Kasa/maisema, savi, 2012
Kiinnostavaa on, kuinka ajattelemme, että kaukana on aarre. Toki, kaukana on monia aarteita. Tuo haave kaukaisuudesta voi olla niin sokeuttava, ettei näe lähelleen. Tuo ajatus kaukaisesta paremmasta on kenties ainoa asia, joka on jännittävä, hehkuva, arvokas ja jotakin parempaa, aina vain parempaa, joka on saavutettava tullakseen paremmaksi itse. On löydettävä aarre, kokemus, joka on tavoittelemisen arvoinen ja vaikea saavuttaa, verrattavissa voittoon ja paremmuuteen, jotta voimme asettaa itsemme jakkaralle, jotta voimme verrata hyvillä mielin toisiin itseämme. Kaukaisuudessa on tulevaisuus, kuva, aurinko, lämpö, avaruus, aika, sankaruus, ikä, palkinto, vauhti, löytäminen ja saavuttaminen.
Minne lähtisimme? Minne haaveilemme pääsevämme, on kertomus omasta kyvystämme, tai kykenemättömyydestämme, nähdä, mikä on tärkeää. Tavoitteemme ja tekomme tavoitellessamme paikkaa ovat tärkeässä osassa, kun arvioimme ihmisyyttämme, ja miksi tuo tavoittelemamme on tavoittelemisen arvoista ja kuinka tavoittelemisemme suoritamme.
Kun jonkin oleellisesti tärkeän päälle on kasattava asioita, koska emme näe sitä oleellista. Asioita, jotka ovat hetken kiinnostavia, ohikiitäviä fragmentteja ja todisteita mahtavuudestamme joka meni jo, haluttavia kunnes tulee jotakin uutta yhtenään. Kuinka asetamme haaveemme itsellemme ja toisille on peruspatologiaa, mielemme on kehomme, kehomme on mielemme, jota joko suostumme tutkimaan ja hyväksymään, tai sitten emme. Se voi olla fyysisen vaillinaisuuden ja mentaalisen vamman peittelemistä ja kieltämistä, luuloa vaillinaisuudesta ja puutteellisuudesta johtuvaa halua johonkin muuhun. Fyysinen vaillinaisuus ja mentaaliset vammat ovat niin jokapäiväisiä, jokaisen omia, yhteiskunnan rakennuspalikoita, osistamme rakentamamme kasa on romahtamaisillaan ja ehkä jo romahtanut yhä uudelleen ja yritämme paikkailla, vaikka se romahtaa kun kiipeämme ja kasaamme päälle uutta.
Matkatkaamme mieliimme, siihen melko lähelle, hyvin mutkaiselle tielle ja sokkeloiselle käytävälle, jossa on monia kerroksia, kuiluja, torneja ja vaarallisen näköisiä portaikkoja niin monia, ettei niitä itsekseen oikein tahdo löytää, saati tohdi löytöretkeilemään. Sieltä saattaa löytyä prinsessa, jonka haluja on mahdoton toteuttaa. Oma itse voi olla pelottavin ja paras löytö kohdata. Pelottava etenkin, kun kohtaaminen on tehtävä jonkun toisen kanssa. Toisen, joka kohtaa sinut sellaisena, kuin olet eikä katoa, vaikka et ole prinsessa.