I’m thinking how to begin.. mum, I’m a lesbian. She will choke on her coffee and start laughing, cough and cough and look at me with wtf on her face, now this of all the things. How fucking weird are you? I know this or she will be like aha, and then I will start laughing and it will be all good.., and then she will ask do I have a girlfriend. I would say aha yes, she is ten years older than I am. Another choke. She will ask if I am taking my medication. About sex she would not dare to ask, I think. She would have to sleep on it. And then she’ll go and tell her friends that she has a lesbian daughter. There will be a silence, nobody would not know what to say. Hypothetically of course. Just creating an image in my mind what would happen if, you know. Though I might want to give horror to my mother just for fun. Like Merry Christmas Mother.
It is something that needs to be told to parents and the rest of the family that you are not straight because reproduction concerns family, because this hetero-thing has been in the family for ages. Where did you get this from, a freak. Family is something that is talked about with friends, co-workers, everywhere it is somehow important where you come from. But usually having lived in the same family the secret has been revealed little by little. It is a big issue in life who you love, how you have sex, what kinds of relationships you have, are you normal. I have been trying to understand the importance and part next of kin play in choosing profession, partner, way of living and how much do family decide for you. Question is how much do other people can decide for someone directly and indirectly. It is a guardianship that lasts the rest of one’s life up to a point. It is about self-awareness, obedience, being one’s own person and not someone who other people want you to be, if you can. But other people have quite much demands on you. To fail those demands in many cases means failing as a person. It is a programmed way to behave and think to do as you are asked or commanded to do which heteronormative structure is all about, order, structure, maintaining posture which must be spotless. It is about denial, forbidding odds, swings, mess is what has to be kept hidden. For someone to be gay means all are going to know that there is a freak in the family to which we do not know how to react.
That we are our parts, especially our sexual organs via which we become sexualized, categorized, labeled adequate or not as it was a natural law and we like animals ready to mate any time, in heat. Sure I’m horny constantly looking for a mate and because I wear miniskirt I’m in for it anywhere anytime, because I am drunk I can be asked for a blowjob at a party in front of everybody (this is sarcasm, a joke, ahahahahah). We either can use that strange revolting reality for our benefit or can not because it is too much to take, too sickening, don’t want to because it may seem secondary to look sexy all the time, smile all the time no matter what. There is so much one can take and understand is fair. For some it is not the most important issue in life to fuck and be fucked. As it happens this desire is just thrown at one’s face, on one’s whole being that this is what you are for, this is what you want too, don’t you. Sexual organ is inside one’s head and it is not turned on by this. The OFF has become so strong that certain types make me nauseating.
When this hyper-sexualized reality of ours is overwhelmingly torturous, monotonous, attacking anywhere every day like it is something we should accept because it is not going away or changing and to get used to something which is abusive is wrong. To oppose it must be done so it hits the core. To use one’s sexuality and body is one way, very effective. What is it that we want to see again? In a manner method truly cuts the thought and anything someone was saying and doing bringing anger or other kinds of reactions. Reactions are very telling. To change reality as we know it is a huge task for the reason of massive overload and brainwash of one truth and the mass of true believers who think are right and are shown what they want. The thought that heteronormative society is absolutely the correct way to have and build society and make human relationships is a default. Strangely because it is the most violent. It is to see people through straight intercourse where women are waiting to be mated and taken, and if they are not there or willing it is something wrong with them, because smiling and making babies is what women must do to appeal and fulfill their meaning, and of course owning things is the same as owning people.
That there are strict codes and rules for people how to be actualized as humans, is violence against all people denying the human right of finding out one’s talents as oneself, denying opportunity and freedom. Now all over the world tendency is anything which is not in the book or is forbidden is out of the order, because it will ruin the whole of society which anywhere is carefully planned and constructed to be something in particular, whether it is to oppress or give opportunity. Who are oppressed and who are given opportunities is the question and other is why. To build society of opportunity for all is difficult to realize and maintain but is not impossible.
