OODI (KREIK.) = LENNOKAS, USEIN NOPEARYTMINEN, INNOSTUSTA ILMAISEVA RUNO.

OODI (KREIK.) = LENNOKAS, USEIN NOPEARYTMINEN, INNOSTUSTA ILMAISEVA RUNO

(idea, idealismi) Mikä on pysyvää? Periaate. Asialle omistautuminen. Mitä jää? Kaikkien aikojen salajuoni. Yksi ihminen haaveili tasa-arvosta, ystävyydestä, vallankumouksesta, joka parantaisi maailman sorrosta. Punainen parta, tähti ja saarnastuoli, Leninin suljetut silmät, nyrkkiin puristetut kädet.

MAALAA VIIVA

Maalaa viivoja allekkain, saat raidallisen kohdan seinään. Tee näin jossakin. Tai voit spray-maalilla kirjoittaa seinään kauneus.

Geometriset muodot ovat luonnossa ja ihmisen tekemissä rakenteissa oleellisia. Huomaammeko geometrian ilman, että keskitymme? Luultavasti emme, ainoastaan, jos jokin ei toimi. Muotomaailman köyhyys on itseäni ihmetyttänyt. Köyhtynyt on myös koko visuaalinen maailma, jota tuotamme valtavat määrät. Määrä ei vastaa laatua. Ei edes kalleus tai teknologia tee vaikutusta, jos lopputulos on tyhjä, tai luultavasti olen väärässä, koska hevonpaskaa myy todella hyvin ja siihen pystyy suurin osa ihmisistä. Kirkkailla väreillä ja hälinällä korvataan sisältö, on viesti, seuraa ja imitoi, toista. Meillä on varaa ajatella yksityiskohtia, kokoa ja runsautta keskustoissa. Brassailu on mihin pyritään ja esittelemään laitteita, joita on onnistuttu haalimaan. Tämä on itsestään selvää ja näin on aina ollut. Valta on keskustassa. Keskusta tehdään katseltavaksi ja vierailtavaksi kohteeksi, johon halutaan panostaa. Mitä muotoköyhyys tekee maailmassa ja kuinka siihen opitaan, aivan kuin mikään muu kuin suorakaide ei olisi mahdollinen ja kustannustehokas, koska kaikki on kustannuskysymys. Tosin Kiasman rakenneongelmat ovat jatkuneet sen rakentamisesta asti eli muu kuin suorakaide vaatii ammattitaitoa ja on hidas tehdä https://www.rakennuslehti.fi/2021/10/kiasma-on-rakennusteknisesti-poikkeuksellisen-vaikea-korjauskohde-monet-asiat-on-tehty-toisin-kuin-oli-suunniteltu/. Oikopolkuja ei ole. On vaikea uskoa, että olemme rikkaampia kuin koskaan, ei ole aikaa eikä rahaa, koskaan ja jatkuvasti on joku kriisi ja uhka, joka uuvuttaa kaikki. Missä on safe space? Kaikki loppuu kesken, etenkin osaaminen eikä muulla ole väliä kuin voitoilla ja uralla. Isot taidekohteet on tehty vierailtaviksi ja ihailtaviksi, eikä niille saa esittää kritiikkiä. Oletko kirjastoja ja taidetta vastaan? Yksinkertaisuus on tarttuva tauti.

Taiteen eriytyminen myös keskusta edellä, on kenties nykytaiteen markkinan luoma ilmiö ja tarve, että se säilyisi edes henkitoreissaan apurahojen varassa, on lauseessa taide on tärkeää, jotta se pystyisi pyörittämään harvoja ja valittuja ja mieluiten isoja nimiä, jotka vetävät yleisöä. Nykytaiteen voi välttää lähes täydellisesti, mikä ei välttämättä ole huono asia. Poliittisuus on jostain syystä nielaissut sen. Taide on yhtä huomiohakuinen itseään suojeleva ja ahne kuin mikä tahansa bisnes. Keskustasta käsin ollaan näkyvillä, jos hyvin käy eli olet kiinnostava, etenkin jos keskityt hetken aiheisiin. Mikä on kiinnostavaa hetken, onkin hyvä kysymys ja pystytkö tuottamaan yhtäjaksoisesti näitä hetken kiinnostavia asioita, olemaan ajan hermolla, kiinnostunut mediassa esillä olevista asioista, otatko kantaa ja haluat tietenkin pelastaa vähemmistöt taiteellasi. On paljon vaikeampaa saada rakenteellisia muutoksia aikaan ja kuka niitä haluaisi, taiteessa hyvin harva. Kaikenlainen vastahankaisuus ja kritisointi otetaan henkilökohtaisesti ja kostetaan. Kertoo muutoksen tarpeesta, joka olisi hyvä ymmärtää. Muuttumatonta systeemiä pyörittävä joukko uskoo taiteen voimaan. Taide on tärkeää ja silti saamme kammottavaa julkista taidetta, jonka on tarkoitus ilahduttaa mitäänsanomattomuudellaan ja typeryydellään. Ainoa mikä on isoa, on lasku.

