Täydellisyyttä on tavoiteltava, mikä on sen hinta? Se voi olla saavuttamaton ja silti nykyään, niin kovin tylsä eli siinä ei ole minkäänlaisia säröjä, koska se on ostettua ja usein imitoitua. Onko jokin täydellistä, koska siitä ei saa kiinni, kuten pienimunaisen patsaan kikkeli tai jpg ja mitä uutta taiteessa todella tapahtuu?

Nokia Orchestra, 2017

Pienimunainen patsas on kuvanveiston suuria mysteereitä. Ehkä alushousut tai lannevaate olisivat hyvä ratkaisu miehen alastomuuteen näinä omituisina aikoina. Uutuus taiteessa on myös verhottu uusiin laitteisiin ja teknologioihin, mitkä ovat iso osa tekemisen viehätystä. Mikä on uutta ja mullistavaa todella taiteessa ja mitä on uutuudenviehätys? Taiteessa täydellisyys on myös mitä tavoitellaan ja toisaalta on jäänteenä oletus, että teos kuvaa tarkasti jotakin nähtyä eli todistaa taiteilijan klassista osaamista ja lisäksi siinä on muita ulottuvuuksia eli se ei ainoastaan ole kopio nähdystä, vaan.. ja sitten tulee se vaikea osuus eli mistä teoksessa on kysymys, jos se ei ole ainoastaan taidonnäyte, kuten edelleen paljon halutaan, upeaa ja hienoa. Täydellisyys on siinä rakennuksessa, teatterissa jossa taidetta esitellään, tarkasti organisoidussa ja asemastaan tärkeässä, valkoisessa minimalistisessa, karussa ilmeessä ja menestyksessä, valitussa taidehenkilökunnassa, titteleissä, valinnoissa, näkyvyydessä ja rahan määrässä. Mitä riisutumpaa, sen parempi. Itseäni kiinnostaa, mikä on poissa, kun ylimääräinen häivytetään ja miksi soraäänet, virheet ja rypyt, että lika ovat niin väärin, että ne suorastaan väkivalloin täytyy poistaa ja millaisen kokemuksen tiellä elämän ylimäärä on? Miksi kliinisyys on täydellistä ja harmonista? Lähestyykö se uskonnollista hartautta? Ja mitä kuvataiteen tilat itsessään voivat paljastaa tästä anaalista tilasta, jossa haluamme olla kuin puhtaina, hyvintoimeentulevina menestyjinä ja rypyttöminä kuin valokuvassa, ilman disharmoniaa ja asymmetriaa? Yksi piirre, jota suomalaiset arvostavat, ovat valkoiset seinät ja neitsyenpuhtaat, jäljettömät, kiillotetut lattiat. Haiseva, likainen ruma ihminen voisi olla performanssina avajaisissa se, jonka tahtoisin tehdä. Ehkä siihen päädynkin. Taiteilija nöyryyttää itseään, jotta muiden ei tarvitsisi ja häneen voi peilata henkilökohtaiset negaatiot ja muut kummallisuudet, joita helposti tulee pintaan, vaikka kuinka estelisi, koska estoista, torjunnasta, kieltämisestä, kiistämisestä ja kielloista ja niiden esiintuomisesta syntyy konflikti. Harmoninen runouden ja utopian kaltainen tila kun ei välttämättä ole aina se, mitä tarvitaan ja halutaan taiteeltakaan. Mitä pidetään kauniina, ei aina ole sitä.