Why there are old books that know how people of today must organize their lives? Moral code varies but something repeats everywhere, how women and girls are seen, given chances, treated and what women are in society, what is their role. What people are allowed to do in their lives. That there are people who allow us to do things sounds so distant history, a permission granted, do I have to ask for it, a tragedy is that for example becoming an artist can be a shock to the family, girl wants to go to university because she likes learning and wants to use her talent and she is beaten for it. For a boy encouragement comes in different form than for a girl, though becoming an artist can be a shock whether one is boy or a girl in certain circles. Boys are forced to marry as well, boys are beaten for crying and being too feminine. What life can be and should be is set by moral authorities, ancient traditions, where men versus women dichotomy is always present, how sexes and genders are meant to actualize and exist, co-exist. When one has to struggle as a girl being fitted into something given outside and as a woman struggle still away from constant reality of her sex, sexualization, position, place, normalcy, not to speak of being an artist in such society where ridiculous old-fashioned values and points of views persist to incredible force.
There are those who will use sexuality of others for benefit whatever there is to benefit from sex, a lot obviously. Sexual sides of ours, how many sides are there and who is willing or allowed to explore those yearnings, what can be done to another person and why there is a ban on some things.
Milloin minusta tuli hankala? Olen aina ollut hankala. Hankala tarkoittaa ihmistä, joka ei pidä kaikesta mitä eteen tuodaan ja antaa sen ilmi, joka vastustaa yleistä mielipidettä ja -suuntausta tehdä asiat kuten muka aina on tehty, ja todella rikkoo henkisen alennuksen, rauhallisen tilan jossa Suomen pitäisi olla. Suomessa sellaisen ihmisen todella huomaa. Hankaluutta suvaitaan kovin huonosti, ilmeisestä syystä. Suomessa on hyvä, kun asiat tapahtuvat juohevasti ja nopeasti ilman ongelmia, eriäviä mielipiteitä, vaatimuksia. Tie on hyvä kun se on suora.
Olen ollut temperamenttinen lapsesta asti, joka tietysti on pahasta, koska tunteensa on hyvä latistaa äänettömyyteen ja puhumattomuuteen. Olen näyttänyt suoraan inhoni ja negatiiviset tunteeni että saan aikaan riidan ja tunteenpurkauksen. Suorasanaiseksi todella ryhdyin kun tajusin, ettei hyvällä käytöksellä saa muutosta aikaan, eikä hyvää käytöstä odoteta miehiltä samalla tavalla kuin naisilta. Sen olen huomannut, naista kohtaan voi olla niin ikävä kuin tahtoo, ylenpalttisen vihamielinen ja halveksiva kuin mihin kuvittelee olevansa oikeutettu ja se on ok, koska on mies. Kyllä naisetkin ovat ikäviä ja vihamielisiä. Letkautukset ovat hauskaa viihdettä. Ne kertovat suoraan älyn tasosta. Minun on hyvä hymyillä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Tyytyväinen tähän? Tuskin. Tämä tarve tyytyväisyyden ilmaisuun ilmaistiin minulle jopa yliopistossa, joidenkin opiskelijoiden osalta. Kritiikkini oli valitusta turhasta. Melko erikoista, mutta totta. Opetuksen tasoa ei saa ääneen kritisoida, koska opettajien kanssa on oltava hyvä kaveri. Hyvää kaveriahan ei julkisesti kritisoida, halataan jumalauta. Ääneen kritisoinnista seuraa jännittävä rankaisukulttuurin ilmentymä, jonka alku on eristäminen, ulkopuolelle jättäminen, selän takana puhuminen: kuinka se kehtaa, mikä se kuvittelee olevansa, huono taiteilija. Tuntuuko nyt pahalta? Toivottavasti, koska tämä suomalainen hyvä veli-kulttuuri tulee muuttumaan. Kavereiden ja työmahdollisuuksien toivossa en jätä sanomatta jotakin, jolla on iso merkitys kokonaisuuden kannalta, en jätä puuttumatta asioihin jotka todella ovat metsässä ja pahasti. Kannattaisi taide-alallakin jo ymmärtää, että opetuksen tason korkeus on ensiarvoisen tärkeää. Se, että ala toimii suhteilla, on erittäin huono systeemi. Juorupuheiden leviäminen ja niihin uskominen on erinomainen todiste. Kaverin sanaan luotetaan ennemmin kuin kysytään asianomaiselta. Systeemi ei uudistu samaa vauhtia muun yhteiskunnan ja maailman kanssa. Korruptio on mädättävää.
