Niin mitkä ovat? Lähtien syömisestä, kirjoittamisesta, puhumisesta, lukemisesta, olemisesta, kävelemisestä, ihan kaikki asiat ovat näennäisesti yksinkertaisia ja jokaisen hallittavissa, eikö niin? Mutta lähtökohdiltaan ja moninaisuudessaan hankalia kun ryhdymme tarkastelemaan kuinka asiat tapahtuvat esimerkiksi solu- ja hermostotasolla, kuinka ajatuksesta syntyy liike ja tapahtumaketju, eli todella vaikeita asioita, joita meidän ei välttämättä tarvitse jatkuvasti ajatella, mutta hyvä olisi, että pysähtyisimme hetkeksi miettimään tätä kaaosta, josta elämämme koostuu. On esimerkiksi vaikea opetella uudelleen kävelemään, on vaikea muuttaa opittuja ajattelu- ja käytösmalleja, on vaikea sukkuloida tuhansien erilaisten palvelumallien, lomakkeiden ja tekemisen tapojen suoranaisessa sotkussa, vaikka näennäisesti ainakin yritämme hallita kaaosta. Jos ei tarkalleen tiedä miten asioita käytetään, miten joku asia käytännössä tapahtuu, miten uuden asian kanssa ajatellaan joku asia uudelleen. Vaikuttaa että ajattelumme ei muutu samaa vauhtia kun teknologia muuttuu, josta on tutkimustietoakin olemassa. Miten yhteensovittaa tämä ristiriita, että olemme henkisesti yhtä avuttomia kuin ennenkin, mutta meillä on mahdollisuuksia moninkertaisesti enemmän olla vähemmän avuttomia ja miksi emme ole vähemmän avuttomia? Koska mahdollisuuksia on moninkertaisesti enemmän. Teknologia lisää oman elämän hallinnan mahdollisuutta tai luo enemmän kaaosta ja hallitsemattomuutta eri tavalla kuin ennen, uudenlaista asioiden kerroksellisuutta ja monimutkaisuutta jota emme osaa ottaa huomioon. Elektroniikkaa mainostetaan elämää helpottavana asiana, kun taas itse näen valtavan romuvyöryn jossakin kaukana meistä ja vastuun siitä kuinka materiaalit tavaroiden valmistamiseen saadaan inhimillisesti eikä epäinhimillisesti. Kauas voi mennä lomalle ja sieltä voi tulla pois parin viikon päästä rentoutuneena.

Kuten esimerkiksi menen kauppaan jossa on mainos, että UPS kuljettaa pakettinne, mutta minun täytyy tietää, ettei se kuljeta yksityishenkilöiden paketteja kuten posti. Toiseen kauppaan tulee Matkahuollon kautta paketteja aivan kuten Postiin, mutta lähikaupastani voi nostaa rahaa kassalta, koska pankkiautomaatti poistui. Eli minun on tiedettävä tarkkaan miten mikäkin yksikkö toimii yksityiskohtaisesti ja mitä se tarkoittaa, koska kaupassa joutuu omituiseen tilanteeseen, kun siellä kuljetuspalvelun toiminta on itsestään selvästi selvää toisin kuin minulle, vaikka asiasta aikaisemmin tiedustelin kassalta, että täältä voi lähettää paketteja kuten ikkunassanne lukee..Joo, tämä on vain yksi esimerkki maailmasta, joka on aina ollut arki tasolla itsestäänselvyyksien ja oletusten vallassa ja minulle ei itsestäänselvyyksiä juuri ole, koska pilkon kaiken osasiin ja taas takaisin. Että totta-kai-asiat-menevät-kuten-niiden-oletetaan-menevän-ajattelu voi aiheuttaa yllätyksiä, sekaannuksia, väärinymmärryksiä, kohellusta, oletuksia, turhautumista, huonoja fiboja jne.

Kuten oletetaan, että nuoret ovat valmiimpia ja osaavampia kuin kaksikymmentä vuotta heitä vanhemmat ymmärtämään, uudistumaan, soveltamaan, oppimaan jne. uusia tekniikoita ja tapoja tehdä digitalisoituvassa maailmassa, voi epäillä monenkin todellisuudentajua ja ymmärrystä elämästä. Että nuorilla on valmiiksi jotakin mitä vanhemmilla sukupolvilla ei ole, jotakin osaamista ja ymmärrystä enemmän, mikä on varsin suuri harha, koska mitä itse ymmärrän nuoruudesta ja ajattelun kehityksestä, vie varsin pitkän tovin oppia ymmärtämään syy- ja seuraussuhteita, miten asiat toimivat, kuinka omaa osaamistaan hyödynnetään rakentavasti ja syvällisesti ja kaikki eivät aikuisenakaan pääse ymmärryksessä kovin pitkälle. Asioiden ja itsen syvällinen ymmärtäminen, suhde toisiin ja tiedon hankinta vie tietyn ajan, omaksuminen, oppiminen ja sen kautta osaamisen käyttöönotto ei ole edelleenkään itsestään selvästi helppoa eli monimutkaisten asioiden yksinkertaistamisessa, olevinaan yleispätevien totuuksien hokemisessa viisautena on tietty vaara johon on jo astuttu. Sitä voi pohtia, miksi tietynlainen kieli ja ajattelu viettelee monia niin kovin etenkin poliitikko-markkinointi-konsulttiväkeä. Sellainen, että kuulostamme tietävämme mistä puhumme kun toistamme yhtä ja samaa sitä kyseenalaistamatta ja todistamme tätä sanomaa positiivisesti ja ‘kiihkottomasti’ hyvänä asiana. Minulle se puhuu yhä enenevässä määrin epätoivosta liian suuren ja mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä, tietynlaista käsien levittelyä ja jotakin on pakkoa sanoa kun ei voi olla hiljaa, huulten heiluttelua eli olemme romanttisesti itseämme suuremman vuoren edessä, jonka kuvittelemme tuntevamme ja valloittavamme tuosta noin vain. Ongelman koosta kertoo avuttomuus, joka monella on kun seuraa esimerkiksi politiikkaa ja lukee uutisia: me emme tiedä mitä tuleman pitää, mutta vauhti on hurja.