Niin, mitä halutaan, kun halutaan taidetta ja onko sen vastattava johonkin ja mitä oletetaan saavan ja saavutettavan, ainahan on oltava tuloksia, joita esitellä, tai ainakin tuote? Mitä taide saavuttaa kaikella hyvyydellään ja heikkojen puolustamisellaan? Muistuttaa meitä, miten väärin elämme ja teemme ja meidän on parannettava tapamme? Kysyn, koska tuloksia odotan ja tarkoitan ihan muuta kuin NFT-tuottoja, joka teknologia käyttää paljon sähköä ja jossa taiteilijan teoksen varastaminen on sen taiteilijan syy, jolta varastetaan. Taiteilija tavallaan menettää vapautensa tehdessään jotakin haluttua tietyissä valvotuissa rajoissa ja taiteilijan työ halutaan mahdollisimman halvalla, mitä esimerkiksi Tornihotellin keissi todistaa siellä korkealla, mutta työn täytyy kasvaa tuottoa jälkikäteen, joten nimeä on hyvä olla. Voisi olla taiteilijan työlle ja työmahdollisuuksille otollisempaa, jos siirtyisimme takaisin kisällisysteemiin ja taide siirtyisi isommaksi osaksi rakennettua eikä taiteilija olisi luksustuotteita markkinoille tuottava tähti, joka ottaa kantaa ja kommentoi, tähteys, johon harva lopulta yltää, jota kaikki taidekoulutus kuitenkin tukee, jostain aivan käsittämättömästä syystä. Taiteilijan oikeusturva, työskentelyolosuhteet ja palkkaus ovat niin herran kädessä, että on myöskin omituista, kuinka vasemmistolainen taide ei näihin saa muutosta, ei toimi ammattiyhdistysliikkeiden kanssa, nämä ovat näille vallankäyttäjille täysiä mahdottomuuksia kaiken hyvän tekemisen keskellä. Taiteilija, joka ei tule toimeen työllään, on huono taiteilija ja ajatus pidetään elossa eli taiteilijan arvo on siinä, että hän tekee rahaa työllään, silti taidesysteemi ei pyri tuottamaan arkikäyttöistä taidetta, vaan oikea vakavastiotettava nykytaiteilija hakee apurahoja, pyrkii taiteen keskiöön, ideoi että innovoi apunaan uusin teknologia. Työhuoneen koko kertoo myös työn ja taiteilijan tärkeydestä. Työ versus ei-työ kaipaisi läpikäyntiä, koska halutaan ajatella että myös alkutuotanto on työtä, se pohja, jolla taide seisoo ja josta yleensä ei makseta, mutta joka halutaan. Siis raha ei kerrokaan kaikkea? Sillä apurahat perustellaan, tavallaan näkymättömän työn tärkeydellä, mutta silti raha menee rahan luo.

Apuraha toimii taiteessa meriittinä ja pääasiassa raha on tarkoitettu tuotantokustannuksiin, joten en ihan ymmärrä vanhentuneen oloista systeemiä, joka palkitsee näin eli saatu rahasumma on meriitti ja kertoo jotakin taiteen korkeasta laadusta määriteltynä nykytaiteen systeemissä. Esimerkiksi Taiko-sivusto kysyy, mistä viralliselta taiderahan jakamistaholta olet saanut rahaa ja ne laitetaan meriittilistaan. Koska apurahojen haku on kaikille taiteilijoille mahdollista, huolimatta menestyksestä, kysynkin edelleen, miten järkevää on valtion tukea rahallisesti jättimenestystä tyyliin esimerkiksi Jari Tervo ja Osmo Rauhala? Toimintaahan ei viranomaistaholta kyseenalaisteta millään tavalla ja kritisoijat ovat muutenkin joko epäonnistuneita ja kateellisia. Tässä palkitaan menestys apurahalla.

