Itsensä vähättelemisen eetos

Aihe on tähdellinen ottaa esiin, koska jatkuvasti nousee esiin keskinkertaisuuden ylistys, jossa ylistetään samankaltaisuutta vaikka olemme erilaisia ja ainutlaatuisia, painotetaan omaa hyvyyttä sellaisenaan ja samassa lauseessa toitotetaan omasta ainutlaatuisuudesta, koska se on vaan. Toki jokainen on ainutlaatuinen, mutta huomaatko kuinka naistenlehtien manipuloiva ja jankuttava kielenkäyttö on tarttunut? Niin mikä on keskinkertaista mielestäni ja mikä ainutlaatuista? Se on aina joku muu kuin minä, jossakin toisaalla, mutta jokainen on keskinkertainen jossakin asiassa kuulemma ja me suomalaiset olemme varsin ainutlaatuisia. Käsite täytyy avata, koska se on niin itsestäänselvä joku yhä toistuva kaavamaisuus johon uppoamme. Pidämme meille tarjoiltua annosta parhaana mahdollisena, josta otamme kuvan ja postaamme faceen, annos jonka nielaisemme kokonaisena pureksimatta. Asioilla on puolensa ja kovin yksinkertainen tulee huijatuksi.

Tarkoitan itsensä vähättelemisen eetoksella painetta, jonka tarkoitus on puristaa jokainen samaan muottiin. Sano mitä sanot, mutta tähän on sinun tyytyminen, äläkä kuvittele itsestäsi mitään erikoista, ettei mikään eikä kukaan pompsahtaisi tästä muotista ulos, koska se muotti on hyvä ja turvallinen, sopiva ja muu on radikaalia. Epäonnistumisen mahdollisuus on olemassa, joka pelottaa ja kun epäonnistuu sinulle nauretaan. Se joka kokee tämän annetun muotin ahdistavaksi, keskinkertaiseksi ja latistavaksi, sellaiseksi jota ei voi haluta muuttaa tai vastustaa, on hankala ja riitainen, hänet pistetään matalaksi yhteisvoimin. Haastaminen tai kritiikki ei siis ole kyseessä vaan hyökkäys tämän omituisen puolelta, henkilöön menevä, koska kun haastaa tämän vallitsevan naistenlehti-eetoksen haastaa ihmisen persoonan ja identiteetin. Sen aina hymyilevän jolla saa olla huonoja päiviä ja joka seuraa trendejä ja tuntee huonommuutta, koska ei voi saada kaikkea, koska se vaatii liikaa itseltä ja itseltä ei voi vaatia liikaa, sitä väsyy ja uupuu jne.

Haastaa maailmankuvan, pullamössön, löysän paskan. Hän kuvittelee itsestään liikoja joka sekin on koppavaa ja hyökkäävää, koska itsensä haastaminen vaatii työtä ja on vaivalloista. Huomaa kuinka illuusio jostakin omasta ja hyvästä ostetaan. Tyytyminen vähään on itsensä vähättelyä kun ulkoa kerrotaan että sinä olet vähän, mutta kun ostat tämän olet paljon enemmän. Kuinka opimme tuntemaan itsemme ja mihin pystymme, kun rahalla voi korvata sen mikä puuttuu, tavallaan? Jokin ostettu ja median kautta meille syötetty, on meille ilmeisen tärkeä, koska se kuvastaa jotakin mikä on parasta mahdollista ja saavutettavissa, jokaisen ulottuvissa. Mikä tässä on omaa ajattelua ja miksi se, mikä on hyvää ja tarkoituksellista tai merkityksellistä lehtien sivuilla, niin helposti meihin uppoaa, me ostamme sen koska saamme halvalla ja helposti? Olemme helposti johdateltavissa ja helppo elämä houkuttaa. Kun elämämme on annetun standardin mukainen, olemme ainutlaatuisia. Olemme saavuttaneet ainutlaatuisuuden kulutusyhteiskunnassa, kun saamme sen mikä kaikilla on. Varsin hämmentävää. Tätäkö ei voi kyseenalaistaa? Kun kuvitelman ainutlaatuisuudesta romuttaa seuraa loukkaantuminen. Melko perinteinen kuvio, josta on olemassa psykologien luoma kaavio, jossa negatiivisten reaktioiden ja tunteiden kautta opitaan huomaamaan omat ajattelun virheet, tosin vasta kun on tarpeeksi hakattu päätä seinään. Toistamme itseämme kunnes emme enää voi. Tyytyminen siihen mitä annetaan parhaana mahdollisena ei tarkoita, että saa parasta mikä on mahdollista.