Kun teen jotakin provosoivaa, joka on ilmeisen helppoa, pyrin saamaan aikaan todellista muutosta joka toimii kuin vasara halkaisten todellisuuden, jota heteronormatiivisuus, hiljaaoleminen, tavallisuudesta poikkeamattomuus ja pelkuruus pitävät yllä. Minulle on sanottu etten saa olla hankala, sanallisesti kyseenalaistaa niitä, jotka päättävät mahdollisuuksistani jollakin asteella, jotka päättävät ja pitävät yllä ilmapiiriä jossa ei sana ole vapaa, muuten kuin anonyymisti ei saa sanoa ihan mitä tahansa, vai, ja kaveripiirissä on helppo sättiä. Kun on sellainen luonto, ettei voi sietää sitä, että on ihmisiä vallankahvassa jotka eivät kestä pienintäkään vastaääntä tai kyseenalaistamista, niin yhteentörmäystä on vaikea välttää. En myöskään siedä, että asioistani päättävät epäpätevät huhupuheita uskovat aasit. Ei epäoikeudenmukaisuutta, suoraa väkivaltaa, kiusaamista, vähättelyä, sameaa vettä joka seisoo ja tekee mitä tahtoo, tarvitse katsella vierestä. Jotakin on voitava tehdä ja sanoa.
On paljon ihmetystä ja paheksuntaa voimasanojen käytölle, sille ettei voi sietää heterokäytöstä, jossa naisella on vain yksioikoinen tietynlainen sovittu rooli, miehen omistajastatuksen täydellistäjänä. En ole sopinut millainen minun tulee olla, millaisia asioita saan tehdä. Nainen rikkoo roolinsa, jos siltä tuntuu ja kävelee ulos, tekee vastoin mikä on hyväksi? Hyväksi kenelle? Heteronormatiivisuus ei ole koskaan ollut minulle hyväksi. Että nainen on se, joka otetaan, katsastetaan, hyväksytään tai hylätään ei ole hyväksi naisille eikä tytöille. On naisia jotka pitävät tästä järjestelystä. Minä en. En ole täyttämässä toisen tarpeita. Mies, joka on, mitä hän omistaa, on etsimässä pillua, koska se häneltä puuttuu. Harmillista. Naisen tulisi täyttää tämä tyhjiö ja antaa miehelle vapaus toteuttaa nussimisfantasiansa, koska sitä iloa ei hänellä ole, ellei hänellä ole naista. Itse en katsele ja kuuntele yhtään anonyymiä apinaa, jolla on esihistoriallisia mielipiteitä siitä, mitä minä teen, mitä joku toinen tekee ja on, anonyymit apinat lyttäämässä seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia, feministejä, vasemmistoa, luonnonsuojelijoita ja taiteilijoita. Se on mielenmaisema, josta olen kotoisin ja jota erittäin mielelläni pakenen henkilökohtaisessä elämässä. Vapaaehtoisesti en kuuntele samaa levyä yhä uudestaan ja uudestaan. Jo pelkästään ammattini on ihmetyksen aihe: eihän se ole edes työ. Haista vittu!
