Huono taiteessa. LOLleroinen.

Paskoja töitä, vesiväri, 2000

Taiteilijan on kyettävä vaikeaan, mahdottoman oloiseen, tehtävä vaikutus. Mikä tämä vaikutus on ja mikä tekee vaikutuksen? Pitääkö sitä lähteä etsimällä etsimään vai onko se jotakin niin pinnallista, ettei sillä ole taiteen kanssa lopulta paljoa tekemistä? Tehdä vaikutus osaamisellaan ja lahjakkuudellaan ei riitä, tehdä vaikutus presenssillä ja oltava uskottava yhä uudestaan: mitä se tarkoittaa? Onko taiteilija lopulta tarpeellinen vai konsulttiosaaminen ja onko hyöty taiteen ensisijainen syy, hyötyjä kun taiteella haetaan hyvin selkeästi? Hyödyt ovat jotakin näkyvää, kuten instant vaikutus ja vaikutus mihin, on kysymys.

Kun nyt taas puhutaan kuvataiteilijan arvostuksesta, on ihmisiä, jotka vaativat arvostusta taiteilijan ammatille, en enää tiedä, mitä tällä tarkoitetaan ja millaisia panostuksia asian suhteen olisi tehtävä. Taiteessa arvostus voi tarkoittaa montaa asiaa ja isoin on itsensä arvostaminen ja kuinka sen tekee. Kuvataiteessa arvostus ei lankea pyydettäessä saati vaadittaessa ja miksi nykytaiteilijoita pitäisi arvostaa sen enempää, kuin minkään muun ammatinharjoittajia, koska he ovat taiteilijoita ja arvostus on pysyvästi heikko? Toivon, että minkä tahansa työn tekijää arvostetaan hyvästä työstä, koska mikä tahansa työ ei ole arvokasta monen mielestä, vaikka se olisi kuinka tarpeellista työtä, esimerkkejä riittää matalapalkka-aloilla. Millaista työtä sitten arvostetaan ja onko raha arvostuksen ainoa mittari? Onkohan taiteilijan ammatin arvostus koskaan ollut kovinkaan korkealla, ei ainakaan naisille eikä monelle miehellekään. Se on luuserin osa ihan perinteisesti ja systeemi pitää edelleen taiteilijan anelemassa ja epätoivoisena että erittäin vaikeasti uskottavana.

Kuvataidesysteemissä on hyvin vähän keinoja muuttaa sääntöjä, kuinka edetä urallaan nykytaiteilijana ja tulla toimeen, että tehdä kunnianhimoista taidetta. Tällä hetkellä on myös mietittävä, mitkä ovat sopivia aiheita, mikä helposti johtaa huonoon taiteeseen, ja jos ei sellaiseen suostu, muunlaisiin ongelmiin. Ura on kiinni yhteisön hyväksynnästä ja mielipiteistä, jos niistä välittää, on oltava varovainen ja valitettavan moni on varovainen. Taiteelle asettaa rajat myös markkina, maku ja kaikki mahdollinen, mikä ja kuka taiteelle haluaa väkisin asettaa speksejä. Siksikö, että arvostusta on niin vähän, että on onnenkauppaa, kuinka sattuu käymään on lisättävä rajoja? Taiteilijan ammattiin liittyvät stereotypiat pitävät pintansa, koska niistä pidetään ja niitä ihaillaan, tiettyä kuvaa sattuman ja johdatuksen luomasta urasta ja ihmisestä joka luo. On kovin ristiriitaista ihailla boheemiutta ja samalla halveksia juoppoja. Taiteilijaan ei silti tai tästä syystä luoteta, että hän pystyisi tekemään laatua solkenaan, ennen kuin hän sen on todistanut valistuneelle yleisölle useasti, joten helposti ryhtyy toistamaan itseään, jos on kerran onnistunut tai menee helpoimman kautta, mikä se sitten lienee. Taidetta tehdään todella paljon, joten käsin- ja itsetekemisellä on ilmeisesti edelleen joku merkitys nykyihmiselle, muu kuin raha toivottavasti, mutta onko taide saavutus, jota tulisi ihailla itsestäänselvästi? Tietenkin on kohteliasta ihailla, suoraan sanominen ei jostain syystä taiteessa käy, kun on tunteet ja kaikki on niin henkilökohtaista, jostakin syystä etenkin taide. Huumoria löytyy hyvin vähän, vaikka kaikille yrittäjille vähän naureskellaan kunnes ei enää pysty, ollaan hiljaa ja jos ottaa itsensä ja työnsä liian vakavasti, voi ryhtyä tylsäksi. Digitaalisena aikana käsin tekeminen nousee arvoonsa, koska tekemisen ääreen on pysähdyttävä ja hälinä unohtuu. Joten tuleeko taiteilijan loukkaantua arvostuksen puutteesta tai miksi ylipäänsä itkeä sellaista, kun arvostus on häilyvä ja omituinen asia, eikä välttämättä riippuvainen mistään rationaalisesta ja hyvästä syystä ja mikä on taiteilijan tehtävä, jos sellaista on? Pitääkö se keksimällä keksiä?

