Miksi puhua vallankumouksesta?

Me olevinaan ymmärrämme mikä on vallankumous kun sanomme sanan. Siinä on jotakin todella voimakasta ja viettelevää. Tarkoitamme termillä ja idealla jotakin oletettua, ajatuksellista ja visuaalista, jokainen jotakin omaa, aivan kuten väreistä puhuessamme näemme ne subjektiivisesti. Joka subjektiivisuus kenties yksi poliittisen vallankumouksen perusongelmista: jokainen haluaa jotakin tiettyä, kuinka saada kaikki haluamaan samaa asiaa ja löytää yhteiset keinot päämäärän saavuttamiseksi. Väkivalta on ollut tehokas keino. Väkivallan ja kuoleman pelko saa ihmiset taipumaan. Uhkailua käytetään edelleen jotta ihmiset saadaan toimimaan halutulla tavalla. Ihmisten vapaa tahto ja oikeudet ovat oleellinen osa modernia ja demokraattista, mutta kuinka istuttaa ihmisiin velvollisuuden tunto, myötätunto ja kunniallisuus? Nämähän ovat  perusarvoja joita on pidetty arvossa Jumalaa ja herroja peläten. Toisenlaista kunnioitusta ja velvollisuutta tarvitaan tässä ajassa. Kunnioitus ja velvollisuus jotka ovat kuin reliikkejä, koska arvostamme vapauttamme päättää itse kaikesta, myös siitä kuinka käyttäydymme. Oma päätäntävalta ja itsenäisyys ovat arvossa niin kauan kuin ei ole riippuvainen ja koe velvollisuutta kohdella toista ihmistä ihmisarvoisesti esimerkiksi. Kun kokee olevansa niin vapaa, että voi tehdä mitä haluaa eli ihmisellä on valta ylitse muiden. Tämähän on tilanne kiusaamistapauksissa. Kyseessä on vallankäyttöongelma ja vääristynyt käsitys omasta vallasta ja tärkeydestä.

Elämme vallankumousten muokkaamassa maailmassa ja väkivalta on oikeutettu niistä suurimmassa osassa. Gandhin väkivallattomassa vastarinnassa Gandhi itse kuoli luotiin, arabivallankumouksissa pääpaino oli väkivallattomuudessa ja tiedon levittämisessä ja kumoukset on tukahdutettu voimakeinoin, laulavassa vallankumouksessa Baltian maissa Venäjä yritti kukistaa kapinalliset ja useita ihmisiä menetti henkensä eli kun kansa nousee tyranniaa vastaan väkivalta joka tappaa tulee voimalla jostakin muualta ja oikealta. Oikeisto on nykyään se joka puhuu vallankumouksesta juuri sen historian kautta haluten vallankumousta jossa vallankäyttäjä vaihtuu sopivaan. Vallankumous on perinteisesti vastaus vallankäyttöongelmaan ja kollektiiviseen kiusaamiseen tai hankkiutuminen eroon vääränlaisesta johtajasta ja johtamistavasta, kuten esimerkiksi Chilessä tapahtunut sotilasvallankaappaus 1973 https://fi.wikipedia.org/wiki/Chilen_sotilasvallankaappaus_1973, jossa sosialistijohtaja Salvador Allende sai surmansa ja alkoi diktatuuri Yhdysvaltojen tuella. Historia jonka kaikki tuntevat. Vallankumous-sanan positiivinen varaus on useiden vallankumouksellisten ansiota jotka ovat kuoleman uhalla muuttaneet yhteiskuntaa. Oman hengen menettämisen uhalla, koska asiat ovat tärkeitä ja se mitä on mahdollista saavuttaa on sen arvoista, vaikka ja koska tuo saavutus on asetettu mahdottomaksi tehtäväksi. Tämä mission impossible on sankariteko joka vaatii äärimmäisihmisyyttä, äärimmäisiä tekoja, vaikeita ratkaisuja yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla joihin on oltava valmis, koska asia on tärkeä, tärkeämpi kuin oma hyvinvointi ja mukavuus.

