hyvesignalointi

MAAILMA ON NIIN PIENI, MUT SIT KUITESKII NII ISO. (ANTAKAA MISS SUOMELLE JA PERINTÖÄ ODOTTAVILLE JOTAKIN MIHIN RIPUSTAA VAATTEENSA. Ei kuitenkaan itseään.) IHMISET, JOTKA TYÖSKENTELEVÄT MUOTIBUSINEKSESSä, TEKEVÄT TÖITÄ FASISTEILLE. YMMÄRTÄKÄÄ SE, NIIN YMMÄRRÄTTE JO AIKA PALJON. Hei mitä sulla on päällä tänään?

| Henna Timanttimetsä

MITÄ ON FASISMI NYKYMAAILMASSA? Persut? Miksi puhut vaatteista?

On uusnatseja, piilonatseja eli kaappinatseja, mutta natsismi eli kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) natsismi (saks. Nazismus), puolue on kielletty, joten sana natsi ei ole käyttökelpoinen, kai, mutta fasisteja on. Elämme näennäiskapitalismissa, monen mielestä kapitalismin jälkeisessä ajassa, valinnaisesti feodalismissa tai neoliberalistisessa kyttäysyhteiskunnassa, joka tällä hetkellä pohjautuu ihmisten työn, ajan ja huomion hyväksikäytölle, luonnonvarojen ja eläinten riistolle tai pelkästään riistolle, koska olemme materiaalia, jota käytetään, mutta älä vaan sano mitään vastaan. Et kai ole tuloksellisuutta ja menestystä vastaan? Et kai ole näkyvyyttä ja bisnestä vastaan? Bisnes is bisnes and you are the bisnes. Siinäkin mielessä on koomista puhua turvallisesta tilasta ja turvallisuudesta. Mitä se tarkoittaa? Joku yksittäinen ihminen ei koe oloansa uhatuksi sanoilla? Fasistinen yhteiskunta toimii jatkuvan tarkkailun ja kontrolloinin kautta pyrkien hallittuun samankaltaisuuteen ja samanmielisyyteen. Miten pitkälle nykykulttuuri toimii varkaan lailla esimerkiksi taiteessa ja populaarikulttuurissa, Suomen elokuva jostain syystä ei keksi omaa juttua, vaan kopioi ulkomailta sapluunan omaisesti ja toimintatapa on ilmeisen hyväksytty, jää miettimään, miksi ihmeessä. Eikö näennäisesti runsas ja hyvävointinen kulttuurimme olekaan luova? Ilmeisesti tulosta tulee, ei taidetta tosin, eikä juuri mitään kiinnostavaa uutta suomalaista. Ja onko se suomalaista, jos se on kopioitu? Joukosta poikkeavat kovaääniset erimieliset erotetaan heti, etenkin taiteessa ja he aivan kuin katoavat. He eivät myy tarpeeksi tai ovat vaarallisia? Mikä vaara on nykyään, jos oikeaa vaaraa ei enää tunnisteta?

Autoritaarinen eh-feodalismi-mukakapitalismi on yksi termi tälle möhkäleelle, jossa elämme. Turva siinä on ainoastaan rahalla ja uhkailulla hankittua. Siitä ei oikein saa kiinni eikä osaa selittää, mistä on kysymys, mutta fasismi jotenkin aukenee tässä kohtaa. Jostain syystä fasismi toimii hyvin terminä ja on paljon käytetty nimenomaan syytöksenä milloin mistäkin, liian ankarasta kritiikistä? Elämmekin jo fasismissa, se on kuorrutettu hyvännäköisillä valokuvilla ja hyveposeerauksella, eikö se ollut natsien tyyli. Olemme niin onnellisia näennäisdemokratiasta, jossa valta on suuryrityksillä, puhelimilla ja hyvillä aikeilla ja rasismin vastustuksella, joiden hyvä vaikutus kestää sen puheen pituuden verran. Fasismi on pelottava sana ja menneisyys ja tulee sellainen olo että, pois se minusta, hyi helvetti. Kuinka kieltäytyä, kun sinut unohdetaan ihan tietoisesti, jos et tee kuten sinun käsketään tehdä, työsi käytetään muiden hyväksi, ei sinun ja voi olla, että sinua ei ole olemassakaan. Vaatii mielenlujuutta nykyään tehdä ja ajatella kuten parhaaksi näkee. Kieltäytyminen ja vastaansanominen tarkoittavat, että olet niin totaalisen ulkopuolella sieltä, missä jotain jonkun mielestä tapahtuu, että epätoivo voi hiipiä mieleen. Ja miksi haluaisit sellaiseen paikkaan, missä sinulle sanotaan, mitä pitää ajatella? Ei se ole taidetta. Omaan totuuteensa täytyy siis uskoa täysin. Oma totuus tässä tapauksessa luottaa siihen, mitä on todella. Ei voi olla niin, että tunteet määrittävät todellisuuden, mikä on oikein ja väärin. On pakko olla olemassa jokin yleinen sovittu tieteen avulla määritelty oikea. Nykyään täytyisi luottaa jonkun toisen tunteisiin ja kunnioittaa niitä, koska mikään muu on epäkunnioittavaa. Luulen, että kunnioituskin täytyy ansaita, aivan kuten ansiomerkit.