Aloitan itse usein lolleroisesta eli kömpelösti tekemisestä, siinä on sitä jotakin, ihan totaalisesti paska duuni avaa suurimmat jumit eli liiallisen itsetyytyväisyyden. Se on avaus johonkin, idean alku tai jokin tuhottavaksi tarkoitettu, johon voi tuhlata materiaaleja ja ennen kaikkea epäonnistumisen ja hölmöyden tunteen. Nykyään kun pyritään filtteröimään näkymättömiin virheet, vaikuttaisi ihan terveeltä lähtökohdalta. Niin, onko taide tuhlausta ja jos, niin minkä? Olla samanaikaisesti peloton ja kauhuissaan, ettei tule onnistumaan eli saamaan aikaiseksi ja näkyväksi sitä, minkä näkee ja ajattelee, jos se on tuo asia, mikä on luotava ja pelkää mitä muut ajattelevat. Tunku taiteilijaksi on suuri ja kaikki siinä herättää tunteita: kuka voi olla taiteilija, kenestä on siihen, mikä on hyvää taidetta, mikä on tekemisen arvoista ja kenelle ja tuleeko sillä toimeen. Kun nykytaide on valjastettu aktivismin airueeksi, onko se sitten taidetta ja kuinka pieni piiri taiteen viestin lopulta kokee, siitä vaikuttuu ja teoksen näkee, kehen ja mihin se vaikuttaa? Näitä suuria ongelmia taide ei ratkaise. Omin sanoin, se kommentoi ja herättelee. joopa joo. Taiteen omia ongelmia ei millään saada ratkottua ja väittäisin, että aktivismitaide-pyrkimyksen kautta sisä- ja ulkopuoli tulevat näyttämään omituisilta ja yhä vain teennäisimmiltä. Pystytkö luomaan täysin oman näköistä ja mikä on ammattitaiteilijan ja amatöörin ero ja mistä se kaikki tulee, tarve, tahto ja taito? Kun ollaan huolissaan, ettei ole tekemistä, on taide yksi vastaus. Vastaus, jossa sysäys tulee sinusta ja on riippuvainen sinusta. Että ryhdyt ja jatkat, yhä uudestaan ja uudestaan, aivan sama mitä kukaan sanoo, sinä elät tästä tekemisestä. Vaikka mitä ympärilläsi sanotaan, se ei muuta mitään, se ei johda mihinkään, kuinka turhana tekemisesi nähdäänkään ja niin tulee tapahtumaan, silti jatkat, koska elät siitä, koska taide on itsessään tarkoitus ja vastaus, vaikea valloitettava yhä uudestaan ja täysin minun. Sekin voi olla sisuunnuttavaa, että niin harva uskoo ja luottaa, joten arvostus on jotakin, mitä ei edes osaa kaivata. Mitä arvostuksella ylipäänsä tekee näin teennäisessä maailmassa?

