Parempaa kuin elokuva, jota olin juuri katsomassa: joku räplää oveni lukkoa. Avaan oven ja siellä on humalainen mies. Kysyin, mitä helvettiä sä teet? Ajattelin, että tilanne on ohi, kun suljin oven, vaan ei. Mies seisoo käytävällä ja laskee rahojaan, menee hissiin, menee jonnekin ja tulee hetken päästä takaisin, pyörii edestakaisin, kävelee edestakaisin, seisoo hämmentyneenä hissin edessä, menee hissiin, menee jonnekin, tulee takaisin, kävelee kerroksessani, huokailee, laskee rahojaan, tulee ovelleni, katsoo kauan nimeä siinä, ei koske oveen, katsoo naapurin ovea, huojuu. Menee hitaasti hissille ja avaa oven. Ehkä teon hitaus, takaisin tuleminen, toisto, ajankohta ja yksinkertaisuus teki siitä kiinnostavan ja että voin tarkkailla ovisilmästä, mitä yksi ihminen tekee pienessä tilassa, jonne on eksynyt.