”It is the toilet in my hotel room, the turd keeps coming back. It looks a little bit like you.” Architect Alfred Rott is a bit of a cunt or he just doesn’t want the tickets to the concert or he just wants people to fuck off. It is s bit unclear, but it seems he thinks people want soulless things to have sex with, easy in easy out and that is also with buildings.

Eurooppa on omituinen näytelmä. Jokainen on oman elämänsä arkkitehti, kunnes eteen tulee kasa sontaa ja sattuma astuu kehään: astuuko siihen, kaatuuko vai kiertääkö. Kenties ihminen oli onnellisimmallaan metsästäjä-keräilijänä, mietti Alfred. 

Ihminen on halujensa että suolensa orja, sekä rahatilanteensa, paitsi jos on ruskeassa kaavussa kulkeva munkki miettien sielun tilaa. Orjuus on toki edelleen kehollista ja inhimillinen kokemus, uskossa osaa antaa anteeksi, ettei ole täydellinen ja ymmärtää olevansa osa jotakin isompaa kuin itse. Munkki rukoilee Jumalalta tapaavansa lepratautisen, jota voisi suudella suulle. Omituinen toive ja myös toiveen toteutuminen. Pelastuminen taudilta on 1221 niin utopistista, että se näyttää Saatanan tekosilta.

Elokuva pohtii, mikä on kuolemaksi ja miten kuollaan. Kun ilmaantuu uudenlainen malaria, johon ei ole lääkettä, voi panikoida. Hyttysiä riittää. Naamiot vaihtuvat orgioiden salaperäisistä naamioista kaasunaamareihin.

Välimeri on pieni universumi, kiteytynyttä historia, kuvitelmia ja mytologioita. Timantit eivät mätäne, kuten Eurooppa ja ihminen. Eurooppa lahoaa, hajoaa, sortuu, uppoaa ja nousee uudestaan, kunnes ehkä ei enää. Uudistuuko ihminen vai pysyykö hän aina samana? On hyvin eurooppalaista pyrkiä löytämään uutta, uusia tapoja ajatella ja tehdä asioita ja tehdä parhaansa. Parhaiden aivojen siirryttyä meren taakse, Euroopalle tapahtui jotakin. 

Eurooppa toistaa itseään ja kaunopuheitaan, kunnes ei enää voi, kenties imitoi muita pysyäkseen vauhdissa mukana, muuntautuu tunnistamattomaksi ja menettää arvokkuutensa. Rikas Eurooppa ei ole kohta enää rikas.

Eurooppa, tuo jalokivi, jota voi katsella ihaillen ja rakastaa. Sairaus, jota Eurooppa ei itse ole noteerannut tarpeeksi ajoissa, syö sisältä, on nimeltään Eurooppa. Elostelevalta Euroopalta voi kysyä, minne menet ja mitä tapahtuu todella?

Eurooppalainen sairastaminen on varsin rajua. On lepraa, kuppaa, ruttoa, rokkoja, mielisairauksia, sitten on turmeltuneisuus, ylemmyydentunto, ahneus, hyväksikäyttö ja korruptio. Häpeä, nöyryytys, köyhyys, seksin nälkä, orjuuttaminen, rehvastelu, kuvitelmat kaiken kestävyydestä ja jatkuvuudesta, omnipotentit luulot ja ainainen irstailu ovat läsnä historiassamme, nyky-Euroopan tajunnassa ja valinnoissa. 

Vessoja on joka kerroksessa, sanoo Alfred Rott, kun hänelle kuvaillaan, kuinka salliva ja ulospäinsuuntautunut hänen piirustuksensa uudeksi konserttitaloksi on. Tarvitaan vielä kaavoitusviranomaisten panos. Eli tuholaistorjuntaa, sanoo Alfred. Ulostaminen, paskan tuottaminen käy kuin itsestään, taas sitä tulee, kyselemättä ja paineella. Se on myös Alfred Rottia askarruttava asia: taidelaitoksissa on oltava vessoja tarpeeksi. Viemäröinti on parhaita keksintojä lääketieteen kanssa. Voimme jatkaa elämää ja kuoleman läsnäolo on siirretty kauemmaksi.

Miksi ruumiin toiminnot ja keho ovat häpeän aihe enää, ihmetyttää Alfred Rottia. Kun Eurooppa roikkuu historiassaan kuin hirressä ja saa siitä kenties tyydytystä tai syyllisyys on liikaa kestää, Eurooppa ei silti ole tiedostanut tilaansa, on toinen Rottia ihmetyttävä asia. Katsoa peiliin on liikaa pyydetty ja vaikka katsoisikin, kuvajaisen ihailu ei muuta mitään, jos ei näe, mitä pitäisi. 

Ihmisen keho on altis sairauksille, halulle, kidutukselle, tuhoutumiselle, paljastumiselle, vanhenemiselle, ruumiin toiminnoille, kuten ulostamiselle, pissaamiselle ja oksentamiselle, vuodoille, muutoksille, joihin ei paljoakaan itse voi vaikuttaa. Sielu on yhteys johonkin suurempaan, jonka yhteyteen ihminen kuoltuaan palaa. Sieluaan on hoidettava, muuten käy huonosti. Miten kukakin sen tekee, luo myös tarpeen arkkitehtuurille.

Alfred Rottille on hiukan pettymys, ettei konserttitalo voi muistuttaa vaginaa eli tussua. Euroopan neljänneksi rikkain suku ei voi rahoittaa sellaista rakennusta eikä etenkään liittää nimeään sen kylkeen. Alfred on hämmentynyt ja suutahtaa: mitä nämä ihmiset peittelevät omaa ja maanosansa turmeltuneisuutta, häpeävät elintä, jota Eurooppa on käyttänyt hyväksi vuosisatoja ja maalauksissa mukamas palvoo naista, joka nousee merestä alasti? 

