Itsensä vähättelemisen eetos

Perse, jonka sinä haluat, on onnellinen perse. Perse, joka sinulla on, on surullinen.

| Henna Timanttimetsä
Onnellinen perse

Miltä tuntuu katsoa peiliin ja minkälaisin silmin katsot itseäsi tai miksi katsot peiliin? Ihramme tuottaa mitä? Läski on epäonnea, laiskuutta, väärässä kohdassa ja sitä on liika. Se näyttää rumalta ja sitä syntyy koko ajan lisää, jos syö liikaa ja se tapahtuu kovin helposti, helpommin kuin sitä lähtee, paitsi jos pystymme syömään tarkalleen tietynlaista ruokaa tai kuin taikaiskusta imemään ihran halutessamme itsestämme ja ruiskuttamaan sen oikeaan kohtaan. Onnellisten tähtien alla ilman komplikaatioita, se voi näyttää kauniilta ja sinä muodokkaalta, et lihavalta. Hypernaisellisuus on niin in, että nainen on rakennettava eli kapea vyötärö, isot rinnat, iso takamus, (toivottavasti sulla on pienet jalat). Paraneminen vie aikaa ja rahaa kuluu, koska itseä on pidettävä yllä. Hypernaisellisuus rajoittaa millaista työtä voit tehdä, laitat itseäsi päivittäin, kävelet koroissa ja hameessa tai vaatteissa joissa sinut huomataan, koska olet esitys.

Rasvaimu kuulostaa helpolta ja nopealta, helpommalta kuin syödä vähän ja terveellistä ruokaa että liikkua. Kuvamme operaatiosta, jossa sinusta imetään rasvaa, on kuin jotakin otettaisiin sinusta pois nips vaan, ja kun heräät, sinulla on uusi vartalo, muokattu haaveesi mukaan. Se on myös mukavan vinksahtanutta ja muovista, ajatus, että olet tuote ja myyt itseäsi, on tässä paketissa. Olet luonnonvastainen, tehty. Luonnolliset keinot ovat riittämättömiä tämän päivän kauneudelle. Olet tehnyt satsauksen, josta toivot tuloksia. Ajatus, että haluamme olla nukkeja ja keinotekoisia, on kovin outo, siinä on jotakin ‘olet vain sinä’-juttua, mutta et halua olla vain sinä ja etäännytät itsesi itsestäsi, vaikka sanot ehkä tulevasi sinuksi itsesi kanssa, kun käyt läpi kehollista muodonmuutosta jota hallitsee asiantuntija. Kun voisi tuosta ottaa ja laittaa tuohon toiseen kohtaan, on toteutunut. Miten pysyvä tila uusi vartalo on ja millainen onnen tunne on kyseessä, kauan onni kestää ja miksi identiteettimme olisi vartalossa, vartalomme tai sukupuolen sanelema? Olet siis ollut sellainen, josta et pidä ja olet nyt sellainen, josta pidät? Katoaako varsinainen ongelma mihinkään ja mikä ongelma varsinaisesti oli eli minkälaista itseä tavoittelemme ja miten? Millainen haluamme itsemme olevan ja kenelle ja kuinka vartalomme on ensimmäinen, jonka itsestämme haluamme muuttaa? Miksi vartalo täydellistää meidät, tekee meidät toisten silmissä lähes 100% joksikin? Haluamme olla täydellisen haluttavia, katsottavia ja pidettyjä, melko lapsellinen halu, niin infantiili, että se on todella primitiivinen. Maailmamme on täysin ulkonäkökeskeinen, että se on jo haitallista. Olemme valmiita menemään niin pitkälle, että hengenlähtö voi olla lähellä, siitä huolimatta ja ehkä vaaran takia, koska näkymättömyys, hylätyksitulemisen pelko, inho, ahdistus, imitointi ja kateus ovat vielä kammottavampia, että ansaintakeinojen löytäminen ajavat meitä.

