Minkälaiset arvot ja moraali ohjaavat meitä nyt? Meillä on aina oltava jonkunlainen arvopohja tekemiselle. On oltava arvokasta tekemistä joka synnyttää elämiselle ja tekijälleen arvoa. Aihe arvoista ja moraalista on kovasti tapetilla talouskurimuksessa ja pohdiskellessamme laman syitä. Onko syyllisiä monta vai muutama? Kuinka syylinen tai syytön yksittäinen kuluttaja on valintoihinsa jotka kumuloituessaan aiheuttavat suuria vaikutuksia? Ketä syyttää ja miten näin mittava taloudellinen, humanitaarinen ja ympäristöllinen katastrofi on mahdollinen? Voidaan jo varmaan puhua inhimillisestä virheiden sumasta, jossa kukaan ei usko jäävänsä kiinni tai syytetyksi mistään, mittakaava on valtava. Katastrofit linkittyvät toisiinsa ja ovat vaikeasti ratkaistavissa. Pohdinnan arvoinen kysymys on miksi tämän hetkisiin ongelmiin joita maailmamme kohtaa ei ole löytynyt ratkaisua. Mikä on ongelman ydin? Onko se yhtenäinen selkäranka joka meillä kaikilla pitäisi olla ja kenties on nyt jotakin muuta eli koemmeko moraalikatoa ja arvojen rappeutumista rikkauksien keskellä tahtoessamme yhä vain lisää maallista hyvää kuten moraalin rappiossa ajatellaan käyvän eli onko jatkuvan kasvun ja rikastumisen joskus loputtava vai voimmeko vain haluta lisää ja pysyvää korkeaa elintasoa? Olemmeko valmiita luopumaan ja hyväksymään ettei kaikkea voi saada ja vähän voi olla jopa parempi? Onko ajatus yhtenäisyydestä haihattelua ja haavekuva moraalisesti vahvasta ihmiskunnasta, yhteiskunnasta joka osaa ja haluaa puhaltaa samaan hiileen yhteisen hyvän saavuttamiseksi? Puhumme ahneudesta melko useasti talouden romahdusten yhtenä syynä, itsekkyydestä, itserakkaudesta ja oman edun tavoittelusta nykykulttuurissa menestymisen työkaluina, persoonien osina, jotka ovat taloudellisen menestyksen oleellisia aineksia. Mietin mitä kautta tarkastelisin arvojen ja moraalin ongelmaa. Oma itse on tietysti ensimmäinen piste josta lähteä purkamaan koko yhteiskuntaa koossa pitävää järjestelmää. Pidämmekö arvojamme ja moraaliamme muita korkeampina, sellaisina joita voi odottaa muilta? Kuinka pitkälle uskomme ja tiedämme arvojemme ja moraalimme olevan oikeat, sellaiset joita voimme vaatia myös muiden noudattavan? Kysymys oikeasta ja väärästä, sopimuksista ja hyvistä tavoista, kasvatuksesta, oppimisesta, johtamisesta ja seuraamisesta. On myös osattava seurata oman järkensä ääntä, kun yhteiskunnassa on moraalikato, päätöksenteko on läpinäkymätöntä ja omat vaikutusmahdollisuudet heikot. Kun kokee, että itsellä on korkeampi moraali ja vastuuntunto kuin niillä jotka asioista päättävät miten toimia, että asioiden hoito tapahtuisi jatkossa vastuullisesti ja moraalisääntöjen mukaisesti?
Arvot
Mitä haluamme silloin kun haluamme väkivallattomuutta. Tiedämmekö mitä se tarkoittaa ja kuinka väkivallattomuutta toteututetaan?