Te olette niin oikeassa, toveri, kyllä toveri. Julkinen taide on yksi kammottavin esimerkki suomalaisen kuvataiteen epäonnistumisista ja yrityksistä kommunikoida muun maailman kanssa. Oikeassa oleminen on todellista asiantuntijuutta, nyökyttelee hän, nimeä on oltava ja vastaansanominen on turhaa ja väärin, hyvä on hyvää, etenkin kun on jalusta, rituaalit, asiantuntijat ja konventiot. Mitäpä ei taiteen ammattilainen tietäisi ja nielisi, koska ei muuta voi ja osaa ja muuten täytyisi etsiä muita hommia. Myös käytössäännöt unohtuvat, kun saa tarpeeksi valtaa eikä tarvitse huolehtia, miten virkamies toimii oikein, koska kukaan ei sano vastaan ja asema on turvattu. Vallankäyttö taiteessa on vastaansanomatonta, ylikävelevää ja tuloksista voi purnata paikallislehdessä ja vihata taiteilijoita. Taiteilijan käyttäytymisen on oltava kuitenkin moitteetonta. Taiteessakin pitäisi edelleen voida vaatia ja odottaa vallan ja ajattelun kovaäänistä haastamista. Siihen taiteilijan omituisuus, ulkopuolisuus ja kaaos osin voi pyrkiä. Kuten on tavallista taiteessa, asiat, joista ei pääse yli kuten epäpätevyys, vallan väärinkäyttö ja paikallaan junnaaminen turvallisessa asemassa, suosiminen, omaan erinomaisuuteen ja älyyn uskominen (mihin muuhunkaan), taiteilijoiden hyväksikäyttö ja kaverit ennen kaikkea-ajattelu, mutta kuitenkin erinomaisuuden poissaolo eli lapsuksia ja selkeitä epäonnistumisia sattuu hämmentävän paljon, mutta nekin ovat muiden vika, ovat vakioita. Pieni muna ei ole näiden ihmisten isoin ongelma. Muuten, kun tarkoituksellisesti leikkii ihmisen työuralla, onko se osa tehdasmaisuutta, jossa taiteilija on materiaalia ja tuottava yksikkö, jolle joko annetaan tai sitten ei, riippuu käytöksestä ja vaatteista, heilutellaan nenän edessä mahdollista kuuluisuutta kuin lottovoittoa? Jotain sen suuntaista olen huomannut. Narsismi ja omahyväisyys on niin suurta, että väärässä oleminen ja väärin tekeminen ovat ok, koska seurataan kaavaa, mitä on tehty ennenkin ja se on oikein, koska human error on siinä taiteilijassa, mutta toisaalta on suoranainen mahdottomuus uskoa, että taiteilijasta löytyisi mitään ihmeellistä, mutta aina heikomman puolella näön vuoksi, eiks jeh? Oletteko nyt ihan varmoja, että meni oikein? Ole armollinen itsellesi, epäonnistuminen on sallittua, sanottiin Aalto-yliopistossa, aivan kuin olisi tullut terapiaan. Olen terapian käynyt, en tarvitse valeterapeutteja taiteen sisältä, sellaista osaamista teillä ei ole, jos minkäänlaista. Aalto painotti, että ulkona on paha maailma ja täällä voi kokeilla eli leikkiä taiteilija. Joo joo, jäin ihmettelemään, mitä lienee kuvittelivat minun tehneet siihen mennessä? Psykoterapia on tehokkuudessaan paljon toimivampi kuin taide ja luotan sen alan ammattilaisiin. Hoitomuotona taide ei vakuuta, ihan siitä syystä, ettei parantumista ole näkyvissä. Mutta kuinka monta kertaa täytyy harhaisia ja itseensä tyytyväisiä tyhjäpäitä tulla vastaan? Ettette vaan hyvesignaloisi ja valitsisi itsellenne sopivia hyväntekeväisyyskohteita, ajassa kiinni olevia uutisia? Taiteilija häpeää ja taiteilijaa hävetään, kuten jo sanoin, se on se performanssi ja rajapinta: hullu taiteilija, terve virkamies.