Kun haaveilemme näyttävämme joltakin spesifiltä, usein joltakulta toiselta ihailemaltamme henkilöltä, haluamme tuloksia heti, koska kaipaamme sulautumista tuohon kauniiseen kehoon, joka voisi olla oma ja riittää että voit kävellä sen näköisenä, kuin kuvassa. Tämä haaveiden vartalokeskeisyys, kärsimättömyys, pakottavuus, ponnistelun että vaivannäön karttaminen, nopeiden tulosten aikaansaaminen, kaikki-mulle-nyt-ja-heti-tai-voin-huonosti-maailma, on kiinnostava tavallaan ja tavallaan aivan käsittämätöntä lihalla ja rasvalla hutkimista, jossa saa olla sellainen kuin haluaa, ainakin melkein, koska kovin samasta muotista moni löytää onnen. Kulttuuri ja luotu kuva on myös itsessään imuri: ei voi olla katsomatta, jo siitäkin syystä että kyseinen rasvaimu-silikonitissi-persehelvetti on joka tuutissa ja joka tuutissa, joku kertoo oman matkansa Turkkiin. Ideaalivartalo on väkivaltainen, koska se on pakottava, mikä on myös ristiriidassa halumme pitää hauskaa kanssa. Se ei myöskään anna mitään anteeksi: onko sinulla selluliittia vatsassasi, minulla on. Armottomuus omaa ja muiden kehoja kohtaan on selvä, etenkin jos näyttää vähänkään keskivertoa paremmalta, sinut arvostellaan ja sinua monitoroidaan sen mukaan, miltä näytät ja kuinka sinä pidät itsesi kunnossa. Armottomuus voi johtaa ahdistuneisuuteen ja vaillinaisuuden tunteeseen, jos sinulla on vähänkään heikompi itsetunto, olet herkkä muiden sanoille, kauniille kuville ja kuvittelet ulkonäön takaavan onnellisuuden ja että sinusta pidetään. Huomiota ulkonäöllä saa, jos sitä haluaa. Joko kuulut täydellisten ryhmään tai et. Moni haluaa epätoivoisesti kuulua tähän ns. täydellisten ryhmään, joka on määritellyt täydellisyyden vain ja ainoastaan materian kautta, johon kuuluu miltä näytät, kuinka asut, millainen työ sinulla on jne. Silti tämä on valtavirtaa, koska on varsin keskinkertaista rakentaa elämänsä ja itsensä arvo näiden muiden luomien attribuuttien ja tärkeysjärjestyksen varaan. Sen huomaa hyvin äkkiä, kun joku näistä onnen elementeistä katoaa, elämä voi tuntua ontolta.

Kun sanot, että muokkaat vartaloasi leikkauksilla tullaksesi onnelliseksi, tee se edes turvallisessa paikassa ja se tarkoittaa, että joudut maksamaan enemmän kuin ehkä Liettuassa. Minkälainen ihminen teettää halvalla itselleen täydellisen perseen tullakseen onnelliseksi, varsin epätoivoinen. Epätoivokin lienee suhteellista, pakottava tarve valtavaan läskiperseeseen ja kapeaan vyötäröön on ujutettu päähäsi, vai luulitko itse keksineesi itsellesi tällaisen tarpeen? Tarkoitus ei ole olla yksilö, vaan sulautua ja tulla nähdyksi imitaattorina tai että sinulla on varaa. Paras imitaattori voittaa?

Itsensä vähättelemisen eetos

| Henna Timanttimetsä

Aihe on tähdellinen ottaa esiin, koska jatkuvasti nousee esiin keskinkertaisuuden ylistys, jossa ylistetään samankaltaisuutta vaikka olemme erilaisia ja ainutlaatuisia, painotetaan omaa hyvyyttä sellaisenaan ja samassa lauseessa toitotetaan omasta ainutlaatuisuudesta, koska se on vaan. Toki jokainen on ainutlaatuinen, mutta huomaatko kuinka naistenlehtien manipuloiva ja jankuttava kielenkäyttö on tarttunut? Niin mikä on keskinkertaista mielestäni ja mikä ainutlaatuista? Se on aina joku muu kuin minä, jossakin toisaalla, mutta jokainen on keskinkertainen jossakin asiassa kuulemma ja me suomalaiset olemme varsin ainutlaatuisia. Käsite täytyy avata, koska se on niin itsestäänselvä joku yhä toistuva kaavamaisuus johon uppoamme. Pidämme meille tarjoiltua annosta parhaana mahdollisena, josta otamme kuvan ja postaamme faceen, annos jonka nielaisemme kokonaisena pureksimatta. Asioilla on puolensa ja kovin yksinkertainen tulee huijatuksi.