Hauskaa, että vanhaakin rakennuskantaa on vielä jäljellä, sekin vain todella isojen tappeluiden jälkeen. Maine-arkkitehtuuria ei tietenkään saa kritisoida, koska kuka itsestäänselvyyksiä kehtaa kritisoida ja mitä kritisoitavaa niistä edes löytäisi, hieno on hienoa ja kuuluisa brändi saa kuolan valumaan suomalaisen suupielestä. No, Guggenheimista löysin kritisoitavaa varsin paljon eikä kuuluisan brändin avustusta aneleva käsi tehnyt vaikutusta, kuten ei massaturismiin pohjautuva bisnesmalli. Ikävää, että selfie-kohde jäi tekemättä. Moni taiteilija ainakin periaatteessa ja näön vuoksi on ilmastonmuutosta vastaan, mutta se on vain pintaa, jolla ei ole minkäänlaista vaikutusta tilanteeseen. Aktivismitaide on taiteen muoto, jolla saa apurahoja ja huomiota kivasti, jos oikein lykästää. On kuitenkin aina huomionarvoista, mitä tapahtuu samanaikaisesti lähiöissä, etenkin kerrostalolähiöissä ja kauppakeskuksissa eli mitä meille rakennetaan ja miksi. Mihin fokusoidutaan, mikä on tärkeää ja millä tienaa? Blingbling on taiteessakin se, jonne pyritään, jotta ollaan jotakin ja turvallinen tila on toki tärkeää kaikille vähemmistöille, joille taide on aina ollut turvallinen tila. Ettei nyt olisi tårta på tårta? En edes ymmärrä, miksi taiteilija haluaisi olla turvassa ja millaista taidetta sellaisessa tilassa luodaan? Mennäänkö taiteeseen turvaan? En minä ole siellä koskaan ollut turvassa, joten en ymmärrä. Tarkoittaako se myös turvaa kritiikiltä ja vastaan sanomiselta, tunteiden loukkaaminen on suurin paha ja miehillä on kuukautiset? Koska siltä vaikuttaa todella vahvasti että kuukautisvuotoa ja -vaivoja esiintyy ja miten kiinnostavia taiteellisesti ovat pehmeät huoneet, koska onko tuo yksi menossa psykoosiin? Ehkä hetkellisesti. Turvallisesta tilasta hyökätään potentiaalisten uhkien kimppuun ja halutaan torjua loukkaamista. Halutaan ylipainoinen lukemaan iltasatu.. Aivan kuin uhat eivät myöskään aukenisi turvallisessa tilassa koko normaaliudessaan ja kauheudessaan, entä mikä uhka sensuuri ja pelko on taiteelle. Ei aivan pieni. Ketään loukkaamaton suorakaidemonoliitti tulossa, jossa runon pätkä. Varo törmäysvaara. Ylipaino on jo niin iso uhka, että sitä ei enää haluta nähdä uhkana.

On todella iso menetys, etteivät taide ja käsintekeminen ole enää rakenteellisesti rakentamisessa mukana. Kiireessä hidas putoaa kyydistä ja on mieluisampaa tehdä taidekeskuksia, kuin että ajattelisimme paikallisten ihmisten arkea. Tähän on vaikea saada muutosta, koska ajattelumme on niin totaalisesti muuttunut markkinoiden ja näkyvyyden ehdoilla tekemiseksi eli joudumme matkustamaan nähdäksemme niin kutsuttua arkkitehtuuria eli rakennustaidetta. Olisi myös taiteilijan kannalta hyvä asia, ettei taiteilijan työ olisi parrasvaloon pyrkimistä, se kun ei monelta onnistu. Tukien varassa olevan taiteilijuuden soisi muuttuvan, koska se ei ole kestävä eikä muuta kuin nöyryyttävä malli, jossa tarkoitus on tulla näkyväksi. Näkymätön nimetön taiteilija tai artesaani on historiassa ollut normaali käytäntö, ihminen joka tuottaa rakenteiden visuaalisen osan ja tunnemme nimeltä hyvin harvan. Se siitä romantiikasta. Työ palkkaa vastaan on se, johon myös taiteen tulisi pyrkiä. Taiteilijan prekaarin aseman hyväksikäyttö on niin normalisoitu, ettei sitä kukaan kyseenalaista. Apuraha ei tee taiteilijaa ja ansiona se on kovin hutera, jo siksikin että taidevirkailijoiden uskottavuus on kovasti kortilla eli sisäilma eikä ajattelu vaihdu.

