Art of self-portrait has evolved into not examining and studying oneself, but skin and looks are the most interesting things about anyone. It is to judge quickly. A sea of selfies also telling what you look like by the pool in repeat. Oh look, she still by the pool, looks quite youthful. Nice ass. You should look your age I have heard. Really? What is that by the pool?

What’s my age? Well, it is Rock your little heart out and I wanna be a rock’n’roll singer, I heard it pays well. Years and years without a filter, I thought you liked the natural look. Ok, let’s move on. By the pool you age quickly, just so you know.

2015
1998 self-portrait on film.

Depicting oneself, not just how one looks like but bringing one’s personality into a picture, has been one important branch in Fine Art. Don’t know is it about facial expressions like smiling and looking happy and fit, showing the best side I mean that much, but they do have a part, what sides anyone wants others to see and how one sees oneself. An important topic of image of human, you and me before photography and still today the slowness of the process of painting and drawing demands focus, thought, intellect and studying, skill of some sort and desire to do it, look at yourself with all you have got. There still are topics worthy of a picture and those topics that get sidelined. It takes time and an idea of you to frame you. To have an idea of oneself and imagine it further, maybe a little lie, taking time to look at oneself without judging or maybe the most interesting part is what gets judged and should be eliminated. ‘Flaws’ are possible the most interesting part of you, eliminating them, you eliminate something out of you. It is a process which leads to progress and a good starting point of beginning in art, like who are you, what do you focus on in yourself and in the world, what do you want with this picture. Does it matter what others want to see? What is seeing and perceiving, how do we feel when we are looked at?

Selfies seem to tell where you are instead of who you are and tell where you are headed, which is the stars of course, the celebrity, fame to be looked at and gaining wealth. Being rich is what is desired and selfies often want to tell. What fame accomplishes is a sea of images, a very flat world nowadays. What kind of a phone do you have, what are you wearing, how are you feeling, what is your politics and what kind of a mark do you want to leave in the world, how smooth your skin is, what products do you use, something very commercial and sellable, but does tell of you, I suppose. It is like you are for sale and any mistake is monitored and as a result you are either approved or discarded or whatever, making money or not is the valuable to know in what you do, but you want to be accepted as you are with filters and ideals that Instagram shows. Authenticity being a lie is an interesting way to the natural which we all appreciate. Swiping images of faces, what is it? What is this digital mush? Not buying, are you selling, what are you selling? How many beauty products do we need to be happy?

Promoting yourself the most, not examining who you are, constantly, so don’t make a mistake even though those can be the most interesting thing you ever did. How careful do we have to be with images as they are the manufactured good? It is strange in the times of therapy and healing that we are products to be sold or discarded, mocked and used. Messaging what you stand for and that is who you are and have been since the election of Trump, because Trump is bad and you are good. The right side or the wrong one, but as always image is to create you, real or not, a show of you. Do you create the image as is the assumption or is it made for you like a ready-made, an easy enough plan to follow? There are lots of fears concerning the self-image, how people perceive you and do they accept you. Do you accept you and why are you your image? Are you your authentic self as is the desire and need? What does authenticity even mean anymore when opinions are the most dangerous thing? Even makeup is to look natural made artificially, point is to cover any sign of aging, fat or whatever thing people like to stare at.

The viewer might try to find you, but considering how images are modified, reshaped, tuned, controlled, seeing the human is getting more difficult. Just make a statement. It is like we don’t want to be seen, even though your face and body are there, there is a layer or many layers on you. The topic is to look good and sexy on a stream nonstop, sexy by the pool in your bikinis posing. You are pressured to look a certain way and you are corrected to look ‘better’. Social pressure has always been there and still today those who do not conform are odd. Which non-conforming is accepted today, I wonder. I don’t see it. Non-conforming is to go against the grain per se and clearly many don’t like it. I thought that was a good thing. People are surprised when someone doesn’t do as pressured. I am the weak one, right? Today in all freedom and unity women pressure other women to be the image pointing out every flaw in you. I do enjoy my natural state, unmodified and I have no intention joining this mass movement of dullness and looking like celebrities, I mean famous people, enjoying leisure, you do all look the same. That is the ideal, beauty in leisure and it is work. If you make money, it must be work. If it pays well, it is valuable and worth everybody’s time.