Europa/ Europe on naisen nimi. Alfred selittää tussun näköistä taloa: rakennus on kuin Länsi-Australian eteläkärki, höyhenmäinen kuvio, vaahtoa ja merivuokko, hän sanoo. Hän luuli, että eurooppalaiset pitävät seksistä: joka kadunkulmassa on arkkitehtoninen erektio. 

”Piirrätkö rakennuksia haastaaksesi ihmisten käsityksiä?”  kysyy Lucy taidetoimikunnasta, nainen, jota herra Rott  myös panee. ”Joskus täytyy haastaa omia käsityksiään, etenkin kun on tällainen uppiniskainen paskiainen, sanoo herra Rott. En tiedä, onko eurooppalaista vai vain inhimillistä kysyä ja ihmetellä, kuten mihin varjot katoavat yöllä ja kuinka tyhjästä tulee jotakin?

”Kun sukelsin syvemmälle suurherttuan maailmaan, minulle tuli ikävä tunne kuin olisin katsonut peiliin ja miettinyt, kuka tai mikä minua sieltä katsoi.” Alfred Rott on omapäinen arkkitehti, joka suunnittelee suuria ja vaikuttavia ison rahan rakennuksia. Vaikutus ja vaikutelma voivat viitata eurooppalaiseen alennustilaan tajuamatta sitä. Ymmärryksen tapahtuminen putoamisvaiheessa on liian myöhäistä.

Rakennus ja rakennuttaja ovat esitys ja näytös, mitä halutaan olevan ja mitä paljastuu olevan. ”Mitä enemmän ruumis kärsii, sitä riemukkaampi sielu on” sanoo munkki Franciscus Maltan saarella 1221. Kyseessä on elokuvan kuvaukset elokuvassa. Kuinka tutkia eurooppalaista suhdetta ihmisyyteen, Euroopan ja eurooppalaisten suhdetta itseensä, henkisyyteen, materiaan ja historiaansa, mikä olisikaan akuutimpi aihe edelleen kuin se jokin, mikä on menossa pieleen: loistava tulevaisuus ja syvenevä sieluttomuus, merkityskato. Puhe on herkkää solinaa, jonka voi kuvitella puhdistavan ja parantavan, mutta aina eteen tulee kasa sontaa. Oli se eläimen tai ihmisen, se löytää sinut.

Mikä on Euroopan ja ihmisen,  viisaan ihmisen tie?

Historia on aina läsnä, vaikka se unohtuu helposti, mitä tapahtui ja milloin, kuka muistaa, ketä kiinnostaa. Historiaa käytetään houkuttimena kuin sukelluksena johonkin syvempään itsetuntemukseen, matkana ja syynä matkustaa, toisaalta ihminen ei muutu tietoisuudesta huolimatta, kauneuden keskellä on sama likainen sairas mulkku. Ihminen irstailee olivat puitteet mitkä tahansa. Ihmisen tie vie vessaan, hotelli helpotukseen. Onni on toimiva wc. Rott katsoo eläintarhan eksoottisia afrikkalaisia eläimiä: mikä on tämä eläin ja mitä se haluaa? Samaa hän kysyy Korsikan herttualta katsoessaan herttuan itse tekemiä piirustuksia mausoleumiksi.

Salainen seksiklubi, jonne Rottilla on kutsu, viestii irstailun historiaa ja etenkin sen piilottamista. Tälle on tarve, on loputtomasti tarpeita, tarve olla halujensa vietävänä piilossa, tuntemattomana. Jotkut piilottavat kasvonsa naamioin, jotkut eivät. Prostituoidut vastaavat haluihin orjallisesti. Orjallisesti on tapakulttuuri, palvelus, palvelusväen tehtävä, jota noudatetaan ja jossain kohtaa, sen voi unohtaa, sitten kun yhteiskunta rauha särkyy.

Neron rakastajatarta ja puolisoa Poppeaa voi panna tässä näytelmässä. hän tuottaa nautintoa asiakkaan haluamalla tavalla. Täytyy luoda hienostunut ja kallis näytelmä, johon langeta, jotta voi antaa keholleen ja mielelleen luvan päästää irti ja sen jälkeen jatkaa sivistyneenä yhteiskunnan jäsenenä, vallankäyttäjänä elämäänsä. Klubin fantasiapanot eivät ole kenelle tahansa. Seksiklubi on laiton, poliisi pidättää klubin asiakkaat itse teosta. Keho on alaston ja ihminen paljastunut, uponnut sontaansa, jota kuvitteli voivansa paeta. Rott välttyy tällä kertaa nöyryytykseltä. Hän pääsee takaovesta pakoon. Elokuvan selviytyjä on Rott. Ehkä se on tarkkailijan onni.

Kuinka huolella elokuvan tekijät lähestyvätkään aihetta. Historian läsnäolo Välimerellä on selvä, se on myös seksuaalisten leikkien aihe ja aristokraatit ovat haluttu kohde, valtapelit ja nautinto, kenelle lie kuuluvat. Kenties Euroopan turmeltuneisuus jatkuu loputtomasti, kunnes tulee sairaus, joka pyyhkii suurimman osan ihmisiä, luuppina joka toistuu. Se on luonnollista kiertokulkua. Ihmiset sairastuvat ja kuolevat, eivät elä ikuisesti, ole nuoria loputtomasti. Ainoastaan sielu on vapaa, ruumis ei.