Marty on kenkäkauppias, joka on syntynyt myymään ja sanoo myyvänsä kengät amputoidulle, jos niikseen. Marty puhuukin itsensä tilanteisiin ja tilanteista, mitä pidetään juutalaisuuden piirteenä. Juutalaisuus on jatkuva virta puhetta ja omituisia tapahtumia, joista syntyy lisää puhetta ja tapahtumia, mistä syntyy koomisuus ja ihmisyys. Ihmisten vakuuttaminen puolelleen onkin taito omata, jos mitään aikoo myydä tai saada, muuten on vain riitelyä ja sekamelskaa, kaaosta.
Kunnianosoituksena ja tutkielmana Woody Allenille Marty Supreme onkin melkoista kohellusta. Ihmiset, joille asiat tapahtuvat, ovat kuin valittu kansa: raivostuttavia, tunnistettavia ja ihastuttavia. Ehkä hiukan avautuu, juutalaisvihan syy, musta mies sanoo: don’t be greedy, you fucking Jew. Elämä on jatkuvaa tasapainoilua ja neuvottelua, kuinka paljon rahaa voi saada keneltäkin, ketä voi huijata ja kuinka. Voiko kehenkään luottaa? Se on myös kuva yhteiskunnasta, jossa ei ole tukiverkostoa muuta kuin sukulaiset, eikä valtio jaa tukea vähävaraisille: jokainen on oman onnensa seppä ja pula on läsnä.
Pingispallo vertautuu alussa munasoluun johon miljoona spermasolua pyrkii ja monta pingispalloa putoamassa ikkunasta lottopalloihin: sattumanvaraisuus on hyvin määrittelevä tekijä elämässä, on vain löydettävä mahdollisuudet joihin tarttua ja Marty tarttuu jokaiseen ilmaantuvaan tilaisuuteen. Jokaisessa kohtauksessa Woody Allen kuin pompahtaa esiin. Jokainen ihminen on tilaisuus ja kaikelle löytyy selitys ja hinta. Jokainen hetki menee vain ohi ellei huomaa kaikessa piilevää positiivista mahdollisuutta ja universumi laajenee, paitsi Brooklyn https://youtu.be/5U1-OmAICpU elokuvasta Annie Hall (1977). Allenin pelkotilat ovat hyvin ymmärrettäviä. Varattoman ja varakkaan ero on aina läsnä. Rikas kynäpohatta Rockwell pens- firman omistaja omistaa myös ihmiset, manipulointi ja uhkan ilmapiiri kuuluvat toimintatapoihin. Jos teet näin, sinulle käy huonosti. No, huonosti käy joka tapuksessa, joten voi yhtähyvin ottaa riskin toisensa jälkeen.
Marty taas ei suostu häviämään etenkään tarkoituksella. Pingiksessä voittaminen on hänelle päämäärä, mitä kaikki palvelee. Se on pakkomielteistä omistautumista.
Pärjätäkseen hyväksikäyttäjien maailmassa, on osattava pelata ja hyväksikäyttää. On avattava suunsa. Pelkääminen ei ole vaihtoehto eikä Marty pelkää edes julkista nöyryytystä, se kuuluu osana peliin ja ihminen unohtaa nöyryytykset, jos nöyryytystä seuraa voitto, etenkin jos sillä saa rahaa. Raha vie kaikkea. Se on elämän eliksiiri ja elämän ehto. Tämä jatkuva taistelu paikasta auringossa, voitanko minä vai tuo toinen, ja toimeentulosta leimaa päähenkilöä ja kaikkea. Hän on kuin riivattu kuten kaikki, joiden on selviydyttävä. Selviytyjät taas ovat vampyyreja, jotka kostavat kaiken, jolleivat saa tahtoaan läpi, koska heillä on jo kaikkea.
Japanin ja Yhdysvaltojen suhde toisen maailmansodan jälkeen onkin kiinnostava juuri nöyryytyksen kautta. Selkeästi japanilaiset ovat omaksuneet amerikkalaisen kulttuurin, pukeutumisen, musiikin ja urheilun, ihailun kautta ja häpeä häviämisestä on vaikea käsiteltävä. Amerikkalainen tapa päästä yli häpeästä voiton tarpeen ollessa tarpeeksi kova, on kuin siirtynyt japanilaisiin. Nöyryyttämisen ei tarvitse johtaa kuolemaan ja häpeä ei ole lopullista. Marty ei suostu häviämään eikä häpeämään, pelkästään köyhyys on jo tarpeeksi suuri häpeä, hän löytää keinon siirtyä eteenpäin. Se on modernia, johon myös japanilainen voi uskoa, koska se on voittamisen resepti. Katse on pallossa.
Amerikkalainen menestys nojaa ajatukseen yksilön voimasta, Japani on ennen kaikkea kollektiivinen, joka hävittyä sodan joutui muuttumaan lähemmäs länsimaista kulttuuria, sen sijaan, että se olisi loputtomasti vannonut kostoa Yhdysvalloille. Joten sympaattinen Yhdysvaltojen ja Japanin kohtaaminen pingisottelun merkeissä on herkkä ja hyväntuulinen: pingisottelun häviäjä tosin joutuu suutelemaan karvaista sikaa. Näin tehdään rahaa ja saadaan katsojia että Rockwell pens mainosta.
Allenin persoonallista tapaa säheltää ja luoda ajatusvirta, joka on samalla brilliantti että hauska, on vaikea kopioida, aivan kuten hänen tapaansa tehdä klassikkoelokuvia, joita voi katsoa useita kertoja kyllästymättä. Marty Supremea tuskin katson montaa kertaa. Kaikki selviää yhdellä katsomisella eikä jää kaipaamaan samoin kuin Allenin nostagiaa, persoonia ja huumoria. Marty on myös hiukan Buster Keatonmainen ilman vaarallisia temppuja, paikasta toiseen juokseminen leimaa myös tätä elokuvaa, läkähdyttävästi. Juutalaisuus on kiinnostava edelleen monin tavoin ja Allenin elokuvista New Yorkin juutalaisuus on jäänyt elämään herttaisena ja ylitsepursuavan koomisena henkilögalleriana, josta löytyy viallisia ja ihmeellisiä ihmisiä. Ihmisten vanhenevat kasvot, temperamentti, elämisen halu, Marty Supremen pelaajaystävä on hunajaa löytänyt keskitysleiriselviytyjä, joka osaa monia asioita hyvin, näyttää elokuvan Son of Saul (2015) päähenkilöltä. Selviytyminen ja äärimmäisistä kokemuksista etenkin, on elokuvan merkittävin kysymys: miten?
Lux Express, savipallot ja kassi, 2015 (penkille)