Tarkoitan itsensä vähättelemisen eetoksella painetta, jonka tarkoitus on puristaa jokainen samaan muottiin. Sano mitä sanot, mutta tähän on sinun tyytyminen, äläkä kuvittele itsestäsi mitään erikoista, ettei mikään eikä kukaan pompsahtaisi tästä muotista ulos, koska se muotti on hyvä ja turvallinen, sopiva ja muu on radikaalia. Epäonnistumisen mahdollisuus on olemassa, joka pelottaa ja kun epäonnistuu sinulle nauretaan. Se joka kokee tämän annetun muotin ahdistavaksi, keskinkertaiseksi ja latistavaksi, sellaiseksi jota ei voi haluta muuttaa tai vastustaa, on hankala ja riitainen, hänet pistetään matalaksi yhteisvoimin. Haastaminen tai kritiikki ei siis ole kyseessä vaan hyökkäys tämän omituisen puolelta, henkilöön menevä, koska kun haastaa tämän vallitsevan naistenlehti-eetoksen haastaa ihmisen persoonan ja identiteetin. Sen aina hymyilevän jolla saa olla huonoja päiviä ja joka seuraa trendejä ja tuntee huonommuutta, koska ei voi saada kaikkea, koska se vaatii liikaa itseltä ja itseltä ei voi vaatia liikaa, sitä väsyy ja uupuu jne.

Haastaa maailmankuvan, pullamössön, löysän paskan. Hän kuvittelee itsestään liikoja joka sekin on koppavaa ja hyökkäävää, koska itsensä haastaminen vaatii työtä ja on vaivalloista. Huomaa kuinka illuusio jostakin omasta ja hyvästä ostetaan. Tyytyminen vähään on itsensä vähättelyä kun ulkoa kerrotaan että sinä olet vähän, mutta kun ostat tämän olet paljon enemmän. Kuinka opimme tuntemaan itsemme ja mihin pystymme, kun rahalla voi korvata sen mikä puuttuu, tavallaan? Jokin ostettu ja median kautta meille syötetty, on meille ilmeisen tärkeä, koska se kuvastaa jotakin mikä on parasta mahdollista ja saavutettavissa, jokaisen ulottuvissa. Mikä tässä on omaa ajattelua ja miksi se, mikä on hyvää ja tarkoituksellista tai merkityksellistä lehtien sivuilla, niin helposti meihin uppoaa, me ostamme sen koska saamme halvalla ja helposti? Olemme helposti johdateltavissa ja helppo elämä houkuttaa. Kun elämämme on annetun standardin mukainen, olemme ainutlaatuisia. Olemme saavuttaneet ainutlaatuisuuden kulutusyhteiskunnassa, kun saamme sen mikä kaikilla on. Varsin hämmentävää. Tätäkö ei voi kyseenalaistaa? Kun kuvitelman ainutlaatuisuudesta romuttaa seuraa loukkaantuminen. Melko perinteinen kuvio, josta on olemassa psykologien luoma kaavio, jossa negatiivisten reaktioiden ja tunteiden kautta opitaan huomaamaan omat ajattelun virheet, tosin vasta kun on tarpeeksi hakattu päätä seinään. Toistamme itseämme kunnes emme enää voi. Tyytyminen siihen mitä annetaan parhaana mahdollisena ei tarkoita, että saa parasta mikä on mahdollista.