Vastaansanominen ja kyseenalaistaminen ovat merkki hankalasta ihmisestä, jota on vaikea sietää, koska virheitään ja osaamattomuuttaan ei voi myöntää hierarkiassa, etenkin kun on jo titteli. Viat ovat aina toisaalla, mistä syystä mitään ongelmia ei ole ja jos on, ne selätetään puheissa, aivan kuten missä tahansa kunnan kirjelmässä. Asemansa ja kasvonsa voi menettää lopullisesti, mikä olisi taiteen kannalta hyvä juttu: skandaalit ovat palava metsä parhaassa tapauksessa. Ajattelun ongelmallisuuksia, että ennakkoluuloja, joita taiteessa työskentelevillä on hämmästyttävän paljon, ollaakseen avarakatseinen ja suvaitsevainen ja oletetusti hyvä, ei taida näkyä peilistä? Yliopistotaso on haastava, siellä täytyy reagoida tuloksiin ja faktoihin, ei oletuksiin ja kuulopuheisiin ja oletuksia taiteilijoista riittää. Entä jos taiteilija saa aikaan yllättäviä tuloksia, raportoisiko joku niistä? Koulutetaan, mutta hänen ajatuksensa ovat sittenkin vähän liikaa ja en nyt tiedä tuosta taiteen laadusta ja onko se ajankohtaisuudessaan kiinnostavaa ja ei, ei hän ole kiinnostava, mutta hänen ideansa voidaan varastaa ja häntä voi urkkia. Hän ihmisenä on tosi off. Ilmeisesti ei ja joo, koska taiteella on itsenäinen asiantuntijavalta, mikä ja kuka on kiinnostavaa, riippuu hetkestä ja vaatteista että aatteista. Taiteelle vaan täytyy syytää rahaa, koska kaikki eivät sitä itse osaa tehdä, mieluiten taide on kuitenkin ilmaista, koska taiteilija on luonnonvoima ja hyvä on hyvää. Tornihotellin taidekilpailu oli osaamattomuudessaan ja taiteilijoiden vähättelyssä huvittavin ja kammottava. On tullut selkeästi ilmi, mitä palkkaa nauttiva, valtaa käyttävä, taidekenttää pyörittävä osa ajattelee, eikä ajattelukuvioita ole aikomustakaan muuttaa, koska ne palvelevat sopivasti hyväksikäytön kulttuuria.

Koska olen näin pieni itse enkä osaa edes pukeutua hyvin saati ajatella, kaikesta todistelusta huolimatta, uskoisin, että uskallan sanoa, mitään muita ongelmia ei ole kuin näitä pieniä ja pienelle niitä voi kipata lisää, koska mitäpä pienistä ja ylhäältä näkee kauas ja hyvin, mutta puhutaan rahasta ja sen tekemisestä. Ainoa asia, mikä lopulta kiinnostaa myös taiteessa. Mitä possuja teillä siellä Helsingissä kadulla Töölössä? Hakeeko tekijä valtiolta rahoitusta vai onko itsenäinen yöllinen hassuttelija? Tosi hassua, possuja. Onko virkattuja enemmänkin?

Muuten, olisi kiinnostavaa, jos Hesari kirjoittaisi lisää vihakatsomisesta, jossa inhottujen ihmisten sisältöjä tsekataan pelkällä halveksunnan mentaliteetilla. En ollut ennen kuullut moisesta, ennen kuin luin Hesarista. Opettavaista.

Vasemmistolaista kevättä, antikapitalistisia muraaleja, vahvaa taisteluhenkeä että vappua. Ciao.

Ihmisten pomputtelu, vähättely ja nöyryyttäminen on taiteen essence, koska kerma on päällä. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja tekopyhyys voi olla oikeaa pyhyyttä.

Erityisen huvittavana pidän taiteen halua puolustaa islamia, se on tuo nykyajan alistettu uhri ja poliittinen taide on kuin tehty propagandalle. Muslimiapina kiittää.