So, back to self-portrait, you look at yourself in the mirror or like I first started without it and painted an imaginary picture of myself which I had kept to myself till I painted it. How you picture yourself without seeing yourself physically is an interesting mind exercise of what you think of yourself and how new a picture of you can get, not to mention are you capable of doing it, are you able to hold a pen and start. In a world where others like to define you, tell who you are and should be like and should look like, it is more than a welcome way of practicing learning to know yourself, learning to look at, seeing, being yourself in a hostile environment where people bring chaos into your life just because they can, trying to be unique (whatever that is) and just learning an art technique to move forward. Image today is a proof of you existing and living digitally online and the online is fast moving to change the reality and us into images with few dimensions. Billions of people having phones in their hands standing next to a cliff, say hello to the world. Self-portrait is telling perhaps there is more to you than a snapshot. Selfie is telling how well do you imitate someone else? The Barbi doll is someone to go for in real life for some reason I do not know. The Barbi doll is a mystery even though it is plain obvious living dead. Her body is controlled, fit hourglass and all she does is maybe walk the beach to be seen. Time taken to think about what you are doing other than a product of yourself is also important in finding something humaine and personal or are you erasing the personal, other than you are here and this is how beautiful I look like, like me, want me etc. Beauty being the manufactured kind, that can be rebuilt by surgery over and over again. There is no limit as there are doctors who will do it. Thinking about what is changing in perceiving a person and oneself and do we see every picture as art-like, you as the artwork and everyone is an artist and what does it mean eventually for art, artists and is it even interesting. Maybe art is vanishing as it has been? Art is valuable clearly when it makes money. How the visuals we produce are changing and how much technology dictates the images we make? There is quite much control for good and bad images flattering being one huge reason to do pictures, curating oneself is to be a professional, like poor lighting, unthought background, unfortunate line when drawing, smell of decay and shit etc? The control aspect is what strikes as abuse of power and ‘perfecting’ everything not understanding what is good. A good image of you?

2022

APACHE ORACLE SAID BEVERLY HILLS IS BURNING.

Curvy Bell, face on the screen. It is playboy perfect. Why do you seek it, what is the perfect part? I have got this burning desire. There are strange qualifications for perfection.

Self, 1998

Go fly.

Measurements for success in largeness, interviews, visibility, figures, counted as how much and more. Nothing is enough is the ultimate neo-liberalist will to be alive, call it living and kill and that to be seen as strength. Lust for Speeding, search for novelty and winnings is dictated by corporal quarterly financial needs followed closely by the press, reported to all whatever that means other than winning or losing, are better days over and for who. Only massive growth is good enough.  As fashion is circulating through winter, spring, summer and fall collections and are tightly followed by the most of us. What to wear, where and with what, how to look good, the best you. Such and such accessories as phones go nicely along with the burning picture of the burning world which is far away and on screens for us to feel bad and sorry.

To set the world on fire, world that already is burning. World is existing in flames, in heat, burn and destruction. What is a burning world a metaphor for or do we need it anymore to ring the alarm smelling the smoke? Human energy, evilness, rush of blood, adrenaline, I’m not sure, it means different things for different people, different contexts, excitement, fever, lust, indifference, fear but it isn’t you, who is in danger. Safety is an interesting place nowadays.

(very soon and quick)

everything I do is to protect you (definition and history of the word dissident is from Wikipedia) https://en.wikipedia.org/wiki/Dissident

everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you

Suomalainen Tivoli: itekseen saapi olla kyydissä. Mitä tarkoittaa kauhun kyydissä?

Joensuu, 1998
Two dogs at the mall, 2017

Obsession – Naisen kahdet kasvot

Pyydämme ystävällisesti teitä palauttamaan tai uusimaan myöhässä olevat lainanne. Myöhästymismaksujen lisäksi perimme muistutuksen postituskulut. Myöhästymismaksut kertyvät päivittäin eräpäivän jälkeen siihen saakka, kunnes lainat palautetaan tai uusitaan. Tämä palautuspyyntö on aiheeton, jos lainat on jo palautettu tai uusittu

Mitä hänestä tulee mieleen: este, mutka, talvi, Venäjä ja keräilytalous. Kuka on runoilija?

vesiväri ja muste paperille, 75*55cm,2002, 20*25cm, 1998.

Anastasia Kinos – makea kuin kuivatut karpalot, pähkinäinen, filmnoirimainen (vai suomifilmimäinen), luminen, kuoppainen sateen jälkeen.

Tänään keskustelussa, että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.

Peitin nimesi kädelläni. Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,

piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.

Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä, jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.

(very soon and very quick)

everything I do is to protect you (definition and history of the word dissident is from Wikipedia) https://en.wikipedia.org/wiki/Dissident

everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you
everything I do is to protect you

painting from 1998, latex paint on paper.

Romantiikka myy: kommunistit juoksevat rahan perässä. He pitävät rahoistasi, eivät sinusta.

