Mistä tunnistaa, että maja on lapsen rakentama?

Tunnusmerkit ovat selvät kun on itse rakentanut majoja lapsena ja tietää kuinka lapset suomalaisissa kerrostalolähiöissä käyttäytyvät: he menevät metsiin leikkimään. Tämä on fakta ja selvä asia. Puhe metsienmiehistä on nykyaikana erikoinen ja kertoo puhujan ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä. Metsienmiehiä en ole nähnyt seitkytluvun jälkeen, koskaan, saati nähnyt heidän jäljiltään rakennelmia metsissä lähiöiden tuntumassa. Jos lähiöiden lähellä majailisi asunnottomia alkoholisteja metsissä siitä varmasti tulisi sanomista ja näin ei ole. Metsienmies on koodisana asunnottomalle alkoholistille, joka termi ja haukkumasana on jäänyt elämään jostakin syystä, halveksittu.

Lapset ja aikuiset rakentavat eri syistä ja eri tavoin. Jo koko ero ja voiman käytön mahdollisuus ovat eri luokkaa. Lapset ajattelevat eri tavalla ja tekevät asioita eri motiiveista, etenkin mitä nuoremmasta lapsesta on kyse. He eivät ajattele kuten aikuiset eivätkä luonnollisesti tee kuten aikuiset. Se on opitaan aikuistuttaessa. Lasten rakentamat majat ovat leikkiä varten joten sen huomaa, että ne ovat kuin mielikuvitus koteja eli siistejä. Niissä ei ole roskia, ei tulisijaa, koska lapset eivät saa eivätkä osaa sellaista tehdä, ei ylimääräisiä kaupasta ostettavia osia ja kiinnikkeitä, ei einesjätteitä, kaikki materiaalit on löydetty paikan päältä ja käytetty sellaisenaan. Majassa ei myöskään ole nukkumiseen tarkoitettuja alustoja, joita metsienmiehet varmaan tarvitsisivat, ei sateensuojia, ei istumiseen tarkoitettuja alustoja, koska lapset toimivat leikkiessään, eivät ole paikallaan, joten paikallaanoloon, syömiseen, nukkumiseen, ruuanlaittamiseen tarkoitetut aikuisten asiat puuttuvat. Ei olut- eikä alkoholipulloja, ei huumeruiskuja. Kaikki aikusten maailman tarvikkeet on korvattu kivillä, oksilla, heinillä jne. Ne ovat siellä hienoissa riveissä kuvitteellisina eineksinä ja tavaroina. Naulan ja vasaran käyttö on toki sallittua ja lapsista se on hauskaa, ainakin minusta oli.

Teoriani on 99,9 prosenttisesti pitävä. Joku aikuinen on voinut imitoida lasten majoja ja silloin menen halpaan. Jos löydät aukkoja teoriassani, ole hyvä, siitä voi minulle tulla kertomaan.

Minkälainen brändi Suomi on ja miksi maa brändätään?

Onko kaikki myytävänä? Vähän tuntuu siltä että joo. Olemmeko niin epätoivoisia, että meidän on kansakuntana oltava kaapin päällä isojen tekijöiden kavereita? Edelleen Suomi-paran on vaikea tehdä itsenäistä politiikkaa. Meidän on vaikea kritisoida kuuluvasti Israelia, Yhdysvaltoja ja Venäjää. On ylitsepääsemättämän vaikea tunnustaa Palestiinan valtiota ja tuomita kansanmurhaa jota israel suorittaa. On helvetin kivikkoista löytää tie uusiutuvien energianlähteiden luo. On vaikea seisoa itsenäisesti isoja vastaan, puhua niitä vastaan jotka rikkovat ihmisoikeuksia jatkuvasti ja lähes rajoituksetta (kauppasuhteet määrittävät olemassaolomme). Yksin on vaikea voittaa ja voittaahan me tahdomme, koska muuten itsetuntomme viistää maata emmekä ole mitään muiden rinnalla. Olemme kaikki tai ei mitään ihmisiä, luultavasti emme paljoakaan. Jos asiaa tarkastelee omaperäisen ja luovan ajattelun määrän ja ilmenemisen kannalta omakuva luultavasti pitää paikkansa.