Lähes kaikkea mitä taiteessa tehdään, perustellaan politiikalla nykyään eli taiteilijat ovat poliittisia ja jos näin ei ole, taiteesta puuttuu sisältö, iskevyys ja kiinnostavuus. Kantaaottava on synonyymi kiinnostavalle. Se, mikä on ajankohtaista mediassa, siihen reagoidaan taiteessa. Aivan kuten twiittiin reagoidaan reaalimaailmassa. Kun taiteilijaa syrjitään, on se siksi, että hän joko kritisoi ääneen taidesysteemiä tai jotakin uhriasemassa olevaa ihmisryhmää, jolle taide antaa suojelua ja turvaa. Stalkkaaminen ja häirintä vuodesta toiseen ovat sallittuja epätoivottua ja väärin ajattelevaa kohtaan. Suojelu ja turva taiteessa on sinällään erikoinen ajatus. Turvallinen taide on yleensä vastakohta kiinnostavalle ja politiikka on sallivassa maassa moniäänistä, mitä taide ei ole eikä politiikka taiteessa, jossa kuvitellaan olevan vasemmalla. Sanon kuvitellaan, koska taiteen epäkohdille ei tapahdu yhtään mitään, koska niille jotka sanovat asioista ääneen, käy ikävästi. Islam on sellainen turvaa ja suojelua tarvitseva uskonto, jota vasemmistolainen taide tykkää viimeiseen mieheen ja naiseen puolustaa uskonvapauden nojalla. Tässä kokonaisuudessa on niin huvittavia asioita, että olen tullut tulokseen, etteivät he näe itseään, myöskin islamin tuntemus on heikko. Ristiriitaisuuksien määrä on häkellyttävä. Kun selitetään asiat sellaisiksi, kuin niiden halutaan olevan, luo pintamaailman, joka ei kohtaa todellisuutta. Useinkin todellinen maailma on taiteelle liian todellinen ja olen huomannut duunarin arjen olevan faabeleiden varassa ja siitä ei yksinkertaisesti tiedetä mitään, koska se ei kiinnosta. Luuserit ja köyhät eivät sovi taiteeseen, etenkään kotimaiset ja valkoiset. Oletuksia ja kuulopuheita sen sijaan tykätään ja halutaan pitää elossa, sillä lailla ei-toivotut pysyvät poissa. Oletukset ovat samat aina, hyvin keskiluokkaiset, seksistiset ja kuluneet, hämmentävän vähän jos ollenkaan muutosta tapahtuu, vaikka siitähän te koko ajan jauhatte. Olen luullut, että oletuksista juuri halutaan eroon, mutta se koskikin vaan sukupuolta englanniksi. Täytyy tietää enemmän eikä luulla, joohan ja kavereiden tietämyksen varassa etenkään ei kannata junnata. Minäkin luulin, että yliopistossa saa yliopistotasoista koulutusta, mutta olin niin väärässä, etten varmaan pääse tästä pettymyksestä yli. Siis tiätsä, mitä mä tarkotan? Siis maisterikoulutus on kanditasoinen eli siellä on pääasiassa alkeistason kursseja ja palkattuina vitun tyhmiä aaseja. Tänne kannattaa nyt tulla ulkomailta asti hankkimaan tutkinto, etenkin Kiinasta.

