Leivoskuvun alla, suustani roikkuu salama.

Pienten, pienten osasten multaan, pisaroihin, imeytymiseen, kosteutukseen, helpotukseen juomisesta. Kun ojennan käteni, pidättelemättömät salaisuudet tulevat liki, kuun reunalla, tähti nousee edessäni. Revin analyysin.

Sunnuntaisin ammeessa on liuennutta saippuaa, peitossa on tulppa, jonka vedän irti. Myrskyää lunta, oksaisesta kepistä talvi ja esiinvedetty pistin, peitoksi mustien kivien.

Odotan lämmintä yötä. Kosken punaista poskea. Jalkojemme alla märkä maa, joka ei haittaa, kun olemme kuumia että hehkumme, hypimme ojien yli. Suorat kasvurivit ovat majakka, kämmen. Joten ei pelkoa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s