Millaista hyväksikäyttöä ja laskelmointia brändääminen eli tuotteistaminen on ja kuinka pitkälle tuotteistaminen on tarpeellista viedä? Kuinka paljon brändissä on varaa muutokselle, kokeilulle, erilaisuudelle tai erilaisille mielipiteille? Kun puhutaan Suomi Oy:stä minulta nousee karvat pystyyn. Miten kauan olemme kestävällä pohjalla euron kuvat silmissä, ainoana tavoitteena voitto ja tahraton kiltin pelaajan maine? Kovinkaan tahratontahan suomalainen politiikka ei ole kuten ei ole liike-elämäkään. Harhakuvitelmissa on hyödytöntä oleilla ja puhtoisuutta turha esittää kun tuo puhdas imago ei pidä paikkaansa. Talvivaara on hyvä esimerkki.

Brändi on helpompi käsittää ja käsitellä kuin kansakunta, joka koostuu monimutkaisesti ja monitasoisesti ihmisistä, omaisuudesta, veroista, politiikasta, sairaista, köyhistä, rikkaista, lapsista, kerrostaloista, tekemisestä, monista erilaisista ajatuksista ja tavoista nähdä ja olla. Brändissä ei vain olla. Se ei ole paikallaan koskaan. Valtion taas on pystyttävä olemaan mahdollisimman avoin ja moninainen, joten koen että brändi-ajattelu istuu erittäin huonosti moniarvoisen valtion johtolangaksi. Menestyäkseen brändin on jatkuvasti oltava ajanhermolla, niinkuin valtionkin. Paikalleen jämähtäminen ei käy jonka jokainen ymmärtää. Sen voimme ottaa ohjenuoraksemme eli ei kaikki kehitys ole pahasta vaan voi olla jatkuvaa kasvua, kunhan se ei ole ainoa mantra. Brändi on jatkuvasti töissä ja tekee tulosta. Kova myyntitykki näkee brändäyksessä ainoastaan hyviä puolia, ja onhan se kaunista kun yritys lähtee lentoon. Kun on lennettävä mahdollisimman ylös ja kauas, jonnekin minne ei täysin näe, se ei ole pelkästään riskitöntä. Jo sana brändi saa ajattelemaan ostamista ja myymistä, rajatonta ja vapaata kaupantekoa. Suomi tekee kauppaa, mutta mikä kaikki on kaupan? Millaisesta arvomaailmasta ja tapahtumasta on kyse kun busineksen kieli, ajatukset ja ideologia siirretään lähes kritiikittä valtion retoriikaksi ja tavaksi tehdä politiikkaa? Oletuksena on, että kansalaiset nielevät poliitikkojen päätökset ja tavat toimia mukisematta. Äänestämättömyys, se että politiikka ei kiinnosta kostautuu. Saamme sellaista politiikantekoa kuin ansaitsemme?

Kuinka elää brändissä ja kuinka tulla mahdollisimman hyväksytyksi brändiläiseksi? Onko se sama kuin suomalaisuus, kansalaisuus ja kansalaisvelvollisuus? Brändiksi tekeytyminen ja brändin soveltaminen yli viisimiljoonaisen kansan kuvaksi ei ole kaukana totalitarismista ja nykyistä liike-elämää voi pitkälti pitää fasistisena. Kansakunta tuotteena manipuloinnin apuvälineenä media ja voiton maksimoimiseksi menestyksen tiellä, jossa kaikki keinot ovat sallittuja on kyseenalaista. Brändäys-puhe kalskahtaa valkoiselta valheelta, jota ei tarpeeksi kyseenalaisteta. Olemme edelleen virka- ja myyntimiesten vietävinä. Uskomme tuota menestyjää jolla on hyvät puheenlahjat, esiintymis- ja suostuttelutaidot, joka tahtoo meidän kaikkien menestyvän Suomi Oy: ssä. Mikä järjetön konsepti, ajatus ja hulluus! Voiko siitä jättäytyä ulos, koska en tahdo elää tehtaassa. Menestystäkin on monenlaista ja myös kestävää laatua. Synnyin yritykseen joka tähtää maailman huipulle keinolla millä hyvänsä… koska kaikki palvelevat yritystä eikä päinvastoin, että yritys palvelisi kansalaisia. Niinhän yritysmaailmassa asiat toimivat. Ainoastaan taloudellisella voitolla ja ulkokuorella on merkitystä. Työntekijä on kuluerä ja tarpeellinen ainoastaan kun työntekijän työpanos on yritykselle hyödyllistä. Kun hyötyä ei enää irtoa, työntekijä on tarpeeton. Näin valtio voi myös toimia, mutta se ei ole valtion tarkoitus. Silloin valtio toimii tarkoitustaan eli itseään vastaan kun se aliarvioi ihmiset ja itsensä.

