Rumuuden hetki, täydellinen siksi, koska tapahtui jonkunlainen ymmärrys, aristava hyväksyminen, en olisi voinut olla missään muualla.
Herkkä ruumis aluskasvillisuudessa, siellä mistä kasvit kasvavat, yllättäviä tapahtuu ja tuntuu,
kuonassa, mädässä, maatumisessa, mullassa, hengessä, hytinässä, suojattomuudessa, vääjäämättömyydessä.
Sopimattomuus jonka heitin pois, vaatteettomuus on oleellista, työntyvä tuuli puhalsi märkiä kudottuja verkkoja, ainoa itsestäänselvyys on yhteenkuuluvaisuuden tunne tähän ja halu paeta. Geometrian ajatus että on joku järjestys, josta kasvaa, mutta se ei tunnu tässä viimassa tai pysy koossa, kuvailemattomuus, kuvailun mahdottomuus ja vaikeus kun hampaat lyövät loukkua, sattumanvaraisuus, monia silmiä ja suita jotka etsivät ruokaa, näkevät ruokaa, kaunista, aaltoilevaa, minusta riippumatonta että olen tuntevaa lihaa. Olen vain tiellä. Näköni alkoi, elintoimintoni eivät olleet tottuneet tähän koettelemukseen. Vain suojassa kun olin hävennyt rintojani. Että häpeä ja itsensä vähätteleminen ovat kuviteltua itsensä suojelemista.

Arvoituksellinen sammal, kylmä, tuoksuva ja pehmeä, toinen nänni ylös, toinen kuin sammaloitunut metsään, kiitäjät munivat ahteriisi ja sinne poimuun mistä et pidä. Hengittäen umpeen ja auki, käsittämättömyyksiin, ääniin joita en osannut kuunnella. Tämä on paluu, saamani viestit ovat avoimet, niiden radat kulkevat missä vaan.