Elämän merkkejä, murusia ja keräät ne kasaksi lattialle molemmin käsin. Jonkinlainen poispuhallettu ja kuluma sen alla. Joku on hiertänyt, kuten halu tulla laihemmaksi, eikä siinäkään tuloksessa mikään riitä, ehkä löytää vapauden ja euforian, kun pyöreyttä ei enää ole, on vain kulmia ja rasitusvammoja ja hölkkäät saman reitin.

Mikä ei mitään siis?

Kun ei ole mitään missään eikä ketään missään, melkein kuin Lielahti jouluaattona. Minä olen täällä. On lunta ja keinovaloa, autoteitä, liukkautta ja laatikoita, joiden estetiikkaa usein mietin. On jotakin, mistä koota kuva, ajatus tästä paikasta.

Ajattelin punaisia liikennevaloja silminä metsää vasten, kun on vielä pimeätä. Ne eivät ole täysin symmetrisesti kohdillaan.