Asettaa itsensä alttiiksi kritiikille, kidutukselle, halveksunnalle, kuolemalle, hylkäämiselle, ulkopuolelle jättämiselle, katoamiselle, vaientamiselle jne. Ihmisen lannistamisen keinot ovat lukuisat ja kun menettämisen pelko on voimakas, kuka uskaltaa ottaa riskin jonka johdosta menettää kaiken. Mihin siis uskoa, koska uskosta on pitkälti kysymys, kun tavoitellaan mahdotonta ja miten tuo usko määrittelee mitä ihminen elämässä valitsee ja tekee. Millaiset voimat ovat edessä jotka yrittävät estää tavoitteen saavuttamisen? Sama pätee taiteessa, politiikassa, elämäntavoissa: kuinka elää elämänsä kun ulkopuolelta ja koko ajan toistetaan samaa ja halutaan pysyä junnaavasti samoissa toimintakaavoissa ja ajattelutavoissa. Ne jotka ovat silmätikkuja ovat niitä jotka erottuvat joukosta aina yhä uudestaan. Joukosta erottuminen on edelleen huono juttu. Se on se erikoisuus josta otetaan kiinni joka halutaan muuttaa samanlaiseksi kuin kaikki muutkin ovat. Uskalluksen puute ja laumasieluisuus vievät meitä yhä edelleen. Tästä kertoo yhteiskunnan sisäänlämpiävyys, luottamuksen puute, haluttomuus ymmärtää eriäviä mielipiteitä tai täydellinen kyvyttömyys siihen, oman edun tavoittelu ja oman aseman pönkittäminen, johon ei mahdu asioiden muuttuminen tai muuttaminen,  koska silloin voi oma etu heikentyä. Sitä voi pohtia miksi suomalaisessa yhteiskunnassa yhteisten asioiden parantaminen on kovan työn takana, kuten näyttää olevan kaikkialla, ja näiden kollektiivisten etujen ja parannusten huonontaminen on kovin helppoa ja tapahtuu käden heilautuksella.

Yhdysvalloissa on heittona sanottu että huonompiosaisten tilanteen yhä jatkuva huonontaminen voi mahdollisesti johtaa siihen että vallankumous on käsillä. Tilanteen huonontumista voi miettiä, että mikä se piste on, joka on niin huono josta huono-osaisten vallankumous alkaa. Huono-osaisten vallankumousliikkeet ovat olleet vasemmistojohtoisia. Sitten on se toinen leiri eli vastapuoli, joka ei kestä Marxilaisia vallankumouksia, vallankumouksellisia ajatuksia, joissa yhteinen hyvä jaetaan. He tekevät myös vallankumouksia. Kiinnostavaa on tämänhetkinen Yhdysvallat ja kuinka huono-osaiset äänestivät presidentinvaaleissa. Mikä on huono-osaisten agenda tällä hetkellä? Onko heillä agendaa? Onko heillä aikaa, voimavaroja ja kiinnostusta kapinallisuuteen? Pelko omien etujen menettämisestä taitaa olla päällimmäinen ja ymmärrettävä pelko, kun vähästä viedään kaikki vähäkin, mitä jää jäljelle. Mistä köyhä ponnistaa ja miten surkeiksi on asioiden mentävä? Ne jotka käyttävät valtaa voivat käyttää sitä hyvin murskaavasti. Puhutaan yleisesti fasismista ja fasismin uudesta tulemisesta, vaikka ei se poissa ole ollutkaan. Fasisteiksi kutsutut ovat tehneet vallankumouksensa varsin hissukseen ja ehkä se on oljenkorsi köyhälle, joka näkee eliitin ulottumattomissa tekevän mitä haluaa ja jonne köyhällä ei ole asiaa. Eliitti tekee asioita jotka ovat olleet ristiriidassa eliitin sanottuja arvoja kohtaan ja vastoin lupauksia eli eliitti on valehdellut ja ajatellut omaa etuaan liikaa. Voidaan kysyä millä tavalla vallankumous mitataan, onnistuminen ja epäonnistuminen, muutoksen tapa, laajuus ja kuinka muutos saavutetaan eli kuinka vallankumous tehdään, mikä riittää muu kuin asetettu tavoite? Millä tavalla muutoksen ajatellaan olevan vallankumous, onko vallankumous tietoinen vai tiedostamaton, hyväksytty vai kielletty, vapaaehtoinen vai pakotettu valinta? Millä tavalla valinnoillamme teemme vallankumousta ja mikä on vallankumouksen charmi? Charmi on ilmeisesti onnistumista, koska se vokottelee. Ehkä vallankumouksessa on lopulta kyse johtajuuden löytymisestä.

