Kun tulen vanhaksi, kun tulen hulluksi, kun tulen uudeksi, kun tulen joksikin muuksi kuin
mitä nyt olen, mietin nyt mitä se voisi olla.

Suuren talon ikkunat pestään pyhän lammen pyhällä vedellä, pyhällä hiekalla, pyhistä pyhin puhtaus tulee näkyväksi, pyhä lääke, pyhä korkea komentaja on puhtaus. Miltä se tuoksuu?

Sisaret kävelevät kapeita tunneleita pehmeäpohjaisilla kengillä. Heidän hiuksensa lakaisevat lattiat. Heidän värittömät pitkät vapaat hiuksensa. Pienten pelastuskoteloiden rutikuiva tuoksu on levinnyt kaikkialle tähän taloon, ne vievät selvän järjen,
lepokodin kerrosten imperiaalinen porfyyria, vanha ihmeellinen mineraali.

Juomapisteet soivat posetiivimusiikkia, automaattisesti ne välillä suihkuttavat vettä. Metrin välein on halogeeniraikkauteen asetettu vaaleanpunaisia auringonlaskumaalauksia. Kuvattuna on hidas muutos.

Hiekkatien varrella paksujen koivujen varret jakavat siemensadetta vastaanottavaan maahan. Tiheään ilmassa pyörivät kääpiöt, jotka takertuvat mihin tahansa saadakseen elää. Multaan, hiekkaan, supikoiran turkkiin, ilmassa lentävään seinään, jossa on suorakulmainen reikä.

Tänään on hohtavan talon asujaimisto tullut ulos retkelle. Ovat eläneet vanhoiksi, pelottavat vanhukset. Aikaa on, tärisevät miehet etenevät ruoholla.

Puutarhassa istuvat mies ja nainen, jotka ovat vielä yhtä rakastuneita kuin silloin, kun ensi kerran tapasivat. He ovat tosissaan toisissaan hellästi kiinni. Ilma on raikas, viilenivät ihanat tuulet. Sinä kyyhkyni, et viilene koskaan.