Modernit työtilat ja mielenkiintoinen työympäristö. Täällä haisee kasvava pilvi.

Puuminä/Omakuva/Self-Portrait, 2002 with Mikko Lipiäinen

Modernit työtilat ja mielenkiintoinen työympäristö. Täällä haisee kasvava pilvi.

Sielunhoidonvalmentaja lapiomies
yleislääkäri, videovastaanotto, mysteerikko
kasvokkain markkinoija
siivooja korjaamokohteeseen Peltolammille, eristäjä,
kaivinkoneenkuljettaja mittamies dementiakodin
johtaja työnjohtaja eläinlääkäri hieroja audionomi
legojenrakentelija kurottajankuljettaja, pidetty hevosnainen häränsilmänhalkeamat, lasten aapisesta puuttuu pissata ja paskantaa. Tiedetään, mikä on keskivertokansalainen ja mitä hän haluaa, mitä hänen tulee osata ja tehdä.

Hemmottelua kaipaava lässyn lässyn. Ihminen, joka kieltäytyy ymmärtämästä, sulkee ulkopuolelleen kaiken, mitä ei halua ymmärtää. Ihminen, joka haluaa tiettyjä asioita, jotka ovat kaikkien tiedossa ja joita monet muutkin haluavat. Tietää, mitä haluaa ja saada se, saa sen.

Elämäni eläimet: kisulin näkö, suurikokoinen liero, hajuaisti on niin tarkka, että haistaa lieron paksunkin maakerroksen läpi. Naistentauti, tanssivat What is love-biisin käsilaukkukasan
ympärillä, tahtiin. T-paita-idea: luodinreikiä. Ei kovin uusi.

Mitä hänestä tulee mieleen: este, mutka, talvi, Venäjä ja keräilytalous. Kuka on runoilija?

vesiväri ja muste paperille, 75*55cm,2002, 20*25cm, 1998.

Anastasia Kinos – makea kuin kuivatut karpalot, pähkinäinen, filmnoirimainen (vai suomifilmimäinen), luminen, kuoppainen sateen jälkeen.

Tänään keskustelussa, että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.

Peitin nimesi kädelläni. Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,

piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.

Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä, jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.

Minkälainen brändi Suomi on ja miksi maa brändätään?

Onko kaikki myytävänä? Vähän tuntuu siltä, että joo. Olemmeko niin epätoivoisia, että meidän on kansakuntana oltava kaapin päällä isojen tekijöiden kavereita? Edelleen Suomi-paran on vaikea tehdä itsenäistä politiikkaa. Meidän on vaikea kritisoida kuuluvasti Israelia, Yhdysvaltoja ja Venäjää. On ylitsepääsemättämän vaikea tunnustaa Palestiinan valtiota ja tuomita kansanmurhaa, jota israel suorittaa. On helvetin kivikkoista löytää tie uusiutuvien energianlähteiden luo. On vaikea seisoa itsenäisesti isoja vastaan, puhua niitä vastaan, jotka rikkovat ihmisoikeuksia jatkuvasti ja lähes rajoituksetta (kauppasuhteet määrittävät olemassaolomme). Yksin on vaikea voittaa ja voittaahan me tahdomme, koska muuten itsetuntomme viistää maata, emmekä ole mitään muiden rinnalla. Olemme kaikki tai ei mitään ihmisiä, luultavasti emme paljoakaan. Jos asiaa tarkastelee omaperäisen ja luovan ajattelun määrän ja ilmenemisen kannalta omakuva luultavasti pitää paikkansa.

Millaista hyväksikäyttöä ja laskelmointia brändääminen eli tuotteistaminen on ja kuinka pitkälle tuotteistaminen on tarpeellista viedä? Kuinka paljon brändissä on varaa muutokselle, kokeilulle, erilaisuudelle tai erilaisille mielipiteille? Kun puhutaan Suomi Oy:stä, minulta nousee karvat pystyyn. Miten kauan olemme kestävällä pohjalla euronkuvat silmissä, ainoana tavoitteena voitto ja tahraton kiltin pelaajan maine? Kovinkaan tahratontahan suomalainen politiikka ei ole, kuten ei ole liike-elämäkään. Harhakuvitelmissa on hyödytöntä oleilla ja puhtoisuutta turha esittää kun tuo puhdas imago ei pidä paikkaansa. Talvivaara on hyvä esimerkki.

