Majakulttuurin tutkimus- ja keräysprojekti

Tarkoituksena on saada aikaan aktiivinen ja interaktiivinen lasten omaehtoisen kulttuurin kokoelma, kuvia majoista, suunnitelmista, tekemisestä ja ideoista. Kokonaiskuva kuin itsestään rakentuvasta kulttuurista suomalaisissa metsissä ja lähiöissä. Lähtökohtana on, että lapset itse myös kuvaavat majansa ja kenties kertovat niistä. Aikuisia ei täysin suljeta ulkopuolelle, joten kaikenikäiset ovat tervetulleita ottamaan osaa. Kuvia voi ottaa puhelimella, järjestelmäkameralla ja majasta voi lähettää skannatun piirustuksen. Jos haluaa tehdä majavideon sivustolle se olisi mahtavaa! Jos on olemassa majamusiikkia senkin voi virtuaalisille ilmoille kajauttaa. Täytyy muistaa, ettei kyse ole suorituksesta tai voittamisesta jossakin paremmuudessa vaan leikistä, keksimisestä, mielikuvitusmaailman mallintamisesta ja jakamisesta.

Projektin luonne on arkistomainen ja tallentava, mutta myös orgaaninen eli jos syntyy omia nettisivuja tai projekteja aiheeseen liittyen niin hyvä. Samalla se on oppimisprojekti kuinka kuvata maja, joka usein on metsän siimeksessä, ryhmätyön tulos ja vaikeasti hahmotettavissa. Mitä kuvassa näkyy ja mitä täytyy rajata pois. Mitä kuva kertoo, sen on tarkoitus kertoa? Millainen on hyvä ja mielenkiintoinen valo? Kuinka tehdä näkymättömästä näkyvä? Ja tietenkin antaa arvoa lasten loputtomalle luovuudelle ja innovatiivisuudelle sekä pohtia mitä majat ovat ja mistä ne syntyvät. Lisäksi vielä, onko tarpeen pohtia majan tarkoitusta, onko sen kuvitteellinen ja leikillinen tarkoitus sen määrä ja anti ja viekö liika pohtiminen asiasta jotakin tärkeää pois.

Tämä on yleishyödyllinen ja kokeellinen projekti. Kuten jo mainittu pääosassa ovat lapset ja heidän ideansa. Kiinnostavaa olisi kuulla mitä lapset itse ajattelevat majoja tehdessään, kuinka ne syntyvät ja mitä majoille tapahtuu, kuinka leikki sopii yhteen nykyhetken kanssa eli kuinka moderni maailma tulee mukaan leikkiin ja lasten ajatuksiin.

siouxhie@gmail.com

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s