Kauneuden kokemus on jotakin johon osin kasvamme josta on vaikea puhua, koska kauneus liittyy herkkyyteen, ja jostakin syystä heikkouteen, heikkopäisyyteen, katoavaisuuteen, taiteeseen ja naiseuteen. Ajatuksemme kauneudesta on hyvin leimautunut ja halveksunnalla syöpynyt ettemme voi todeta kauneutta, tehdä kauneutta, olla kauniita ilman, että se herättää liikaa huomiota, ja kovin omituisia reaktioita. Meidät kasvatetaan osin joko arvostamaan kauneutta itsessämme ja ympärillämme sekä toisissamme tai väheksymään kauneuden moninaisuutta, vähättelemään, josta arvojärjestyksestä, vaatimattomuudesta, olemattomuudesta on vaikea pyristellä irti. Vähättelystä syntyy järjestys, kuin jono, jossa päät painuksissa marssimme, koska emme uskalla, tohdi julistaa kauneutta ja sen arvoa kaikessa ja itsessämme. Kauneus on tavallaan epäjärjestystä, rakkautta, kaaosta, epäjärjestystä aiheuttava ja pelottava, josta syystä sitä on voitava kontrolloida, mitätöidä tuo ylemmyyden tunne, mahdollisuus ja erinomaisuus.
Voimme kenties yhteen ääneen todeta että luonto on kaunis missä tahansa. Jonkun mielestä kauniimpi toisaalla kuin toisaalla. Mikä siinä toisessa näkymässä on kauniimpaa olisi kiinnostavaa kuulla, mutta melko harvoin ryhdymme sanallisesti analysoimaan kauneuden kokemustamme. Siinä on jotakin äärimmäisen vaikeaa (kauneus on hankaluudessa, yksityiskohdissa) ja tuo kokemus on itsestäänselvyys jonka oletamme että jokainen tietää, yksityinen, henkilökohtainen huokaus, jonka voimme jakaa kuvana helposti ja katsoja ymmärtää, että auringonlasku on kaunis, ne värit, se tunne kun tulee hiljaa yö ja pimeä. Näethän itsekin kuinka kaunis tai paljon kauniimpi tämä on kuin tuo toinen, että olen täällä näkemässä tämän kauneuden, olen kuin osa sitä eli spesiaali ja ymmärsin tämän kauneuden jonka näin. Kauneuden monimutkaisuus paljastuu kun ryhdymme ruotimaan miksi jokin on kaunista, niin kaunista että pysähdymme ja miksi toinen ei koe samoin. Mikä tekee asioista kauniita, mikä tekee meistä kauniita? Mihin kiinnitämme huomiota? Kuinka kauneus on arjessamme ja kuinka luomme tai puramme kauneutta ympärillämme? Kiinnitämmekö tarpeeksi huomiota tai liikaa huomiota kauneuteen, tietyntyyppiseen kauneuteen kuin tehtaassa näkemättä toisenlaista kauneutta, koska olemme keskittyneitä ja fiksautuneita hyvin spesifisti tietynlaiseen kauneuteen ja sen luomiseen? Mitä kauneus saa aikaan? Millaisia tunteita ja ajatuksia kauneuden kokeminen saa aikaan? Huomaammeko kauneuden ja ymmärrämmekö kauneutta tarpeeksi? Hyvänolontunne lienee päällimmäinen, nautinto ja ilo. Kuinka sitten tuhoamme kauneuden, halveksimme, olemme näkemättä ja miksi? Se tapahtuu niin kovin helposti.
