärjää. Ajatus, että eliitin joukosta tulevat eliittilapset on edelleen voimissaan, he ovat niitä jotka tietävät olevansa eliittiä verrattuna muihin. Tämä tieto ja luottamus omaan erinomaisuuteen on ensiarvoisen tärkeää menestyksen kannalta. Ajatus eliitistä on varsin normaali ja vanha ja sellainen halutaan pitää elossa koska tarvitsemme vertailu- ja juhlimisen kohteita. Onko eliittiyden kokemuksella ja varjolla kyykytettävä muita, on peruskysymys yhteiskunnallisesti ja mitä kyykyttäminen tarkoittaa ja miten siihen voi vastata, onko olemassa puolustuskeinoja on tasa-arvon kannalta oleellista. Se mihin ihminen syntyy, hänen sukupuolensa, ihon ja hiusten värinsä ja vaatteensa eivät kerro ihmisen lahjakkuuksista ja miten hän voi pärjätä, miten hänen elämässä tulisi pärjätä ja mitä tehdä. Itseluottamuksen syntyminen vaatii uskoa omiin mahdollisuuksiinsa ja luottamusta rakenteiden sallivuuteen ja vastaanottavaisuuteen. Se mitä eliittiys tarkoittaa on hyvä muistuttaa, että se ei ole pysyvä tila, josta ei voi pudota tai saavuttamaton torni jota on palvottava.

Vappu Joensuussa