Mitä hänestä tulee mieleen: este, mutka, talvi, Venäjä ja keräilytalous. Kuka on runoilija?

vesiväri ja muste paperille, 75*55cm,2002, 20*25cm, 1998.

Anastasia Kinos – makea kuin kuivatut karpalot, pähkinäinen, filmnoirimainen (vai suomifilmimäinen), luminen, kuoppainen sateen jälkeen.

Tänään keskustelussa, että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.

Peitin nimesi kädelläni. Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,

piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.

Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä, jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.

Tarvepyssy/ Seksi ja ruoka

TARVEPYSSY

hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää hyvää seksiä seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää hyvää seksiä hyvää hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksi hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää
hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä
hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä hyvää
seksiä hyvää seksiä
hyvää seksiä
hyvää seksiä

Miljoonas tai ensimmäinen

Puhkaiseva katuvalo on kirkaus tähti Männistönkujalla. Läpitunkeva tönäisee minut

näyttää maailman minulle
aika pienen
painun alas hissillä.
Spraymaali paisuu ikkunan läpi, tagi pullistuneena varjona oranssissa seinässä,
leijuu jonkunlainen lattiavahaparfymoitu glow, rappukäytävän seinä on varjokoristeltu Love-tagilla.

Minut on koristeltu, kun kävelen ohi, kulkijan pinkeä leimasin, joka on siinä vain iltaisin.
Hetkeen ei tuntunut talvi. Ei-ketään ja sitten auto,
äkkinäiset kasvot ja palavat savukkeet, pysyvä itäminen
talvella betoniportaalla tupakoiden, ei muuta tapahtunut.

Some torture/Obsession – Naisen kahdet kasvot.

Obsession – Naisen kahdet kasvot

Pyydämme ystävällisesti teitä palauttamaan tai uusimaan myöhässä olevat lainanne. Myöhästymismaksujen lisäksi perimme muistutuksen postituskulut. Myöhästymismaksut kertyvät päivittäin eräpäivän jälkeen siihen saakka, kunnes lainat palautetaan tai uusitaan. Tämä palautuspyyntö on aiheeton, jos lainat on jo palautettu tai uusittu.

SIPULIKASTIKE

Unohdin avaimeni, hitto. Painaudun oveani vasten, ajattelin haistelin puuta, joka se oli ollut, syitä. Kokeilin kädelläni postiluukkua, numero puuttuu, pleksi rikki, josta rikosta, numero oli tipahtanut ja kadonnut.

Tunnustelen hetkeä, kun kukaan ei avaa. Lehtiä, kasa vaatteita, jotka eivät, ne mahdu minnekään, näkyy luukusta. Se on, jotenkin minua. Niin kapea kaistale, josta katsoa sisään. Tämä on hiljainen talo, paitsi sunnuntaisin, naapurin vanha pariskunta kuuntelee jumalanpalveluksen voimalla, ja öinä kun nuori pari nai, kuuluu voihke, muuten ei kuulu mitään tai vettä, vettä ja pesukone, askelia, juoksua portaissa, tuoksua, ruuan pohjaan palaminen,

Vein roskat. Kävin kaupassa, lapset leikkivät pihalla.

Kaikesta lähtee ääni.
Joku osuu johonkin.
Mitä tein päivän aikana,
ajattelin sinua.
Hölmöä,
oletko edes olemassa,
iho ikkunaa vasten tuntuu viileältä, pisaroita,
harmaa päivä.

Rimppaperse pyllyilee, extempore.

Lauta läskiperse tiukat farkut ja korkeakorkoiset saappaat katselee peilistä ja kokeilee eri kulmia. Kun olis just täydellinen, tuntuis niin hyvältä. Puristelee. Tursuilee. Tuskailee.
Pyöreä takapuolinen roikkuva rintainen vaalensi tukkansa taputteli, ajatteli muotoilla itsensä. Tuunata ja tulla joksikin toiseksi. Hän koki että nämä nähdyt asiat määrittelevät hänet. Tunsi koko ajan olevansa vaillinainen ja niin rikki.

Perseetön tuolintäyte söi lisää, tunsi huonommuutta ja tunnontuskia, nautti syömisestä ja oli hyvä ruuanlaittaja, mutta silti ei vaan riittänyt. Kesti juuri ja juuri tuolilla, kun oli niin herkillä.

Ahteri Perä takaapäin tiirailija mussuttaja kokeili joogaa kaatuili ajatteli, ettei se ole hänelle. Kuvitteli, ettei kukaan huomaa. Tekee mieli kosketella.

perse
  1. (alatyylinen) takapuoli, takamus. esim. Oli lentää perseelleen hämmästyksestä. Jakaa persettä naisesta: antautua yhdyntään monien kanssa.  Kuvaannollinen esim. Firma meni perseelleen konkurssiin. Asiat olivat päin persettä huonosti, pielessä. Olla perse auki rahaton, auki, peeaa. Repiä perseensä raivostua . 
  2. karkeana kirosanana. esim. Voi perse!

Taivutus
yks. nom. perse
yks. gen. perseen
yks. part. persettä
yks. ill. perseeseen
mon. gen. perseiden perseitten
mon. part. perseitä
mon. ill. perseisiin perseihin

suomen kielen sanakirja lähteenä, lähde

Kaadoin hunajapurkin. Se putosi kuiva-ainekaapista. Kansi aukesi, jota en huomannut, vasta kun palasin ja totesin hunajan levinneen pöydälle, johon en malttanut olla työntämättä sormea.

Eteisvärinä/Missä on runous? Onko se Kenkä Cosmoksessa vai Tokmannilla?

Kohulehden yksityisbileet eksklusiivisesti vain nyt.
Salasuhde laulajaan ja yllätysero. 
Olen rahaton ja yksinäinen.
Varattuun mieheen rakastuminen.
Kuuma Suhde alkoi yllättäen, seuraamme tilannetta.
Äiti-lapsisuhde löytyi roskakorista.  Salakuvat
Näin pääset irti sokerikoukusta.

Koe eksoottinen Bali.
Myötätunto pitää terveenä. Näin laihdut liikkumalla.
Elämä ei loppunutkaan 25-vuotiaana. Näin teet herkulliset suklaayllätykset. Vasta nyt tunnen olevani täysin vapaa. Näin saimme solmumme. Vasta kun lapsi tuli, saimme solmumme auki. Kuinka kertoa solmuistamme vapautuneesti ja näyttää onnemme.

Vanhoissa on särmää. Pikavippikeisari, jonka bisnes tuottaa tulosta.
Kokeile kirjoitusterapiaa. Tee nämä liikkeet kun haluat tiukemman pepun.
Näin pääset irti arjesta.
Suoliston salaisuus. Ylös masennuksesta.
verenpaine ihottuma ryhtijumppa
laskeuma
lääketutkimus
Mikä saa miehen kyyneliin? Häpeä.
Toipuminen alistavasta liitosta vei kauan.
Arjen luottoasut. Minuutin pikameikki.
Upeat kodit: musta-valkoinen ja romanttinen, minimalistinen, ei näy ketään. punajuurisuklaakakku ja muut ihanat reseptit
Viljat: täysjyvää vai gluteenitonta?
epävakaa persoonallisuuus välilevyrappeuma kilpirauhassyöpä masennus dystonia

Hevonen opettaa. Kahdeksan sivua ristikoita, sudokuja ja tehtäviä.
Selkäkipuvaivoista eroon kotikonstein. Tunnista rytmisi ja nuku oikein.
Elämänmuutosekstra.