Mitä tarkoittaa yhteiskunnan ja taiteen kannalta näin politisoitunut taide ja media, joka omasta mielestään tekee hyvää ja pyörii ympyrää, jossa eriävät mielipiteet ja toisenlaiset poliittiset kannat on hiljennetty ja kaikki muu kuin heidän itse määrittelemänsä vasemmistolaisuus on oikein? Millaista taidetta saamme ja mitä pidetään hyvänä taiteena, kun kriteerinä on oikeamielisyys, oikeaoppisuus ja samanmielisyys, myös kivat vaatteet on plussaa? Muslimiapina tosiaan saattaa sanana satuttaa, aivan kuten muslimien meitä eläiminä pitäminen. Olemme toki lähempänä apinaa kuin koiraa biologisesti, joten ihan sama. Olen sellainen koira, että puren takaisin. Itselläni ei ole ymmärrystä ihmisille, jotka lähtevät rakentamaan kalifaattia ja synnyttämään sotureita, saati niille kaikille islamistisille valtioille, joista yksikään ei ole demokraattinen, joissa edistyksestä voi haaveilla ja on länsimaiden avun varassa. Jostain syystä rahallinen apu lännestä kelpaa eli ei selkärankaa löydy sen vertaa, että itse elättäisi itsensä. Todella toivon, että kehitysapu lakkautetaan kokonaan ja samaa toivon taiteen julkiselle rahoitukselle. Sanotaanko, että erikoista leikkimistä taiteen kentällä aikuisten ihmisten toimesta. Burkhaa päälle vaan, jos ryhtyy hävettämään. Miten poliittista ja puolueellista taidetta halutaan julkisesti tukea, soisi poliittisten päättäjien miettivän tarkemmin. Itse luulen, että vasemmistolaisuus riippuu juuri apuraha-ja tukikulttuurista, ei työläisten asioiden ajamisesta eli valtion raha on ihanaa sosialismia, kyllähän sen tietää Guggenheimkin. Missä vaiheessa tosiaan taide on vain propagandaa ja aivopesua, miltä esimerkiksi sikatiloja vastaan kohdistettu taideteos ja koululuokkien sisään kuskaaminen teosta katsomaan vaikutti. Eläinsuojeluaktivismi tähtää eläintuotannon alasajoon ja Ylen jutussa väitettiin, ettei kenenkään elinkeinoa haluta tuhota. Taide tekee juuri sen, jos ajattelee ja tekee väärin. Vaikutusvalta on varsin suuri näinkin marginaaliselta joukolta ja mielipidevaikuttaminen on taiteessa iso juttu, ei hyväksyntää helpolla jaeta omasta mielestään avoimessa skenessä, tosin ketä sellainen kiinnostaa? Taiteesta pitämiseen vaikuttaa, mitä taiteilijasta ajatellaan ja mitä taiteilija ajattelee eli olet myös taidetta, kun teet taidetta ja olet politiikkaa kun teet taidetta. Taiteen älyllisyyden leima on vain kuvitelmaa ja mainosta. Kyllä aivoja saa jostain muualta etsiä.

Exploring art and women: What does female artist look like? Is there a stereotype? One asks because of the question: What is a woman and its consequences, which are quite much to handle like do I really have to think this again and again? How difficult a thing it is and to whom? It is a nonstop process regardless the idiocy and wannabes.

Art of Selfie, obsessed with looks? The obsession fascinates me, not the images that much, also the mass of them, production. Images for instance on Instagram seem very alike are composition, content and how poseing is done. It’s almost funny how little there is to tell in the end. What are images supposed to tell as they are curated? What is the motive? What are we to think about and what kind of judgments to place based on what can be seen? The prettiest angle found, points of views there to not aging, especially eating and clothes, perspectives to humanity, being artificial still and the unending love for self?

For a woman expectations are pretty fixed and even little deviation is seen as weird and easily rejected, doubted, under suspicion. Suspicion is you fake it constantly and lie. That is one burden on women, we are not to be trusted. This is also among women who do follow rules of how to be a woman the right way, act like a woman, look like a woman, get things like a woman, recognizable. What are the feminine things, the more ultra-feminine femininity is created via makeup, pushup and moving like a woman, one wonders who qualifies and how to fit in, how to exploit all of these to be admired and make a buck, men entering the woman-sphere and all, one must think these things. Is it a competition like on TV? Reality? But you begin to look weird, when you stretch your face too much, do too much plastic surgery and picture yourself only, what is that? I think that is weird. In search of perfect? But to me the question, what is a woman, in this day and age, is still numbing. What kind of purpose does it serve and what is it meant to create instead?