Haastaminen on siis hyökkäys mukautuvuutta, mukavuutta ja sovinnaisuutta kohtaan, tilaa kohtaan jossa puhutaan sopivalla äänellä sopivista asioista ja vältetään loukkaamasta, koska mikä tahansa vastaan sanominen loukkaa, on kuin kävelisi nuoralla. Tämän huomaa kun kertoo olevansa kasvissyöjä, lihansyöjä vieressä loukkaantuu, että eikö liha ole hyvää ruokaa. Tässä itsensä vähättelemisen kulttuurissa on häviäjiä ja voittajia, koska elämä on kilpailu, vaikka olemme ainutlaatuisia. Kun suostuu vähättelemään itseään ettei ärsyttäis ja aiheuttaisi mielipahaa, missä vika? Kun on oppinut arvostamaan parhaana mahdollisena sitä mikä tulee muualta, missä vika? Eli mikä minä kuvittelen olevani kun luulen tietäväni, että keskinkertaisuuteen pyrkiminen ja sen arvossa pitäminen on virhe? Voittamista ilmeisesti on keskinkertaisuuteen mukautuminen ja virran mukana meneminen ettei jäisi ulkopuolelle ja häviäisi. Kun ei suostu tähän, on outo ja saa niskaansa syytöksen mielenvikaisuudesta ja fasismista kun asettaa vaatimuksia ja suorastaan ruoskii läskiä persettä. Miksi sitten natsit lahtasivat intellektuellit, kaikki poikkeavat yksilöt, toisinajattelijat ja aktivistit elleivät he pyrkineet parhaaksi katsomaansa keskinkertaisuuden ylistykseen joka kohottaa heidät eikä ketään muuta? Parhaaseensa pyrkiminen voi olla jollekin sitä että haluaa miellyttää, olla aina mukava ja tehdä kuten muutkin tekevät, puuttumatta siihen mikä on hälyttävästi väärin. Se voi olla se paras jollekin, mutta se on silti keskinkertaista. Ääriteko ja -ajattelu voi olla hyvin keskinkertaista kun se sulkee mahdollisuudet olla jotakin muuta, ajatella toisin pois totaalisesti. Väittelyn ja keskustelun suola on intensiteetti, erilaisuus, kohtaaminen ja omien ajatusten punnitseminen. Suomessa vältetään voimakasta puhetta. Se nähdään välittömästi kiihkoiluna. Halutaan pysyä kiihkottomuudessa, koska tasaisuus ja tunteidensa hallitseminen ovat hyveitä. Ilman konfliktia muutos on vaikea tehdä näkyväksi ja saada aikaan vauhdilla.

Se että typistämällä ja itsesensuurilla kaikki pakotetaan tasapäiseksi laumaksi ja olettamalla mihin kukakin pystyy on fasistista. Että jonkun kapasiteetti on jo olevinaan tiedossa eikä hänen kannata edes yrittää muuttaa asemaansa tai oppia uutta, koska sillä ei ole merkitystä kokonaisuuden tai hänen itsensä kannalta, on ihmisyyden typistämistä ja typeryyden huippu. Että loukkaannutaan jos joku sanoo, ettei aio tyytyä vähempään kun voi tavoitella jotakin muuta kuin sen mikä on helposti otettavissa, osoittaa huonoa itsetuntoa ja että kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Ettei voida sanoa hienoa, hyvä että pyrit tekemään asioita paremmin, kuten parhaaksi näet ja haastat itsesi tai ettei osata antaa hyvää palautetta, koska siitä ylpistyy, on keskinkertaisuuden ylistystä. Että koetaan sanallisesti haastaminen välittömästi hyökkäyksenä joka täytyy kostaa syytöksillä, on lapsellista. On tosiaan aikuisia jotka toimivat kuin teini-ikäiset. Eikö heidän olisi hyvä tavoitella henkistä kasvua ponnistelemalla ja haastamalla itsensä ajattelemalla ja keskustelemalla toisin ajattelevien kanssa? Opetella ajattelemaan toisin,  tekemään toisin, kokeilla jotakin muuta, opetella katsomaan eri perspektiivistä on terveellistä ja hyödyllistä. Emmekö juuri pyri maksimoimaan omaa hyötyä?