Kuva ilman meikkiä, on nykyään juttu. Ei kovinkaan suosittu tosin.

Postaan meikittömän kuvan. Postaan toisen meikittömän kuvan.

Meikittömyys on sitä, ettet ole kiinnittänyt huomiota kasvoihisi. Se voi olla hyvä tai paha asia. Naiselle se tarkoittaa, että olet joko luonnollinen tai et ole huoliteltu eli olet hompsuinen ja muu näkevät kasvosi sellaisina, kuin ne ovat. Meikki on eräänlainen luokkakysymys ja liittyy aikuisilla siihen, mitä työtä teet, yleensä ja siitä herkästi sanotaan, mikä on sopivaa. Yritin miettiä, mitä tämä kauneusbisnes meille tekee ja miksi meikki eli naamio on lähes pakollinen. Tämähän on kuin kilpailu nykyään. Ajatus lähti, kun joku postasi meikittömän kuvan itsestään kovaan ääneen. Kun lisään meikkiä, lisään huomiota kasvoihini, mitä en ole erityisesti kaivannut, joten en lisää naamiota, mutta ymmärrän naamion käyttömahdollisuudet tavallaan. Kasvoja ajatellaan siis paljon, niitä tarkkaillaan. Kun minä lisään meikkiä, multa kysytään, olenko jakamassa persettä, joten ehkä olen välttänyt leimaantumista kevytkenkäiseksi tai sitten en vain osaa meikata, kuten pitäisi, jotain siinä on sellaista.. Suomessa ultranaisellisuus tarkoittaa huoran osaa, mikä on toki ahdistavaa, koska se levy ei vaihdu, mikä on taas yksi kiinnostava koekenttä. Naiset laittautuvat hyvin paljon itseään varten, kuin roolia varten kuitenkin ja luonnollisuutta tavallaan arvostavassa Suomessa, vähänkin voi olla liikaa. Kun on ultranaisellinen luonnostaan, Luoja on luonut ongelman vai oliko se sittenkin ihminen. Selfie vuodenvaihteessa on hyvä perinne, kai. Jotain muutosta havaittavissa.

Yritän ymmärtää nykyihmistä, yritän ja mitä meikkaaminen on. Sen, mitä on ymmärrettävissä, koska järkeä on todella vaikea löytää esimerkiksi luonnollisuuden aikaansaamisesta keinotekoisesti. Puhutaan muutoksesta, kuinka maailma muuttuukaan nopeasti ja paljon, enemmän kuin kukaan kestää ja silti muutos on ideaali ja aina hyvä asia, mutta vanheneminen ei ole hyvä muutos. Se täytyy estää ja peitellä. Myllerrys ja muokkaaminen, jos ei muun niin oman kehon ja naaman, on käynnissä. Jos ei liikunnalla onnistu, niin kirurgia on aina ja useammin mahdollisuus, filtterit ja meikit, jotta on edukseen, jotta on kaunis. Filtterit nähdään valehteluna, mikä on positiivista ja kuinka moni on ilman filttereita, vai kysyykö jo sekin rohkeutta? Kauneus on pakkomielle, kuten nuoruus ja laihuus. En ymmärrä, että luonnollisuus on hyvä, mutta keinotekoinen on parempi. Meikkeihin saa kulumaan pienen omaisuuden, jos haluaa ja vaikuttaisi olevan pakollista osallistua, koska meikittömyys on rohkeaa kuvassa. Tätä kyttäävät etenkin naiset, kuinka joku on ehostettu ja onnistunut. Ehostus joko saa ihmisen näyttämään erilaiselta kuin on tai tarkoitus on korostaa parhaita puolia, saada aikaan vaikutelma ja vaikutelma on, että luotamme ihmisiin, jotka näkevät vaivaa itsensä laittamiseen. Että onko tärkein pointti tuo vaivannäkö, silmän miellyttäminen ja pysyä ajassa kiinni? Aika nimittäin on hyvin erityislaatuinen, mitä itsensä muokkaamiseen ja kauneuteen tulee ja jokainen haluaa palan eli olla mukana kauniiden joukossa, niin saa seuraajia. Siis, ei tarvitse olla muuta kuin hyvännäköinen ja mieluiten pantava niin menestyy somessa eli kuitenkin kaikki johtaa ajatukseen seksistä. Kiinnostavaa.

Muuntautuminen on iso juttu ja tarve, jonka soveliaisuudesta keskustellaan kiivaasti. Kuinka usein muuntaudutaan ja miksi, lienevät jos ei muuta, niin terveyskysymyksiä. Sanotaan, ole oma autenttinen itsesi, joka antaa mahdollisuuden aika moneen. Autenttisuus ja oma itse eivät aivan kuin ole auenneet. Lause, ole paras itsesi mahdollisimman keinotekoisesti, kenties hiukan selvittää, kuinka sotkussa lopulta olemme. Ongelman valaistuminen, kun on liian myöhäistä, on systeemin ongelma, kun rajoja ei ole. Miksi muuntaudumme tunteiksi, jotka tulevat ja menevät aivan kuten trendit? Itsetunto ja mielenterveys eivät korjaudu kirurgialla ja ymmärrän, ulkonäköön kiinnitetään sairaanloisesti huomiota. Itselläni kun on makkara vatsan päällä, se on aivan varma huomionherättäjä tai ns. rumat vaatteet. Helpottaisi varmasti montaa muutakin elämässä, löytää joku muu fokus, kuin miltä kukakin näyttää. Tähän tuskin on tulossa muutosta, olemme ulkonäön kautta päätelmiä tekeviä ja syrjiviä. Seuraava kamppailu onkin, kuinka se mitä teet, olisi myös muulle maailmalle kiinnostavaa, ei se miltä näytät ensisijaisesti. Ulkonäkö ja sukupuoli ovat ihmistä voimakkaasti arvottavia tekijöitä. Ultranaisellinen nainen saa tehdä duunia, että hänen työnsä huomataan ja vastaus kysymykseen, mikä on rumaa, se on yleensä käytös.