Puhutaan että elämme vähiten väkivaltaista aikaa ihmiskunnan historiassa. Tälle väitteelle on varmaan useita perusteita, jotka ymmärrän fyysisen väkivallan, aggressiivisen mielettömyyden, väkivaltaisen kuoleman uhkan ja välittömän kokemisen poistumisena ja vähenemisenä ihmisten elämissä. Väkivallaton elämä on etuoikeus ja tuo etuoikeus toteutuu helpommin mitä taloudellisesti varakkaampi ihminen on kyseessä. Elämäni naisena olisi väkivallan suhteen ollut hyvin erilainen sata vuotta sitten. Minun olisi ollut vaikea saada ajatukseni kuuluville, minun olisi vaikea olla itsenäinen ja tulla arvostetuksi sellaisena, vaikea liikkua yksin, kehoni ei olisi kuulunut minulle vaan perheelleni ja miehelleni jne. Ajatus väkivallan kammottavuudesta, vääryydestä, epäinhimillisyydestä on normi, jota pidämme itsestäänselvyytenä ja yhteiskuntarauhan kannalta tarpeellisena. Satuttaminen saa meidät kauhistumaan; kauhistumme sosiaalisesti ja yhdessä luodaksemme itsestämme väkivaltaa vastustavan persoonan joka on oikeuden puolella. Tappaminen on yksiselitteisesti moraalisesti väärin. Tappamista oikeutetaan monin eri tavoin, jotka syyt ja järkeilyt eivät tee siitä oikeutettua. Ihmisellä on oikeus elää ilman väkivaltaa, sen näkemistä, kokemista ja käsittelemistä, jokaisella ihmisellä, mikä tietysti on utopia ja mahdotonta, koska elämä on väkivaltainen halusimme tai emme. Väkivaltaviihteen kulutuksesta päätellen kaipaamme väkivallan tuomaa jännitystä ja sen näkemistä mitä tapahtuu väkivaltaisessa tilanteessa. Väkivallasta pidättäytymisestä kaikella tavoin on tullut sivistyksen mitta. Väkivalta on muuttunut vaikeammin huomattavammaksi ja todistettavaksi. Väkivaltaista kokemusta vähätellään edelleen. Henkisellä väkivallalla on hyväksyntä silti vaikka tahdomme hyvää kaikille ja elää rauhassa. Ei saa kiusata, ahdistella, aiheuttaa ahdistavia kokemuksia työpaikalla eikä koulussa. Väkivaltainen ihminen on eläimellisyytensä vallassa silti ihminen. Hallitussa aggressiosta pidättäytymiseen suuntautuneessa oikeusvaltiossa voi väkivallan käyttö, ajatus ja kokemus siitä, mikä on väkivaltaa omituisesti hämärtyä eli mitä toisella saa tehdä ja mitä ei. Kuinka se nyt voi hämärtyä? Mitä sivistyneemmiksi koemme itsemme sitä korkeammalle arvioimme itsemme. Olemme kuin yläpuolella sen, joka on vähemmän sivistynyt, mutta kammoamme väkivaltaa, koskettamista ja kontaktia. Syntyy eksluusivinen ja omasta erinomaisuudestaan ihastunut kulttuuri, joka kaikin tavoin haluaa puolustaa omaa erinomaisuuttaan ja myös levittää kulttuuriaan parempana.
Mikä on väkivaltaa kun elämme niin sanotusti lievässä väkivaltakulttuurissa, siis maailmassa jossa on vähemmän väkivaltaa kuin ennen. Täytyykö väkivalta määritellä uudelleen kun ihmisyys on muuttunut ja yhteiskunta muuttuu? Eikö tuo väkivallan määrän vähäneminen tarkoita että meidän tulisi olla tyytyväisiä saavutukseemme. Olemme lähempänä väkivallatonta maailmaa. Haluammeko vain kieltää totuuden, koska on vaikea uskoa että ihminen olisi muuttunut näin nopeasti. Jotakin hyvää säännöistä ja oikeuden toteutumisesta, vaatimuksista oikeuden toteutumiseksi. Väkivallan vähenemisestä voimme olla tyytyväisiä ja huokaista helpotuksesta että olemme sittenkin moraaliltamme kehittyvä laji.
Väkivallan kokemuksesta ei helposti puhuta monesta eri syystä: se nolostuttaa kun joutuu alakynteen, on henkilökohtainen, vaikea, traumatisoiva josta ei saisi traumatisoitua, koska on kestettävä kolhut. Suomessa on vallalla kulttuuri että on selvittävä ja pistettävä vastaan, mikä tietysti on totta. On osattava puolustaa itseään. Kuinka puolustat itseäsi, jos se, joka on väkivaltainen on työkaveri, pomo tai opettaja? Kuinka todistat kokevasi vääryyttä? Muista pitää päiväkirjaa tapahtumista.