Brändi on helpompi käsittää ja käsitellä kuin kansakunta, joka koostuu monimutkaisesti ja monitasoisesti ihmisistä, omaisuudesta, veroista, politiikasta, sairaista, köyhistä, rikkaista, lapsista, kerrostaloista, tekemisestä, monista erilaisista ajatuksista ja tavoista nähdä ja olla. Brändissä ei vain olla. Se ei ole paikallaan koskaan. Valtion taas on pystyttävä olemaan mahdollisimman avoin ja moninainen, joten koen, että brändi-ajattelu istuu erittäin huonosti moniarvoisen valtion johtolangaksi. Menestyäkseen brändin on jatkuvasti oltava ajanhermolla, niinkuin valtionkin. Paikalleen jämähtäminen ei käy jonka jokainen ymmärtää. Sen voimme ottaa ohjenuoraksemme eli ei kaikki kehitys ole pahasta, vaan voi olla jatkuvaa kasvua, kunhan se ei ole ainoa mantra. Brändi on jatkuvasti töissä ja tekee tulosta. Kova myyntitykki näkee brändäyksessä ainoastaan hyviä puolia, ja onhan se kaunista kun yritys lähtee lentoon. Kun on lennettävä mahdollisimman ylös ja kauas, jonnekin minne ei täysin näe, se ei ole pelkästään riskitöntä. Jo sana brändi saa ajattelemaan ostamista ja myymistä, rajatonta ja vapaata kaupantekoa. Suomi tekee kauppaa, mutta mikä kaikki on kaupan? Millaisesta arvomaailmasta ja tapahtumasta on kyse kun busineksen kieli, ajatukset ja ideologia siirretään lähes kritiikittä valtion retoriikaksi ja tavaksi tehdä politiikkaa? Oletuksena on, että kansalaiset nielevät poliitikkojen päätökset ja tavat toimia mukisematta. Äänestämättömyys, se että politiikka ei kiinnosta kostautuu. Saamme sellaista politiikantekoa kuin ansaitsemme?

Kuinka elää brändissä ja kuinka tulla mahdollisimman hyväksytyksi brändiläiseksi? Onko se sama kuin suomalaisuus, kansalaisuus ja kansalaisvelvollisuus? Brändiksi tekeytyminen ja brändin soveltaminen yli viisimiljoonaisen kansan kuvaksi ei ole kaukana totalitarismista ja nykyistä liike-elämää voi pitkälti pitää fasistisena. Kansakunta tuotteena manipuloinnin apuvälineenä media ja voiton maksimoimiseksi menestyksen tiellä, jossa kaikki keinot ovat sallittuja on kyseenalaista. Brändäys-puhe kalskahtaa valkoiselta valheelta, jota ei tarpeeksi kyseenalaisteta. Olemme edelleen virka- ja myyntimiesten vietävinä. Uskomme tuota menestyjää jolla on hyvät puheenlahjat, esiintymis- ja suostuttelutaidot, joka tahtoo meidän kaikkien menestyvän Suomi Oy: ssä. Mikä järjetön konsepti, ajatus ja hulluus! Voiko siitä jättäytyä ulos, koska en tahdo elää tehtaassa. Menestystäkin on monenlaista ja myös kestävää laatua. Synnyin yritykseen, joka tähtää maailman huipulle keinolla millä hyvänsä… koska kaikki palvelevat yritystä eikä päinvastoin, että yritys palvelisi kansalaisia. Niinhän yritysmaailmassa asiat toimivat. Ainoastaan taloudellisella voitolla ja ulkokuorella on merkitystä. Työntekijä on kuluerä ja tarpeellinen ainoastaan kun työntekijän työpanos on yritykselle hyödyllistä. Kun hyötyä ei enää irtoa, työntekijä on tarpeeton. Näin valtio voi myös toimia, mutta se ei ole valtion tarkoitus. Silloin valtio toimii tarkoitustaan eli itseään vastaan kun se aliarvioi ihmiset ja itsensä.

http://yle.fi/uutiset/sdp_ja_perussuomalaiset_vastaavat_presidentille_pienituloisilta_ei_voi_enaa_leikata/7716107