Keittiön lattialla saksin takkini vuoresta auki.
Se oli kuin hanhi, satutin sitä vaikka olin varovainen,
hihat levällään, että takillakin on tunteet.
Toivoin kaakatusta, jotakin. Sano kaak. Päästä ääni, niin tiedän miltä sinusta tuntuu.
Puhu minulle takki lintu lintutakki, lentävä, leijuva, vaappuva.
Avoin haava ja kynityt untuvat lensivät kosketuksesta,
en voinut mitään
hallitsemattomalle
materiaalille
hallitsemattomalle.
Puhaltelin kevyitä pilviä verhoihin
kaappeja päin,
horsman kukinnot
rykelmissä hiukan ennen syksyä laukeavat hallitsemattomasti,
lempiojani, jonka takana pelto, tehdas ja järvi
tässä järjestyksessä.

Paitsi nyt on pimeää ja minulla on
sakset
joilla leikkiä
järjestyksestä ja siivosta viis
Mitä tapahtuu, kerään kamat muovikassiin, heitän pois.
Valokuva
prosessista, jossa tuhoan ja luon,
mikä muuttuu.
Tämä huone. Aika hajuttomia nämä untuvat kylläkin.
Löydänkö linnunosia sohvan alta.
Löydänkö lintua.