Bench heart, cutout from a leather jacket, 2015
Kiinnostavaa on kuinka yksilöllinen näkemys kauneudesta on, kaikesta tapahtuvasta aivopesusta, kuvallisuudesta ja informaatiosta, samankaltaisuuden vaatimuksesta, huolimatta, halumme kokea, nähdä ja kuulla kauneuden kaikessa. Kauneuden kokemisessa voi tulla paremmaksi, avoimemmaksi ja oppia kokemaan puolia kauneudessa kuin sen muutaman tai aina tuon saman. Miten maailmassamme kauneus löytyy? Kauneus todellistuu aistiemme, ympäristömme, toisten ihmisten ja tietomme kautta, tietoisuuden, tuntemisen, älyllisyyden, ajallisuuden, olemisen, muistojen, halujen ja tarpeiden kerroksellisesta tapahtumasta. Sattumasta, opitusta, annetusta ja luvasta nauttia jostakin jonka koemme kauniiksi, jonka voimme hyväksyä kauniina, koska siihen liittyy jotakin hyvää, herkkää, pysäyttävää, elävää, pysyvää, toistuvaa, turvallista ja sopivaa. Menemällä kauneutta kohti opimme kauneudesta. Osin, luodaksemme kauneutta, on sen oltava tietoinen päätös ja osin luomme, koska elämme ja se on kauneutta. Miksi kauneuden hyväksyntä on tarpeen voimme pohtia ja miksi kauneuden hyväksyminen voi olla äärimmäisen vaikeaa, kuten miksi sopivuus, säädyllisyys ja vulgaariuden puuttuminen toimivat monelle kauneuden kokemuksen määrittelijöinä ja nimenomaan herkkyyden, hellyyden kevyenä sipaisuna, jossa kauneus on kosketus iholla, mutta ei välttämättä mitään syvempää, rajua, radikaalia, rivoa tai repivää muutosta. Kauneus on eheyttävä, korjaava, mutta se on meille malli johon pyrimme, kokonainen, kokonaisuus johon asettua, usein jotakin valmista joka annetaan ja johon tyydymme, johon pyrimme, koska ihailemme tuota kaunista ihmistä ja haluamme. Onko siis elämä pyrkimystä kauneuteen? Mikä on kaunista on voimakkaasti säädeltyä, rajattua, suojeltua ja osin vähäteltyä arvona, sen on oltava pidättyväistä, ei valtoimenaan päälle purkautuvaa käsittämätöntä, jolloin se on pelottavaa ja tuntematonta. Se on yksi tärkeimpiä arvoja ja tarpeita ihmiselle ihmisenä ja kokevana olentona, joten on merkillistä kuinka rajoittunut katsanto kauneuteen voi olla, toki jokaisella on oikeutensa nähdä ja kokea kauneus tai olla näkemättä. Kauneudessa on pyhyyttä, mutta myös jotakin jonka haluamme rikkoa.
Se, että meillä on lupa olla kauniita, katsoa kauneutta, kokea ja tehdä kaunista on ensiarvoista ihmisyydelle ja uuden luomiselle. Että meitä kielletään toteuttamasta kauneutta kuulostaa kummalliselta, mutta nähdäkseni näin tapahtuu paljon, kauneus on sietämätöntä, naiivia, emme halua pysähtyä koska emme voi. Kauneudella on hintansa, mikä se lieneekin niin mahtaa olla kova. Kauneus voi olla jotakin liikaa, liian pitkälle vietyä, todella ärsyttävää, tarpeeksi kauan kiellettynä omituista ja ylitsepursuavaa, jumalatonta kuin Perkelestä, koska nautimme siitä liikaa ja teemme liian vähän kun olemme kauneuden äärellä. Haluamme monesti painottaa, että kauneuden kokemus on yksilöllinen, että jokainen voi valita minkä kokee kauniiksi minkä ei. Miten näyttäytyä kauniina tai ei, miten esittää kauneus tai ilmaista kauneus, kuinka valita kaunis ja miksi valita. Kauneus voi olla ujostuttavaa, epämiellyttävää ja käsittämätöntä edelleen, runollista, pientä ja mitätöntä. Mitä enemmän loitonnumme kauneudesta sitä merkillisemmäksi ja yksioikoisemmaksi ymmärryksemme kauneudesta käy. Kuinka sitten on mahdollista, että ihminen haluaa tehdä niin valtavan pesäeron siihen mikä on kaunista? Haluaako ihminen luoda ainoan oikean kauneuden, jumaluuden itsestään, joka luo puhdasta kauneutta, ettei ole muita kauneuksia kuin ihmisen kauneus, jota hän voi kutsua jumalansa kauneudeksi, koska on arroganttia pitää itseään jumalana hän kuitenkin uskoo johonkin ylempään? Miksi ihminen kuvittelee tietävänsä jumalan kauneudesta yhtään mitään, mikä jumala on tai mitä jumala haluaa? Puhun jumalasta, koska luoja on se, johon kauneus peilautuu, josta kaikki on uskonnon mukaan lähtöisin, kaikki kauneus.