Ketkä sitten ovat fasisteja tai vallankumouksellisia fasisteja? Slavoj Zizek ei pidä nykyhallintoja länsimaissa fasistisina, ei edes Trumpin hallintoa https://www.youtube.com/watch?v=t8f41HqGbnA. Linkki keskusteluun jossa Zizek keskustelee Will Selfin kanssa vallankumouksesta ja kuinka se tapahtuisi tai onko muutos mahdollinen.

Fasismi määritelmän mukaan on autoritaarinen äärinationalismi yhdistyneenä korporatistiseen järjestelmään, josta lisää löydät https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi. Määritelmän mukaan fasismia on vaikea rajata ja määrittää, koska liike on hajanainen ja paikallisesti sitoutunut. Itse ymmärrän tämän juuri samaisena oman edun tavoitteluna jossa puhutaan ja toimitaan eri tavoin ja joka on vaikea tavoittaa tahi osoittaa. Puhutaan niin että saadaan mahdollisimman paljon ihmisiä asian taakse ja kun on tullut menestystä ryhdytään toteuttamaan tosiasiallista suunnitelmaa. On olemassa asioita joista ei puhuta niinkuin ne ovat, koska julmuudelle ei löydy avoimesti tarpeeksi suurta kannattajakuntaa kun ryhdytään politikoimaan. On puhuttava kuinka asioiden pitäisi olla ja puhutaan kuinka eliitti tekee hallaa työläisten asemalle. Työläisten asema on aina se joka saa tunteet esille. He jotka tekevät ruumiillisen työn, yhteiskunnan toiminnan kannalta tarpeellisen ja tärkeän perustyön josta palkka on minimi tai vähän enemmän, vähän koulutusta vaativa ja suurta massaa puhutteleva, vähän arvostettu ja aliarvioitu työpanos. Aliarviointi ja vähättely ovat sosiaalisen epätasa-arvoisuuden kulmapilareita. Ihmisen arvo rakentuu työlle. Mitä työtä hän tekee ja millaisen palkan ihminen saa, hän on sen arvoinen. Joten vallankumous on aina kytemässä koska vallankäyttö toisen yli on ihmisyyden perustarve. Mikä parempi tapa käyttää valtaa kuin halveksunta.

 

 

 

Vallankumouksen nimi

Aika jolloin se alkoi, hetki elämässä, tapahtumaketju, tunnemuisto ja tilanteiden kehitys, ketkä vallankumousta olivat tekemässä. Mistä vallankumouksessa on kysymys, miksi, miten ja missä vallankumous tapahtuu. Kuka vallankumousta seuraa, siitä raportoi, kuka kirjaa ylös tapahtumat ja mitkä tapahtumat erityisesti. Kun asiat tapahtuvat, miten ne tapahtuvat ja luovat kokonaiskuvan vallankumouksen luonteesta, päämääristä, tavoitteista ja saavutuksista, lopputuloksesta ja miten siitä eteenpäin vallankumous pitää pintansa tai ei pidä. Onko kysymyksessä subjektiivinen kokemus, äärimmäiset tunteet jotka sanelevat mitä ihmiset tekevät, kokemus ja tunteellisuus joiden kautta asia kerrotaan vai objektiivinen ulkopuolinen tarkkailija kertoo mitä näkee, hän jolla on etäisyys asioihin ilman henkilökohtaisuutta mutta empatia ja kyky huomata asiat jotka ovat oleellisia?

Vallankumous on prosessi, materiaalinen ja henkinen, joka tänä päivänä on hyvin visuaalinen, nopeatempoinen kuvallinen spektaakkeli, hyvin usein sekava ja sotkuinen, jossa tunteet äärimmäisen voimakkaina pääsevät/päästetään esiin tai näemme ja koemme sen visuaalisuuden kautta. Huutamisen, vihaisen elehtimisen ja eräänlaisen performanssin, kivien heittelyn, julkisen tuhoamisen voiman näyttönä, vastakkain asettelun jossa valtio ja valta kyseenalaistetaan kansalaisten toimesta. Kansalaiset huomaavat omaavansa valtaa ja pystyvänsä sen ottamaan pois niiltä, joille se on annettu kansalaisten toimesta tai heidän puolestaan tai kansalaiset konkreettisesti saavat huomata, että valta on jossakin niin ylhäällä ja sellaista että siinä lähtee henki kun asiaan yrittää puuttua. Politiikassa ja kumouksissa irrationaaliset tunteet, jotka sellaisinaan ovat vaarallisia ja sivistymättömiä eivätkä saa olla ilman pidäkkeitä, puetaan rationaalisen puheen asuun, säädylliseen ja sivistyneeseen pukuun, hyvin muotoiltuun puheeseen ja sanankäänteisiin. Tunne tämä tilanne ja ole tunteessasi vahva, oikeassa. Henkilö joka johtaa, voimakastahtoinen puhuja, puhuttelee joukkoa, ihmisiä, lähestyy heitä, ottaa kantaa tilanteeseen, ottaa tilanteen haltuun tai ihmiset.