Taiteen ja taiteilijan huonous on kinkkinen juttu tavallaan, koska se hävettää aivan kuten epäonnistuminen työssä yleensä ja sitten ryhtyy pohtimaan, mikä siinä on huonoa, itsessäkö on jotain vialla, kun ei saa tehtyä, mitä piti. Se, mikä minusta on huonoa taidetta, ei joistakuista sitä ilmeisesti ole, koska mielestäni huonoa on niin paljon julkisesti esillä ja varsin kauan aikaa katsomme yhtä ja samaa, joten voihan se korkeatasoinen olla, kun tarpeeksi katsoo, jos tietää ja tunnistaa, mitä sellainen taide on. Julkinen taide kun on niin pysyväluonteista. Täytyykö kaikesta pitää, eikö voi vain sanoa, että kaikkea olette kehdanneet laittaa esille ja yhtenään sama kaava toistuu. Mistä tässä on kyse? Taiteilija tekee epäonnistumisia, se on mielestäni olennainen osa kehittymistä ja kokeilua, että jännittävää, kun voi värittää, mutta ne ovat omia juttuja, ei niistä tarvitse kenenkään maksaa eikä pakosta kenenkään katsoa. Huonoja töitä harvemmin kukaan esittelee, mutta minusta ne ovat kiinnostavia eikä hävettäviä lainkaan, koska itse näen prosessin ja huumorin. Huono taide on unohtanut molemmat, prosessin, itsekritiikin ja huumorin.

Minulla ei ole muuta vastausta kuin, että kuvataide ja ajatus kuvataiteesta on kriisissä ja pidän isoa osaa nykytaiteesta taiteellisesti turhana, juuri toistetun systemaattisen oloisen kaavan takia, mutta onko niin, että jos ei olisi huonoa, emme tunnistaisi hyvää? Tuskin, taiteen tekeminen on kallista ja se halutaan nopeasti, tällä voi olla jotakin tekemistä, millaista taidetta saamme, näin hypoteettisesti ja koulutuksen taso on huonontunut, joten vertaaminen edellisiin vuosisatoihin on melko turhaa. Onko huonous synti ja paha asia silloin, kun huonoa pidetään hyvänä? Huono on lähtökohta, josta lähdetään kehittymään johonkin suuntaan, toivottavasti itse valittuun tyyliin ja tapaan, joka keskustelee, toinen kysymys on, että mistä teos keskustelee. On myös ajatus, että joku teos on niin huono, että se on jo hyvä eli huonous tuo esiin tasoja, joita hyvänä pidetty ei kykene tuomaan eikä luomaan, siksi kömpelöydellä on tietty käyttöarvo taiteessa ja monesti erinomainen tyylikeino ja tapa ideoida. Se rikkoo täydellisen ja taiteilijan sankarimyytin, ihmisen, jonka on täydellisesti kuvattava maailmaa, otettava kantaa ja oltava tiennäyttäjä, niin kuin asiat ovat nähtävissä ja kukaan ei osaa sanoa, mitä tapahtuu todella. Kysymys hyvästä on pitkälti tekninen ja oikeaoppisuudesta poikkeaminen on houkuttelevaa, koska dogma on kahlitseva, etenkin, jos se on pakotettu, joten hyvä on kinkkinen juttu.

What she deserves?

What she deserves?
It is true, I have a condition and it is called Fuck you. Dye your blond, dye your hair blond, is the message, it equals beauty. Be skinny and fit, it equals to what? What is it? Essentials to being beautiful is to be less aggressive, agreeable, nice so that you do not disturb what it means to be a woman and behave like one. How to be pleasant, wearing Crazy Love the fragrance.