Mitä romantiikka tarkoittaa ylipäänsä taiteessa? Taiteessa romantiikka on hiukan eri asia kuin ‘oikeassa’ elämässä, mutta ne saattavat taiteilijalle yhdistyä omituisella tavalla, kun taiteen ‘oikea’, elämä ja tekeminen kohtaavat. Taide on kulissi, kulissi on se millä tätä asiaa myydään ja se on hyvä olla pystyssä, mutta onko se taidetta? Itse lähdin opiskelemaan kuvanveistoa 1998, vaihdoin muotoilupuolelta, koska siellä ei ollut tarpeeksi opettajia, joka laman jälkeen ihmetytti minua, ettei opettajia löytynyt, kuten meille sanottiin. Koulu oli juuri vaihtunut AMK-muotoon, mikä vanhempien opiskelijoiden mukaan selkeästi heikensi opetuksen laatua ja tottahan se oli: ei yhtään vierailevaa opettajaa esimerkiksi. Muotoilua on haasteellista opiskella itsenäisesti, taiteessa se on helpompaa. Kyynisyys ja aliarvioiminen taiteessa ilmeisesti kuuluvat asiaan, koska ne ovat pääasialliset tavat kohdata mitään, etenkin joku tuntematon taiteilija (mitä tilannetta voi joutua käyttämään hyväkseen). Astuin kuvanveiston saliin ja ilmeinen reviirinsuojeluvaisto iski, kun kuuluva kommentti oli, kuka vitun ääliö tuo on. Noh, minä esittelin itseni ja ryhdyin työhön. Kuinka persettäni kommentoitiin opettajan toimesta oli myös kiinnostava ‘taiteellinen’ interventio ja yritys saada minut tuntemaan itseni alastomaksi, mutta jos työni esimerkiksi loukkaa maahanmuuttajia, siitä täytyy olla erityisen varovainen, näin hän minulle kertoi. Hämmästyttävää, mutta totta. Niinhän se menee, esineillä ei ole tunteita, joten minulta on turha kysyä, miltä tuntuu, eikö totta. Aina vain pelkästään helvetin hyvältä. Ajatella, että minä olen tässä se haitallinen ja ilmeisen pelottava, koska ajatukseni saattavat oikeasti muuttaa jotakin. Muutoksen ja kritiikin pelko on taiteen kohdalla todella outo ilmiö. Kaipa tarkoitus on jämähtää ja sitten vain sekoitetaan.

Ymmärrän, että kilpailu on kovaa, mutta itse yritän pärjätä osaamisella, en kenenkään alasampumisella enkä hiljentämisellä. Osaaminen alalla tuntuu olevan todella hakusessa edelleen, nämä huippuosaajat kaveeraavat kyllä keskenään hyvin lahjakkaasti. Ehkä se on alalla vaadittava suurin taito. Taidehan on kaikkia varten, paitsi taiteilijan ammatti.. Ihmistä on helppo haukkua ja hänen kehumisensa on äärimmäisen vaikeaa, kun hän ei ole kaveri ja varsinkin kun ei kestä, että hän puhuu vastaan tai protestoi jotakin niin täydellistä kuin taiteen ammattilainen vastaan. Vastaansanomisen ja kritiikin sietokyky on taiteen egoilussa ja kuka puhuu-hierarkkiassa varsin heikko. Se siitä feminismistä ja kommunismista taiteessa. Ne ovat kauniita ajatuksia, joiden kautta kommentoida ulkomaailmaa ja saada itselleen hyvän ihmisen aura, ideoita vain ei sisäistetä ja ymmärretä konkretian tasolla, jolloin olisi pakko saada aikaan esimerkiksi nollatoleranssi syrjinnälle ja seksismille. Kyllä te puhua osaatte, tekojen laita on sitten ihan eri juttu, kun voi olla kaverista kyse ja omasta urasta. Mielestäni pelottomuus ja tietynlainen uhrautuminen taiteen eteen on pakollista, jotta saavutetaan jotakin merkityksellistä. Se on vallankumouksen perusjuttuja, itsensä unohtaminen.

