Leivoskuvun alla, suustani roikkuu salama.

Pienten, pienten osasten multaan, pisaroihin, imeytymiseen, kosteutukseen, helpotukseen juomisesta. Kun ojennan käteni, pidättelemättömät salaisuudet tulevat liki, kuun reunalla, tähti nousee edessäni. Revin analyysin.

Sunnuntaisin ammeessa on liuennutta saippuaa, peitossa on tulppa, jonka vedän irti. Myrskyää lunta, oksaisesta kepistä talvi ja esiinvedetty pistin, peitoksi mustien kivien.

Odotan lämmintä yötä. Kosken punaista poskea. Jalkojemme alla märkä maa, joka ei haittaa, kun olemme kuumia että hehkumme, hypimme ojien yli. Suorat kasvurivit ovat majakka, kämmen. Joten ei pelkoa.

Glaring body

 

 

 

 

HornetDisgust

Minkä nopea varjo, yritinkö
edes sanoa mitään, unohdin,
en kai kyennyt,
kaiken peitti alleen ääni
yhdessä hetkessä,
enkä voinut liikkua. Tuijotusten muodostelmassa
halvaannuksessa
tasaisessa,
niin muuttuiko mikään
lopulta.
Käymättä enää läpi karttaa,
joka on tuntoni
repussani
kuin
joku jonka luokse mennä.
Pommikone, talo, jatkaa palamistaan, nainen,
en ole ennen nähnyt
tykinkuula, piirretyn lento
tai lokkien melu, on vain löydettävää ja mitä haluan lopulta. Vaikea haluta
lopullisuus kaatuu päälle
tai kaatui, edellisen päälle,
kaivauksissa
pohjattomien kenkien jäljet.

Wish for happiness and joy for every day.

To know the world through unheld desire

It is to forget wisdom and finding it. Yes, there are mistakes, the unthinkable. There is mess, the intolerable. There are undesirable things that appear to you and you won’t like them. They drive you nervously out of balance. Things that are found under that shouldn’t be there, something should be solved, but not the things that can be forgotten or leave unsorted or get over with the easy stuff first. There isn’t a time without something to be solved, mostly it is you, it is always you. One thing is the cover suit that protects you from infection, it is for your own good and courtesy to other people. They will know your task. It is to avoid from getting dirty, from harm, from others, from touching, from contact, that fear that suspicion, skin and cells, hair and smell. To be protected from contact, wear a mask not to be seen, not to inhale the unseen, unpreventable still, unpredictable deadly disease that spreads via secretion and breath. Afraid of the deadly virus and there is no cure. It is precaution, it is to be sure in isolation. Desire in the world of neurosis gets shrunk. It is death. All is covered by death. The want and the need to live, smell of death and you have to breathe it in order to solve it, to have the wisdom to know the world, to have time to know the world. To pass on wisdom of the world, to keep on living, to reflect the world outside of me, world which affects me, shapes me and is me, is in me. To fall apart inside a suit that I put on to protect me.

All the things u can do by the pool.

 

Finland fucks, 2017

Rakkautta pohjoisessa

Mies ajeli taksilla Altasta Hettaan mittarissa tuhansia Norjan kruunuja. Lapinmiehen puvussa hän lauloi koko matkan, ja heilui edestakaisin. Lumimyrsky oli alkanut. Katuvaloja ei ollut. Naisen hiukset, rinnat, tuoksuvat häpykarvat, joista laulu kertoi, huvitti taksikuskia. Jalkatilassa ruuvimeisseli kieri edestakaisin.

Pohjoisessa saa suihinoton pöydän alta. Vähäpukeiset naiset vaivihkaa katoavat juomiensa alle, avaavat vetoketjun ja ottavat elimen suuhunsa. Sitä voi neljäntuulenhatussa olla, että nyt menee joka kulmaan ja klubin valot välkkyvät sopivasti niin, ettei kasvoja näy.

Svetlana istui vähissä vaatteissa tyhjässä tilassa lattialla pullon kanssa, huuhtoen makua suustaan pikkuhiljaa. Vodka maistui sopivan tuliselta. Se poltti joka muiston ja hetken pöydän pöytien alla. Hänen reitensä pullistelevat sukkanauhoissa, verkkosukkahousuissa, rinnat rintaliiveissä. Sää on ulkona. Myrsky ei ulotu sisälle ja sitä voi katsella lattialta, kun päivän työ on tehty. Murmanskiin ei jäänyt ketään eikä mitään. Hän ei puhunut pohjoisen miesten kanssa susista tai niiden oikeuksista. Oli juonut mitä muutkin olivat juoneet. Täällä miehissä on paljon rakkautta, he haluavat paljon rakkautta.

Svetlana nukkui taljan alla narisevalla sohvalla. Täällä aurinko ei noussut vielä pitkään aikaan.

It is interesting what people think they gain by giving blowjobs, having dicks in their mouths and feeling powerful.

Try to understand concept of living to the fullest.

drunk-watercolour