http://yle.fi/uutiset/sdp_ja_perussuomalaiset_vastaavat_presidentille_pienituloisilta_ei_voi_enaa_leikata/7716107

Mediaseksikkyydestä: Kuinka seksualisoidussa mediassa vaikutetaan? Mihin mediaseksikkyydellä halutaan vaikuttaa?

Yli-seksualisoidusta mediasta puhutaan jatkuvasti. Se herättää närää, tuo puhe ja seksismi, koska meillä saattaa olla ongelmana naisvartalon ja naiseuden stereotyyppisesti halun kohteena esittäminen, koska mediassa seksiä on kenties liikaa ja seksikkyys on pääsääntöisesti stereotyyppistä. Oletus siitä mikä meitä kiinnostaa on lukkoonlyöty? Seksikkyys on oleellinen osa meitä ja siis jatkuvasti pinnalla. Seksismi paistaa läpi, mutta ei asialle kovin paljon ole pystytty tekemään ja miksi pitäisi voi joku kysyä. Naiset vapaaehtoisesti asettavat itsensä tuohon seksistiseen fantasiaan eli myyvät itsensä. Monille naisille seksismissä ei ole mitään pahaa. Se nähdään luonnollisena osana miesten ja naisten välistä vuorovaikutusta, joka on vaan on niin kuin on.

Seksikkyys on jotakin, mihin meidän katseemme ja mielenkiintomme kiinnittyy; kehonosia, pukeutuminen, asennot, tapa puhua. Jotakin mikä on usein epä-älyllistä, viihdyttävää, puoleensavetävää, elokuvallista ja saa aikaan himokkaan ajatuksen, halun. Epäseksikkyys on luotaantyöntävää ja tylsää ainakin jos mediaa on uskominen ja mediaahan me uskomme. Olemme auliisti manipuloitavissa, koska haluamme. Elämämme on halujemme tyydyttämistä, haluamme kauneutta, kosketusta ja seksiä. Tämä luultavasti on valtavirran kokemus ja valtavirta on se mikä on tarkkailun ja analysoinnin kohteena. Jännittävää on juuri tuo kuinka seksikkyyden määrittelemme. Mikä vetää puoleensa juuri siinä mielessä, että kenties haluamme nuolla tuon seksikkään ihmisen poskea ja koskettaa tissiä, mutta emme voi kun hän on niin kaukana. Tässäpä tämä seksikkyyden ja mahdottomuuden kosketuspinta ja vaikuttavuus. Haluamme, mutta emme saa. Yritämme päästä mahdollisimman lähelle, imitoida, ostaa.

Mediaseksikkyys on vetovoima, joka jostakusta virtaa mediaan ja median kautta katsojalle niin, että tuota vetovoimaista häntä, karismaattista, ja asiaa kuunnellaan ja katsotaan, halutaan sekä ihaillaan. Mikä se asia on, joka on tuo seksikkyys, muu kuin itse akti ja paljas pinta, koska tietynlainen tihkuva seksikkyys ei riitä. Vaikka ilta-päivälehden lööpeissä on joka päivä vähäpukeinen nainen (nimenomaan nainen, koskaan se ei ole mies joka tekee juhannustaikoja uimashortseissa) saatamme olla vaikuttumatta naikkosen sanomisista ja hänestä otetuista kuvista. Nainen ‘seksikkäänä’, paljaana on niin arkipäiväistynyt, että hymyileviä, vietteleviä kuvia kenties vain vilkaisee, koska kassalla ne osuvat välttämättä silmään ja ne ovat tarkoituksella siinä sellaisia kuin ovat, hyvin yksinkertaistettua mediavaikuttamista, jolla on suuri vaikutus. Kassajonossa lööppitississä ei ole mitään seksikästä. Nainen ei jää mieleen. Konteksti ei todellaan kiinnosta, eikä se mitä heillä näissä arkikuvissa on sanottavaa. Joten mitä on mediaseksikkyys, jos se ei ole suuritekstinen vähäjärkinen otsikko ja puolialaston nainen tai mies? Auto? Mitä haluamme eniten? Tietynlainen vallankokemus, haluaminen, haluttuna oleminen ja omistaminen. Näyttäisi siltä että mielenkiintomme keskittyy juuri elintason saavuttamiseen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Osta minut niin tulet onnelliseksi. Ole tällainen kuin tämä ihminen joka on päässyt kanteen. Pyri tähän.