How artist presents herself/himself in the business of art, is an interesting loaded mix of expectations burdened with stereotypes, desires and needs hungry for fame. Image manipulation, destruction of self or megalomaniac sense of self, selling of self, creation of a monster or a good-doer is art in itself: constant recreation and exploring the new, trying to have it all and be seen. What does politics got to do with art? Artists are very political nowadays and there is a right path and a wrong one, but all think art is on the left. How that happened? Who do I have to impress is people who pay attention to appearances, if I am interested in impressing such people.. Who is I wonder?

Image manipulation by gadgets gives us options to enhance self-image, look sellable, be the artwork and maybe interesting or just to fit in, be accepted. Usually it is good for to look successful or smell like money and celebrity with future. Scandal is a good way to make news and it can be art as everything when said so. Celebrity culture as pop culture suck Fine Art in as the art is an investment, nice attachment to your persona and interior, an organism which is you, fitting in the ecosystem to look the look and being an interesting artist is heavily sought after status. What happens to quality of art and the thought of art in this process of manufacturing artists through yellow page media, visibility in social media, selling NFTs as art? Is all just digital mush or have a profound cultural importance, importance of quick transactions and constant newness, as faces get boring too? Do we get depth and innovation or glam surfaces, lack of technical skills or just technical skills, lack of insight and hyped nonsense, fast art, which is only over-priced bulk, jpegs? Bubbles to burst, numbers.

Success is measured in money also in art, is the grander the better, how much a name costs? It is what interests media, how much anything sells and what anything looks like, fit the mold, what is the mold? Looks like an hourglass. If bulk sells, it doesn’t really matter, what we call it, because sales is good? How long that lasts? In art also matters who sees it and why and where. It is almost an artform itself, sales of art and the artist as a person. For women appearance is a significant issue to think about when and always you will come by people who check you out, which is why I constantly ponder the issue of looks, it is so big a thing that I can’t really comprehend the magnitude nor significance of appearance in art, but it is the dandy, bohemian, rocker, dangerous in some way, floppy and fun representing the fast life, fleeting existence and creativity, the buzzword. How and what appearance tells what kind of art anyone makes and can it be seen on the artist herself/himself? I have been told this is the case. We are very visually curious, we are built to be. So it is biological too, of course, and meant to raise interest. Women do have harder time convincing credibility and ability, stamina even more so if you think different from the accepted narrative people in art like keeping alive. Appearances matter to this degree, keeping it quiet is easier and more profitable.

Looks has significant meaning as sex does in art, very poignant if wanted so and thrown at you. Many artists exploit this scare of looking extreme, enjoy the stir and being noticed. How do artists get noticed other than naked, by whom and what are the things that interest? They (the establishment) say, they want radical art to align with the assumed leftist-feminist leanings of theirs and the assumed in Fine Art is the facade. Do you really believe in the radical in Fine Art, really? I don’t. Radical challenges too much, for instance lofty positions and the assumptions you stand on are somewhat thin, so you may find yourselves in a weird place, out with the unknown and the unexpected which for curators must be hell. In music it is more celebrated than in Fine Art to do and look totally punk for instance. What’s punk behavior? Fine Art still remains slow and is going more and more conservative, reserved and narrow-minded in the meaning of what is accepted style-wise and experimentally etc. if experimentation is allowed at all. Trends matter. Social justice is a trend. Everything getting more expensive has its toll, everything is measured in money and ruled by the thought of what can be made in the future with the asset. Self-interest is very visible. Is that the spirit of art? And what are they scared of the most is being left outside out of work without security of the system. Outside of what, outside of art sounds like against art or art not found? The grace of celebrity in the white cube is art, it is the tactics of institutions to follow the money and the camera and is art itself? Oh dear, art doesn’t exist anywhere else and especially, if it isn’t noticed by the right people. Art is more like be chic in a magazine simulating punk but don’t step over the lines. Such is the impact of managerial class, the business world, social media and bureaucracy, which flourish in Fine Art. I assume the boxing of artists into wanted and unwanted is more clear process today.