Kaikki kauneus, kaiken kauneus yhä uudestaan se luo itsensä ja uusiutuu, hiukan erilaisena, mutta aina kauniina jotenkin muuttuneena jota on ymmärrettävä ja joka on hyväksyttävä sellaisenaan. Jos emme ymmärrä emmekö näe kauneutta? Jos joku ei vastaa kauneuskäsitystämme onko se rumaa vai emmekö vain ymmärrä katsoa? Tienpiennar on jonkun mielestä ruma, samoin kasvit jotka viihtyvät tienvarsilla. Tuhoamisessa ei ole kauneutta voidaan ajatella. Ymmärrämmekö rumuutta paremmin kun elämme rumuudessa vai olemmeko turtuneita rumuuteen? Kaipaus kauneuteen on inhimillistä, siispä kysynkin kuinka selvitämme kauneuden ongelman, kuinka kaipauksemme konkretisoituu ja onko kauneus aina kaukana jossakin muualla, jollakulla toisella ja jotakin enemmän kuin tässä ja minulla on? Mitä turtumisesta seuraa ja onko turruttamisellamme joku tarkoitus? Pakeneminen, tietynlaisten halujen ja mielitekojen aikaansaaminen? Tuleeko kaikesta yhdentekevää kun kaikki vaikuttaa yhdenmukaiselta mikä ympärillä on? Elämän tuhoaminen on rumuutta pahimmillaan. Ihminen tuhoaa, laittaa asioita raameihin ymmärtääkseen, järjestelee, lajittelee, luokittelee, eristää, poistaa, omasta mielestään tietäen mikä on tärkeää ja mikä ei, mikä on kaunista ja mikä ei. Kaikki on jotenkin hyvin selkeää ja selvää mutta olemme ongelmissa. Kaunista on jokin edessämme ei takanamme tai toisinpäin. Edessämme on jotakin todella outoa. Haluamme esitellä kauneutta jonka näemme, se on jotakin minkä haluamme omistaa, kutsua omaksemme, olla ylpeitä että olemme osa kauneutta. Kauneus arvona on myyntiartikkeli. Tämä on kaunista tulkaa kokemaan se. Tämä on kaunista. Haluamme olla kauniita, sanoa kokeneemme kauneuden, tai pitää sen salaisuutena, ettei se turmellu.
It is a favourite strong expression, expressing will, a song with a catchy tune. Still a word about innovation which we instantly wake up for, an instant happening put up, launching of a product, a brand, event which raises attention to and interest in what is new at the moment. Revolution is in the moment. What new will this product bring to us as a community and to individuals who wish to alter their lives. It, the change factor, being an idea, a tool, concept, way to do things differently. What is the revolution we like, we like to repeat like a mantra, salvation? What has been explored and found via revolutions till this day is human character, how slowly anything truly changes, what it takes to change society, the sacrifices, work and effort, faith and how easily revolution disappoints. It flops when people get tired, when people fail, when people lie, when people are not willing to work together for wellbeing of all, when revolution means different things, different outcomes and means.
In making revolution people need to be active, take stand, put themselves at jeopardy and risk, with revolution we are with those who oppose the unchangeable something in the way for necessary refreshing. Invented, determinate, no other alternative but to act, moving forward to discarding the old? What is the new then? It better be better than the old, a new name is not enough. We like to spin with it, idea of constant reinvention and illusion. It, the action, hope of change we like to be with without catching breath, hang around with, stay, be thrilled and make our lives better.
When revolution happens all the time everywhere it is merely a normal development, an everyday event, but we pay attention to it still because it is revolution. We mention and talk about revolution. Ask is this revolution and maybe we are not sure. Should we take part, is it safe and is it about being safe. What does revolution look like? Because it is revolution, an important occasion and something special, development which is meaningful for many may take place. Extraordinary, extraordinary, extraordinary, there where there is no room for extraordinary. What happens to extraordinary without revolution is suffocation, silencing. Extraordinary is the very ingredient of revolution, special which is banned, not found, not looked for, not missed until there is a bunch of people who show this is what we need and must do. When you repeat the same word what happens? Society and culture evolve is the expectation when revolution is about to take place, not backwards but forward to absorb thinking and technology which is fitted into the old as better, sold as better, as making a difference.
Majakollektiivi Timanttimetsä 