Mediaseksikkyys, joka on puheenaihe, trendi ja yhteiskunnassa median kautta vaikuttava asia, on painava sana jollekin joka on voimakas keskustelua ja pöhinää aikaansaava ilmiö. Sana, joka saa pohtimaan seksikkyyden merkitystä sille mitä mediana tuotetaan. Asioiden seksikkyys ja halujemme hyväksikäyttö mediassa on enemmän kuin sääntö ja aivan kuin yllätyksellisyys olisi poistunut. Seksikkyys: tatuoinnit, autot, kokkiohjelmat, syöminen, naiminen, kaahailu, reality, todellisuudentuntu. Asioita, joita tuotetaan paljon koska ne ovat seksikkäitä, koska valtavirran oletetaan olevan niistä kiinnostunut, koska ne ovat seksikkäitä, mukaansa tempaavia, huumaavia, ylettömiä ja yleellisiä eli seksikkyys saa unelmoimaan, olemaan seksikäs tietyllä tavalla ja haluamaan sitä mitä annetaan.

Majakulttuurin tutkimus- ja keräysprojekti

Tarkoituksena on saada aikaan aktiivinen ja interaktiivinen lasten omaehtoisen kulttuurin kokoelma, kuvia majoista, suunnitelmista, tekemisestä ja ideoista. Kokonaiskuva kuin itsestään rakentuvasta kulttuurista suomalaisissa metsissä ja lähiöissä. Lähtökohtana on, että lapset itse myös kuvaavat majansa ja kenties kertovat niistä. Aikuisia ei täysin suljeta ulkopuolelle, joten kaikenikäiset ovat tervetulleita ottamaan osaa. Kuvia voi ottaa puhelimella, järjestelmäkameralla ja majasta voi lähettää skannatun piirustuksen. Jos haluaa tehdä majavideon sivustolle se olisi mahtavaa! Jos on olemassa majamusiikkia senkin voi virtuaalisille ilmoille kajauttaa. Täytyy muistaa, ettei kyse ole suorituksesta tai voittamisesta jossakin paremmuudessa vaan leikistä, keksimisestä, mielikuvitusmaailman mallintamisesta ja jakamisesta.

Projektin luonne on arkistomainen ja tallentava, mutta myös orgaaninen eli jos syntyy omia nettisivuja tai projekteja aiheeseen liittyen niin hyvä. Samalla se on oppimisprojekti kuinka kuvata maja, joka usein on metsän siimeksessä, ryhmätyön tulos ja vaikeasti hahmotettavissa. Mitä kuvassa näkyy ja mitä täytyy rajata pois. Mitä kuva kertoo, sen on tarkoitus kertoa? Millainen on hyvä ja mielenkiintoinen valo? Kuinka tehdä näkymättömästä näkyvä? Ja tietenkin antaa arvoa lasten loputtomalle luovuudelle ja innovatiivisuudelle sekä pohtia mitä majat ovat ja mistä ne syntyvät. Lisäksi vielä, onko tarpeen pohtia majan tarkoitusta, onko sen kuvitteellinen ja leikillinen tarkoitus sen määrä ja anti ja viekö liika pohtiminen asiasta jotakin tärkeää pois.

Tämä on yleishyödyllinen ja kokeellinen projekti. Kuten jo mainittu pääosassa ovat lapset ja heidän ideansa. Kiinnostavaa olisi kuulla mitä lapset itse ajattelevat majoja tehdessään, kuinka ne syntyvät ja mitä majoille tapahtuu, kuinka leikki sopii yhteen nykyhetken kanssa eli kuinka moderni maailma tulee mukaan leikkiin ja lasten ajatuksiin.

siouxhie@gmail.com