Ihmisenä ja tekijänä kasvaminen taiteen kautta on ollut oleellinen asia itselleni. Mitä taiteen haluun muuttaa mitään tulee, olen hyvin skeptinen, mahdollisuus on toki aina olemassa ja se on otettava. Pelko, että skene ei hyväksy ja ajattelee, että olet haitaksi liiketoiminnalle, on 100%. Se vaan kertoo vastalauseen tarpeellisuudesta. Todellinen muutosvoima tulee marginaalista, kuten ennenkin on tullut ja taiteen historiasta voimme lukea, miten vallankumouksellisuus ja väärintekeminen on ollut muutosvoimaista, vaikutusvaltaista ja oleellisen tärkeää taiteen ja ajattelun kehitykselle, ja lähes aina vastustus on ollut väkivaltainen. Reviirin suojelu ja muurin murtaminen että rakentaminen toistuvat syklisesti. Taidetta hallitsee maine ja raha, kuten kaikkea muutakin ja se ei ole hyväksi taiteelle, koska näiden kahden attribuutin kautta määritellään mikä on hyvää. Maineikkaan taiteilijan nimi on mainosta ja hänen sanaansa kuunnellaan. Positiosta kauniin puhuminen jotenkin kuuluu asiaan ja vallankumouksellisia voi kaukaa ihailla. He eivät pääsisi nykyään lähellekään taidekenttää, luultavasti jo pelkän hajun johdosta. Taiteella on edelleen oikea paikka.

Romantiikka siis myy, romantiikan aikakausi on meille se, jolloin kauneus oli lähellä ja Suomi nousi itsenäiseksi. Syntyi uusia ideoita ja aatteita. Kauneus on ympärillämme ja tämä liittyy taiteeseen, rakentamisen ja taiteen yhteyteen, mistä kauneutta etsimme ja mitä pidämme kauniina. Kauneuden olemus on, että se ottaa aikansa; rahaa meillä ei ole hitaasti tekemiseen enää ollenkaan, eikä varmaan taitoa saati halua. Meillä ei jostakin syystä enää ole resursseja, kapasiteettia, voimia, jonka voi päätellä jatkuvasta ulinasta ja tehokkuuden vaatimuksesta.

Romanttinen ajatus taiteilijasta, taiteilijaelämästä ja taiteen tekemisestä pysyy edelleen elossa, koska se on niin uljas ja kaunis ja ihana viininmaisteinen kuva, huoleton ja peloton hyppäys unelmaan saavuttamattomasta. Pelottomuus todellakin on puoleensavetävää, koska se on niin harvinaista, se on myös välttämätöntä ja se kohta kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Jotakin kaunista on ehdottomuudessa, vimmaisuudessa ja mahdottoman tavoittelussa, ja kun tuon mahdottoman joku saavuttaa, on se inspiroivaa, ihailtavaa ja iloa tuottavaa muillekin. Satu köyhästä murjotusta taiteilijasta on totta ja viekoitteleva, mikä on edelleen mielestäni kummallista. Se myös huvittaa köyhää taiteilijaa, koska rahalla mitataan oletko taiteilija. Taiteilija on kuin sankari ja antisankari yhdessä, mitä taiteellinen vapaus ajatuksena kenties edustaa, että voit olla sääntöjä rikkova, melkeinpä millainen tahansa, mutta ole oikeanlainen, koska sinut tsekataan päästä varpaisiin. Kun taiteesi istuu kehykseen jossa on oltava, sinutkin hyväksytään?

Koskee edelleen miehiä, kuinka kauan härskiä käytöstä ollaan valmiit peittelemään ja sille naureskelemaan. Nainen on potentiaalinen tyrkky ja toinen taiteilija on ehkä hyödyllinen kontakti tai hyödyllinen hölmö, joten työ on yksinäistä ja yksinäisyydestään täytyy pitää. Sukupuolen takia vähättely taiteessa on niin tavallista, että se melkein kuuluu asiaan. Huonoja puolia romanttisessa taidekäsityksessä on, ettei se päde enää nykypäivänä taiteilijan työssä, silti kiiltokuvaan takerrutaan kuin lapselliseen ajatukseen inspiraatiosta. Asia on ymmärrettävissä myös sairauden kautta, jona taiteilijaa usein pidetään. Taiteilijassa on myös aina jotakin vikaa ja joku probleemi, josta syystä taiteilija on henkilökohtaisesti tunnettava, jotta hänen työnsä voi laittaa esille ja hänet esitellä muille. Mielenterveysongelmat yhdistetään taiteilijoihin yhtä hanakasti kuin alkoholismi ja muu häiriökäyttäytyminen, joten taiteen parantavat vaikutukset jäävät pohdituttamaan. Siksi hiukan kavahdan esimerkiksi taideterapiaa tai kun masentunut haaveilee taiteilijan ammatista: ala ei varsinaisesti toimi terapiana eikä taiteilijaksi lukeudu iltaisin viinilasin ääressä höpöttöjä, tosin ravintolassa verkostoituminen lienee yhä vahvassa käytössä. Alkoholi toimii huonosti mielenterveyden pelastajana, sanoisin samaa taiteesta ammattina, muista taiteen parantavista vaikutuksista en osaa sanoa. Nautintoaineet ja taide jotenkin elimellisesti ovat yhtä ja näin parannetaan maailmaa. Tämä ilmeisesti tapahtuu, kun sinut on hyväksytty sisäpiiriin ja käytät oikeita aineita? Silloin sinut on parannettu ja olet puhdas? Hajuttomuus ja mauttomuus lienevät nykytaiteessa trendinä, koska pelko on vahvasti läsnä, mitä samanmielisyys ja sulautuminen muuttavat?