Taiderakenteiden muutos yhteiskuntaa palvelevaksi ja taiteilijan toimeentuloa huomioivaksi olisikin iso muutos. Tällä hetkellä kuvataide palvelee lähinnä itseään merkkitapauksena, jonka luokse vaelletaan, moraaliltaan korkeana kommentoijana, josta nousee tähtiä ja systeemiä pyörittäviä virkailijoita ynnä muuta manageroivaa henkilökuntaa, jotka taiteessa ja yhteiskunnassa käyttävät melkoista valtaa. Avustukset menevät seiniin, eivät taiteen tekemiseen saati taiteilijan palkkaan. Jännätään kestääkö taiteilijan ura. Keskittynyt vallankäyttö ei myöskään kerro vasemmistolaisuudesta, mikä on niin kovasti muodissa. Hyvää tekevä vasen on kiva imago, jolla ei todellisuuden kanssa ole mitään tekemistä.

How rude

 

How rude
How loud
How unclean
How vulgar
How unfeminine
How impolite
How talking over
How infuriating
How stupid

Angels

Those wings are heavy every time the dinner bell rings. Dynamic energy drastic
measures of swans for girls for lasting impressions. The want to go to Paris and
walk. They want to go Paris-thin. When a girl is too thin, when she looks sick, they
need to lose weight to float still. What gives angels their glow?
What I eat in a day as a fashion model.
How I lost weight and got lean.
How to grow your butt without growing your thighs.
My full gym workout. How men react to different levels of makeup. What I eat in a day to lose weight.
Six clothing hacks every girl must know.
Victoria’s Secret angels go grocery shopping. What young hasn’t been dreaming about this?

 

Maisemointi ihmisen kuvana. Millainen mieli, sellainen maisema?

20160825_204904

Leikkipuistojen liukumäet ovat kaikki yhtä lyhyitä eli ei vaaraa putoamisesta, lelut eivät kovasti poikkea toisistaan. Suomessa todella tietää mitä saa. Yllätyksiä ei juurikaan ole luvassa. Hämmästyttävää sinänsä, koska ajatus suomalaisuuden ja suomalaisten erinomaisuudesta on omaleimaisuudessa. Sama kaikille-ajatus on ajatus tasa-arvosta ja jokaiselle suomalaiselle saman verran eväitä, joka ajatus on erinomainen, mutta voiko se toimia itseänsä eli meitä vastaan eli eväitä ei ole tarpeeksi kun ryhdytään uudistumaan ja tekemään jotakin uutta? Kuva on tasapäistämisestä ja turvallisuudesta, josta suomalaista peruskoulutusta erityisesti soimataan, ajatus joka saa meidät pelkäämään erikoisuutta, erilaisuutta ja poikkeavuutta? Ei saa olla erityisen hyvä, koska opettaja ei tiedä mitä sellaisen kanssa tehdään, ei saa olla erityisen poikkeava, koska ei sellaisenkaan kanssa tiedä mitä tehdä. Loppuuko luovuus samankaltaisuuden ja turvallisuuden vaatimuksessa?

Kaupunki on mielenmaisema ja kuva siitä mikä on sallittua tai kuinka kaupunkilaiset ajattelevat mitä voi tehdä ja kuinka olla. Mikä on kaupunkimaiseman funktio kun ajattelemme millaisia arvoja järjestämämme ja hallinnoimamme kaupunkinäkymä edustaa? Kaupunki, ainakin teoriassa, edustaa kollektiivisia arvojamme ja elämäntapaamme, entä muuta, orjallisuuttamme ja uskoamme samankaltaisuuden voimaan tai että jokaisella on mahdollisuus hyvinvointiin? Kaupunki näyttää siltä millaisia ihmisiä siellä asuu ja mitä he haluavat, elämältä ja kaupungilta. On edelleen osattava vaatia sellaista kaupunkia joka on asukkaita varten. Suomessa ajatus kaupunki kansalaisille toimii pääasiassa hyvin, silti kyseenalaistaisin edelleen tapoja tehdä edustus edellä ja ajatusta että kaupunki on ulospäin ulkopuoliselle katsojalle jotakin, ei niinkään sille joka on sisällä kaupungissa.