Kun jotakin on patoutunut kauan aikaa, lopulta poksahtaa jotakin poikki tarpeeksi monelta ihmiseltä yhtäaikaisesti. He eivät enää halua kuunnella vaan toimia. Kumouksen ydin on ‘maltillisuuden’, turvonneen tyhjänpuhumisen, puheen kautta yhä uudelleen epäonnistuminen eli muuttumattomuuden ymmärtäminen, sivistyksen joka on kontrollia ja voimakasta säätelyä ja sääntelyä ymmärtäminen. Tahdin, liikkeen ja vauhdin uudelleen arviointi, kuka käskee ja miten, kuka minua käskee ja miten vastaan. Se jokin, joka on vaikea nimetä, kun ei enää pelkää henkilökohtaisia seuraamuksia eikä kärsimystä, vaan on valmis uhraamaan oman hyvinvointinsa kokonaisuuden puolesta jotta kärsimys, systeemi joka kuvittelee muuttuvansa ihmisten hyväksi ja kontrolli loppuisivat. Kuinka ihmiset voisivat itse määritellä itsensä ja vapautensa rajat, koska tarvitsemme huolen pitävää systeemiä?

Vallankumouksen tilanteessa tarpeeksi moni kokee tuntevansa yhteenkuuluvaisuutta ja kokee samoin miten muutosta joudutetaan tai on idea ja sitä kokeillaan. Miten valta otetaan, miten valtaa käytetään ja mikä on valtaa esimerkiksi hetken mielijohteessa yhtäaikaisesti. Kun tarvitaan muutos asioiden tiloihin on perus jokapäiväistä jargonia, mutta että todella ryhdytään toimeen on kiinnostava piste: milloin se tapahtuu, ettei enää kuunnella puheita asioista, joihin ei ole luvassa parannusta ilman radikaalia väliintuloa eli miten kauan kuuntelemme puhetta, milloin ja miten luomme sen itse ja millaisella puheella on haluttu vaikutus yhteiskuntamuutoksessa. Tarvitaan joukkovoima jonka päämäärät ovat selvät. Ison joukon on oltava yksimielinen. Massa yhdessä toteuttaa haluamansa sopiviksi katsomillaan keinoilla. Miten tämä yhteinen päämäärä ja halu toteutuu kun jokainen on yksilö jolla on oma ääni ja onko siis vallankumous paras mahdollinen keino ja sana.  Massan on pystyttävä toimimaan yhteen ja yhteisen päämäärän hyväksi, ei yhden ihmisen hyväksi vaan kaikkien. Vallankumous on hyppy tuntemattomaan, mutta lopputulos usein on jo nähty. Lopputulos voi olla aivan eri kuin oli tarkoitus. Vallankumous jäi tyngäksi, tapahtumaksi ja karnevaaliksi, jossa kansa on kyllä kokoontunut yhteen ja heillä on vaatimuksia maan johdolle ja virkavallalle. Kuka riskeeraa kaiken, oman itsensä yhteisen edun ja tulevaisuuden vuoksi?