Obscurity, the unknown, the class issue and in which city are you, comes handily visible and it is almost difficult to define with any other words than waiting for the counterculture to emerge like when the fuck and where is it. We need the location and who done it. People who say they love art like to use power in art. Do you love money more? What comes to style and looks, thinking of what is the so-called art of presenting oneself and how does the art made sync with the portrayal and creating of the image of an artist, must it and what is quality in all of this in the end, because it seems just frames and highly designed locations to match? Isn’t it again bulk and template? Easy to manufacture like an artist off the shelf with a name to collect? They do check you from head to toe because the artist is always a liability not the other way round. The element of the unknown has been the essence of Fine Art, discovery not the theater around the object. Do you want to feel secure and see art that fits the narrative of success and how it is defined today through financial winnings in the capitals of the art world? One question is the age of an artist, which all in all is fast: what do we think about aging artists and is art a game for the young and emerging like in a factory? Age is emphasized, youth and for women it always is a question. Or do you see much images of old people in art? Maybe the older women get a better chance, since youth for women is the time for not being taken seriously, but the time when women are enjoyed. Who takes this scene seriously, I wonder? When money is serious, always.

This happens to women more and more, evaluation by appearance and aging. Evaluation based on looks and finances somehow resonate with the ability to do art, think and renew oneself as an artist, am I wrong? Womanly art, womanly colors? How credibility is seen differs for men and women as men do bond naturally together, women can be seen as futile competition, but competition nevertheless. Do your thing honey, if you dare. What, to break anything? Competition of course is harsh. How many times can they say, you can’t? When there is silence, it is a sign of realizing to say anything else is impossible and so hard. How sad. I gather you do not have much to say to begin with, so I am better off.

Fucked, pencil on paper, 2020 (series of young women passed out online)

Stereotypical image and lure in art is the muse and hero, light look on life and its pleasures and women are there for pleasure, to be looked at and made into art or used and discarded, also very lightly. How well women fit into the man-centred world and the thought, what is an artist, who is an artist essentially? The class issue is very much there as well. Many women have pictured themselves in their art as art (how are you art again?), fashion being part of their work, women’s work, which should also be asked what is women’s work as woman is not known anymore (woman is the unknown?), duties and the lot of women, so very often doing the work, which goes unnoticed but is vital for all society. She, the female artist and any woman, processes the female experience in the world, continuously. It is that heavy, also repetitious, recognizable, slowly changing with society. What is that change, who is the vulnerable again? Weak men online shouting they are women? The humiliation and doubting of her, how she is treated can be seen in her work. But yet, how important it is to make a difference between male and female artists anymore? Difference is because women are menstruators and cervix-havers? Men are penis-holders, shoulders, beard-havers, muscular door-openers? Nowadays even feminism serves men, the difference is there and it comes to play continuously organically and via organs we have. We carry organs and assume, even though it is rude towards the minorities. What kind of weight is given to the female voices, organs and what are women allowed to say and do they (the establishment) even see a problem? Flying around the globe to see art at art fairs and provide art to biennales is not knowing that flying is part of the problem contributing to climate change. The countering and questioning female voices remain silenced. There is a familiar ring to it. You do acknowledge sexism, harassment, silencing and misogyny in art? I do acknowledge there are people who really do not see themselves despite how much there are selfies. Do you even recognize what is what, when you don’t know what a woman is? How can we trust such people in places of power? What are you going to do about the stagnant state of Fine Art that serves money and constant consumption? That is what feminism is for? Buying stuff and having the look of feminism? Museum not paying a living wage for cleaning ladies is a wonderful example of art crap.

2020

To see the day when womanhood is questioned to the degree of lunacy, who is a woman. I think I feel it in my bones.