Beauty is subjective. It is when you are able to do what you want and be free? To stick penis into her mouth and make her choke, make her throw up as she should, die as she should, killed by penis in her mouth, mouth like a sewer. That is discussed, being disgusted by her feeling empowered by herself and taking that feeling away it is the right thing to do, she does not deserve to feel powerful.

what she deserves?

oil pastel on paper, 2017

At theatre

You belong to me – Series of women killed by their husbands. pencil on paper, 2021

At theatre

Wednesday 5th of August balcony row 3 seat 51. It was the only seat left empty in the middle of all people. I’m sorry, I would like to go there. 

Where is it? Up there says a woman on whose seat I am sitting at the moment, with a sigh and feeling of frustration and looking me like I’m a fucking pathetic..thing. Feeling of awkwardness stupidity and need of getting on without error in these arrangements to enjoy the show. Sitting on a seat that is reserved for me as I paid for it. It is my space. With complete feeling of surprise as I was listening to music in the meantime. I get up and they are frustrated. So easily as there are many things that can go wrong and they usually will. How an incorrect way can be disturbing as we are not tolerating mistakes, pauses, waiting, a moment gone terribly wrong, somebody on your seat because of the stupid woman has made a mistake, my mistake. I apologize. So sorry. You have got one minute to find your seat. Hope you will get there on time. Hope you won’t disturb others. Hope nothing else will happen on your way that would be as disturbing as me having to meet a total stranger invading my space.

Photographing graphic images with phones is normalised as a part of our sex and fame obsessed culture with sending the picture forward kind of easiness. This is in search of a porno monster with bodies online.

Bodies online, pencil on paper, 2015-

Bodies online is a series of drawings I have been making since 2015 focusing on female bodies, what women do with their bodies online, what are the discussions surrounding body, sex and body image and does fine art have a role. I do draw male bodies and body parts occasionally as many tend to photograph their penises and upper torsos in bathrooms and send the pictures: there is always someone at the receiving end wondering what does it mean this all. Do you examine yourselves or the reactions? I obviously am critiqued for putting openly pornographic images on my site in forms of drawings and paintings calling the other series In search of a porno monster. Fine art is not primarily for children and I don’t self censor nor think fine art should move to the direction of family friendly approach. I have something to say perhaps or it is an attempt to organise my thoughts around current obsessions and impacts of these desires people don’t prohibit themselves and assume all enjoy and want the same things. I am interested in what people think first, not what moves in their pants, but naked body is interesting to me too in many ways. Firstly, it is the number one topic in fine art or from where studying begins, studying of humans and human form. There are people who are allowed to process the issue of nakedness, body shapes and sex in their work, but I am not one of those for some reason. I traumatise people. Sorry, not putting labels on, I won’t do so. Filtering reality makes boring results and interesting question is how scared people are and of what things exactly. As the phenomenon of openly sexual content pushes itself to tv and advertising and the thought is to promote freedom, cashing in (this is how), openness, shamelessness, craving for scandals nevertheless as all are not as open, they are expected to get triggered, body positivity and what not, wanting to make as big bucks as possible, get a lot of viewers and becoming instantly famous, and this is a good message to invade our viewing time and things we watch, like it or not? Ok, good taste is lost as is good quality content undervalued. Who gets empowered? Not me. Then there is the question of success and what is success. Is it the same as fame? Do we measure success in money and visibility? Oh, yes, likes.

There are feminists who are for porn and sex work and think these are work just as anything else. You are selling your body in OnlyFans? Sure, they are work and internet is full of it, there is a market, which just keeps on expanding and is only to make a fortune as easily as possible, and so is plastic surgery, self-image and mental health problems get fixed by fixing the body? These fixes are perplexing and at the tip of fingers. That is help? Well, a doctor does it, so it must help. With this ease of things happening, we do create a lot of problems and we like looking healthy and fit the felt innerself, the person inside must come out and play, show herself. So, what are bodies online doing?