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mista-myrskyjen-nimet-tulevat/177963/

Onko nimi asia, jonka eteen vallankumouksessa tehdään työtä? Mitä nimi symboloi ja millainen merkitys nimellä on? Luoko nimeäminen yhteenkuuluvaisuutta ja samalla kokoaa yhteen saavutusta, joka kehittyy tehdessä? Voisiko ajatella, että annettu nimi on siemen, johon koko vallankumous juurtuu, josta on pidettävä kiinni yhteisvoimin ettei rakennelma luhistuu. Nimi kokoaa yhteen perusajatuksen, lähtökohdan ja jatkon. Se on tapahtuman historiallinen alkupiste ja kuvainnollinen idea, ideaali johon pyritään, jota voimme hurrata, johon on pyritty, perusta josta lähdetään rakentamaan jotakin kestävää ja tuhoamaan jotakin joka on ollut haitallista. Vallankumous on puhdistus/ puhdistaminen siinä mielessä. Vallankumouksen ydintä on, että korruptoitunut paha ja muuttumaton vanha ajattelu, rikollinen johtaminen yritetään muuttaa, vaihtaa ja poistaa, jotta koko systeemi ja ihmiset uudistuisivat, tavat tehdä muuttuisivat reiluiksi ja kaikkia tasavertaisesti palveleviksi. Vallankumouksen nimi on nimi uudelle ajalle, ajan alulle, jollekin jonka takana seistä. Aika pysähtyy hetkeksi kuin shokissa tapahtuu. Asiat tapahtuvat kuin hidastettuina, uskomattomina, vaarallisina ryöppyinä joita ei voi peruuttaa, ei pyydellä anteeksi. Nimeäminen painottaa asian ja tapahtumien tärkeyttä, ihmisten panostusten ja voimannäytettä joka on kuin he. He, jotka saivat aikaan pysähdyksen. Hetki, jolloin oli pakko ryhtyä toimeen, valita puoli ja seistä sillä puolella. Tietää miten toimia.

Hyvä esimerkki nimeämisestä, sen oleellisuudesta, merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle, mielivaltaisesta merkillisyydestä on Suomen sisällissota 1918, jota kutsutaan vaihtelevasti ja näkökulmista riippuen eri nimillä, joista hätkähdyttävin lienee Suomen työväen vallankumous, joka liittyy Venäjän vallankumouksiin 1905, 1917 https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_vallankumous.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota “Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.” “Sodalle on annettu erilaisia nimiä, jotka heijastelevat eri historiallisten ajankohtien valtapoliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia sekä ideologisia painotuksia. Tässä suhteessa värittyneimpiä nimiä ovat vapaussota, luokkasota, punakapina ja torpparikapina. Tasapainoisempia nimiä ovat kansalaissota, vallankumous, kapina ja veljessota. Neutraaleimmat ilmaisut ovat vuoden 1918 sota (Suomessa), Suomen sota 1918, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallankumous linkki josta löytyy lyhyt lista vallankumouksista jossa on myös Suomen työväen vallankumous 1918.

Hätkähdyttävyys on henkilökohtainen kokemus ja visuaalisuus on iso osa yhteiskunnallisen väkivaltaisen murroksen tekemistä. Vallankumouksen ajatus ja teko Suomessa on kaukainen ja ei ehkä niinkään. Mukavuudessa ja henkilökohtaisessa kuplassa se on kokemuksen ja historian kannalta kaukainen, jossakin ja jonkun muun tekemä, joku muu kuoli. Se on merkityksenä ja tekona jotakin mikä tapahtuu muualla ja on äärimmäinen, väkivaltainen, pidättelemätön ja pelottava. 1918 vuoden tapahtumista ja kuinka siitä on kirjoitettu ja kerrottu käydään edelleen keskustelua ja se on Suomen historian, Suomen valtion synnyn kannalta merkittävä kapina. Käsittämättömänä pidetään kuinka saman kansan sisällä voi tapahtua näin suuri kahtia jako ja väkivallan tekojen, murhaamisen tarve. Käsittämätöntähän on kuinka sokea edelleen moni on luokkajaolle, jaolle etelään ja pohjoiseen, köyhiin ja rikkaisiin, sivistyneisiin ja sivistymättömiin, herrakansa vastaan alamaiset eli työläiset ja selviytyjät ja kuka kykenee väkivaltaisiin tekoihin tai mikä on väkivaltaa. Kahtiajakautumisen ongelma ei ole poistunut keskuudestamme. Siitä ei pidetä ääntä, koska siihen on ollut vaikea uskoa, koska näennäisesti olemme samalla viivalla. Nykyään meillä pitäisi olla samat mahdollisuudet. Joten se millä nimillä asioita kutsutaan on kiinnostavaa, koska se kertoo meistä ja arvoistamme.