Riisto taiteessa on ilmeisen normaalia. Kannattaa olla varovainen, saattaisi järkevä ihminen ajatella. Niin siis, peloissaanko? Lucky sperm club and loads of fun.

| Henna Timanttimetsä

Erikoinen asia sinänsä, riisto, kun moni taiteessa pitää itseään vasemmistolaisena ja feministinä sitä olematta, koska ne toteutettuina ovat vaikeita asioita selkeästi, että voisi puhua utopioista. Myös epäonnistumisten määrä on pöyristyttävä. Se, että taiteilijan työtä käytetään siekailematta hyväksi, sen ollen jonkunlainen kollektiivinen kosto ja oikeutuksena pidetään taiteilijan mielipiteitä ja mitä tahansa syytä, jolla kovasti loukkaantunut ego voi kuvitella olevansa ylempänä. Onko se tuo hyvä-huono-akseli? On tavallaan erikoista, että tällaista tapahtuu vielä tänä päivänä ja tavallaan ei: valta on kovasti keskittynyttä ja sitä käytetään väärin, siksi en ole lainkaan yllättynyt, todella huvittunut lähinnä. On kiinnostavaa olla niin kovin suuri piikki lihassa ja uhka. Onhan teillä omia ideoita, onhan? Ihmisenä on hyvä kasvaa ja oletus on, että taide auttaa tässä kasvussa. Miksi niin ei tapahdu, kertoo egoilun määrästä. Kun ymmärtää, ettei ole maailmannapa, voi kasvua tapahtua, se auttaa näissä poliittisissa hyvesignaloinneissakin sen verran, että saattaa olla jopa uskottava. Rahahan se teillekin tuo edelleen suurimman arvon, vai mitä? Cheers!

Club of pure romantics, 2017

Foobikkojen aika

| Henna Timanttimetsä

Bodies online, pencil on paper, 2015

Voisimmeko ajatella, että olemme paljon peloissamme nykyaikana, enemmän kuin ennen? On paljon uhkia, joista luemme ja joihin olemme osin syyllisiä. On aika parantaa tapamme jne. olla hyviä ihmisiä, tarkoittaa hyvää ja tehdä parempi maailma.

Islamofobia ja transfobia toistuvat sanoina usein ja olen kokenut fobia-sanan vilisevän monesti syytelistalla. Fobioita, joita meillä monella ilmeisesti on ja tautiluokituksessa fobia on vakava pelko, joka estää elämästä, viimeisimpänä itselleni vastaan tuli fatphobia. Olen perplexed ja olen terveysintoilijana läskipelkoinen. Tarvitsenko turvahuoneen ja safe spacen? Ei en, minä en sitä tarvitse, vaan se ylipainoinen, jolle ei saa sanoa ylipainosta, tosin en ole kenellekään sanonut, koska minua ei kenenkään toisen läskit niin paljon häiritse kuin omani. Juu, toki turvaa tarvitaan, minua myös stalkataan, joka on ilmeisesti oikeutettua, koska olen niin paha, muttei se tee minusta enemmän foobista, vaikka ilmeisesti on tarkoitus. Ajaisiko stalkkaus pahuuteni pois, kuin manaus?

Kriittisiä ihmisiä kohtaan hyökätään joukolla somessa ja mielipiteeni todellakin ovat omiani. Itse ajattelu on aina vaarallista. Turvallista tilaa kaipaavat juuri ne, jotka puhuvat fobioista ja foobikoista eli joku on turvan tarpeessa, mutta kuka, miksi ja keneltä? Kriittinen ihminen on uhka hauraan ihmisen turvallisuuden tunteelle ja yleinen veneen keinuttaminen on vain niin epämiellyttävää. Miksi näin haurasta ihmistä, joka tarvitsee turvatilan, täytyy mielipiteiltä suojella? Eikö olisi parempi hankkia paksumpi nahka, lukemalla vaikka Shakespearea ja kohtaamalla ihmisen mieli historiamme kautta. Kuka on suojelun tarpeessa, oikeutettu suojeluun ja miten tämä oikeus syntyy? Yliopistossa ajatuksilta ja mielipiteiltä suojaaminen on ongelmallista, koska yliopisto on vartavasten ajattelun testausalusta eli kriittinen vastaansanomisen paikka ja on omituista, että yliopistossa jopa työskentelee ihmisiä, jotka eivät kestä kritiikkiä ja pyrkivät luomaan yliopistoista lastentarhoja, joista siis tulee uusia asiantuntijoita, jotka eivät kestä vastaansanomista. Se, että koulussa ei pyritä ylisuojeluun, yliopisto on koulu, opiskelijat saavat opintotukea, on suojelua itsessään, koska maailma ulkona on kova ja siellä tarvitaan monenlaisia taitoja ja kestokykyä koetellaan, etenkin taiteessa, vai ajatteletteko, että taiteilijalle kaikki on vain kivaa ja tipahtaa helposti syliin? No joillekin käy niin, toisille ei. Yksi taiteilijan ja taiteen tehtävistä on kyseenalaistaa ja se ei onnistu silloin, kun täytyy pelätä työnsä puolesta eli olla ‘foobinen’.