Promoting themselves, being happy doing activism and enjoying their bodies in public like normal healthy people do. Yes, it is work, enjoying one’s body, which I interpret as constant posing in flattering sexual manner, because otherwise it sounds weird to me, to enjoy one’s body. My body exists, do I enjoy it? It is a new thing, full-on pleasure seeking culture and feelings dictate it and the body. Photographing one’s toes, hands, hair, legs, head, ass, posing and selling something they call accepting, learning to be you, positivity, beauty, enjoyment, enjoyment shaped for camera, snapping pictures where cuteness and prettiness are a good thing filters making the person unreal and an imaginary being, beauty celebrated and commented, beautiful. Are they expressing themselves on apps or is it imitation repeating a lucrative model as many times as possible for how long? What is the innovation, what is the trick? Wondered what does an Insta profile tell of a person? Depending what there is, just one face, just one ass or many asses? Looking for attention, making some kind of a point of human existence today and it is to be seen as much as possible and need for enjoyment in life is this visual manifesting, proof of having existed and lived in a certain way, having chosen a lifestyle. Living the life is defined in a very specific way. Entertainment and fun are obviously a big part, why is it the artist who somehow can’t turn the focus on to this party and is suddenly phobic? Am I too critical? I thought feminism embraces women who say what they think. To let people be themselves? Yes, I thought that was the thing. Culture which celebrates flesh, surgery, fixing oneself to be the best you getting the Kylie-look putting on Bambi-ears? Contradictions keep getting bigger and lying is the make-everybody-happy-trick? Seeking pleasurable experiences and at the same time infantilising adults accepting this metamorphosis as love for self, the world and everybody to witness daily how much love there is in likes. Critics are haters, who must be banned. It is a kind of a fix for not wanting to hear opposing views. Many are making according to themselves an art work of themselves. Filters do help in imagining a different you. You are your image in a way. This is how you want to be seen, what do we see or are looking at? Objectifying a living human is the ongoing progress/process with surgery and enhancements, in hopes of finding a positive community who accepts you and your endeavour. It is to watch this as a play and think, when does the wall come where we crash? Who dies?

So, I do take a critical point of view, I don’t enjoy porn as an everyday entertainment or much ever, which is the new normal, pornofication, profession just as any and what it changes. Many trends today fall flat no matter how hyped they are, are short-lived and the fat-filled ass falls down more quickly than expected. Our genitals have been the source of shame, definitive, personal and all different and we play with them since childhood. Why do we have this urge to homogenise or feel inadequate if we don’t fit in the wanted model? It is contradicting the mantra be the best you and be yourself. If we are not able to be ourselves, who are we? Who can/must we be? There is pressure. Who is the one who is not accepted? It is the phobic one. So don’t be afraid, even though it is a horror show.

Drawing a naked body from a photograph found online which is porn, I guess, a study by me, I like to think. Nudity is not as accepted as it may seem. Is it shouting louder because it is art in a different way in the landscape of digital plenty and why have I chosen this photograph? Was the photograph art, a snapshot? Does it change into something or change anything by me focusing on this image particularly? Or should fine art be permanently a refuge from scum and ugliness where human body is depicted noble and always in the best light certain parts veiled? Is fine art for realism or to tell a pretty story? Push is for the latter, for politically correct, polite unhurtful bliss of visuals. Filtering photos on apps does the same. It eliminates the unwanted parts. You are/must be admired. Being openly perverted is to be who you are, letting it all hang, filtered nudity is not perverted, but admirable and desirable. Drawing is examining human figure in a different slow way. You really have to look and be happy with the result or disappointed. Failure is there and an option. Drawing is focus and today human figure takes this kind of poses fast forward. I guess we are experimenting with something we do not know what will happen. We look very profound indeed. Skin deep nowadays. Contrapposto is bygones, in a way. Link to fine art exists in forms of sexism, hypocrisy and denial, what can be looked at and not, scandalous contents do make art go round, like nothing else. https://en.wikipedia.org/wiki/Contrapposto

