Precious things building shields around your heart.

Precious things building shields around your heart.

Speed of change, speed of time, there is a time capsule in change, my time in every moment. I have no time. Waiting it to happen, saying, phrasing what it is one wants to change. Framing to tell we have no other alternative. It is settling and alarming at the same time, maybe an effort to find crystallized, a meaning and explanation of what happens, what might happen and why. Timing, what happens with timing, in time, in waiting, in lining up, in hurry, in speed which media and civilization bring to our lives. Speed of pictures, speed of events, speed of a runner, speed of a shutter, speed of changing clothes. Speeding, measuring, comparing, working, staying put.

One gets ready to be hit at every corner. Building shields around your heart. Something personally felt is needed to make a message that can reach out.  There are things to go through to make reality shine through, to make a wakeup call, a tune. Reality is a good term here. Reality of everyone’s own. What others do not see and experience and yet again do. Who would understand poverty better than the poor themselves, one could think. How poor can you be?

2001

En sano ei, en sano ei, mitä sanon?

En sano ei, en sano ei, mitä sanon?

Hengittää sisään viemärinkansi, äidin huoli, puinen salpa, kokemus odottamisesta ja oikeellisuudesta jonkun mukaan. Kun puristan ihoa kyljestäni, kuinka paljon siinä on? Mikä oikeellisuus ja selkeä säännönmukaisuus, joka Suomessa vie hengen hetkessä? Jonkun etusormi? Ainainen kysymys määrästä ja sen anteeksiantamattomuudesta, puolinaisuudesta, joka täyttyy ja on tyytyväinen välittämisestä, virtaa yli,
virtaa yli, töksähtelevät ajatukset, epätäydelliset rivit mielessä, täydelliset rivit suussa, näkyvät kieli, nielu,
risteävät, tavalliset sanat kellertävät, joita en haista, en kyllästy kuin puu, lopullisesti. Pyydän anteeksi hajamielistä tapaani sanoa ajattelematta kokonaisuutta ja sottaisuuttani (en vieläkään viikkaa), vertaamista kaappeihin, olemista kaapissa, käymistä kaapissa, ja sen iljettävyyttä, joka virtaa pois meistä kovaa vauhtia ja silti ajattelen, ilman likaa ei ole täydellisyyttä, ilman epäjärjestystä ja sen yllätyksellisyyttä.

Että kaikki liittyy kaikkeen ja lian tarpeellisuus? Liityn taas kauneuteen, kiveen, tähän sivuun, epätäydellisyyteen, jota en saa oikein, lakkaamattomaan tyytymättömyyteen. Jotakin on koko ajan korjattava ja noukittava lattialta. Maan magneettikenttään. Avaruuteen katselemalla metsän kuuseen, syntymällä pianon tuolille, soittimelle en sano ei, mutta en tiedä, mitä sanoa. En sano ei.

Ehkä se riittää nyt,
liittyneenä nyt ja
nyt.

Ehkä se riittää nyt,
liittyneenä nyt ja
nyt, ja tietää jalkojeni tarkat tiedot, että kengät sopivat.