Omaan ajatukseeni, mitä taide on, pelko ei istu eikä käy, vaikka taiteilijoita selkeästi pidetään pelossa yhä enemmän ja taiteilija laitetaan seinää vasten hyvin herkästi ja odotetaan (itse)sensurointia. Joten turvallisuuden tarpeen ja kaipuun tunnistan, mutten siihen voi tarttua, koska silloin lähtee taiteesta jotakin oleellista pois. Se on vanhemmalla iällä ehkä sitä mukavuuden tarvetta, joka tulee hetkellisesti, mutta on este luovuudelle ja tekemiselle, jos koko ajan täytyy varoa. Kun jatkuvasti on varottava, mitä voi sanoa ja tehdä, ettei satuta jonkun tunteita, millaisessa lasitalossa elämme ja pyrimme elämään, onko se katalogielämää, josta annetaan palikat, että rakennapa tuosta ja imitointia, jota sanotaan omaksi kuvaksi, aidoksi itseksi, itseksi tulemiseksi, itsensä hyväksymiseksi sellaisenaan? Kovin ristiriitaista, jos palikat annetaan you know.. Oma tekemiseni on aina ollut poispäin sievistelystä, valmiina annetusta ja elefantit huoneessa on käsiteltävä, joka yleensä sattuu, muuttaa asioita ja ihmissuhteita, ehkä parempaa ehkä huonompaan. Seksuaalisuus, taide ja uskonto ovat ihmisten heikkoja kohtia juuri tässä, mitä voi paljastaa, sanoa, ajatella, olla, mikä on luvallista, turvallista jne. Yhtäkään profeettaa en ole halventanut, joten ehkä sitä fatwaa ei ole ehkä tulossa, mutta on ilmeistä, ettei taide kestä katsoa itseään peiliin sekä transaktivisteilla on kova tarve päästä esille ja sen voi tehdä feminismin nimissä kuten puolustaa islamia ja islamisteja, ihan sama mitä naisille käy tässä taistossa, joten mikä se feministinen osuus transaktivismissa ja islamin puolustamisessa on? Transaktivismin kautta on tullut myös selväksi, ettei mies voi olla feministi, koska naiset ajetaan pois naisten ryhmistä ja hiljennetään, mikä taas kuulostaa kovin tutulta.

Ongelmana on hauraus, joka ei kestä vastaan sanomista, vaikeiden asioiden kohtaamista ja kompleksisuuden myöntämistä, ei edes väärässä olemisen myöntämistä. Kun esimerkiksi alaikäisten puperteettiin ja kehitykseen täytyy voida kajota avun nimissä, vaikka ei ole tietoa, mitä hormonitasapainoon kajoaminen tekee lapselle muuta kuin aiheuttaa enemmän ongelmia, kuten hedelmättömyyttä, olemme jokseenkin oudossa tilanteessa: ketä uskoa ja mikä on totta. Yksikin nuori, jonka sukupuoli on ‘korjattu’ ja hän katuu leikkausta, on liikaa. Sukupuolta ei tarvitse eikä voi ihminen korjata, kirurgi ei korjaa sairasta mieltä. On kyllä kirurgeja, jotka mielellään hyötyvät tästä trendistä, jota moni vaikutusvaltainen ihminen tukee. Kutsun sitä hyvesignaloinniksi ja hyväksikäytöksi. Tilanne on hysteerinen ja moni menee trendin mukana, moni tyttö tuntee olevansa poika enenevässä määrin. Onko tyttönä vaikea olla? Ja tämä ongelma ratkeaa kirurgin avulla? On outoa kuinka sukupuoli voidaan todeta tunnetasolla ja kaikkien pitäisi se vain uskoa. Tällaisen asian takia ollaan valmiita toisinajattelijat ja heidän elämänsä tuhoamaan. Kerätään blokkilistoja, tuhotaan ihmisten työmahdollisuudet jne. Se kertoo jotakin mielenvikaisuudenasteesta ja pakkomielteestä, mikä liittyy myös plastiikkakirurgiaan tällä hetkellä, siihenkin voi jäädä koukkuun ja todellakin olemme menneet liian pitkälle.

Ohje tyttärelle