Haastaminen on siis hyökkäys mukautuvuutta, mukavuutta ja sovinnaisuutta kohtaan, tilaa kohtaan jossa puhutaan sopivalla äänellä sopivista asioista ja vältetään loukkaamasta, koska mikä tahansa vastaan sanominen loukkaa, on kuin kävelisi nuoralla. Tämän huomaa kun kertoo olevansa kasvissyöjä, lihansyöjä vieressä loukkaantuu, että eikö liha ole hyvää ruokaa. Tässä itsensä vähättelemisen kulttuurissa on häviäjiä ja voittajia, koska elämä on kilpailu, vaikka olemme ainutlaatuisia. Kun suostuu vähättelemään itseään ettei ärsyttäis ja aiheuttaisi mielipahaa, missä vika? Kun on oppinut arvostamaan parhaana mahdollisena sitä mikä tulee muualta, missä vika? Eli mikä minä kuvittelen olevani kun luulen tietäväni, että keskinkertaisuuteen pyrkiminen ja sen arvossa pitäminen on virhe? Voittamista ilmeisesti on keskinkertaisuuteen mukautuminen ja virran mukana meneminen ettei jäisi ulkopuolelle ja häviäisi. Kun ei suostu tähän, on outo ja saa niskaansa syytöksen mielenvikaisuudesta ja fasismista kun asettaa vaatimuksia ja suorastaan ruoskii läskiä persettä. Miksi sitten natsit lahtasivat intellektuellit, kaikki poikkeavat yksilöt, toisinajattelijat ja aktivistit elleivät he pyrkineet parhaaksi katsomaansa keskinkertaisuuden ylistykseen joka kohottaa heidät eikä ketään muuta? Parhaaseensa pyrkiminen voi olla jollekin sitä että haluaa miellyttää, olla aina mukava ja tehdä kuten muutkin tekevät, puuttumatta siihen mikä on hälyttävästi väärin. Se voi olla se paras jollekin, mutta se on silti keskinkertaista. Ääriteko ja -ajattelu voi olla hyvin keskinkertaista kun se sulkee mahdollisuudet olla jotakin muuta, ajatella toisin pois totaalisesti. Väittelyn ja keskustelun suola on intensiteetti, erilaisuus, kohtaaminen ja omien ajatusten punnitseminen. Suomessa vältetään voimakasta puhetta. Se nähdään välittömästi kiihkoiluna. Halutaan pysyä kiihkottomuudessa, koska tasaisuus ja tunteidensa hallitseminen ovat hyveitä. Ilman konfliktia muutos on vaikea tehdä näkyväksi ja saada aikaan vauhdilla.

Se että typistämällä ja itsesensuurilla kaikki pakotetaan tasapäiseksi laumaksi ja olettamalla mihin kukakin pystyy on fasistista. Että jonkun kapasiteetti on jo olevinaan tiedossa eikä hänen kannata edes yrittää muuttaa asemaansa tai oppia uutta, koska sillä ei ole merkitystä kokonaisuuden tai hänen itsensä kannalta, on ihmisyyden typistämistä ja typeryyden huippu. Että loukkaannutaan jos joku sanoo, ettei aio tyytyä vähempään kun voi tavoitella jotakin muuta kuin sen mikä on helposti otettavissa, osoittaa huonoa itsetuntoa ja että kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Ettei voida sanoa hienoa, hyvä että pyrit tekemään asioita paremmin, kuten parhaaksi näet ja haastat itsesi tai ettei osata antaa hyvää palautetta, koska siitä ylpistyy, on keskinkertaisuuden ylistystä. Että koetaan sanallisesti haastaminen välittömästi hyökkäyksenä joka täytyy kostaa syytöksillä, on lapsellista. On tosiaan aikuisia jotka toimivat kuin teini-ikäiset. Eikö heidän olisi hyvä tavoitella henkistä kasvua ponnistelemalla ja haastamalla itsensä ajattelemalla ja keskustelemalla toisin ajattelevien kanssa? Opetella ajattelemaan toisin,  tekemään toisin, kokeilla jotakin muuta, opetella katsomaan eri perspektiivistä on terveellistä ja hyödyllistä. Emmekö juuri pyri maksimoimaan omaa hyötyä?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s