SIPULIKASTIKE

Unohdin avaimeni, hitto. Painaudun oveani vasten, ajattelin haistelin puuta, joka se oli ollut, syitä. Kokeilin kädelläni postiluukkua, numero puuttuu, pleksi rikki, josta rikosta, numero oli tipahtanut ja kadonnut.

Tunnustelen hetkeä, kun kukaan ei avaa. Lehtiä, kasa vaatteita, jotka eivät, ne mahdu minnekään, näkyy luukusta. Se on, jotenkin minua. Niin kapea kaistale, josta katsoa sisään. Tämä on hiljainen talo, paitsi sunnuntaisin, naapurin vanha pariskunta kuuntelee jumalanpalveluksen voimalla, ja öinä kun nuori pari nai, kuuluu voihke, muuten ei kuulu mitään tai vettä, vettä ja pesukone, askelia, juoksua portaissa, tuoksua, ruuan pohjaan palaminen,

Vein roskat. Kävin kaupassa, lapset leikkivät pihalla.

Kaikesta lähtee ääni.
Joku osuu johonkin.
Mitä tein päivän aikana,
ajattelin sinua.
Hölmöä,
oletko edes olemassa,
iho ikkunaa vasten tuntuu viileältä, pisaroita,
harmaa päivä.