Kaupungilla

Kaupungilla höpötteli itsekseen nuori nainen, jolla ei ollut etuhampaita.
Kaupungilla lauloi itsekseen keski-ikäinen nainen, vahvassa humalassa takki auki, seilaten kadulla.
kaupungilla äiti sanoi lapselleen, ei muita saa töniä.
Kaupungilla nainen ulkoilutti undulaattiaan häkki lastenrattaissa, he menivät samaan aikaan kadun yli.
Kaupungilla tapasin bussipysäkillä miehen, joka oli ollut 26 vuotta vankilassa.
Kaupungilla vaalimainoksia.

Keskustasta poispäin: Kaupungin keskuksen säpinän merkitys. Kuinka on lupa olla kaupungilla.

Ihmisiä, tapahtumia, asioita, visioita ja arvoja. Teksti kuin esitteestä ja hyvin tyypillinen ajatusmalli joka toistuu suomalaisten kaupunkien ulosannissa. Keskusta on ensivaikutelma joka halutaan antaa ja mikä kenties kaupungista jää mieleen. Mitä lopulta jää mieleen on kuinka samankaltaisia suomalaiset kaupungit ovat.

Kaupunki on monikerroksinen jatkuvasti kehittyvä rakennelma ihmiskäsien ja jalkojen jälkiä, ihmismäinen ruumiiltaan ja mieleltään. Runollisesti kaupunki on rakentuva monumentti nyt-hetkessä, jatkuvasti tapahtuvassa sarjassa muutoksia ja tulevaisuudessa, tulevaisuuden toivossa ja uskossa. Kaupunki on suunniteltu kokonaisuus, joka toimii parhaassa tapauksessa ihmisten ehdoilla ja ihmisten hyväksi. Kaupunki syntyy ja kasvaa kaupanteosta, ostamisesta, myymisestä, elinkeinojen vuorovaikutuksesta ja riippuvuussuhteista. Vauraus luo kaupungistumista ja houkuttelee ihmisiä maaseudulta toisenlaiseen elämään, keskiöön. Millaiseksi kaupunki muodostuu riippuu siitä millaisia ihmisiä siellä asuu ja millaisia arvoja kaupungissa vaalitaan, mitä kaupungissa tehdään ja kuinka sitä kehitetään. Kaupunki-sanan yhteydessä päättäjät puhuvat strategioista ja visioista, tulevaisuudesta, keskittymistä, rakentamisesta, taajamista, asutuskeskuksista, kaupungin asukkaista, perheistä yksikköinä, liikenteestä, suunnittelusta ja talouskehityksestä, muuttotappiosta, työllisyydestä ja vuokra-asuntojen kalleudesta. Lähtökohta on, että jokainen kaupunki on yksilö, erilainen, orgaaninen ja persoonallinen. Kaupunkeja markkinoidaan omaperäisyydellä, kehityskyvyllä, historialla, tulevaisuuden paikkoina, monipuolisina asuinpaikkoina, luonnolla ja ainutlaatuisuudella. Kaupunki on kokemus ja elämys. Elävyyttä halutaan painottaa, koska jatkuvuus on kaikkien etu. Persoonallisuutta ainakin periaatteessa halutaan kaupungissa olevan, orgaanista luovuutta, vipinää ja säpinää, josta syntyy jotakin uutta. Vieraillessamme toisessa kaupungissa emme halua vierailla samanlaisessa kuin mistä lähdimme. Kaupunki on ihmismielen ja kehon vertauskuva jolla on psykologia, mielentila, sairauksia, sielu ja psyyke. Trendi kuitenkin Suomessa on että kaupungit samanlaistuvat. Ne ovat ajautuneet sabluunateollisuuden ja kaupallisuuden leimasimen alle, mikä tarkoittaa halpahintaista ja yksitoikkoista suunnittelua yritysten ehdoilla, henkistä ahdinkoa, talouden ehdoilla elämistä ja jatkuvaa vyönkiristämistä. Suomessa on ollut vallalla vanhan rakennuskannan tuhoaminen ns. kehityksen ja edistyksen tieltä. Kuntakehityksessä edistystä mitataan rakentamisella ja kenelle rakennetaan on arvo. Modernistinen edistysusko on helposti sokeuttava, jonka sokeuden ansiosta Suomesta on ahkerasti tuhottu kaupunkien rakennushistoriaa ja luotu kuluttamiskeskeinen omistuslähtöinen rakennuskanta, jossa köyhyys on häpeä ja tavaralla saadaan aikaan arvokas identiteetti. Jako rikkaisiin ja köyhiin on tehty yhä näkyvämmäksi.