Illuusiot, todellisuus, itse tekeminen, osaaminen ja saavuttaminen voivat olla hyvin kaukana toisistaan. Aivan yhtä vaikeaa tuntuu olevan ymmärtää, että taiteessa on kyse ideoista, ennen kaikkea omista ideoista eli kun sanotaan, minäkin voisin tehdä tuon, tarkoittaa teknisesti voit varmasti toteuttaa montakin nykyteosta, mutta alkuperäinen idea on jonkun toisen ja se idea on elimellisen tärkeä teoksen kannalta, ei välttämättä tekninen osaaminen. Hämmentävästi tämä taso jää monelta ymmärtämättä ja taiteilijaa on helppo halveksua että vähätellä, mikä on myös taideskenessä eli -maailmassa varsin normaali käytäntö ennen kuin taiteilija hyväksytään asiantuntijoiden toimesta. Eli kärsimys kyllä kuuluu taiteen tekemiseen, joka syntyy jatkuvasti itsensä todistelun tarpeesta, koska ei edes koulutus takaa mitään. Taiteilija roikkuu aina hiukan ilmassa, mikä voi olla merkki epävarmuudesta, joka ei niin kovasti nauttivalle, on todellakin kärsimystä aiheuttavaa. Joidenkin taiteilijoiden mielessä romanttinen taiteilijakuva on yhä sellainen jättiläinen, joka täytyy pitää elossa, ja jotkut ovat sekoittaneet perseenpuristelun ja seksismin romantiikkaan tai luulevat, että nuoret ovat tämän perinteen jatkajia ja ehkä ovatkin ja ajattelevat, että näin on hyvä edetä taiteessa edelleen? Seksikkäillä perseillähän tehdään uraa ja rahaa, ehkä kohta taiteessakin, niin iso asia naisen vartalo on ja siihen työntymisen mahdollisuus.

P.S: Ihanko totta kommunisti?
Mitä kommunisteihin taiteessa tulee ja joita on ilmeisen paljon, olen ymmärtänyt, että taiteilijan tuleekin elää yhteiskunnan tuilla eikä tehdä muuta työtä, etenkään pienipalkkaista paskatyötä, jota kommunistitaiteilija halveksii. Tämä tuli päin naamaa ja oli että wow, nyt on todellista kommunistisettiä. Kummallista kommunismia siellä keskiluokassa. Miten keskiluokkainen, hyvätuloinen on edes kommunisti tai halveksii köyhää taiteilijaa, koska voi? Nyt menee puurot ja vellit sekaisin taiteen tohtorilta. (Minkälainen ihminen tappaa kissan ja tekee siitä videon? Että sellainen opettaja..kannattaa siellä Aalto-yliopistossa olla tarkempi millaisia opettajiksi valitsette.) On myöskin kummallista kuinka vähän taiteen instituutioihin kohdistetaan kritiikkiä tai se hiljennetään valittamisena. Kun on poliittinen taiteilija, on varsin outoa jättää näin suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja kuin taidemaailma, kritiikin ulkopuolelle, mikä käy yhteen uraa ajatellen, eikö totta. Taiteilijan ura rakentuu esiintymisestä taiteen paikoissa, joten älä ole hankala ja esitä kritiikkiä täydellisyydelle.

Tahdon viihdyttää, sua kiihdyttää.

MY SENTIMENTS POOR THING: YOU JUST THINK IN A VERY PREDICTABLE WAY.

me to be e, to be what you think in your way is strength, defined. What do you mean, in your way, exactly? or You think is strength exactly, at all, physical or mental, is it a thing of comparison, to know, to have a definition? This or that, either way, what you lack is depth, the dark is there, where one cannot see, a place which is like at night.

Me to be a letter, me, to be an a. Why should not I have all kinds of feelings about it, the good in destruction of me, there is humiliation, of course, I will be humiliated. I with lack, me the inferior by this and that, of course, I want you badly to look at this problem, how else I am the one to be belittled, take a look. Destroyed by looks is a weird process, if you subject to it. Want me to be a? So, I want you to b b.