This is what I have been wondering when looking for interesting faces and bodies to draw online, pictures that are not perfected, fixed in any way, but are natural and raw and put out there to inform. Just the amount of images is massive and the condition of human civilisation as well is growing? Why point one’s phone to the crotch? Why genitals? This is my ultimate question. Lack of topics out there? No one to talk to? Approaching the issue of ugliness: what is it, what is hidden and why, how filters work in making reality and what reality looks like without, what do we want to see and when we have seen what we wanted, what then? Faking is fixing oneself, faking is making it. It is a long time topic for young women to fix their genitals to look as small and even as possible, symmetrical and surgically fix oneself to match the new ideal whatever it may be, the doll-like object who is appalled by objectification but desires to be herself an object. Be herself and an object? This is progress and must be processed. Processed/progressed to feeling inadequate, when one does not fit the perfect image, have a perfect body and a perfect life. Maybe we will progress to not having feelings next, so the objectification is perfect, dissatisfaction will be gone. No unhappy feelings, the ultimate desire. But this is what many seem to think already what world should be like. There are people who have feelings and people who don’t and yet feelings are the ones that guide what is right and who is hurt the most, who shouts the loudest. See my feelings and you can’t hurt me.

Paha tyttö

Tyttöpaha

Tyttöpaha, tyttöpaha, paha tyttö, paha tyttö, tyttö, tyttö, paha, paha, tyttöpaha, paha, paha, tyttöpaha, paha, tyttöpaha, tyttöpaha, paha tyttö, paha tyttö, tyttö paha tyttö, tyttöpaha, tyttö, tyttö, paha, paha, tyttöpaha, tyttö, tyttö, tyttöpaha, tyttöpaha, tyttöpaha, paha paha, tyttö, tyttö, tyttö, tyttöpaha, tyttöpaha, tyttö, tyttö, paha, paha, tyttö, tyttö, paha, Tyttöpaha, tyttöpaha, paha tyttö, paha tyttö, tyttö, tyttö, paha, paha, tyttöpaha, paha, paha, tyttöpaha, paha, tyttöpaha, tyttöpaha, paha tyttö, paha tyttö, paha tyttö, tyttöpaha, tyttö, tyttö, paha, paha, tyttöpaha, tyttö, tyttö, tyttöpaha, tyttöpaha, tyttöpaha, tyttöpaha, paha paha, tyttö, tyttö, tyttö, tyttöpaha, tyttöpaha, tyttö, tyttö, paha, paha, tyttö, tyttö, paha

Oh it’s demon child. Persuation of inner light. 2013

In Finland we have this thing called afterski by the mall.

DEAR LUCKY WINNER,

DEAR LUCKY WINNER, YOU HAVE WON £500,000 GBP ‏IN CUPONGS TO YOUR LOCAL GROCERY STORE! WOPEE!! YOU WILL NEVER GO HUNGRY AGAIN.

Your email address was selected among the lucky recipients to receive the award sum of £500,000.00 (FIVE HUNDRED THOUSAND POUNDS) as charity donations/aid from the Coca Cola Company held in United Kingdom in accordance with the enabling act of Parliament and ORDER TECHNICAL DRAW CENTER. Tes, I mean Yes, demanding stuff.
Your pin is: CCC-010MD1511

Please you are advice to complete the form and send it back to our Promotion manager through the email below:

1: Full Names: Missus Adorables Dolores Sanches
2: Address: Always on the run 32
3: Country: Mexico!
4: Telephone/Mobile Number: Yes
5: Children: Yes
6. Married or not? Well it’s a cinematic chase, how normal. 

(CONTACT PROMOTION MANAGER)

Name: Dr. Alex Android MFer
Phone: +447010059546823890940
MAIL: cc1112unit@live.com

Sincerely,
Management of kukakula hulahula.