Kaupungin keskusta on yritys- ja yöelämän keskus. Se ei välttämättä ole työelämän kiihkein piste, mutta kaupungin keskusta on nimensä mukaisesti kaupungin tärkeän inhimillisen toiminnan oleellinen kokoontuma ja kerrostumien liittymä. Se on perinteisesti kaupankäynnin ja kohtaamisen paikka. Voisi ajatella että keskusta on näytön ja käytön paikka, näyttämisen, näyttäytymisen, näkymisen ja myymisen ja ostamisen, rahan liikkeen tulee näkyä. Kaupungin keskusta on tarkoituksellinen, merkityksellinen, päämäärällinen, itse päämäärä, mainos ja houkutus. Paikkana sen tarkoitus on kuvastaa kaupungin henkeä, saada ihmiset viihtymään ja tuntemaan ylpeyttä kaupungistaan sekä vieraat kiinnostumaan kaupungista kohteena. Mikä saa ihmiset viihtymään? Mikä on viihtymisen edellytys? Keskustan ilmeen on tarkoitus saada aikaan ketjureaktioita, jotka johtavat taloudelliseen hyvinvointiin, mikä ei ensisijaisesti tarkoita henkistä hyvinvointia vaan tietynlaista ehdotonta markkinavoimien luomaa jatkuvuutta ja pyörien vakaata pyörimistä, eteen- ja ylöspäin pyrkivää kehitystä ihmisistä huolimatta. Kaupungin keskusta paikkana on saavutus, joka on muotoutunut ajan kuluessa ja jota yhä muokataan tarkoituksellisesti rahan käyttöä varten. Hyvin usein autoilla on suuri merkitys kuinka keskusta muotoutuu ja mitä siellä tapahtuu. Autoilu ja ostaminen tapahtumina ovat päämuokkaajia. Tila keskeisellä paikalla on kalleinta juuri keskustassa, arvokasta, aktiivista, houkuttelevaa ja myyvää. Toimiva keskusta on huolletun, menevän, nykyaikaisen linjakas ja säilyttänyt historiallisen näköisyytensä. Keskusta on kaupallinen julkinen tila, jossa on periaatteessa lupa olla ja oleskella, mutta mieluten on toimitettava asioita, tultava, liikuttava ja kulutettava. Keskustasta löytyvät virastot, suihkulähteet, kahvilat ja menopaikat. Arkkitehtuuriin on käytetty voimavaroja ja kaunis keskusta on kaupungin aikakausien ja arvojen näyttämö jossa on lupa olla pömpöösi. Resursseja keskustarakentamiseen ja korjaukseen löytyy eri tavalla kuin lähiörakentamiseen. Parhaassa tapauksessa yksityiskohdat ja koristelu otetaan huomioon, jotta kuluttajan arkinäkymä hänen perustoimintoonsa kuluttamiseen olisi mahdollisimman siisti, arvokas ja huolettomanoloinen. Kukkaistutukset ja tapahtumat piristävät yleisilmettä, rahan liikettä ja antavat myönteisen, nuorekkaan ja energisen kuvan kaupungista. Huolenpito on merkityksellinen jatkuvuuden, empaattisuuden, hyvyyden ja elämänilon merkitsijä tarkoittaen että kaupunki on masinoitu yhteisö, joka on kiinnostunut asukkaittensa hyvinvoinnista ja seisoo antamansa kuvan takana.

Lähiöön verrattuna keskusta on poikkeamispaikka, näkymä, sulauma ja keräymä koko kaupungin väestöstä, paikka jossa jokainen käy.

Lähiöt ovat tarkentuneempia, rajautuneita ja yksityisiä lepopaikkoja, joissa kaupankäynti ja yleinen toiminta on vähäistä. Yksittäinen lähiö ei edusta koko kaupunkia vaan on osa kaupunkia. Keskusta ja lähiöt ovat liitoksissa toisiinsa, mutta poikkeavat ulkoisesti ja käyttötavaltaan toisistaan. Se, kuinka lähiöitä arvostetaan paikkoina on mielenkiintoisessa suhteessa keskustaan. Yleensä lähiöt, jotka ovat keskustan läheisyydessä ovat arvostetumpia kuin ne, jotka ovat kaukana. Oleminen keskustassa poikkeaa olemisesta lähiössä. Harvoin suomalaisessa lähiössä on suihkulähdettä tai puistoa. Keskusta on tarkasti valvottua aluetta vartijoineen ja kameroineen. Lähiössä valvontakameroita on varakkaimmilla alueilla, niissä joissa on jotakin menetettävää ja ostoskeskusten yhteydessä. Mitä rikkaampia ihmisiä sen enemmän valvontaa ja aitoa epäilyä.

