Elämän merkkejä, murusia ja keräät ne kasaksi lattialle molemmin käsin. Jonkinlainen poispuhallettu ja kuluma sen alla. Joku on hiertänyt, kuten halu tulla laihemmaksi, eikä siinäkään tuloksessa mikään riitä, ehkä löytää vapauden ja euforian, kun pyöreyttä ei enää ole, on vain kulmia ja rasitusvammoja ja hölkkäät saman reitin.

Mikä ei mitään siis?

Kun ei ole mitään missään eikä ketään missään, melkein kuin Lielahti jouluaattona. Minä olen täällä. On lunta ja keinovaloa, autoteitä, liukkautta ja laatikoita, joiden estetiikkaa usein mietin. On jotakin, mistä koota kuva, ajatus tästä paikasta.

Ajattelin punaisia liikennevaloja silminä metsää vasten, kun on vielä pimeätä. Ne eivät ole täysin symmetrisesti kohdillaan.

Ainoastaan algoritmi puhuu minulle.

Ymmärtää sanottu eri tavalla kuin se oli sanottu, on ehkä humaania, mutta ei Sirikään ymmärrä, mitä juuri sanoin. Joudun puhumaan kuin vähäjärkiselle tai huonokuuloiselle joutuu sanomaan toiseen tai monenteen kertaan, ehkä yhä kovempaan ääneen, kunnes luovuttaa ja kirjoittaa johonkin viestin. Ehkä olen vain epäselvä ja syy on minun. Yritän parantaa ulosantiani puhumalla koneelle.

Moni kaipaa jotakin järjesteltyä kuin hallittu ja siisti sisustus. Hillittyjä värejä joka paikassa, mutta pääasiassa valkoista, mustaa ja harmaata, että näyttäisi asioiden olevan hallinnassa siististi pinossa, vaikka todellisuus sanoo muuta.

Kun tietää, mikä on kaunista, meneekö sitä kohti vai vaan jää miettimään, mitä pitää kauniina ja miksi?

Kun yrittää olla, että jollakin, mitä asettaa johonkin, on väliä eli sommittelee ja viikkaa.

Esimerkiksi koira. Ihan missä vaan. Koiran kohtaa, ihmistä ei.

Arvoton lutka. Missä? Mitä nyt on paikkoja, netti, kauppa, katu, latu. Inho on ase ja tuomitsemista. Sellaiset kohtaamiset ovat vaikeita tapahtumia. Kohtaa katseen, ilmeen ja hahmon, hyökkäyksen. Katse yrittää tunkeutua ja lukea ajatukset. Vähättely on ase. Se, mitä näkee, on aseita, on silti kohdattava, oli ongelma itsessä tai toisessa. Hampaisiin asti aseita. Onko sinulla aseita, vitun lutka? Riittävätköhän sun ammukset, hampaat? Aseettomuus ei ole vaihtoehto, kun kaikki ovat uhkia.

Lukeeko ikkunassasi jotakin päätöntä vai keksinkö jotakin? Näin ja näin, pölyyn kirjoitettu. Keväisin paljon ilmassa.
Hei te kaikki, kaikki he ja te, joilla on vain voitettavaa ja ettette häviäisi kauneuskilpailussa, tietäkää ja tiedä. Mene ja tiedä. Te ja he ikääntymisen merkit valorenkaalla videolla joka toisessa vastaankävelijässä on tutorial mahdollisuus potentiaalisessa vastustajassa on vain voitettavaa. Häviäjä vain häviää, tämä on kilpailu, immuniteetti katoaa jonnekin pimeään valorenkaan läpi ja mitä siitä, kilpailu on kovaa tehtaassa ja se on pinnassa, linja ja valo, pinnalla on pysyttävä, hinta on kova, mä tiedän, ja se on tässä seerumissa ja lukee tässä kyljessä. Entä jos ei kellu? Siitähän tässä kiristämisessä on kyse, etiketistä, tuoteselosteesta, kuka on kirein, kevein, sosiaalisesti muovisin luonnossa näkyvin ja tuntee ainekset, oikeat suhteet ja kemian. Valossa tietenkin. Kuka nyt pimeässä näkee?

Kun katsoo läheltä joka perkeleen karvan kääntymisen ja linjasta poikkeaman, alushousun kuminauhan, suorasta ja hallitusta lipeämisen ja toisaalta peittelemättömyyden eli ihanan luonnollisuuden, niinsanotusti pantavan, pullistumisen, hups, se näkyi, lupsahtamisen, lipsahtamisen, lörpähtämisen, lörpsähtämisen, outo sana, vinksahtamisen, ruttuuntumisen, väsähtämisen, venähtämisen, paisumisen, lihan kumisen venymisen, paperisen kutistumisen, kaiken mitä iholla tapahtuu reaaliajassa, kuinka sitä prosessoidaan ja sen jälkeen ja mitä vielä, synonyymit loppuvatko sanatkin kun aikakin loppuu loppuu loppuu? On värin- ja muodonmuutoksen aika ja jos muutosta ilmenee väärään suuntaan, tee jotakin ja äkkiä, aikaa ei ole etenkään, kun se loppuu, olet siis hukassa, mutta on olemassa oikeanlaista muutosta, mitä se kohdallasi on, on lopullista ja kuka tietää, mitä on. On tiedettävä, se on ihmisen tehtävä. Mikä se tarvittava asia on jokaisen kohdalla ja onko se sinulle vai muille lopulta, mutta muutos eli change on vain positiivinen asia aina, kuten puheessa sanotaan, on tiedettävä, missä se tapahtuu, miten ja kenelle. Miten niin tämä ei ole yksilön valinta ja miten niin sä et tiedä? Tuli vielä yksi pilkku jonnekin.

Tai kulmassa luki Ernesto ja tietenkin, se on sen nimi, henkilöitynyt mieheen nimeltään Ernesto. Nyt kun leikkaaminen ja puiset nimikkoleikkuulaudat ovat akuutti aihe ja tein voileipiä ja teetä illalla, tuijotin leikkuulautaa ja ajattelin nimeä kulmassa ja odotin veden kiehumista. Aika tuntuu pitkältä aivan kuin Ernesto ja ajatus Ernestosta. Tuleeko hänen nimensä rehellisyydestä, jota toivoisi jokaisella olevan? Ei ainakaan leivänpaahtimen nimestä, ajatuksesta, että leivänpaahtimella tekisi jotakin, ajasta, kun odotan leivän kuumentumista, se kestää, aivan kuin Ernesto. Ernesto kestää koettelemukset. Toiveesta syntynyt, ajatuksesta rehellisestä miehestä, joka on tasainen kova pinta, ilmeetön, kestää ja osaa käsitellä aseita, teräviä, kosteita kurkkuja ja tomaatteja, juuston hajua, hiilihydraatteja ja silleen jättämistä aamuun asti, teepussin kuivumista, tuijottamista. Tuntuu kuin ikuisuus vierähtäisi muutamassa minuutissa ja tulee ajatelleeksi, mitähän vielä leikkaisi. Kaikkea, mitä ei ole valmiiksi viipaloitu, tehty helpoksi.