Perusarvojamme ja visioita hyvästä kaupungista vaalimme, etenkin poliittisia, ja inhimillisiä tarpeita jotka ovat kulueriä, mitä niistä. Toimivuutta painotetaan kyllä, etenkin autoilun kannalta, asioita joihin käyttäjänä, kaupunkimaiseman kuvaajana, katsojana ja pohdiskelijana kiinnitän huomiota. Suomalaisessa kaupungissa on ikuisen oloinen tiukka järjestys ja samankaltaisuus, joka taitaa olla lakisääteistä ja kovin rakennuttajien hallussa oleva. Joka kaupungissa toistuu geometrisesti säännöllinen, samankaltainen ajattelun ja tekemisen siisteys, parturoitu ja puhdistettu elämisen ja tekemisen idea tai ideattomuus. Jos maisemoidaan laitetaan ruohikolle suuri kivi ja istutetaan pensaita rajaamaan nurmikkoa. Millaisesta ajattelusta tai ajattelun puutteesta ja ihmiskuvasta toisto kertoo? Jonkunlainen säilömisen tarve ja pelko muutoksesta paistaa läpi. Mitä uudistuminen sitten vaatii että kollektiivisesti tapahtuisi muutos ajattelussa, oppimista miten nähdä toisin ja etenkin luonnollista kiinnostusta ympäröivää kohtaan? Millainen on hyvä kaupunki visuaalisesti on oletus materiaalisesta hyvinvoinnista, säännöllisestä järjestyksestä jossa perusasiat toimivat, ylhäältä määrätystä, joka on luutunut mieliimme, jota ajatusta edustavat materiaalivalinnat, suoruus, suorakulmaisuus jossa todellisuudessa vaikutelma on ideaköyhä toiston vankila. Virkamies joka ei ymmärrä että halpa tulee lopulta kalliiksi. Näkymä on toki tiettyyn pisteeseen asti tarkoituksellinen ja puhdas, häiriötön, särötön ja turvallinenkin kunnes home iskee. Voisiko hajuton ja mauton olla jotakin muuta?

20160812_122038
Uusi koulu- ja nuorisotilarakennus Lielahdessa Tampereella, joka edustaa uutta tapaa rakentaa oppimista varten. Pisteet Tampereelle!

Analysoida jotakin mikä on tehty lähes steriiliksi on kuin ajattelisi jotakin mikä on suunniteltu tyhjäksi, jota eivät käytä ihmiset vaan koneet ilman ihmisten tarpeita. Mistään ei saa kiinni muusta kuin omasta ihmetyksestä toistuvaa tapaa maisemoida hengettömäksi loputtomasti toistuvaksi samaksi ja vaikuttamisen mahdottomuus tekee turraksi että vihaiseksi. Toisto edustaa tietynlaista jatkuvuutta ajatuksellisesti, halvan suunnittelun jatkuvuutta ja muutoksen pelkoa, helppoutta johon pyrimme ja ajattelemisen vaikeutta jota kartamme. Pelkoa ärtymystä ja ihmetystä kohtaan, raivo repeää tuon tuostakin jos jokin muuttuu radikaalisti. Nykyään asiat muuttuvat huonompaan ja kallistuvat vaikka kaikki on helppoa ja jopa halpaa, mikä ristiriita. Vaikeus toki on monen asian yhtäaikainen huomioiminen ja vastuukysymykset, vaikeus ajatella toisin uudella tavalla tai jopa palata vanhaan, lainata vanhasta jota ei arkkitehtuurissa harrasteta on todellinen vaikeus. Vedotaan siihen ettei enää osata. Kun osaaminen katoaa niinkin nopeasti kuin on ilmeisesti tapahtunut, taantuminen vaikuttaisi olevan liian helppoa. Päättelen ettei meillä ole tarpeeksi vastusta että tarvitsisi ajatella vaikeita.

_1010019 (13).JPG
2014, Nimetön teos penkille