Miten nykyään paljas perse on vähemmän ihmetystä herättävä kuin paljaat rinnat? Rinnat ovat henkilökohtaisemmat?

Perse

Persettä pohdiskellessani, mietin nykyistä suhdettamme kehoihin ja etenkin naisen kehoon. Taiteessa alaston keho on perusyksikkö, mutta harvoin sielläkään hyvin erilaisia kehoja tulee vastaan, ehkä nykyään enemmän kuitenkin, kun puhutaan kehopositiivisuudesta, kehojen kauneudesta ja kehon tutkiminen on edelleen kiinnostavaa, voimme muokata itseämme loputtomasti, mutta voimmeko muokata mitä pidämme kauniina ja taiteena, tutkimmeko todella itseämme ja kehitymme vai vain imitoimme ja esiinnymme? Itsensä hyväksyminen on silti, kaikesta positiivisuudesta huolimatta, tänä päivänä todella haasteellista, juuri ehkä itsensäpaljastajien ja menestymisenpakon johdosta, nimenomaan netissä tapahtuvana jonakin jatkuvana itsensä ja toisten tarkkailuna.

Itsensäpaljastaminen on halun osoitus, bisnes ja keho on joku ihminen, kenties taideteos, joka on muokattu ruokavaliolla, treenillä ja leikkauksilla tai ihan sellainen kuin sattuu olemaan, sen kuvaamista ja dokumentointia. Se, miksi haluamme olla kuvassa paljaina, miksi kuvaamme itseämme ja paljastamme mahdollisimman paljon, on minulle vielä hiukan arvoituksellinen asia, mutta exhibitionismi ja huomiohakuisuus lienevät päällimmäisinä ja halu näyttää stereotyyppisen kauniilta on pakkomielteistä. On vaikea tulla huomatuksi lahjakkuudellaan, etenkin kun on nainen ja jokaisen on pakko pärjätä, kuuluisuus ja tunnettuus on ilmeisesti korkein halu, tulla nähdyksi. Pidätkö minusta vai pitäisikö minun olla toisenlainen, on outo ajatus juuri kehon kautta. Paljaat rinnat huomataan, sen ovat feministitkin todenneet. Median huomion saa välittömästi. Onko se sitten naisten vika tai vika ylipäänsä? Olemme kehomme, osiemme summa ja meidät arvioidaan ulkonäkömme kautta, aina ja aina on joku vialla. Rintojen suurennusleikkausten määrästä päätellen voisi kuvitella, että emme olisi kovin kummissamme rinnoista ja nänneistä. Olen ihmeissäni, miksi pullistumat, väljä kaula-aukko ja rintojen välin esittely ei väräytä kenenkään hälytyskelloja, mutta nänni tekee sen? Onko nänni traumatisoiva? Se on se kohta, joka laitetaan lapsen suuhun ja jota voi muutenkin nuoleskella. Nänni on kuin sormenpää, joka osoittaa puseronkin läpi. Katse kiinnittyy siihen melko välittömästi, että ne voi teipillä peittää ja jopa täytyy.

Alastomuus herättää närää ja kummallista kaksoisstandardia, jossa silkka pehmoporno on ihan ok, jos se tapahtuu salilla. Taiteena alastomuus on edelleen outoa selkeästi. Maalauksena menettelee, valokuvana hmm, performanssina menee jo yli. Katsomme alastomia kehoja TV:ssä, se ei häiritse ketään, eivät seksikohtaukset, se on viihdettä, kun meillä ei ole henkilökohtaista kontaktia esiintyvään ihmiseen, se on vaan joku. Riippuuko taas kuka tekee ja kuka katsoja on? En tiedä. Naisen alastomuus on huoraamista, häpeällistä, mies voi lähettää kuvan kullistaan ja se on viihdettä, sille miehelle. Milloin keho ja mitä kehollaan tekee, traumatisoi? Mitä et halua nähdä?

Kun asettuu katsottavaksi alastomana, ottaa ison riskin. Taiteilijana voin sen ottaa, koska reaktio on kiinnostava, siis joko pelottava tai että pornoesityskö tämä. Teenkö taidetta vai olenko aktivisti, imitoinko jotakin? Itseäni kiinnostaa omituisuus, hyökkäävyys, banaalius, vanhanaikaiset tavat katsoa alastonta ja nykyaikainen kehokuvien tulva, pakkomielteisyys kehoa kohtaan, mihin huomio kiinnittyy: nänneihin, läskeihin, muotoihin, ikään ja mitä vielä, onko alaston keho aina seksuaalinen ja miten pakkomielteinen suhde meillä on seksiin? Kun keho on työkalu, on ajatus seksistä myös työkalun asteella, ei henkilökohtainen eikä häpeällinen. Keho on selkeästi kriisissä, sen näkee TV-ohjelmien laadusta, joka on myös kriisissä. Parantavatko paljaat tissit maailman?

Ehdotus kollektiivitaideteokseksi: Huomatkaa oman vaikuttamisen mahdollisuudet, jotka eivät saa jäädä käyttämättä!

Ota mikä tahansa puulevy, mdf-, vaneri, lauta yms. puinen kappale, sellainen, jolle ei ole muuta käyttöä. Maalaa se haluamallasi värillä, puhtaalla, näkyvällä, kauniilla, poissaolevalla, puuttuvalla, ikävöidyllä, lempivärillä kokonaan ja molemmilta puolilta. Levy voi olla niin suuri tai pieni kuin haluat ja rohkenet käyttää. Maali voi olla akryyli-, öljy- tai muovimaalia. Akryylimaalella kenties löytää näkyvimmät ja monipuolisimmat värit. Vaihtoehtoisesti voit tehdä raitoja, neliöitä, mutta pysyttele yksinkertaisessa, minimalistisessa ilmaisussa. Tärkeintä on, että värikäs kohde ei uppoa ympäristöön, vaan erottuu siitä. Yhdellä värillä väritetty esine suomalaisessa kaupunkimaisemassa on ajatus jota kaipaan. Aseta maalaus mihin tahansa haluaamasi kohtaan kaupungissasi julkisessa tilassa ulkona tai sisällä. Maalaus on mielenilmaus väritöntä, monotonista julkista tilaa kohtaan.

Mikä on oman teon vaikutus, koska mikään ei ole yhdentekevää. Entä ylimääräisen kappaleen vaikutus tilassa, jossa ei odota olevan ylimääräistä, värin vaikutus ihmisen mieleen, maalaamisen, minkä tahansa maalaamisen, värin lisäämisen henkilökohtainen ja yleinen vaikutus ja kuinka irtautua passiivisuudesta, että ympärillä vain tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa tai ajatuksesta ettei osaa, ei ole tekemistä yms. Voi myös miettiä mikä on tärkeää tekemistä ja millaisella teolla on arvoa itselle ja ympäristölle.