Kaupunki on omaisuuden aitaus, omaisuuden luonnin tontti. Kaupungistuminen on alueen valloittamista, omaksi ottamista. Mistä pääsemme aiheeseen kenelle kaupunki kuuluu ja kuinka kaupungissa ollaan ja saa olla. Kaupungissa oleskeluun julkisella paikalla täytyy olla joku syy. Perusluterilainen ajatus että on oltava näkyvästi tuottelias ja työteliäs on myös edelleen hyvin moderni ja postmoderni. Tehostamme edelleen ja ne jotka eivät niin tee eivät tuota. Se näkyy heidän arvossaan ihmisinä. Heistä puhutaan syrjäytyneinä (siis ei syrjäytettyinä), puhutaan omasta viasta ja erittäin negatiivisessa mielessä ihmisistä passiivisina hyvinvointivaltion hyväksikäyttäjinä. Tuottamattomuus on maleksimista, uneksimista, tekemättömyyttä, työttömyyttä, turhanpanttina olemista, josta on syytä potea huonoa omaatuntoa. On totta, että ihminen on tekevä olento, joka ajattelee seuraavaa hetkeä, omaa tarkoitustaan, tekemisen merkitystä elämälleen ja mitä hänen on tehtävä parantaakseen asemaansa ja elämäänsä. Kuinka edetä elämässä ja mikä on tuo joku parempi mitä tavoitella. Kaupunki luo edellytykset nousta asemaan tekemällä työtä, verkottumalla eli suhteilla, olemalla aktiivinen näkyjä ja omistamalla. Samaan muottiin puristaminen voi olla ahdistava kokemus jos ajatusmaailma on tyystin erilainen kuin vallitseva ideologia, joka näkee kaiken saman putken läpi.

Syrjäytyminen on mielenkiintoinen termi, joka viittaa jonkun ulkopuolisuuteen, heikkouteen ja ahdinkoon, kenties vaarallisuuteen. Se ei tarkoita välttämättä oma-aloitteista ulkopuolisuutta, vaan yhteiskunnassa on tapahtunut jotakin, mihin kaikki eivät osaa tai kykene ottamaan osaa ja saamaan otetta, vastaamaan. Jotakin puuttuu ja muuttuu kovaa vauhtia. Eriarvoisuus ja epätasa-arvo ovat kaupunkien oleellinen osa, oleellinen osa henkistä kerroksellisuutta ja kaupunkikuvaa. Köyhyydestä poispäin pyrkiminen on syy kaupungin olemassaololle. Pyrkimys johonkin parempaan ja yritteliäisyys ovat leimallisia atribuutteja kaupungistumiselle, kaupungissa asumiselle. Maalla eletään hiljaisemmin on kaupunkilaisen näkemys, ollaan yhteisöllisempiä ja toisista pidetään huolta. Kaupungissa yksikköidytään ja eristäydytään, ollaan epäluuloisia eikä tunneta kadulla vastaan tulevaa. Kaupungissa ollaan enemmän peloissaan. On syytä, koska torilla voi saada turpaan ilman syytä.

Olla suojassa muurien sisäpuolella jossa on ruokaa ja apu lähellä hakee ideaa helpommasta elämästä. Maalaisuus on syrjässä olemista, mutta millaista syrjässä olemista kaupungissa on? Se voi olla hyvin avutonta, epätoivoista ja yksinäistä. Poissa kaupungista jossa on tohina meneillään ja jotakin mielenkiintoista jatkuvasti on kuin olisi jotakin vaille. Tarve saada huomiota, kuulla asioita ja nähdä jotakin uutta, täyttää uteliaisuutensa ja toteuttaa elämän riemunsa on osa kaupungin vetovoimaa. Syntyy ahdistustila kun jää jostakin tuosta vaille, siitä mitä muilla on. Vaillinaisuuteensa ripustautumisessa on jotakin naiivia ja se on edelleen meille leimallista ettemme helposti osaa muuttaa tapojamme ja ajatusmallejamme. Olemme riippuvaisia kaupungin hyvinvoinnista ja toimivuudesta ja hyvin riippuvaisia työstä, siitä että kaupungissa riittää palkallista työtä, niitä jotka maksavat palkkaa, jotta voimme kuulua kuluttavaan kaupunkiin.